Osa 1.16 Baratheon

Aiemmin Baratheoneilla: Edmund I meni naimisiin Auroran kanssa välttääksen sodan tämän veljeä vastaan. Todellisuudessa Edmund olisi kuitenkin halunnut mennä naimisiin Deborah Stenroosin kanssa ja he jatkoivatkin salasuhdetaan Edmundin ja Auroran avioliitosta välittämättä. Edmund ja Aurora saivat kolme lasta Edmundin, Emmelinen ja Geoffreyn. Pieni Ed oli vauva-aikanaan sairas, mutta selvisi siitä huolimatta lapsuuteen. Edmundin ja Deborahin salasuhteesta syntyi tytär Innocentia, mutta Edmund katkaisi suhteen ennen tytön syntymää. Edmund aloittikin uuden suhteen lady Antonia Crawfordin kanssa, jonka raskaus selveni viime osan lopussa. Edmund pyysi Antoniaa muuttamaan linnaan. Aurora järkyttyi kuullessaan Antonian raskaudesta. Lohduttamaan saapui perheen palvelija Glenys, jonka kanssa Aurora oli lähentynyt kovin linnassa viettäminään vuosina. Viime osa loppuikin Glenysin rakkaudentunnustukseen ja suudelmaan kuningattarelle.

Häkeltyneenä Aurora veti itsensä pois Glenysin suudelmasta. Hänen mielessään kaikuivat hänen äitinsä opetukset kuinka väärin kahden naisen suhde oli. Jos se oli väärin, miksi se silti tuntui Aurorasta niin oikealta?

"M-minun tä-täytyy mennä"

Katsoessaan kuningattaren loittonevaa selkää Glenys tunsi pettymyksen kirveltävän sisällään. 

"Ei tämän kuulunut mennä näin", pohti Glenys surullisena mielessään.

Illalla sänkyyn mennessään Glenysin mieleen oli noussut pettymyksen rinnalle pelottavia ajatuksia. Mitä jos kuningatar haluaisi hankkiutua hänestä eroon? Minne Glenys sitten menisi? Hänellä ei ollut aviomiestä eikä elossa olevia omaisia siskoaan lukuunottamatta. Kaikista pahinta olisi se, ettei Glenys näkisi Auroraa enää koskaan, mikäli hänet käskettäisiin pois linnasta.

Raskain mielin Glenys kävi pitkäkseen. 

****

Edmund ei ollut koskaan tuntenut itseään näin onnelliseksi. Antonian linnaan muuton seurauksena hän asui ensimmäistä kertaa koskaan rakkaansa kanssa samassa paikassa. 

"Rakas, miten olet viihtynyt luonani täällä linnassa?" 

"En voisi olla onnellisempi! Vihdoinkin voin jakaa sänkyni kanssasi joka yö ja herätä aamuisin sinun hymyysi. Enempää en voisi elämältäni pyytää" Antonia vastasi mairealla äänellä. Linnaan muuton seurauksena hän oli jälleen kerran askeleen lähempänä valtaistuinta, lopullista tavoitettaan. Tärkeintä tällä hetkellä olisi pitää kuningas tyytyväisenä, jottei Antonialle kävisi kuin Deborahille.

Antonia tarttui Edmundia kädestä ja jatkoi: "Meidän yhteinen lapsemme tulee täydentämään yhteisen onnemme."

***

Hinkatessaan ihoaan puhtaaksi Aurora pyöritteli mielessään kaikkia jo lapsena hänen päähänsä painettuja oppeja.

"Vaimon tulee katsoa sormiensa läpi miehensä rakastajattaria. Vaimon tulee olla aina uskollinen. Vain mies ja nainen on luonnollista ja oikein. Kaksi naista on luonnotonta."

Tärisevin askelin Aurora käveli kohti hänen ja kuninkaan jakamaa makuuhuonetta. Huonetta, jossa kuningas ei ollut viettänyt yhtään yötä Antonian muuton jälkeen. Paikkaa, josta Aurora tiesi löytävän Glenysin. Päättäväisesti hän tarttui oven kahvaan. Sääntöjen noudattaminen ei ollut tuonut Auroralle muuta kuin onnettomuutta. Jos hän aikoi rikkoa yhtä sääntöä, oli sama rikkoa muutamaa muutakin.

Hetken Aurora seurasi hiljaa Gelnysin toimia. Pelkästään tämän katsominen sai aikaan lämpimän tunteen Auroran rinnassa. 

"Glenys" henkäisi Aurora jännittyneenä.

Kuullessaan kuningattaren äänen Glenys jähmettyi, olisiko nyt se hetki, kun hän joutuisi jättämään linnan?

"Kuningatar olen todella pahoillani epäsopivasta käytöksestäni ja", Glenys sanoi hiljaisesti ennen kuin Aurora keskeytti hänet.

"Minä en ole", sanoi Aurora ja veti Glenysin suudelmaan.

****

Glenysin ja Auroran suhteen alkamisen jälkeen Aurora alkoi käyttää huomattavasti enemmän aikaa linnan keittiössä, joskus jopa opetelleen yksinkertaisempia kotitöitä. Keittiö oli heidän välisensä turvasatama, siellä heidän ei tarvinnut pelätä kenenkään ilmestyvän yllättämään heitä. 

Ensimmäistä kertaa Rosewoodiin saapumisensa jälkeen Aurora tunsi itsensä vilpittömän onnelliseksi. Glenysin ollessa hänen rinnallaan edes kuningas ja Antonia eivät häntä häirinneet. Talven pimeys ei päättynyt pelkästään luonnossa, vaan myös Auroran mielessä.

Auroralle talven pimeys saattoi olla väistynyt, mutta Antonialle se jatkui. Toisin kuin hänen isänsä oli olettanut, kansa ei kääntynyt Rosewoodista kotoisin olevan Antonian kannattajiksi vaan he sitkeästi pysyivät muukalaiskuningattaren puolella. Kuningattaren kampeaminen vallasta ei tulisi olemaan niin yksinkertaista, kuin hän oli olettanut.

Antonian synnytys läheni päivä päivältä ja tuleva lapsi syntyisi äpäränä. Vaikka kuningas oli yrittänyt puhua ylipapin kanssa saadakseen lapselle prinssin tai prinsessan tittelin ei pappi siihen myöntynyt. Närkästyneenä Antonia upotti haarukkansa ruokaansa. Jos Antonian isä ei keksisi pian uutta suunnitelmaa täytyisi hänen keksiä se itse. Tavallinen kansa kutsui häntä kuninkaan huoraksi, eikä kuningas ollut saanut puheita loppumaan. Pian jokainen häntä haukkunut saisi katua.

***

Hermostuneena Aurora katseli vielä jäässä olevaa suihkulähdettä. Vaikka hänen ja Glenysin suhde auttoi häntä olemaan välittämättä Antoniasta, ei Antonian kohtaaminen silti koskaan tuntunut hyvältä. 

Jännittyneenä Aurora pakottautui kuitenkin nousemaan suihkulähteen ääreltä ja suuntasi etsimään Antoniaa. Jossain vaiheessa hänen oli kuitenkin kohdattava tämä. 

Ärtyneenä Antonia nousi pianon ääreltä kuullessaan Auroran äänen. Hän ei voinut sietää kansan rakastamaa kuningatarta. Mikä tässä muka oli niin ihmeellistä?

"Kuten tiedätkin tänään on minun poikieni syntymäpäivät. Sinä et ole tervetullut ja käskenkin sinut pysymään omassa huoneistossasi syntymäpäivien ajan. Kukaan vieraista ei halua nähdä langennutta naista juhlissa", puhuessaan Antonialle ei Aurora millään voinut olla piikittelemättä tätä. Aurora saattoi olla hyvätapainen, mutta ei sentään niin hyvätapainen, että olisi voinut välttää kiusauksen.

Auroran sanat saivat Antonian sävähtämään. Kuinka tuo muualta tullut hetukka kehtasi puhua hänelle noin? "Mikäli et sattumoisin tiedä, kuningas on se joka määrää tässä linnassa. Ja hän on antanut minulle luvan kulkea täällä miten haluan, onhan tämä sentään kotini!" Antonia raivosi Auroralle.

"Näetkö kuningasta täällä? Et, koska hän ei ole täällä. Lasten juhlista määrään minä, kuningatar ja jos minä en tahdo sinua juhliin, sinä et tule sinne ja pysyt poissa kaikkien silmistä. Enkä muista antaneeni sinulle luvan sinutella minua. Sinulle minä olen kuningatar Aurora", Aurora kivahti. Hän ei voinut sitää Antoniaa silmissään, eikä halunnut tätä pilaamaan poikiensa juhlia.

Antonia ei voinut muuta kuin niellä raivonsa. Kuningatar oli oikeassa, tällä oli oikeus kieltää Antoniaa saapumasta juhliin. "Selvä kuningatar Aurora", hän vastasi painottaen sanaa kuningatar. Kauaa tuo nainen ei enää valtaistuimella istuisi, mikäli Antonia sille voisi jotain tehdä.

***

Tyytyväisenä Edmund piteli pientä Geoffreytä sylissänsä. Nuoren Edin naimaiän saavuttamisen lisäksi tänään juhlittaisiin myös Geoffreyn lapsenkiharoiden leikkuuta.

Puhaltaessaan Geoffreyn kanssa kynttilöitä Edmund ei voinut kuin todeta elävänsä elämänsä parasta aikaa. Valtaistuimen jatkuminen oli turvattu ja pian hän saisi vielä uuden lapsen rakastettunsa kanssa. Mikä voisi mennä enää vikaan?

Prinssi Geoffrey Baratheon

Tyytyväisenä Aurora katsoi paikalle saapuneita vieraita. Kaikki valtakunnan silmäätekevät olivat saapuneet juhlistamaan Edmundia ja Geoffreyta. Naimaiän saavuttaneet tyttäret oli tietenkin otettu myös mukaan. Edin naimaiän saavuttaminen tarkoitti kilpailun kuningattaren kruunusta kiihtyvän.

Varsinkin ritari vaimo lady Fredrika Woodville Gemina tyttärineen tuntuivat katsovan Ediä kuin palkintosikaa markkinoilla. Aurora tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäpiitään. Hiljaa mielessään hän lausui rukouksen luonnonhengille, jotta Edin tuleva vaimo näkisi myös miehen kruunun takana.

Edmund katsoi innoissaan kakkua. Isä oli luvannut päästää Edin taisteluharjoituksiin kasvun jälkeen. Ed oli katsellut kateellisena nuoren paronin näppärää toimintaa miekan kanssa. Hän halusi pystyä samaan.

Hetken Ed mietti toivettaan ennen kuin kumartui kakun ylle. "Lähtisipä Antonia pois linnasta", toivoi hän puhaltaessaan kynttilöitä.

Seuratessaan esikoisensa kasvua naimaikään Aurora ei voinut olla kuulematta korvissaan kerran hänelle lausuttuja sanoja. 

"Kolme lasta saat, pojan, tytön ja pojan, muttet yhdenkään lapsesi häitä tanssi"

Tähän mennessä ennustajaeukko oli ollut aivan oikeassa, Auroralla oli kolme lasta, poika, tyttö ja poika. Hurraahuudot tuntuivat takertuvan Auroran kurkkuun. Mitä hänelle tapahtuisi, jotta hän ei näkisi lastensa häitä? Tai vielä pahempaa, mitä hänen lapsilleen kävisi?

Kiusaantuneena Ed koitti päästä pois Geminan luota. Tyttö tuntui tarkoituksella venyttävän hyvästejä mahdollisimman pitkiksi. Geminan veli Colum oli kyllä varoittanut Ediä jo äitinsä toiveesta saada Geminan päähän kuningattaren kruunu, mutta Ed ei siltikään osannut varautua siihen, kuinka päättäväisesti tyttö tuntui itse tahtovan huomiota Ediltä.

Geminan viimeinkin poistuttua Ed kääntyi tuijottamaan tulevaa valtaistuintaan. Kuinka hän ikinä osaisi olla kuningas? Miten hän osaisi löytää itselleen viereen jonkun, joka osaisi jakaa taakan hänen kanssaan? Ed oli seurannut vanhempiensa kuviota, eikä se ollut tilanne, johon hän tahtoisi päätyä. Hän näki kuinka paljon äitiä satutti isän kuviot. 

***

Tyytyväisenä Antonian katse tutki pientä lasta hänen sylissään. Pienellä Aldwinilla oli kaikki mitä pitikin. Varsinkin kaikkein tärkein oli oikein. Lapsi oli poika. 

Tyytyväisesti hyräillen Antonia asetti Aldwinin kehtoonsa. Antonia oli synnyttänyt kuninkaalle terveen pojan. Kukaan ei voisi enää kieltää Antonian asemaa kuninkaan elämässä. Kunhan vain hän pääsisi vielä kuningattarsta eroon, kaikki olisi täydellisesti.

"Minä olen niin ylpeä sinun meille synnyttämästäsi pojasta Antonia. Olen puhunut Alarikin kanssa ja vaikka hän ei vielä voi saada prinssin arvoa tai Baratheonin nimeä, saa hän silti herttuan arvon. Sukunimenään hän saa käyttää sukuni vanhaa nimeä Montrosea. Montrose on arvokas nimi, sen mukaan on nimetty koko Rosewoodin valtakunta. Pieni poikamme tullaan siis tuntemaan herttua Aldwin Montrosena", kuningas kertoi Antonialle. 

Tyytyväisenä Antonia hyppäsi kuninkaan syliin. Vaikka herttua ei ollut prinssi, oli se silti ensimmäinen askel matkalla kuninkaallisuuteen. Kunhan kuningas pysyisi edelleen rakastuneena Antoniaan kaikki olisi hyvin. 

"Minä rakastan sinua", leperteli Antonia kuninkaalle ja veti tämän suudelmaan.

Aurora hakkasi pianon koskettimia aivan kuin ne olisivat tehneet jotain väärää häntä kohtaan. Hän tunsi raivon kihisevän sisällään, mutta mitä hän voisi tehdä? Auroran aviomies oli saanut lapsen toisen naisen kanssa, mutta hän ei voinut sanoa tai tehdä mitään. Piti vain tyytyä. Aurora oli opetettu lapsesta asti pitämään kulissit yllä ja niin hän aikoisi nytkin. Kansa näkisi vain tyynen kuningattaren, eikä pilkahdustakaan siitä raivosta, mikä hänen sisällään kiehui.

Ennen kuin Aurora ehti hajoittaa pianon koskettimia enemmän kuuli hän takaansa Glenysin rauhoittavan äänen. 

"Älä välitä heistä, Aldwin on vain kuninkaan äpärä, hänestä ei ole vaaraa sinun lapsillesi. Kansa rakastaa sinua ei Antoniaa ja sama pätee sinun lapsiisi." Aurora tunsi rauhoittuvansa Glenysin jatkaessa puhetta. Glenys oli aivan oikeassa, hänen lapsensa olivat avioliitossa syntyneitä, Antonian sen ulkopuolella.

"Mitä minä tekisinkään ilman sinua?" Aurora kysyi ja veti Glenysin rakastavaan syleilyyn.

Ed katsoi uutta pikkuveljeään ristiriitaisin tuntein. Hän ei pitänyt lainkaan lapsen äidistä ja siitä kuinka lapsen olemassaolo satutti hänen äitiään, mutta lapsi oli silti hänen veljensä.

Kuullessaan Aldwinin nauravan hänen pelleilyilleen, Ed ei voinut muuta kuin hymyillä. Lapsen äiti saattoi olla jotain, mistä Ed ei pitänyt, mutta lapsi oli viaton äitinsä tekosiinsa.

Ajatus yläkerrassa olevasta pikkuveljestä häiritsi Geoffreyn peliä. Geoffreyn äiti ei ollut Aldwinin äiti vaan veljen äiti oli isän toinen nainen. Kuvio hämmensi Geoffreyn mieltä. Miten isällä saattoi olla lapsi jonkun muun kuin äidin kanssa?

Pitkälle Geoffrey ei ehtinyt omassa pelissään ennen Emmelinen saapumista paikalle. "Voinko tulla mukaan?", Emmeline kysyi hiljaisella äänellä. Emmeline ei ollut  hämmentynyt uudesta veljestä kuin Geoffrey, hän oli raivoissaan. Kuinka isä saattoi tehdä äidille näin?

"Minä en voi sietää sitä naista! Isän rakastajatarta. Miksi sen pitää asua täällä? Se aina vain katsoo kaikkia nokkaansa pitkin! Aldwin on ihan suloinen, mutta se johtuu kyllä vain siitä, ettei se näytä yhtään siltä naiselta", Emmeline räyhäsi. Isän tekemiset loukkasivat Emmelineä sydänjuuria myöten. Mitä jos joku päivä hänen aviomiehensä tekisi hänelle niin kuin isä äidille?

Geoffrey puolestaan ei ymmärtänyt puoliakaan siitä mitä Emmeline sanoi, sisko sai hänet vain entistä hämmentyneemmäksi.

 "Mikä on rakastajatar?"

***

Hieman peloissaan Emmeline katsoi syntymäpäiväkakkuaan. Tänään olisi se päivä, kun hän saavuttaisi naimaiän. Pian isä löytäisi hänelle puolison. Puolison, joka voisi tehdä hänelle aivan niin kuin isä teki äidille. Ajatus tulevasta aviomiehestä pelotti Emmelineä.

Hetken Emmeline mietti, mitä toivoisi puhaltaessaan kynttilät, mutta nopeasti toive nousi Emmelinen mieleen. "Minä toivon tulevan aviomiehen olevan parempi aviomies, kuin mitä isä on ollut äidille."

Emmeline sulki silmänsä, puhalsi kynttilät ja toivoi parasta.

Prinsessa Emmeline Baratheon

Muiden juhliessa Emmelinen syntymäpäiviä Antonia asetti pienen Aldwinin kehtoonsa. Myös Aldwin oli juhlinut syntymäpäiviään tänään, mutta prinsessan juhlat menivät aviottoman lapsen edelle. Kun kuningas oli kertonut tämän Antonialle, oli Antonia kiehunut raivosta. Hän ei enää odottaisi isänsä suunnitelmia, hänellä oli uusi, nopea suunnitelma valtaistuimelle nousemiseksi.

Hyvästiksi Antonia suukotti vielä poikansa otsaa. "Nuku rauhassa poikani, äiti menee pitämään sinun tulevaisuudestasi huolen", kuiskasi hän suukottaessaan Aldwinia.

Varmistuttuaan kaikkien keskittyvän prinsessan juhliin Antonia hiipi hiljaa ulos linnasta. Varovaisesti hän avasi linnan sisäpihan ruosteisen portin ja nousi häntä odottaviin vaunuihin. Noidan mökille oli pitkä matka ja Antonian täytyi taittaa se nopeasti, ettei kukaan huomaisi hänen katoamistaan.

Riemu ja jännitys tanssivat Rubyn vatsassa hänen astuessaan ulos mökistään. Tästä päivästä alkaisi hänen kostonsa. Hermostuuneena Ruby kuitenkin odotti, miten Antonia reagoisi hänen näkemiseensä. Kykenisikö nainen tunnistamaan häntä enää kaikkien näiden vuosien ja muutosten jälkeen?

Ruby hätkähti omasta mielestään kuullessaan kiireisten, mutta päättäväisten askelten lähestyvän häntä. Antonia oli saapunut. Pahanenteisesti hymyillen Ruby toivotti Antonian tervetulleeksi sisälle mökkiinsä.

Katsellessaan ympäri noidan kolkkoa mökkiä Antonia tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä. Paksu pölykerros peitti lähestulkoon kaikkea mökissä olevaa. Varoen Antonia istui tuolille ja pyrki olemaan koskematta mihinkään ylimääräiseen. Mökissä ja noidassa oli jotain pahanenteistä, jotain mistä Antonia ei pitänyt. 

Katsoessaan Antonian kasvoja muistot tulvivat Rubyn mieleen. Muistot avioliitosta, jota hän ei koskaan halunnut ja joka työnsi hänen elämänsä nykyisille urilleen. Antonia oli suurin syy sille, miten avioliitto meni miten meni. Hän ei koskaan voinut sietää Rubya, joten myöskään hänen isänsä Robert ei voinut sietää Rubya. Crawfordeille Ruby oli ollut vain pakollinen paha perijän aikaan saamiseksi. Nopeasti Ruby kuitenkin karkoitti muistot mielestään ja kysyi: "Mitä minä voin sinulle antaa, mitä kuningas ei?"

"Haluan kuningattaren kuolevan", totesi Antonia kylmällä äänellä. Hän oli odottanut jo vuosia kuunnellen ihmisten juoruja hänestä ja hänen aviottomasta lapsestaan. Enää hän ei odottaisi.

"Miksi haluat minun tekevän sen? Isältäsi löytyisi kaiketi oikeat myrkyt yhdestä naisesta eroon pääsemiseksi?" kysyi Ruby katkeralla äänellä. Varsin omakohtaisesta kokemuksesta hän tiesi Robertin taitavan myrkytyksen salat ja siksi Antonian pyyntö hivenen kummaksutti häntä.

"Jos kuningatar kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, kaikki epäilevät minua. Kansa rakastaa liikaa kuningatarta, eikä kuningas voi mennä naimisiin kanssani, mikäli minua epäillään. Kuningattaren täytyy kuolla niin, että se vaikuttaa luonnolliselta. Ja mielellään niin, että sillä on useampia todistajia perheen ulkopuolelta. Mitä maksaa se, että suoritat tehtävän?" Antonia selitti.

Rubyn huulet kaartuivat katalaan hymyyn hänen noustessaan ja kävellessään loitsukirjalleen. Antonia teki tuhoamisestaan helpompaa kuin Ruby oli olettanut. Hetken hän teeskenteli lukevansa loitsukirjaa ennen kääntymistään takaisin Antonian puoleen.

"Tahdon 500 floriiniä sekä sinun täytyy toimittaa yksi loitsuun tarvittava ainesosa", sanoi Ruby hymyn kaarehtiessaan hänen huulillaan.

Antonia katsoi pelottavasti hymyilevää noitaa ja kuunteli tämän vaatimusta ainesosasta. "Mutta enhän minä voi toimittaa vaatimaasi!" hän huudahti järkyttyneenä.

"Joko toimitat ainesosan tai saat itse hoitaa kuningattaresta eroon pääsemisen", Ryby kivahti. 

Antonia huokaisi syvään ja mietti hetken kuinka paljon hän kruunua halusi. Sanat kuninkaan huora pyörivät hänen päässään päätöksen varmistuessa. 

"Selvä, minä toimitan sinulle kaiken mitä tarvitset."

****

****

****

Ja näin ensimmäinen uusi kierros on pistetty käyntiin, nyt oli jo helpompi kirjoittaakin, kun suurimman osan vuodenajasta pelasin nyt, enkä neljä vuotta sitten :D