perjantai 18. kesäkuuta 2021

Osa 1.45 Tilly

Aiemmin Tillyillä:
Puolislapsen Sarran kuoleminen aiheutti sadon tuhoutumisen, jonka vuoksi Tristan joutui ottamaan Mercereiltä talonpojille suuren lainan. Perhe alkoi maksaa lainaansa takaisin sadon taas onnistuttua, mutta korkojen vuoksi se ei tuntunut pienenevän millään. Dianalla ja Matthewlla oli puolestaan ongelmia saada lapsia, mihin he hakivat apua maan kansalta. Maan kansan avulla he onnistuivatkin saamaan lapsia: Carolinen, Brianin ja Maeven. Palkkiotaan maan kansa sanoi tulevansa hakemaan myöhemmin. 

Tristanin ja Matildan nuorimmainen Jonah oli tyytymätön tilanteeseensa. Mercereiden lainan vuoksi hänelle ei ollut jäämässä lanttiakaan, vaikka hän kuinka paiskoi töitä Tillyjen tilalla. Hän alkoikin tutustua metsän noitaan Dorothyyn, josta Matthew häntä varoitteli. Suutuksissaan Jonah karkasi Dorothyn mukana viestiä jättämättä. Perhe koitti etsiä häntä siinä onnistumatta. Jonahista ei kuulunut mitään, kunnes hän viime kierroksen lopussa ilmestyi tyttärensä Eowynin kanssa Gillianin luokse tarviten apua Dorothyltä piilotteluun.

Petyr Morinin kanssa naimisiin mennyt Ulrika sai kahden normaalin tyttärensä Tillien ja Elenan jälkeen pojan, joka osottautui isänsä kaltaiseksi tulen puoliseksi. Perhe päätti piilotella poikaa ja sitoa tämän punaiset silmät piiloon. Pian Tomin syntymän jälkeen Morineiden oven eteen jätettiin pieni puolislapsi kirjeen kera. Ulrika ja Petyr päättivät pitää tytön ja nimesivät tämän Sarraksi Ulrikan kuolleen siskon mukaan. Extrassa Sarra paljastui Annabeth Woodvillen ja sir Ignotus Peverellin äpäräksi. Sitä tosin kukaan muu ei tiedä. 

Perheen elo sujui muuten hyvin, mutta Caroline alkoi imeä koulussa oppeja puolisista. Hän alkoikin halveksua isovanhempiaan näiden Sarran piilottelun vuoksi.