perjantai 23. huhtikuuta 2021
Osa 1.44 Henell
lauantai 17. huhtikuuta 2021
Osa 1.43 Neville

perjantai 9. huhtikuuta 2021
Osa 1.42 Stenroos
Aiemmin Stenrooseilla:
Deborah kieriskeli huonossa omatunnossa murhattuaan aviomiehensä Alarikin. Huonon omatuntonsa yllyttämänä Deborah päätyi äärimmäiseen ratkaisuun ja hyppäsi alas linnan katolta. Janen tytär Ann löysi ruumiin ja alkoi pelätä linnan sisäpihaa karmean näyn seurauksena. Rickhard ja Emmeline puolestaan peittelivät Deborahin kuoleman todellisen syyn ja saivat sen näyttämään onnettomuudelta.
Emmeline ja Rickhard saivat kaksi lasta esikoisensa Arthurin lisäksi, Emmelinen veljen mukaan nimetyn Geoffreyn ja pienen tyttären Eleanorin. Perheen perijä Arthur ei osottautunut isänsä kaipaamaksi pojaksi vaan tällä oli ongelmia miesten taidoissa. Arthur olisi halunnut maalata, mutta hänen isänsä ei sitä hyväksynyt. Poikaa alettiinkin kiusaamaan koulussa varsinkin tämän serkun Cedric Montrosen ja William Nevillen toimesta. Arthurin onneksi prinssi Alaric kuitenkin suojeli häntä aina paikalla ollessaan.
Jane tunsi edelleen katkeruutta hänet pettäneitä miehiä kohtaan ja piti huolella tyttärensä erossa miehistä etteivät nämä kokisi samaa kohtaloa. Ann ja Edith olivat molemmat kauniita, joten miesten huomio tulisi olemaan taattua. Osan lopuksi Jane ilmoitti Annille löytäneensä tälle uuden palveluspaikan, sillä muistot Deborahista vainosivat tyttöä edelleen.