Osa 1.26 Baratheon

Syksyn alun kunniaksi Rosewoodissakin siirrytään viettämään syksyä kuudennen kierroksen merkeissä. Tällä kierroksella onkin sitten pitkiä osia, tässäkin osassa on noin 170 kuvaa.

HUOM! Osa sisältää kohtauksia, jotka eivät välttämättä sovi nuorimmille tai herkimmille lukijoille.

Baratheoneilla viimeeksi: 

Antonia juoni noidan kanssa eteni päätökseensä ja kuningatar Aurora kuoli noidan loitsuun. Kuningas kihlasi Antonian ja osan lopussa Antonia ilmoitti olevansa jälleen raskaana.

Emmeline kihlattiin Rickhard Stenroosille ja viime kierroksen lopussa hän muutti Stenroosien linnaan hänen ja Antonian jatkuvan riitelyn vuoksi. Geoffrey puolestaan luvattiin luostariin ylipapin oppiin vastoin pojan omaa tahtoa. Prinssi Edmund rakastui Gertrude Nevilleen, mutta paroneiden osassa selvisi kyseessä olevan lumoutuminen eikä oikeaa rakkautta.

Rickhard ja Alarik Stenroos juonittelivat Antonian pään menoksi ja saivatkin Glenysin mukaan juonitteluihinsa. Viime osan lopussa Glenys piilottikin Antonian tavaroiden joukkoon kirjeen.

Antonia ei voinut uskoa tapahtunutta, kuninkaan vartijat olivat vanginneet hänet kesken hänen ja Aldwinin satuhetken ja raahanneet pikkuruiseen koppiin mätänemään. Antonian vaatimuksiin kuninkaan näkemisestä ei oltu vastattu, eikä hän edes tiennyt mistä häntä syytettiin. Raivo ja epätoivo kasvoivat joka hetki suuremmaksi ja suuremmaksi Antonian sisällä. 

Nähdessään noidan ilmestyvän vankilaansa toivo heräsi Antonian sisällä, noita voisi pelastaa hänet. Helpottuneena Antonia loikkasi ylös ja otti askeleen noitaa kohti. 

"Sinun täytyy auttaa minua, en tiedä miksi olen täällä. Vie minut pois täältä", Antonia sanoi kiihdyksissään.

Ruby katsoi anelevaa Antoniaa hämmentyneenä, eikö tämä tosiaankaan edelleenkään tunnistanut häntä? Hetken Antoniaa kuunneltuaan Ruby ajatteli asian vain olevan paremmin näin, nyt hän saisi nähdä Antonian ilmeen tämän ymmärtäessä, miten asiat olivat. Ajatellessaan asiaa ilkeä käkätys alkoi purkautua Rubyn vatsasta. 

Katsoessaan käkättävää noitaa Antonia tunsi kuinka hyytävän kylmät väreet kulkivat pitkin hänen selkäpiitänsä. Vasta herännyt toivo Antonian sisällä alkoi lahota kasaan kuin korttitalo.

"Et siis vieläkään tunnista minua, oi rakas tytärpuoleni?", Ruby sanoi pilkallisella äänellä.

"R-ruby?"Antonia takelteli kauhuissaan. Hänen isänsä viimeisen vaimonhan piti olla kuollut! Isänsä kanssa he olivat hiljalleen alkaneet myrkyttää Rubyä päästäkseen tästä eroon. Tyttö oli kuitenkin kadonnut ja he olivat olettaneet tämän kuolleen, eihän tästä ollut kuullut mitään yli viiteentoista vuoteen.

"Kyllä minä se olen, Ruby Crawford", Ruby vastasi jatkaen hiljaisesti käkätystään.

Yhtäkkiä Ruby vakavoitui ja alkoi puhua rauhallisesti. "Mutta sitten itse asiaan, tulin tänne vain nähdäkseni ilmeesi kun ymmärrät tilanteesi. Sinut on tuotu tänne syytettynä Agnes Flintstonen murhasta. Isäsi palvelija, jota käytit Agnesin sieppaamiseen on jo tunnustanut ja tullut hirtetyksi. Glenys myös piilotti tavaroidesi joukkoon kirjeen, jossa Agnes kertoo sinulle oman äpäränsä olevan myös kuninkaan ja kiristävän sinua sillä tiedolla. Todisteet sinua vastaan ovat niin vankat, ettei edes kuninkaan rakkaus sinua pelasta. Viikon päästä sinulla on oikeudenkäynti, enkä voi luvata sen päättyvän hyvin", Ruby sanoi hyytävän rauhaisalla äänellä.

Antonia tunsi kauhun kasvavan sisällänsä kuunnellessaan Rubya. Tämä ei voinut olla totta.

"M-mutta enhän minä ole edes saanut Agnesilta sellaista kirjettä", Antonia sanoi ääni kauhusta hiljaisena.

Katsoessaan järkyttynyttä Antonia Ruby tunsi jälleen naurun räjähtävän sisältänsä. Hän ei ollutkaan hetkeen nauttinut yhtä paljoa kuin nyt. "Taikaa tyätärpuoli rakas, taikaa. Ei ollut vaikea väärentää yhtä kirjettä, pystyn paljon vaikeampaankin, kuten sinun isäsi päästämiseen päiviltä", Ruby sanoi naurun lomasta.

"I-isä? Onko isä kuollut?" Antonia sai takelleltua järkytyksestä edelleen jäykkänä. 

Ruby ei kuitenkaan enää vastannut, vaan katosi paikalta yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Hän oli koston nautintonsa jo saanut, eikä Antonia kiinnostanut häntä sen enempää.

Antonia jäi tuijottamaan kauhuissaan tyhjää kohtaa, jossa Ruby oli hetki sitten ollut. Vasta viikko sitten hän oli ollut kihloissa kuninkaan kanssa ja nyt hän oli syytettynä murhasta. Mielessään Antonia tunsi kaikkien unelmien rikkoutuvan pirstaleiksi.

****

Kauhuissaan Antonia katsoi edessään istuvia miehiä, jotka päättäisivät pian hänen kohtalostansa. Prinssi Edmund tuijotti häntä hyytävällä ilmeellä, kuningas, sir Woodville ja ylipappi puolestaan välttelivät parhaan mukaan häneen katsomista. Epätoivoisena Antonia koitti saada katsekontakia kuninkaaseen, mutta kuningas varoi tarkkaan edes vilkaisemasta häneen.

Kauhuissaan Antonia vilkuili ympärilleen täytenä olevaan oikeussaliin. Penkit notkuivat väkeä kaikista säädyistä, puhumattakaan kaikista niistä jotka olivat parveilleet ulkona ja huutaneet Antonialle loukkauksia tämän kulkiessa ohi vartijoiden saattamana. Antonian oikeudenkäynti oli selkeästi valtakunnan ykköspuheenaihe.

Epätoivoisesti Antonia oli kuunnellut todisteiden esittämistä itseään vastaan. Ruby oli pitäänyt niistä hyvää huolta ja niitä olikin löytynyt pitkä litania. "Agnesin" kiristyskirje hänelle, Crawfordien palvelijan tunnustus Antoniasta tilaamassa Agnesin tuominen metsään sekä Antonian kirje hänen isällensä, jossa hän pyysi yhtä palvelijaa hänen käyttöönsä. Todisteita kuunnellessaan Antonia vajosi syvemmälle ja syvemmälle epätoivoon, hänen ainoa mahdollinen ulospääsynsä oli kuningas, mutta mies ei edes vilkaissut häntä.

"Hiljaisuus saliin! Lady Antonia Crawford, sinua syytetään Agnes Flintstonen murhasta. Todisteet sinua vastaan on osoitettu. Myönnätkö syyllisyytesi?" Sir Woodville karjaisi.

Epätoivoisesti Antonia katsoi ritaria. Niin pitkään heidän perheensä olivat tehneet yhteistyötä, mutta nyt mies käyttäytyi niin kuin ei olisi koskaan häntä nähnytkään.

"Syytön, minä olen syytön! Noita on lavastanut minut!" Antonia huusi ilmoille epätoivoisesti.

Antonian sanojen kajahtaessa ilmoille koko sali täyttyi taas puheensorinasta. Antonia saattoi kuulla puheiden tuomitsevan sävyn, kukaan ei uskonut häntä. 

Epätoivoissaan Antonia koitti vielä saada katsekontaktia ihan keneen tahansa tuomareista, mutta nämä näyttivät vain keskustelevan hänen tuomiostansa. Epätoivon kyyneleet poltttelivat Antonian silmissä, mutta sitä voittoa hän ei aikonut kenellekään antaa. 

Lopulta keskustelu päättyi ja kuningas nousi ylös julistamaan Antonian tuomion. Hetkeksi Antonia lakkasi huomaamattaan hengittämästä jännittäessään kuninkaan sanoja.

"Lady Antonia Crawford sinut on tuomittu kuolemaan hirttämällä. Tuomio laitetaan käytäntöön synnytyksesi jälkeen", kuningas Edmund I julisti ja kansa hurrasi kuullessaan vihatun rakastajattaren tuomion. Enempää Antonia ei kuitenkaan kuullut tuntiessaan jalkojensa pettävän altaan.

****

Vihaisesti Aldwin iski nyrkkinsä harjoitusvastustajan vatsaan. Hän oli kuullut palvelijalta äitinsä tuomion. Aldwin ei voinut uskoa miten asiat olivat kääntyneet. Vasta kaksi viikkoa sitten äiti oli ollut vielä hänen vierellänsä, kun ilkeät vartijat olivat tulleet ja vanginneet tämän. Sen jälkeen kaikki oli alkanut tuntua Aldwinista kuin päättymättömältä painajaiselta, josta hän ei kyennyt heräämään.

Aldwinin nyrkit jomottivat ja rystyset alkoivat halkeilla jo iskuista, jotka hän oli lyönyt, mutta Aldwin ei kyennyt lopettamaan. Hän tunsi olonsa avuttomaksi, hän ei keksinyt mitään mitä olisi voinut tehdä äitinsä auttamiseksi. Isä ei ollut tavannut Aldwinia kuin ruokapöydässä äidin viennin jälkeen ja isoisäkin oli kuollut hämärissä olosuhteissa. Aldwin tunsi olevansa kovin yksin maailmaa vastaan.

Vielä kerran Aldwin iski ennen kuin lysähti maahan makaamaan. Äiti oli aina sanonut, että hänestä tulisi joku päivä kuningas ja Aldwin oli uskonut. Ensimmäistä kertaa ikinä Aldwin oli alkanut epäillä äitinsä puheita ja tekemisiä. Kunpa hän saisi edes luvan nähdä äitinsä.

****

Edmund istui tuolilla kihisten raivosta. Olotilasta oli tullut hänelle enemmän sääntö kuin poikkeus Malcolmin ottettua häneen yhteyttä Antonian rikoksesta muutama viikko sitten. Viha seurasi Edmundia kaikkialle, vaikka hänen oli vaikea ymmärtää kelle hän oli edes vihainen: itselleen, Antonialle, Malcolmille, Agnesille vai jollekin muulle. Miksi Agnes oli edes mennyt väittämään Janen olevan hänen lapsensa, vaikka se ei edes ollut mitenkään mahdollista? Miksi Antonia ei ollut keskustellut Edmundin kanssa ensin vain oli mennyt hoitelemaan asian itse? Miksi Edmund oli jäänyt niin petollisen naisen pauloihin? Kaikkein pahinta oli se, ettei Edmund voinut tehdä asialle mitään. Todisteet olivat liian raskauttavia mihinkään muuhun kuin kuolemantuomioon.

Alarikin ilmestyminen ovensuuhun sai Edmundin heräämään katkerista ajatuksistaan. Hänellä oli suunnitelmia toipuakseen Antonian aiheuttamasta tahrasta hänen maineessansa.

"Alarik hienoa, että saavuit. Olen viime aikoina miettinyt asioita ja tullut siihen tulokseen, että on aika rakentaa uusi kuninkaanlinna. Tämä on jo yli sata vuotta vanha ja näyttääkin siltä. Viime vuosien sadotkin ovat olleet hyviä, joten veroja on varaa korottaa kuninkaanlinnan rakentamista varten", Edmund selitti kiihkeästi. Antonian tuomion jälkeen hän oli ymmärtänyt Antonian olevan se mistä hänen valtakautensa tulevaisuudessa muistettaisiin, ellei hän tekisi asialle jotain pian. Uuden linnan rakennuttaminen saisi jälkipolvet muistelemaan Edmundin valtakaudesta ensimmäisenä linnaa eikä rakastajatarta.

"Uusi linna? Se tulee kalliiksi, pienet veronkorotukset eivät riitä", Alarik sanoi yllättyneenä. Hän oli kuninkaan lähimpän miehenä tottunut mahdollistamaan kuninkaan oudoimpiakin toiveita, mutta uusi linna oli jotain aivan uutta ja kallista.

"Luotan, että saat asian järjestetyksi. Tullaanhan Stenroosinkin nimi muistamaan uuden linnan yhteydessä, kun olet hoitanut sen taloudellisen puolen", Edmund vastasi.

"Järjestän sinulle tapaamisen arkkitehdin kanssa pikimiten", Alarik lupasi Stenroosin nimen historiankirjoisin saamisen houkuttelemana.

****

"Minkälaisia toiveita sinulla on linnaa varten?" arkkitehti Walter Hill kysyi Edmundilta innokkaana. Uuden kuninkaanlinnan suunnittelijaksi valituksi tuleminen oli Walterin uran kohokohta ja hän halusi saada tehtyä siitä täydellisen.

"Olen kirjannut tähän pieneen kirjaseen kaikki toiveeni, joiden haluan toteutuvan uudessa linnassa", Edmund sanoi osoittaen samalla edessä olevaansa kirjaa.

Walter nieliaisi vaivaanloisesti ja katsoi hivenen kauhuissaan toivelistan paksuutta, uuden linnan suunnittelusta ei tulisi mikään helppo työ. Kauhustaan huolimatta hän veti hymyn huulille ja lupasi toteuttaa mahdollisuuksien mukaan kuninkaan kaikki toiveet.

"Tämähän on loistavaa. Tule niin näytän sinulle vielä uudelle linnalle varatun maa-alan", Edmund sanoi tyytyväisenä. Pian häntä ei enää muistettaisi vain murhaajan pitämisestä rakastajattarena vaan upean linnan rakennuttajana.

"Tänne haluan uuden linnani", Edmund sanoi ja osoitti heidän edessään aukeavaa maata.

Nähdessään uudelle linnalle varatun tilan Walter saattoi huokaista hieman helpotuksesta, ainakaan tilanpuute ei nousisi hänen esteeksensä. "Alan tekemään suunnitelmia pikimiten, jotta rakennustyöt päästään aloittamaan mahdollisimman pian. Linnan valmistuu vielä teidän elinaikananne", Walter lupasi.

"Sitten asia on selvä. Palvelijat tuovat sinulle vielä tarvittavat tiedot ja budjetin", Edmund sanoi.

****

Tuskan valtaamana Edmund tökki kepillä liekkejä. Siellä paloi Gertruden hänelle lähettämä viesti, jossa Edmundin elämän rakkaus katkaisi heidän suhteensa antamatta Edmundille toista mahdollisuutta.

Kyyneleet virtasivat Edmundin poskilla hänen kohentaessaan tulta ja katsoessaan monta kertaa luetun kirjeen palamista tunnistamattomaksi. Hän ei ymmärtänyt miksi Gertrude oli lopettanut suhteen, joka oli niin hyvä ja kaunis. Tyttö ei edes suostunut tapaamaan häntä hänen lukuisista yrityksistään huolimatta.

Jähmeänä Edmund istaui nojatuoliin ja jatkoi palavan kirjeen tuijottamista. Hän ei ollut kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin Gertrudea viikkoihin ja oli toivonut kirjeen polttamisesta olevan apua. Ajatus tytöstä kuitenkin häiritsi Edmundia jatkuvasti, hän ei kyennyt enää toimimaan normaalista ajatellessaan vain menettämäänsä rakkautta.

****

Vaivaanloisesti Edmund koitti keskittyä hänen ja Geoffreyn peliin. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään hänen ajatuksiensa eksyessä jatkuvasti Gertrudeen. Pelissä oli tehty vasta muutama siirto, mutta Edmundilla ei siltikään ollut aavistustakaan siitä, mitä pelissä oli jo tapahtunut.

Geoffrey seurasi huolissaan veljensä toimintaa. Tämän ja Gertruden suhteen päättyessä veli ei ollut kyennyt enää toimimaan samalla tavalla kuin ennen. 

"Edmund tämä ei voi enää jatkua. Juorut sinun lemmenkipeydestäsi leviävät jo ympäri valtakuntaa! Sinä olet kruunuprinssi etkä mikään lemmensairas sikopaimen", Geoffrey sanoi tiukasti veljellensä.

"Hmm", oli Edmundin ainoa vastaus. Hän ei ollut oikeastaan edes keskittynyt veljensä sanomisiin, Gertrude ja yhden shakkinappulan siirtäminen veivät jo hänen kaiken keskittymiskykynsä.

Huoli Geoffreyn sisällä lisääntyi. Asialle olisi tehtävä pian jotain tai koko valtakunta nauraisi heille. Ensin isä meni sekaantumaan Crawfordin huoraan ja nyt veli oli sekaisin rakkaudesta nuoreen paronittareen. Ajatellessaan isänsä ja veljensä sotkuja naisten kanssa Geoffreyn oma harmitus naimattomaksi jäämisestä ei enää vallannut häntä samalla tavalla kuin aiemmin.

****

Pitkään mietittyään Geoffrey ei ollut keksinyt yhtään järkevää suunnitelmaa Edmundin auttamiseksi, joten lopulta hän luovutti ja päätti koittaa helpoimman kautta. Ehkä Edmund unohtaisi rakastettunsa, jos saisi viettää aikaa jonkun toisen naisen syleilyssä. Tätä varten Geoffrey kutsui paikalle yhden Rosewoodin prostituoiduista, Joan Flowersin. 

"Sopimuksemme sisältö on sinulle siis selvä?" Geoffrey kysyi pälyillen samalla ympärilleen. Papin maineelle ei tekisi hyvää tulla nähdyksi prostituoidun kanssa.

"Kaikki on selvää. Maksun tahdon etukäteen", Joan vastasi.

Kiusaantuneena Geoffrey työnsi pakettiin tunkemansa setelit Joanin käteen ja viittoi tätä seuraamaan.

Geoffrey löysi Edmundin helposti omasta huoneestansa, olihan Edmund ottanut tavakseen jäädä istumaan ja tuijotamaan liekkejä miettiessään Gertrudea. 

"Edmund, minulla on sinulle vieras", Geoffrey sanoi.

Edmund sulki silmänsä kuullessaan Geoffreyn sanat. Hän ei kaivannut kenenkään muun seuraa kuin Gertruden. Ärtymyksestään huolimatta Edmund nousi katsomaan kenet Geoffrey oli hänen juttusilleen tuonut.

Edmund yllättyi Geoffreyn poistuessa samantien ja tämän tuoman naisen alkavan lähestyä häntä. Hetken Edmund mietti mitä hän halusi asialle tehdä ennen kuin antautui naisen hyväilyille.

Kaatuessaan sänkyyn yhdessä naisen kanssa Edmund kuvitteli mielessään naisen kasvojen tilalle Gertruden kasvot. Sulkiessaan silmänsä hän kykeni uskottelemaan itselleen seurassaan olevan naisen olevan Gertrude. 

Edmundin epäonneksi todellisuus räjähti hänen kasvoillensa silmät avatessa. Hiljaa hän hiipi torkahtaneen naisen vierestä lämpimään kylpyyn. Hinkatessaan ihoaan hän kelasi mielessään hetki sitten tapahtunutta kohtaamista vieraan naisen kanssa. 

Pienen hetken ajan Edmund oli saanut olla omassa mielessään Gertruden syleilyssä. Veden pestessä vieraan naisen kosketusta pois Edmundin iholta ymmärsi hän haluavansa lisää aiemmin saamaansa. 

****

Hermostuneena Aldwin katsoi isoveljeään. Katkeruus Edmundia kohtaan kirvelsi hänen rinnassansa, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Aldwinin oli pakko pyytää Edmundia puhumaan hänen puolestansa isälle, muuten hän ei enää ikinä näkisi äitiään.

"Edmund sinun täytyy puhua isälle! Ei äidin tuomiota voi laittaa käytäntöön!" Aldwin sanoi anelevalla äänellä.

Edmund tuijotti velipuoltaan kylmästi. Antoniasta ei ollut ikinä mitään muuta kuin harmia, eikä Edmundilla ollut mitään aikomusta puhua tämän puolesta. "Lait pätevät myös rakastajattariin. Sitäpaitsi isän maine olisi vaarassa, jos Antonia säästyisi rangaistukseltansa", Edmund vastasi Aldwinille ja käänsi selkänsä. Hänella oli jo kiire juhlimaan Woodvillen Columin viimeistä viikkoa poikamiehenä.

Vihaisena Aldwin jäi tuijottamaan Edmundin poistuvaa selkää. Vielä hän kostaisi veljelleen.

****

Edmund heräsi hämmentyneenä vuoteestansa, hän ei ollut täysin varma miten oli päätynyt. Columin juhlien sekavat mielikuvat virtasivat Edmundin mielessä. Hauskaa hänellä oli ollut, mutta nyt se kostautui huonona olona. Edmundin päätä pakotti ja hänestä jopa pikkurillinkin liikauttaminen tuntui ylitsepääsemättömältä tehtävältä.

Vaivaanloisesti Edmund alkoi kammeta itseään ylös sängystä samaan aikaan, kun muistikuva Geminan kanssa jaetusta hetkestä läjähti hänen mieleensä. Hieman häpeissään Edmund muisteli tapahtunutta, olihan Gemina hänen hyvän ystävänsä sisko. Mielessään Edmund rukoili luonnonhengiltä, ettei Gemina mainitsisi mitään tapahtuneesta kellekään, muuten Edmundin ja Columin välit saattaisivat vaikeutua.

Hetken sängynlaidalla istuttuaan Edmund tunsi oksennuksen alkavan nousta kurkkuunsa. Kiireesti hän lähti juoksemaan kohti toilettia ja lupasi itselleen ettei enää ikinä joisi yhtä paljoa kuin edeltävänä iltana.

****

Uteliaana Edmund odotti mitä asiaa abbedissalla olisi hänelle. Yleensä ylipappi hoiti kaiken tarvittavan kommunikoinnin kuninkaan suuntaan luostariin ja uskontoon liittyen. Jostain syystä sisar Morgana oli kuitenkin saapunut vierasille kuninkaanlinnaan.

"Olen ymmärtänyt, ettei Aldwinia ole luvattu vielä kenellekään ja olenkin saapunut sen vuoksi teitä tapaamaan. Minulla on luostarissa paroni Byronin orvoksi jääneet kaksoset, joista lady Isabeauta ei ole luvattu vielä kenellekään. Ajattelinkin siis ehdottaa kihlausta Isabeaun ja Aldwinin välille, liitto olisi kerrassaan mainio molemmille. Isabeau on erittäin hyväkäytöksinen ja kasvanut luostarin muurien sisällä, joten hänen siveyttään ei tarvitse epäillä. Hänellä ei myöskään ole muita sukulaisia kuin hänen kaksoisveljensä, joten Isabeaun sukulaiset eivät voi antaa Aldwinille tukea mihinkään, mikä vaarantaisi prinssi Edmundin asemaa. Kuten tiedät kaikki Rosewoodin aatelissuvut eivät koskaan hyväksyneet muualta saapunutta kuningatar Auroraa ja osa heistä näkisi kaikesta huolimatta Antonian pojan tulevana kuninkaana. Byronin suvulla ei myöskään ole liikaa valtaa tai omaisuutta, joten se turvaisi myös Edmundin asemaa virallisena kruununperijänä", Morgana selitti.

Hetken Edmund katsoi Morganaa mietteliäänä ennen kuin totesi tämän olevan aivan oikeassa. Liian vallanhimoisesta ja varakkaasta suvusta tulevan vaimon kanssa Aldwin voisi aiheuttaa todellista uhkaa Edmundille huonojen aikojen koittaessa. 

"Sinun suunnitelmasi kuulostaa hyvältä. Isabeau ja Aldwin voivat kihlautua Aldwinin syntymäpäivien koittaessa", Edmund lupasi ja sinetöi nuorenparin kohtalon.

"Sehän on loistavaa! Luostari voi puolestaan järjestää häät muutaman vuoden päähän. Aldwinin neljästoista syntymäpäivä olisi varmaan hyvä ajankohta?" Morgana vastasi tyytyväisenä.

****

Edmund katsoi mietteliäänä poikaansa. Kaikki hänen naisseikkailuihinsa tuhlaama aika oli ollut pois hänen lapsiinsa käyttämästä ajasta ja nyt Edmund huomasi ettei oikeastaan tuntenut lapsiansa. Prinssi Edmundillakaan ei ollut vielä kuningatarta katsottuna, vaikka pojan olisi jo aika mennä naimisiin. Edin pikkusiskon Emmelinenkin häät lähestyivät jo kovaa tahtia, eikä isoveljellä ollut vielä lainkaan morsianta.

"Ed, kuten kuulitkin jo pikkuveljesi Aldwin on kihlattu lady Byronille. Meidän olisi jo aika löytää sinullekin morsian ja sen olisi hyvä olla joku tyttö Rosewoodista. Muista valtakunnista tulleita kuningattaria harvemmin katsotaan hyvällä ainakaan alkuun", kuningas sanoi.

Kuullessaan isänsä sanat Edin mielessä välähti, hän keksi ratkaisun kaikkiin ongelmiinsa. 

"Gertrude Neville. Tahdon mennä naimisiin Gertrude Nevillen kanssa", Ed sanoi. Vaikka tyttö sanoi ettei halunnut häntä, eivät hänen vanhempansa varmastikaan kieltäytyisi tulevan kuninkaan kosinnasta. Näin Ed saisi elämänsä rakkauden jälleen itselleen.

"Olen pahoillani, mutta lady Neville ei ole enää vapaana. Hän on mennyt naimisiin vähän aikaa sitten", Edmund vastasi.

Kuullessaan isänsä sanat Ed tunsi maailmansa hajoavan tuhansiin pirstaleisiin. Naimisissa. Gertrude oli naimissa jonkun muun kuin hänen kanssaan. Tuska valtasi Edin sydämen. Miten tämä saattoi olla mahdollista? Ed tunsi kuinka kyyneleet alkoivat poltella hänen silmissään. Yrittäessään kätkeä tuskansa isältään hän käänsi nopeasti katseensa alas ja yritti parhaansa mukaan näyttää kuin miettisi seuraavaa pelisiirtoaan.

Edmund huomasi poikansa mielentilan muutoksen, mutta ei osannut reagoida siihen lainkaan, Aurora oli aina hoitanut lähes kaiken lapsiin liittyvän. Lopettaakseen pian jo kiusalliseksi muuttuvan hiljaisuuden Edmund alkio taas puhua. "Olen miettinyt vaihtoehtojasi. Grethel Stenroos voisi olla hyvä ehdokas vaimoksesi, samoin kreivi Rochfordin tytär. Markiisi Pembrokella on myös kauniita tyttäriä, mutta Grethelistä saisi varmasti parhaat myötäjäiset uuden linnan rakennuttamisen kuluja kattamaan. On kyllä todellinen harmi, ettei Nevilleillä ole enää yhtään vapaata tytärtä, heiltä olisi varmasti saanut suuret myötäjäiset", Edmund luetteli ehdokkaita.

Tuskan kirveltäessä Edin sydäntä alkoi hän miettiä vaihtoehtojaan. Hän ymmärsi Geoffreyn olevan oikeassa, Gertruden perään haikaileminen alkaisi pian vaikuttaa hänen maineeseensa, varsinkin kun tyttö oli jo kerennyt naimisiin. Huokaisten Ed vaipui aiempaa syvemmälle synkkiin ajatuksiinsa. Yhtäkkiä hänen mieleensä hyppäsi Grethelin hänelle sanomat sanat: "Jos haluat helpon liiton, jossa saat olla rauhassa vapaa, tiedät ketä kosia". 

"Lady Grethel. Menen naimisiin lady Grethelin kanssa", Ed sanoi miettien samaan aikaan Gertrudea.

"Tiesin, että osaat tehä hyvän valinnan. Hoidan asian Alarikin kanssa, jotta voimme pian kokoontua kosintaa varten", Edmund vastasi tyytyväisenä. Grethelin myötäjäisinä maksettavat rahat täydentäisivät hyvin uuteen linnaan varattua kassaa.

****

Isän ja pojan keskustelun jälkeen rattaat lähtivät nopeasti pyörimään. Jo muutaman päivän päästä Edmund, Ed, Alarik, Deborah ja Grethel olivat kokoontuneet syömään illallista, jonka todellisen tarkoituksen he kaikki tiesivät paremmin kuin hyvin. Alku- ja pääruoka olivat kuluneet keskustellessa uuden linnan rakennuttamisesta kaikkien odottaen samaan aikaan Edin toimintaa.

Ed pyrki venyttämään kosintaansa mahdollisimman pitkään, olisihan se viimeinen sinetti sille, ettei hän saisi koskaan Gertrudea vaimoksensa. Lopulta hän joutui kuitenkin myöntämään itsellensä, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja kuin kosia Gretheliä. Gertrude ei tulisi ryntäämään ruokasaliin keskeyttämään, vaikka Ed sitä kuinka luonnonhengiltä rukoili.

"Isä, markiisi, markiisitar sekä kaunis lady Grethel", Ed aloitti ja tunsi samalla kaikkien huomion kiinnittyvän itseensä.

"Olen jo pidempään miettinyt kenen kanssa haluan jakaa taakkani Rosewoodin seuraavana kuningasparina. Seuratessani Rosewoodin aatelisladyjä, olen tullut tulokseen, että parhaiten tulevassa työssäni minua pystyisit tukemaan sinä Grethel", Ed jatkoi ja nosti samalla samettisen sormusrasian pöydälle. "Siksi tahtoisinkin kysyä, oletko sinä valmis viettämään loppuelämämme yhdessä ja jakamaan valtakunnan kuningasparin haasteet ja vastuut. Tuletko vaimokseni Grethel?", Edmund kysyi.

"Tulen!", Grethel vastasi helpottuneena. Hän oli jo hetken kerännyt pelätä, ettei kosintaa tulisikaan. Onnessaan Grethel nappasi rasian pöydältä ja pujotti sieltä löytyvän timanttisormuksen sormeensa.

Mielissään Edmund katsoi tulevaa kuningasparia. Grethelin myötäjäisten avulla uudesta kuninkaanlinnasta voitaisiin tehdä alkuperäistäkin mahtavampi ja Edmund tultaisiin muistamaan siitä vielä pitkään.

"Kohottakaamme malja kruunuprinssiparin kunniaksi!" Edmund sanoi tyytyväisenä. 

Onnesta pakahtuen Grethel kulautti shamppanjan alas ja hymyili leveästi. Häät oli päätetty järjestää mahdollisimman nopealla aikataululla ja pian hän olisikin jo Teidän Korkeutenne prinsessa Grethel. Mikään ei voisi mennä vikaan.

****

"Prinssi Edmundin ja Grethelin häät ovat kahden kuukauden päästä. Saathan kaiken valmiiksi niitä varten?" Edmund kysyi Glenysiltä.

Järkyttyneenä Glenys tuijotti Edmundia. Kahden kuukauden? Pitkään Glenysin ei kuitenkaan tarvinnut pohtia miksi häät haluttiin järjestää niin pian. Antonian synnytys ja teloitus lähenivät päivä päivältä ja kansalaisten huomio haluttaisiin kiinnittää mahdollisimman nopeasti niiden jälkeen johonkin iloisempaan ja kuninkaan mainetta kiillottavampaan. Ärtyneenä Glenys huokaisi ja lupasi saada asiat järjestymään. Hänen onneksensa Edmundin ja Antonian häät oltiin keretty jo suunnitella ja valmistella pitkälle ennen Antonian vangitsemista. Niitä valmisteluita Glenys voisi käyttää nyt hyväkseen.

Hymyillen Edmund kuunteli Glenysin lupausta. Kruunurpinssin häät kansalaisten mielestä sopivan morsiamen kanssa olivat omiaan saamaan kaiken huomion pois Antoniasta, jonka synnytys voisi jo käynnistyä hetkenä minä hyvänsä.

****

Kuninkaan ilmoitettua häiden päivämäärän Glenys kääri hihansa ja ryhtyi töihin. Häitä varten linna ja sen ympäristö tuli siistiä putipuhtaaksi, ruokaa täytyi tehdä enemmän mitä aateliset jaksaisivat syödä sekä linnan koristelu tulisi saaada valmiiksi. Glenysiä oli auttamassa lukuisten palvelijoiden joukko, mutta valitettavasti näiden työpanos ei ollut aina hermoilevan Glenysin mieleen.

"Näiden piti olla haravoituina jo eilen! Linnan tiluksia on vielä paljon jäljellä, eivätkä ne puhdistu tätä vauhtia ennen häitä", Glenys tiuskaisi puutarhurille. 

Glenysin työtä ei auttanut lainkaan sulhasen käytös, Edmund kun oli ottanut tavakseen liehitellä linnan palvelijoita petiään lämmittämään. 

Edmundille palvelijat olivat helppoja kohteita, joiden kunnian tahraamisesta ei tarvinnut huolehtia. Nämä tarjosivat hänelle mahdollisuuden unohtaa Gertrude hetkeksi.

****

Loputtoman pitkältä tuntuneen raskauden päätteeksi Antonian ilolla ja kauhulla odottama hetki koitti. Synnytys. Lapselle se merkitsi elämän alkua, mutta Antonialle se tarkoitti sen päättymistä.

"Kovenna ponnistuksia", Antonian avuksi haettu Cecilia sanoi kyllästyneellä äänellä. Ceciliasta näkyi selvästi, ettei Antonian avuksi tuleminen ollut ollut hänen päätöksensä.

Antoniasta kipu tuntui paljon pahemmalta, mitä Aldwinia synnyttäessä. Samaan aikaan hän halusi synnytyksen olevan mahdollisimman nopeasti ohi ja toisaalta kestävän ikuisuuden. Synnytyksen loppuminen merkitsisi Antonian ajan loppumista.

"Siirry seuraavaksi sängylle, lapsi voi tulla hetkenä minä hyvänsä", Cecilia sanoi kivusta huutavalle Antonialle. Mitä hän olisikaan ollut valmis antamaan, jos hän olisi ollut itse synnyttämässä Antonian sijasta.

Väsyneenä Antonia lepäsi vankikoppinsa sängyllä ja katsoi Cecilian sylissä olevaa tämän kapaloimaa lasta. "Saanko, annatko hänet minulle syliin?" Antonia kysyi hiljaisella ja väsyneellä äänellä.

Cecilia asetteli lasta paremmin syliinsä ja kääntyi Antoniaa kohti. "Et. Minut on ohjeistettu viemään lapsi suoraan luostariin, missä hän tulee kasvamaan", Cecilia sanoi tunteettomalla äänellä.

Kauhuissaan Antonia ymmärsi mitä oli tapahtumassa. Hän ei saisi lasta edes syliinsä. Antonia ei edes tiennyt oliko lapsi tyttö vai poika. Lapsi tulisi kasvamaan luostarissa, eikä Antonia tiennyt näkisikö lapsi edes koskaan isäänsä. Uskoisiko Edmund kaiken tämän jälkeen lapsen olevan hänen omansa?

Epätoivoisesti Antonia yritti kurottautua lasta kohden, mutta Cecilia otti askeleen taaksepäin ja lähti kävelemään pois.

"Rakas sisko kiltti, auta minua", Antonia aneli.

"Sisko? Nytkö minä olen viimeinkin siskosi, kun tarvitset apuani? Jos et muista, sinä et auttanut minua isän unohtaessa minut luostariin. Miksi minä auttaisin sinua? Sitäpaitsi tyttö ei tarvitse sinulta huonoja vaikutuksia", Cecilia sanoi hyytävällä äänellä ja poistui sellistä vartijoiden avattua hänelle oven. Antonia katsoi toivottamana sellin uudelleen lukittua ovea. Kaikki olisi pian ohi. Sentään Cecilia oli kertonut lapsen olevan tyttö. Siihen tietoon Antonia tarttui kuin hukkuva puupalaan ja alkoi mielessään kuvitella tyttärensä tulevaisuutta. Amanda, Amandaksi hän tyttärensä nimeäisi. Kuvitelmien viedessä Antonian mennessään alkoi hänen järkensä hiljalleen järkkyä, monta kuukautta yksin sellissä oli lopultakin tehnyt tehtävänsä.

*****

Jännittyneenä Glenys käveli kohti kuningasta. Hän ei olisi halunnut olla näiden uutisten lähettinä, mutta jonkun se oli pakko tehdä.

"Teidän korkeutenne", Glenys aloitti.

"Mmm", kuningas mumisi vastaukseksi.

"A-Antonia on synnyttänyt. Tyttö on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, aivan kuin pieni kopio Aldwinistä", Glenys sanoi varovaisella äänellä.

Kuullessaan Glenysin sanat Edmund jäykistyi ja hiljeni. "Vai niin. Kai hänet on jo viety luostariin?" Edmund sanoi jäykällä äänellä.

"Kyllä, sisar Cecilia avusti synnytyksessä ja kuljetti lapsen mukanaan luostariin", Glenys sanoi jo hieman varmemmalla äänellä.

"Selvä", Edmund vastasi ja teki uuden siirron pelilaudalla.

"Haluatko nimetä tyttäresi?" Glenys kysyi alkaen hermostua uudelleen.

"Desdemona Montrose", Edmund vastasi lyhyesti ja viittasi Glenysiä poistumaan.

Kuultuaan nimen Glenys kääntyi ja lähti kirjoittamaan viestiä nunnille. Mielessään hän sääli lasta, minkälaisen aloituksen hän olikaan saanut elämälle. Ja minkälaisen nimen. Desdemonalla oli monia tarkoituksia, eikä yksikään niistä ollut iloinen. Kärsimys, epäonninen, paholaisen lapsi. Lapsen puolesta Glenys toivoi ettei nimi olisi enne.

****

Synkeänä Edmund tuijotti Auroran hautaa. Kunpa hän vain eläisi vielä, niin kaikelta tältä olisi säästytty. 

Raivoissaan Edmund karjui ilmaan vailla kuulijoita. Miksi hän ei ollut koskaan koittanut löytää rakkautta oman vaimonsa kanssa? Kaikki olisi ollut vain niin paljon helpompaa. 

"Miksi sinä lähdit, miksi?" Edmund kuiskasi haudalle.

****

Yön pimetessä Geoffrey tutki Rosewoodin lakikirjoja. Hän oli kuullut isänsä huoran synnyttämästä rääpäleestä, eikä voinut sietää ajatusta siitä, että he molemmat tulisivat jakamaan saman katon luostarissa. Kiihkeästi Geoffrey yritti löytää jotain, mikä kieltäisi äpärän hyväksymisen nunnaksi, muttei omaksi pettymyksekseen löytänyt mitään.

Väsynein silmin Geoffrey koitti tihrustaa lakikirjan sekavaa tekstiä, mutta hiljalleen väsymys alkoi ottaa hänestä voittoa. Huokaisten Geoffrey pamautti kirjat kiinni ja hyväksyi sen, että joutuisi jakamaan kotinsa huoran äpärän kanssa. Talven lähentyessä Geoffreyn muutto luostariin läheni myös päivä päivältä, minkä vuoksi ajatukseen Desdemonasta täytyisi tottua nopeasti.

Miettiessään seuraavaa aamua hymy kohosi kuitenkin taas Geoffreyn huulille. Vihdoinkin hänen äitinsä kärsimysten aiheuttaja koksi tiensä lopun. Geoffrey oli jopa saanut Geraldin määräämään hänet Antonian viimeisten syntien kuulijan tehtävän. Geoffrey saisi nähdä lähietäisyydeltä isänsä huoran kuoleman.

****

Jalat täristen Antonia käveli kohti hirttopuuta. Ainakin kuningas oli armahtanut häntä, eikä ollut sallinut Antonian kuolemalle hurravaa kansaa seuraamaan hänen tuomionsa täyteenpanemista. Ainoa kansalainen vartijoiden ja papin lisäksi linnan sisäpihalla oli Agnes Flintstonen tytär Jane. Hänelle oli sallittu äitinsä murhaajan kuoleman näkeminen.

Katsoessaan Janea Antonai tunsi raivon purskahtavan sisällään. Tuon tytön vaatimusten takia Antonian tytär ei koskaan saisi tuntea äitiään.

"Jatka kävelyä eteenpäin", vartija murahti Antonian pysähtyessä.

Vartijan tönäistessä Antonia jatkoi kulkuaan. Tärisevin askelin hän alkoi nousta hirttolavalle. Monta kuukautta hän oli kuvitellut mielessään tätä hetkeä, mutta nyt sen ollessa todellinen Antonia vasta ymmärsi tilanteen kauheuden.

Epätoivoisesti Antonia katsoi taaksensa kuin etsien pakotietä, mutta ilmeettömät vartijat estivät kaikki hänen toiveensa. Kauhuissaan Antonia käänsi katseensa takaisin hirttolavaa kohden. Lavan nähdessään Antonia näki myös papin, joka oli lähetetty antamaan hänen viimeinen synninpäästönsä. Geoffrey. Poika oli aina vihannut häntä ja nyt tämä olisi viimeinen henkilö joka puhuisi Antonialle. 

"Onko sinulla viimeisiä syntejä myönnettäväksi ennen palaamistasi luonnonhenkien huomaan?" Geoffrey kysyi hivenen pilkallisella äänellä. 

"Ei, ei ole. Minä olen syytön! Kuulitteko syytön! Tämä on väärin, päästäkää minut vapaaksi!" Antonia alkoi kiljua tajutessaan tilanteensa olevan todellinen. Koko vankilassa viettämänään aikana ei Antonia ollut uskonut kaiken päättyvän tähän. Jatkuvasti hän oli odottanut Edmundin tai isänsä tulevan pelastamaan hänet. Nyt hirttolavalla, Antonia alkoi viimeinkin ymmärtää ettei kukaan tulisi häntä pelastamaan. Prinssiä valkoisella ratsulla ei tulisi. Viimeiset hetkensä Antonia viettäisi yksin.

"Ei siis viimeistä synninpäästöä", Geoffrey totesi rauhallisella äänellä vartijoiden tarttuessa panikoivaan Antoniaan.

Kauhun vallassa Antonia katsoi silmukkaa, joka pian asetettaisiin hänen kaulaansa. Yhtäkkiä Antonia tunsi jonkin lämpimän valuvan jalkojaan pitkin, hänen rakkonsa oli pettänyt. Ymmärtäeään tilanteensa toivottomuuden Antonia sulki silmänsä ja palasi mielessään lapsuutensa onnellisiin päiviin isänsä kanssa.

Viimeisenä Antonia ajatteli lapsiaan, Aldwinia ja Amandaa ennen kuin pyöveli kiskaisi alustan hänen jalkojensa alta. Niin päättyi Lady Antonia Crawfordin matka kruunulle.

Geoffrey katsoi hiljaisesti Antoniaa, hänen äitinsä kärsimyksen aiheuttajaa. Hän ei millään kyennyt uskoa kaiken olevan todellakin ohi. Yli kymmenen vuotta Antonia oli ollut Geoffreyn elämässä tuottaen tuskaa kaikille Geoffreyn tärkeimmille ihmisille. Nyt naisen taru oli kuitenkin päättynyt.

****

Aldwin tuijotti kakkua vihaisena. Hänen äitinsä oli vain viikko sitten kohdannut tuomionsa ja nyt Aldwinin täytyi yritää juhlia syntymäpäiviään. Vieraita ei oltu kutsuttu Isabeaun lisäksi, sillä kukaan ei halunnut kiinnittää ylimääräistä huomiota Aldwiniin juuri nyt, kun koko kansa puhui muutenkin jatkuvasti hänen äidistänsä.

Aldwin kumartui kakun ylle tietäen mitä aikoisi luonnonhengiltä pyytää kynttilöitä puhaltaessa. "Minä kostan äidin kuoleman vielä joku päivä."

Herttua Aldwin Montrose

Vaiteliaana Aldwin katsoi viulua soittavaa Isabeauta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Aldwin koskaan tytön näki, mutta hänen odotettiin kosivan silti tätä. Aldwin tuhahti halveksuvasti, tyttö oli pelkkä pahainen maalta tuleva köyhän paronin lapsi. Jos Aldwin olisi itse saanut päättää, hän ei todellakaan olisi valinnut Isabeauta, vaan olisi tähdännyt johonkin korkeammalle. Yhdessä äidin kanssa he olivat pohtineet Innocentia Stenroosia, mutta jostain syystä isä oli torpannut ne kuvitelmat mahdollisimman nopeasti, vaikka muita lapsiaan isä naitti Stenroosien perheeseen niin kuin se olisi jokin kilpailu.

Isabeaun kääntyessä Aldwinin pyynnöstä Aldwin sai tästä ensimmäistä kertaa kunnon katsauksen. Ainakin tyttö oli kaunis, jos ei varakas Aldwin mietti katkerasti mielessään.

"On ilo tavata teidät lady Byron", Aldwin sanoi ja suuteli kevyesti tytön kättä.

"Samoin teidät herttua Montrose", Isabeau henkäisi ihastuksissaan. Aldwinin äidin kyseenalaisesta maineesta huolimatta vaikutti poika Isabeaun mielestä lupaavalta. Komea ja hyväkäytöksinen, enempää Isabeau ei olisi osannut pyytää.

Isänsä käskyn mukaisesti Aldwin polvistui Isabeaun eteen ja tarjosi tälle kimaltelevaa timanttisormusta. Aldwin ei pitänyt tyttöä itsensä arvoisena, äiti ei olisi koskaan naittanut Aldwinia Isabeaulle.

Isabeaun myöntyessä kosintan Aldwin veti tämän kevyeen suudelmaan koittaen tuntea edes jotain positiivista tyttöä kohtaan, mutta mitään ei tapahtunut.

****

"Ja tämä on sinun huoneesi häitä edeltävän ajan", Glenys päätti esittelykierroksen. Kaikkien odottama hääpäivä läheni kovaa vauhtia ja Grethel oli tullut asettumaan linnaan valmistautuakseen tulevaan.

Tyytyväisenä Grethel katsoi ympäri huonetta, se oli monta kertaa isompi kuin hänen ja Innocentian jakama huone kotona. 

"Prinssi Edmund jätti sinulle lipaston päälle lahjan yhteistä tulevaisuuttanne varten", Glenys sanoi osoittaen pientä korurasiaa lipaston päällä.

Uteliaana Grethel kääntyi ja lähti katsomaan mitä Edmund hänelle oli antanut. Prinssi ei ollut osoittanut koko heidän kihlauksensa aikana lainkaan huomiota, ellei lyhyttä juttuhetkeä Emmelinen ja Rickhardin häissä laskettu. Lahja olikin jotain todella yllättävää pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Varovaisesti Grethel avasi rasian ja löysi sen sisältä kauniin hopeisen tiaran. Hetken hän malttoi ihailla sitä rasiassa ennen kuin riensi sovittamaan sitä. Hymy levisi Grethelin kasvoille hänen katsoessaan itseään peilistä tiara päässään. Kaikki sujui juuri niin kuin hän oli aina haaveillut.

****

Hääpäivän aamuna Glenys ihaili tyytyväisenä ulos järjesteltyä juhlapaikkaa. Kaikki oltiin saatu juuri ajoissa valmiiksi. Linnan sisällä lukuisat palvelijat kokkasivat vielä viimeisiä aterioita, jotka valmistuisivat myös aikataulussa.

Ajatellessaan Auroran esikoisen häitä kyynel vierähti Glenysin poskelle. Auroran olisi kuulunut olla juhlimassa lastensa häitä, ei makaamassa kylmässä maassa.

****

Jännittyneenä Grethel katsoi tulevaa aviomiestänsä. Edmund vaikutti suorastaan kyllästyneeltä, aivan kuin häät olisivat vain pakollinen paha eikä heidän yhteisen elämänsä ensimmäinen päivä. Ylipapin aloittaessa seremoniaa Grethel lakkasi välittämästä Edmundin reaktioista, eivät he olleet menossa naimisiin rakkaudesta, joten kummankaan tunteilla ei ollut mitään väliä.

Jännittyneenä Grethel vilkaisi nopeasti vieraiden joukkoon, heidän häihinsä oli kutsuttu kaikki Rosewoodin suurimmat aatelissuvut, kuten kruunuprinssin häihin kuuluikin kutsua. Hieman säikähtäen suurta yleisöjoukkoa Grethel käänsi nopeasti katseensa tunteettomalta vaikuttavaan sulhaseensa.

Yleisössä Gemina tuijotti katkerana avioituvaa paria. Näiden häiden olisi kuulunut olla hänen, mutta todellisuudessa hänen oma kihlattunsa ei omannut edes kreivin arvonimeä. Gemina ei voinut katsoa seremoniaa, vaan käänsi katseensa pois, voidakseen kuvitella olevansa jossain muualla. Varsinkin prinssi Edmundin katsominen sai hänen sydämensä täyttymään monilla eri tunteilla, päällimmäisenä suunnattomalla häpeällä, siitä mitä heidän välillään oli tapahtunut.

Seremonia sujui juuri niin kuin oli kirjoitettukin. Grethel tunsi suunnattomaa onnea Edmundin pujottaessa sormuksen hänen sormeensa, viimeinkin hänen paikkansa tulevana kuningattarena oli kiveen hakattu. Edmund ei puolestaan kyennyt tuntemaan mitään, kaikki tämä oli järjestetty häntä varten, mutta häntä ei voinut kiinnostaa vähempää. Edmund olisi vaihtanut kaiken hetkenä minä hyvänsä, jos olisi saanut siitä palkkioksi Gertruden vierellensä.

"Saanko julistaa uuden avioparin syntyneeksi, eläköön prinssi Edmund ja prinsessa Grethel Baratheon!" Gerlad kuulutti uuden avioliiton alkaneeksi.

Kuullessaan papin sanat ja vieraiden taputukset Grethel tunsi riemun kasvavan sisällänsä. Kaikki oli täydellistä. Samaan aikaan Edmund tunsi tuhkan maun suussansa, tässä hän oli, sidottuna naiseen, jota hän ei rakastanut. Hänen todellinen rakkautensa Gertrude ei ollut edes saapunut uuden aviomiehensä kanssa häihin, mistä Edmund tunsi suurta katkeruutta. Hän olisi ollut valmis antamaan mitä tahansa nähdäkseen tytön edes vilaukselta.

****

Pieni hermostuneisuus valtasi Grethelin palvelijan saattaessa hänet Edmundin ja hänen yhteisiin kamaritiloihin. Hän kyllä tiesi, mitä hääyö pitäisi sisällänsä, mutta ei tiennyt kuinka suhtautua aiheeseen.

"Anna minä avaan pukusi nauhat, ettei Edmund vain onnistu rikkomaan niitä kiireissään", Glenys sanoi hermostuneen oloiselle prinsessalle ja viittasi tämän kääntymään.

Tuntiessaan pukunsa tipahtavan jalkoihinsa hermostunut yllätti sekä itsensä että Glenysin ja veti palvelijan lyhyeen halaukseen. Hermostuneisuus tulevasta hääyöstä ja siitä kuinka Edmund käyttäytyisi alkoi kasvaa hiljalleen ylitsepääsemättömäksi.

Halauksen jälkeen Glenys ohjasi hermostuneen morsiamen tuoliin istumaan ja sytytti takan lämmittämään huonetta. Hieman säälien hän vilkaisi olkansa taakse Gretheliä, hän tiesi mitä Aurora oli kokenut kuninkaan kanssa ja pelkäsi Grethelin joutuvan kokemaan samaa Auroran pojan kanssa. Glenys oli täysin tietoinen Edmundin useista rakastajattarista ja olikin huolissaan siitä, miten Grethel tulisi sopeutumaan uuten elämäänsä Edmundin rinnalla.

Palvelijan poistuessa Grethel tunsi hermostuneisuutensa kasvavan ja kasvavan. Hän koitti katsoa liekkeihin ja keksiä muuta ajateltavaa, mutta tuleva hääyö painoi liikaa hänen mielessänsä.

Lopulta Grethelin odotus päättyi ja prinssi Edmund astui sisään. Mitään sanomatta Edmund viittasi sängylle ja Grethel tiesi mitä hänen aviomiehensä häneltä odotti. Tärisevin jaloin Grethel käveli sänkyä kohden ja kirosi hiljaa mielessänsä ettei ollut juonut enempää illallisella tarjolla ollutta viiniä.

Hermostuneena Grethel istahti sängylle ja toivoi Edmundin jatkavan siitä. Tällä kertaa Grethelin toiveeseen vastattiin ja itsevarmoin ottein Edmund veti morsiamensa allensa alkaen samalla riisumaan heidän molempien vaatteita.

Toimituksen päätyttyä Edmund rojahti pois Grethelin päältä ja nukahti samoin tein. Grethel katsoi nukkuvaa aviomiestänsä tuntien samalla itsensä likaisemmaksi kuin hän oli koskaan ollut. Gertrude. Sen nimen Edmund oli kuiskannut huippunsa hetkellä. Kyyneleiden kirveltäessä silmissä Grethel nousi sängystä ja hiippaili palvelijan hänelle etukäteen valmistamaa kylpyä kohden.

Kylvyssä Grethel alkoi jynnssäämään itseään puhtaaksi. Hän ei kyennyt ymmärtämään miksi Edmundin käytös sängyssä oli satuttanut häntä niin paljon, olihan hän ollut koko ajan täysin tietoinen Edmundin rakastavan jotain toista. Grethel ei ollut koskaan edes haaveillut rakkaudesta itsensä ja aviomiehensä välillä. Jostain syystä tieto siitä, että Edmund rakasti yhtä Grethelin ystävistä satutti häntä enemmän kuin hän oli koskaan osannut arvata.

Edmudin kosiessa Grethel oli luullut tämän rakkauden olevan joku alemmasta säädystä, mutta tämä olikin Gertrude. Grethel vain saattoi arvella mitä heidän välillään oli tapahtunut ja mikseivät he olleet menneet naimisiin. Huolen siemen oli istutettu tehokkaasti Grethelin sydämeen, olisiko hänen paikkansa kuningattarena koskaan turvattu, Edmundin korkeasäätyisen rakkauden ollessa edelleen valtakunnassa täysin saavutettavissa?

****

****

****

Loppuun vielä bonuskuva hieman tulisemmasta hääyöstä. Säikähdin kyllä ihan huolella tuon tulipalon levitessä nopeampaa kuin kissaa kerkeää sanoa. Onneksi Edmund ja Grethel selvisivät kuitenkin molemmat hengissä palosta, olisi ollut hieman uusien suunnitelmien paikka, jos molemmat olisi kupsahtaneet.

****

Huomasin kuudetta kierrosta pelatssani, että olin täysin unohtanut yliopiston olemassaolon... No ehkä seuraava sukupolvi sitten päätyy sinne, nyt se ei enää oikein sovi tarinaan.

Mitä piditte Antonian kohtalosta? Entä kenen kanssa veikkaatte Gertruden menneen naimisiin?