Osa 1.39 Henell

 

Aiemmin Henelleillä:

Perheen kuopus Alys meni naimisiin sir Everetin kanssa. Uusi anoppi Aldith ei ollut innoissaan poikansa liitosta kauppiaan tyttären kanssa ja antoi sen näkyä. Alysin elämä ei alkanut ruusuisesti uudessa kodissaan, ei edes esikoispojan syntymän jälkeen.

Odilian ja Danielin liitto ei sujunut lainkaan sen paremmin. Odilia ei pitänyt äitiydestä ja vältteli lasten hoivaamista viimeiseen asti. Brita astui kuitenkin kehiin ja tämä nautti lastenlastensa hoitamisesta, etenekin Wilmotin. Kauhukseen Odilia huomasi olevansa raskaana, vaikka ei missään nimessä olisi lisää lapsia halunnut. Raskauden seurauksena perheeseen syntyi tyttö Verna Henell.

Daniel alkoi karata kylmää avioliittoaan kapakkaan ja kaatui siellä prostituoidun syliin. Odilia puolestaan törmäsi vanhaan aviomieheensä Vasyl Baxteriin, jonka Odilian veli Godwin oli kuljetuttanut kauas pois. Vasyl pyysi Odiliaa karkaamaan mukaansa ja Odilia suostui. Osan lopuksi Odilia hyvästelikin perheensä ja meni odottamaan Vasylia sovitulle kohtaamispaikalle. Vasyl ei kuitenkaan saapunut paikalle vaan hänen sijastaan Odiliaa lähestyi aivan toinen mies.

Toiveikkaana Odilia käänsi katseensa valmiina kohtaamaan jälleen rakastamansa miehen. Hänen sydämensä syke kiihtyi ajatellessa heidän yhteistä tulevaisuuttaan. Mutta sitten Odilia näki, kuka mies oli. Daniel. Heti aviomiehensä kasvot nähdessään Odilia tiesi kaiken olevan ohi.

Kävellessään kohti metsää Daniel oli toivonut ja rukoillut Godwinin olevan väärässä. Nähdessään toivon vaimonsa kasvoilla sammuvan Daniel kuitenkin tiesi kaiken Godwinin sanoman olevan totta; Odilia oli aikonut karata toisen miehen mukaan.

Pettyneenä Daniel pysähtyi, katsoi Odiliaa ja keräsi itseään. Hän oli niin kovin toivonut kaiken olevan valetta ja Odilian kasvaneen onnellisuuden johtuneen heistä, ei vieraasta miehestä. Niin ei kuitenkaan ollut. Kun Godwin oli saapunut kertomaan asiasta, Daniel ei ollut aluksi uskonut. Muka löydetty kapakasta Odilian kuollut aviomies. Mutta niin asiat vain olivat.

Hetken Daniel oli pysähtyneenä, kunnes käveli lopun matkaa vaimonsa luokse. "Kuinka sinä saatoit? Kuinka sinä voit tehdä näin lapsillesi?" Daniel sanoi yhtäaikaa pettyneenä ja vihaisena.

"Minä vihaan elämääme Daniel! Vihaan! Sanoin sinulle kaikki ne vuodet sitten, etten halua naimisiin! Sinulla oli valinta ja sinä valitsit väärin! Sitäpaitsi ensimmäinen aviomieheni on elossa, joten meidän välisemme avioliitto on laiton ja lapset aviottomia. Minun paikkani on aviomieheni rinnalla", Odilia raivosi.

Kylmän rauhallisesti Daniel katsoi Odiliaa. "Ei hän ole enää elossa", Daniel sanoi viileällä äänellä. Raivo kihisi hänen sisimmässään ja hän halusi nähdä tuskan Odilian kasvoilla. Koko heidän liittonsa ajan Daniel oli yrittänyt parhaansa ja näin hänet palkittiin. Odilian karkaamisesta syntynyt skandaali olisi voinut pilata kaupan maineen ja viedä heidän tulonlähteensä. Puhumattakaan mitä heidän lapsensa olisivat joutuneet kärsimään näiden vanhempien avioliiton paljastuessa mitättömäksi. Danielin onneksi Godwin oli ottanut häneen yhteyttä ja luvannut hoidella Vasylin.

Odilia tunsi tuskan valtaavan sisinpänsä kuullessaan Danielin sanat. Vasyl. Kuollut. Taas. Yhdessä hetkessä kaikki Odilian unelmat pirstoutuivat tuhansiin sirpaleisiin ja lensivät alas. 

"Kuinka sinä saatoit", Odilia sai soperrettua vihaisena ja tuskissaan.

"Me emme voi ajatella vain itsejämme. John, Wilmott ja Verna, heidän tulevaisuutensa ovat meidän käsissämme", Daniel totesi kylmän rauhallisesti. Alkuun hän oli ajatellut Godwinin toimien Vasylin kanssa häiritsevän häntä, mutta lopulta se ei ollut niin tehnyt. Britan opetukset olivat tarttuneen Danieliinkin, kulissien säilyminen oli tärkeintä.

"Tule lähdetään kotiin", Daniel totesi ja viittoi vaimoaan seuraamaan.

Raivoissaan Odilia puristi kätensä nyrkkiin ja koitti keksiä mitä tehdä. Lopulta hänen oli kuitenkin luovutettava, mitään ei ollut tehtävissä. Vasylia ei ollut enää. Odilialla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin palata takaisin vankilaansa Daniel seuranaan.

****

Kyyneleet tipahtelivat Odilian mekolle tämän ajatellessa tapahtunutta. Metsässä tapahtuneen välikohtauksen jälkeen kaikki oli jatkunut aivan kuin ennenkin lukuunottamatta Danielin ja Odilian entistäkin kireämpiä välejä. Aika kului, mutta Odilia ei saanut mistään kiinni. Godwin ei ollut edes suostunut kertomaan Odilialle mihin Vasyl oli haudattu. Niinpä Odilia oli lopultakin lopettanut veljellensä puhumisen täysin.

Miettiessään Vasylin hautaa kyyneleet alkoivat taas juosta valtoimenaan. "Kodin tärkein asia on se ihminen, jonka kanssa sen jakaa", oli Odilian äiti monta kertaa tyttärelleen sanonut. Lyhyen Vasylin kanssa asumisen aikana Odilia oli ehtinyt todeta sen todeksi. Hän ei välittänyt kauniista kankaista ja esineistä mitä Henelleillä oli, ilman arkea Vasylin kanssa kaikki se oli tyhjää.

Tuskissaan Odilia nousi ylös, hänen oli saatava jotain helpotusta. Nopeasti hän selvitti reittinsä olevan vapaa ja lähti hiippailemaan kohti ulko-ovea. 

Tavernaan päästyään Odilia etsi lähimmän tiskin ja alkoi tilata olutta, jolla hän voisi huuhtoa tuskansa alas. Alkuun hän tunsi olonsa eksyneeksi, mutta saadessaan käteensä tuopin tuopin perään alkoi hän tuntea olonsa kotoisaksi.

Tuoppi tuopilta Odilia joi olutta ja humaltui enemmän ja enemmän. Hänen poskensa alkoivat punottaa ja ajatuksensa sumentua juurin niin kuin hän oli toivonutkin. Lopulta siirtyessään väkevämpiin Odilia ei enää kuin hiukan irvistänyt alkoholin maulle.

Ottaessaan uutta hörppyä juomastaan ennestään tuntematon mies istui Odilian viereen. Tämän takin sileästä kankaasta päätellen täytyi miehen olla rikkaasta perheestä. Mies saattoi olla päivettynyt kuin talonpoika, mutta elkeistä päätellen rahasta ei ollut pulaa. Vilkaistessaan miestä toistamiseen Odilia päätteli tämän olevan jonkin aatelisen äpärä.

"Mitä kaunis nainen tekee tavernassa tähän aikaan?" mies alkoi udella Odilialta.

"Samaa kuin sinäkin", Odilia sanoi välinpitämättömällä äänellä.

Mies hymyili Odilian vastaukselle ja viittoi tavernan työntekijää täyttämään tämän lasin. Tänä yönä hän saisi joltain muulta kuin maksulliselta.

Ennen kuin Odilia huomasikaan oli hän siirtynyt miehen kanssa yksityisempiin tiloihin. Miehen tuoma kosketus, halu ja lämpö lohduttivat surevaa Odiliaa ja saivat hänet tuntemaan itsensä hetken aikaa taas rakastetuksi.

****

Tyrkyttäessään tuotteitaan vartijalle Daniel ei voinut estää ajatuksiaan harhailemasta. Mies oli yksi niistä vartijoista joiden kanssa Godwin oli lähtenyt päästämään Odilian ensimmäistä aviomiestä päiviltä. Daniel ei voinut olla tuntematta huonoa omatuntoa varsinkin nähdessään mihin tilanteeseen tapahtumat olivat hänen vaimonsa ajaneet. Odilian tosituvat yölliset seikkailut tavernaan eivät olleet jääneet Danielilta huomaamatta, mutta enää hän ei jaksanut niistä välittää.

Daniel oli saanut jo vaimoltansa kaiken minkä mies tarvitsi. John, Wilmott ja Verna kasvoivat hyvää vauhtia ja jonain päivänä John ottaisi kaupan haltuunsa. Siitä huolimatta Daniel ei voinut olla haikailematta rakkauden perään.

"Ja tarvitsen myös appelsiineja sekä lohta, kreivitär Thronton* kuuli jostain niiden ehkäisevän keskenmenoja", Throntonien uusi palvelija Gabriella Newson sanoi ja herätti Danielin ajatuksistansa. Katsoessaan Gabreillan lempeisiin kasvoihin Daniel ei voinut olla haaveilematta hetken naisen olevan hänen vaimonsa Odilian sijaan. Byroneilla tapahtuneiden kauheuksienkin jälkeen naisen aurinkoinen asenne näkyi edelleen ulkopuolelle asti. Toisin kuin Odilian synkistyttävä läsnäolo Gabriellan vierailut kaupassa saivat Danielin hymyilemään.

*Kreivitär Mercia Thronton on sisar Morganan veljenpojan vaimo, joka joutui Rubyn kirouksen kohteeksi ollessaan Amadeus Crawfordin kihlattu

"Meillä on tänään nostettua lohta, sillä saat varmasti kreivittären tyytyväiseksi", Daniel vastasi Gabriellalle leveästi hymyillen. Nähdessään Gabriellan suun kääntyvän kauniiseen hymyyyn Daniel tunsi sydämensä hypähtävän oudosti. 

****

Iloisina Wilmot ja John kapusivat yhdessä kouluvaunuihin. Kauppiaiden pojille tarkoitetussa koulussa heille opetettiin tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, jotka varsinkin Wilmotille tulisivat olemaan tärkeitä. Toisin kuin John Wilmot ei perisi valmista kauppaa vaan hänen täytyisi perustaa itse uusi kauppa sillä perinnöllä, mikä hänelle perheen toisena poikana jäisi. 

Ensimmäisen päivän tuloksiin Wilmot ei tosin ollut kovinkaan tyytyväinen, koulu oli paljon vaikeampaa mitä hän oli odottanut! Eniten hän pelkäsi sitä, mitä isoäiti Brita sanoisi. Eihän tämä olisi kovin pettynyt häneen?

Kauaa Wilmot ei kuitenkaan jaksanut murehtia koulua, olihan huomenna uusi päivä. "John mennään hakemaan Carlos- ja Tybalt-serkut! Löysin eilen uuden kalapaikan ja haluan käydä kokeilemassa tuleeko sieltä kalaa", Wilmot alkoi selittää innoissan. 

"Mennään mennään", John nauroi. Wilmot oli aina seikkailemasssa ja etsimässä uusia paikkoja. John lähtikin usein Wilmotin seikkailuihin mukaan päästäkseen karkuun isän ja äidin välillä vallitsevaa jännittyneisyyttä.

****

"Daniel sinun on saatava tämä loppumaan! Odilian käytös on täysin sopimatonta naimisissa olevalle naiselle ja saattaa vielä Henellien nimen häpeään, jos siitä aletaan juoruta enemmän!" Brita huusi kiihkeästi. Hän ei ymmärtänyt miten Mercereiden perheen tytär saattoi käyttäytyä niin kuin käyttäytyi.

"Minä sanon, minä sanon", Daniel huokaisi. Hän oli jo miettinyt itsekin tekevänsä tilanteelle jotain, mutta omatunto kolkutti hänen sisimmässään. Jos hän olisi antanut Odilian vain mennä, tämä saattaisi olla nyt onnellinen eikä hakisi lohtua alkoholista ja vieraista miehistä. 

"Parempi olisikin", Brita tuhahti ja jätti poikansa yksin. Hän ei käsittänyt mitä oli tehnyt väärin kahden vanhimman lapsensa kasvatuksessa. Ensin Diana karkasi ja Daniel ei saanut pidettyä vaimoansa kurissa. Välillä Britasta tuntui kuin hän olisi ollut aina, joka piti perheen kunniasta kunnolla huolta. Thomaskin alkoi olla jo vanhuudenhöperö, tosin Britan aviomiehestä oli harvoin ollut yhtään mihinkään.

Huokaisten Brita etsi lempilapsenlapsensa Wilmotin. Poika muistutti Britaa kovasti hänestä itsestänsä. Tämä oli Britan tavoin perheen toinen lapsi ja jäi vanhempiensa silmissä helposti Johnin varjoon samoin kuin Brita aikanaan Glenysin. Wilmotilla oli myös oikeanlainen luonne, tähän Brita saattaisi luottaa. Kunhan hän vain eläisi tarpeeksi pitkään varmistaakseen Wilmotin tulevaisuuden.

***

Synkästi huokaisten Daniel etsi Odiliaa. Miksi nainen ei vain voinut käyttäytyä kuin kunnon aviovaimon kuului? Daniel oli elänyt itse koko elämänsä yhteiskunnan sääntöjen mukaan eikä voinut ymmärtää vaimoaan, joka hankasi koko ajan niitä vastaan. Ensin karkaaminen naimisiin alempisäätyisen kanssa, sitten kylmyys lapsiaan kohtaan, karkaamisyritys toisen miehen kanssa ja nyt lopulta tavernassa ravaaminen.

"Odilia, meidän täytyy puhua", Daniel sanoi vakavalla äänellä. Odilia pyöritteli silmiään ja laski pensselinsä alas. Mitä asiaa Danielilla voisi olla? Eiväthän he olleet puhuneet toisille kertaakaan viikkoihin.

"Sinun viereilujen tavernaan tulee päättyä. Käytöksesi ei ole soveliasta kauppiaan vaimolle", Daniel jatkoi vakavalla äänensävyllään. Hän halusi vain saada asian pois alta.

"Sinä et määrää minun elämästäni. Olet jo pilannut sen, se ei kuulu enempää sinulle", Odilia sähähti raivoissaan. Hän ei voinut uskoa miten Daniel kehtasi kaiken tapahtuneen jälkeen. Vasylin jälkeen. Odilia ei vieläkään voinut unohtaa, kuinka Godwin oli raahannut hänet katsomaan miehen pahoinpideltyä ruumista. "Jotta et ikinä yritä samaa uudestaan", Godwin oli sanonut. Painajaiset Vasylin kärsimyksistä vainosivat Odiliaa päättymättömästi.

"Katsotaanpas, jos en aivan väärin muista olen aviomiehesi ja tiedätkö mitä Odilia? Aviovaimo on miehensä omaisuutta, joten kyllä minä määrään elämästäsi", Daniel sanoi pilkallisella äänellä. Hän ei käsittänyt vaimoaan. Odilia tuijotti aviomiestään raivoissaan. Hetken hän oli jo lyömässä miestä, mutta tyytyi vain pyyhältämään tämän ohitse.

Pitkään Odilia oli odottanut Danielin nukahtamista ja lopulta tämä oli onneksi niin tehnyt. Sen jälkeen hän oli noussut hiljaa ja pukenut jälleen yllensä. Taverna ja sen tarjonta kutsuivat Odiliaa.

Tällä kertaa Odilialla ei ollut lainkaan rahaa mukanaan, Daniel oli piilottanut rahakirstun avaimet häneltä. Niinpä Odilia istui miellyttävimmän näköisen miehen viereen ja hymyili tälle kauniisti.

"Sir Garrett Newson ja kuka sinä olet?" mies vastasi Odilian esittämään kysymykseen. Nähdessään miehen pyytävän Odiliallekin uuden juoman Odilian hymy leveni ja pian ilta kulki taas tuttua tapaansa.

****

Seuraavana aamuna Odilia nousi jälleen kerran pahoinvoivana nostamaan itkevää Vernaa kehdostaan. Odilian kumartuessa oksennus alkoi nousta jälleen kurkkkua kohden, mutta hänen onneksensa hän sai taisteltua vatsansa sisällön takaisin sinne minne se kuului. 

Katsoessaan Vernan itkuisia kasvoja Odilia tunsi huonon omatunnon pistävän sisällänsä. Hän oli aina kovin etäinen lapsiaan kohtaan eikä oikeastaan tuntenut näitä lainkaan. Nytkin Verna itki isovanhempiensa perään.

Odilia halasi tiukasti Vernaa ja koitti saada sisällään syntymään sen rakkauden, mistä muut äidit puhuivat. Odilia ei kuitenkaan tuntenut mitään. Hän ei ollut koskaan lapsiaan halunnut, eikä kyennyt tuntemaan rakkautta näitä kohtaan vaikka kuinka yritti.

****

Tuntiessaan vatsansa sisällön alkavan nousta ylöspäin Odilia alkoi juosta kiireellä kohti toilettia. Pahoinvointi oli tullut täytenä yllätyksenä, eihän hän ollut edes käynyt tavernassa kuin sen yhden kerran Danielin kiellon jälkeen.

Oksentaessaan aamupalaansa toilettiin Odilia ei voinut olla ajattelematta kuinka samanlainen pahoinvointi oli nyt kuin hänen odottaessaan lapsiaan. Kauhean ajatuksen iskettyä hänen tajuntaansa alkoi Odilia laskea päiviä. 

Noustuaan ylös Odilia tiesi jo mitä oli tapahtunut. Hän oli raskaana eikä isä ollu Daniel. Odilia tunsi kuinka kylmä hiki alkoi nousta hänen yllensä. Mitä hänelle nyt tapahtuisi?

****

Odilia hinkkasi hermostuneena allasta puhtaaksi. Hänen aamupahoinvointinsa olivat jatkuneet eikä hänelle ollut enää lainkaan epäselvää, mikä hänen tilansa oli. Vaikka Odilian vatsa ei ollut vielä kasvanut, tiesi hän muidenkin huomaavan hänen tilansa jo. Aamupahoinvointi ei jättänyt paljoa arvailun varaan varsinkin nyt, kun Odilia ei enää ravannut tavernassa. Kauhulla hän odotti sitä hetkeä, kun asiasta alettaisiin keskustelemaan.

Lähestyessään miniäänsä Brita tunsi raivon kihisevän hänen sisällänsä. Huomattuaan Odilian raskauden Brita oli ensin ollut innoissaan, mutta Danielin reaktiosta Britan otettua asian esille oli hän ymmärtänyt ettei lapsi ollut hänen lapsenlapsensa. Daniel ei ollut suostunut tekemään asialle mitään, mutta Brita ei aikonut katsoa asiaa sivusta.

"Odilia, minä teidän ettei Daniel ole vatsassa kasvavan lapsesi isä", Brita sanoi kiertelemättä asiaa lainkaan. Hän oli kyllästynyt lapsiensa ja näiden puolisoiden aiheuttamiin ongelmiin. 

Kuullessaan Britan sanat Odilia jähmettyi kauhusta. Nyt oli viimeinkin tullut hänen tuomionsa hetki. Kauhuissaan Odilia kääntyi ja katsoi anoppiaan.

"Tässä talossa ei kasvateta enää yhtäkään lasta, joka ei ole minulle sukua. Olen järjestänyt jo koko asian, löysin maalta pariskunnan, joka kasvattaa lapsesi omanaan. Kaikille muille väitämme lapsesi kuolleen synnytyksessä", Brita totesi ylpeänä suunnitelmastansa.

Kuullessaan Britan sanat Odilia tunsi helpotuksen sisimmässään. Hänen ei tarvitsisi kasvattaa lasta yksin. Hänen elämänsä saattaisi olla tulevaisuudessa entistä tukalampaa, mutta ainakin hänellä oli edelleenkin katto päänsä päällä. 

"Onko asia selvä?" Brita tivasi.

"On", Odilia vastasi lyhyesti helpottuneena. Hän ei ollut koskaan halunnut kenenkään muun kuin Vasylin lapsia, joten tuntemattoman miehen lapsen antaminen pois ei kuulostanut Odiliasta huonolta vaihtoehdolta. Varsinkaan, kun hän ei edes ollut täysin varma kuka lapsen isä oli.

"Hyvä", Brita tuhati ja jatkoi matkaansa. Katsoessaan Britan loittonevaa selkää Odilia ei voinut olla pohtimatta mitä Brita oli tarkoittanut sanoessaan ettei talossa enää kasvatettaisi yhtäkään lasta, joka ei ollut tälle sukua.

****

Britan ja Odilian keskustelun jälkeen arki alkoi jatkua taas samanlaisena kuin aina ennenkin. Brita ja Daniel hoitivat lapset ja Odilia kodin muita töitä. Ainoastaan hänen kasvava vatsansa kertoi asioiden muuttuneen. Odilia eli talossa edelleen yksin puhumatta juurikaan muille sen asukkaille.

Pienen omatunnon pistoksen Odilia tunsi ajatellessaan lapsiaan, jotka olivat innoissaan tulevasta pikkusisaruksestaan. Thomas, Brita, Daniel ja Odilia tiesivät kaikki, mitä lapselle tulisi käymään, mutta John, Wilmot ja Verna eivät. Brita ei luottanut lasten kykyyn pysyä hiljaa salaisuudesta, joten näille ei siitä kerrottu. 

Huokaisten Odilia laittoi lohen kypsymään ja alkoi tiskata ruuanlaitosta syntynyttä sotkua. Tätäkö hänen elämänsä tulisi olemaan? Yksin perheensä keskellä? Perheen jota hän ei ollut itse saanut valita. Katkeruuden kyyneleet alkoivat tipahdella Odilian silmistä tiskiveteen. Vernan syntymäpäivät olisivat illalla ja Odilia joutuisi näkemään taas veljensä. Veljensä, joka oli hänet tähän elämään pakottanut.

**** 

Vernan syntymäpäiviin liittyi ilon lisäksi surun sävyjä, Verna jäisi Danielin viimeiseksi lapseksi. Hänen ja Odilian välit olivat niin tulehtuneet, ettei Daniel nähnyt enää heitä saamassa yhtäkään lasta. Odilian vieraan miehen aiheuttama kasvava vatsa vain käänsi veistä Danielin sisällä. Hän piti lapsista ja olisi mielellään halunnut niitä enemmän.

Odilia ei kyennyt katsomaan aviomiestänsä ja tytärtänsä. Hänen huomionsa oli keskittynyt täysin viihaamansa mieheen Godwiniin. Godwiniin, jonka takia Odilia oli vielä täällä eikä onnellisena Vasylin kanssa.

Katsoessaan Godwinia Odilia ei tuntenut mitään muuta, kuin valtavaa halua kuristaa miehen. Omia ajatuksiaan säikähtäen Odilia nappasi pöydältä torven ja alkoi puhaltaa siihen Vernan kynttilöidenpuhallusta kannustaakseen.

Kovin äitiinsä tullut Verna Henell

"Onpa ihana nähdä pian taas pienokaisia! Meille kun maan henget eivät suoneet kolmea enempää", Godwinin vaimo Bessa höpötti Odilian vatsalle. Odilia tuijotti veljensä vaimoa tyhjällä ilmeellä, hän ei koskaan ollut tuntenut oikeastaan mitään naista kohden vaikka tämä olikin aina kovin yrittänyt rakentaa suhdetta heidän välillensä. Bessa oli tullut Odilian elämään vasta sen jälkeen, kun Godwin oli raahannut hänet pois ensimmäistä kertaa Vasylin luota eikä Odilia ollut ollut enää silloin kovin vastaanottavainen mihinkään veljeensä liittyvään.

"Kumpikohan sieltä tulee? Tyttö vai poika? Joko olette miettineet nimiä? Vernan siskoksi kyllä sopisi Viola, mutta pojaksi... Ehkä Danielin isän nimi Thomas? Vatsasi on kyllä ihan samannäköinen kuin minulla odottaessani Lucillea ja Ludmilaa, joten se on varmaan kyllä tyttö. Voi siitä on jo niin kauan kuin minun tyttöni olivat vauvoja..." Bessa jatkoi höpötystään. Odilia väänsi huulillensa pakotetun hymyn, nyökytteli Bessan puheille ja antoi niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vauvaa hän ei tulisi nimeämään.

Bessan halatessa Odiliaa hyvästien merkiksi Odilia tunsi ainoastaan helpotusta. Hän tunsi valtavaa kateuttaa Bessaa kohtaan ja sitä, kuinka paljon tämä rakasti lapsiaan. Miksi Odilia ei pystyny itse samaan?

****

Juhlien jälkeen synkkämielinen Daniel lähti kävelemään poispäin Henellien kodista. Kodin ilmapiiri oli tukahduttava. Joka kerta Odilian astuessa Danielin näköpiiriin teki Danielin mieli yhtä aikaa huutaa tälle ja anella tätä vielä yrittämään löytää yhteisen sävelen. 

Ennen kuin Daniel huomasi oli hän kävellyt Rosewoodin viimeisen ruusumetsän läpi ja päätynyt vanhan hylyn luo. Hylystä kerrottiin monia legendoja, mutta kukaan ei tietänyt mikä oli totta. Ainoa asia, mikä siitä todeksi tiedettiin oli se, että hylky ei lahonnut toisin kuin muut hylyt. Monet kerrat Daniel oli seikkaillut hylyllä Alysin kanssa koittaen selvittää sen salaisuuksia.

Lapsuuden onnelliset muistot saivat Danielin ainoastaan entistäkin kaihoisammalle mielelle. Irtautuakseen niistä Daniel käänsi katseensa pois ja lähti palaamaan takaisin kotiinsa. Aamulla alkaisi taas uusi pitkä päivä kaupassa.

"Kauppias Henell!" Danielin takaa kuuluva huuto ja kiiruhtavat askeleet keskeyttivät kuitenkin hänen matkansa.

"Onko kaikki hyvin? Näytätte kovin surulliselta", Gabriella Newson kysyi. Daniel tunnisti naisen kaupastansa, olihan tämä alkanut hoitaa siellä suuren osan kreivi Throntonin talouden ostoksista siirtyessään sinne palvelijaksi.

Naisen aidon kuuloinen huoli Danielista sai tämän nopeasti avautumaan tälle. Ennen kuin Daniel huomasi oli hän kertonut naiselle erittäin suuren osan hänen ja Odilian huonoista väleistä. Vasylin palaamisen ja Odilian lapsen isästä Daniel jätti kuitenkin vielä mainitsematta vaikka kovin olisikin niistä halunnut puhua. Gabriellalle avautuminen ja tämän lohduttavat sanat saivat Danielin olon tuntumaan kovin paljon paremmalta.

"Mutta mitä sinä teet täällä näin myöhään yksin?" Daniel kysyi huolissaan. Yö ei ollut turvallista aikaa Gabriellan tapaisille nuorille ja kauniile naisille.

"Kreivitär Thronton kuuli, että merenkohinan kuunteleminen simpukoista ehkäisee keskenmenoja, joten hän pyysi minua etsimään niitä hänelle. Kuulemma yöaikaan kerätyt simpukat toimivat parhaiten", Gabriella vastasi huolestuneen kuuloisena.

"Onko emännälläsi kaikki hyvin?" Daniel kysyi huomatessaan Gabriellan huolen.

"Hänen raskautensa menevät jatkuvasti kesken. Hän on saanut ainoastaan kaksi tytärtä, lady Rosalien ja lady Althean. Kreivi kaipailee kovin poikaa, mutta kreivitär ei ole sitä kyennyt miehelleen antamaan. Hän etsii ratkaisuita kaikkialta mistä on mahdollista ja pettyy entistä enemmän jokaisen keskenmenon myötä", Gabriella avautui. 

Danielin teki kovin mieli tarjota Gabriellalle lohduttava halaus, mutta tiesi sen olevan kaikkia soveliaisuussääntöjä vastaan. "Anna minä autan sinua etsimään simpukoita", Daniel tarjosi halauksen sijaan.

Kaivaessaan Gabriellan seurana hiekkaa Daniel huomasi nauttivansa olostansa enemmän kuin pitkiin aikoihin ellei hänen lapsiensa kanssa viettämää aikaa laskettu. Gabriellan kanssa hänen oli helppo olla, paljon helpompi kuin Odilian.

****

Daniel tunsi ruokansa takertuvan kurkkuunsa Britan kiiruhtaessa etsimään Wilmotia ja jättäen Odilian ja Danielin pitkästä aikaa kaksin. Aviopari vältteli päiväsaikaan toisiaan kuin ruttoa ja iltaisin Daniel saapui sänkyyn vasta Odilian jo nukahdettua.

Hiljaisuuden muuttuessa painostavaksi Odilia koitti hotkia ruokaansa nopeammin, mutta Danielin tuomitseva tuijotus sai sen takertumaan Odilian nieluun. Hän saattoi vain kuvitella kuinka paljon paremmin asiat olisivat, jos Danielin paikalla istuisi Vasyl.

Daniel tuijotti vaimoaan ja mietti miksei tämä voisi olla enemmän Gabriellan kaltainen. Gabriella puhui niin rakastavasti kreivittärenkin lapsista, että Daniel saattoi vain kuvitella kuinka rakastava tämä olisi omia lapsiaan kohtaan. Gabriellan mielessä ei varmastikaan edes kävisi lapsiensa hylkääminen toisin kuin Odilian.

****

Odilia tuijotti hiljaa edessään istuvaa naista. Maria Grover. Nainen oli jäänyt miehensä kanssa lapsettomaksi ja ottaisi nyt Odilian lapsen kasvatettavakseen omanaan. 

"Maria on avustanut maaseudulla useissa synnytyksissä, joten hän tulee auttamaan sinunkin synnytyksessäsi. Nunnia emme hae, muuten lapsen väittäminen kuolleeksi on mahdotonta", Brita selitti suunnitelmaansa. 

Odilia istui vain hiljaa paikallaan ja kuunteli Britan ja Marian suunnitelmia Odilian lapsen kohtaloksi. Katsoessaan naisen tuimia kasvoja Odilia asetti vaistonomaisesti kätensä vatsansa suojaksi. Hän ei pitänyt naisesta ja ensimmäistä kertaa lapsensa antaminen tälle ei enää kuulostanut hyvältä vaihtoehdolta.

Naisen lähestyessä Odilian vatsaa asetti Odilia jälleen kätensä vatsansa suojaksi. Ensimmäistä kertaa ikinä hän tunsi yhtään rakkauta yhtäkään lastaan kohtaan. Hän halusi suojella pienokaistaan, mutta ei tiennyt miten.

****

Hämmentyneenä Daniel seurasi siskonsa ja tämän anopin välistä keskustelua. Ensimmäistä kertaa ikinä naiset tuntuivat tulevan toimeen. Daniel ei ollut nähnyt siskoaan kuin lyhyesti pitkään aikaan eikä hän pitänyt tässä tapahtuneesta muutoksesta.

"Joko Odilia synnyttää pian" Alys kysyi yllättäen Danielilta. Alys ei ollut enää pitkään aikaan ollut erityisen kiinnostunut perheensä alempisäätyisten jäsenten kuulumisista.

"Hetkenä minä hyvänsä", Daniel vastasi vakavalla äänellä. Hänen äitinsä tekemä suunnitelma hermostutti häntä yhä enemmän ja enemmän mitä lähemmäs synnytyksen hetki eteni.

"Odiliakin on kyllä kovin kaunis ja Vernasta kasvaa kovin äitinsä näköinen. Onnistumme varmasti etsimään hänellekin sopivan puolison ritarien joukosta. Omalle Catelynilleni etsin kyllä vielä vähintäänkin lordin pojan. Sitä alempaan säätyyn emme edes vilkaise!" Alys sanoi kiihkeästi ja katsoi Aldithia kuin hyväskyntää etsien.

"Catelynistä kasvaa kyllä vielä kaunotar, joten sen ei pitäisi olla vaikeaa", Aldith sanoi ja nyökkäsi Alysille hyväksyvästi. "Voisimme itseasiassa mennä jokin päivä teetättämään hänen kasvuaan varten uusia mekkoja", vanha nainen jatkoi.

Daniel ei voinut olla huomaamatta sisarensa loistoon syttyviä kasvoja tämän kuullessa Aldtihin hyväksyvät sanat. 

"Tyttäremme ansaitsee vain ylhäissäätyisen puolison", Ivan liittyi keskusteluun välinpitämättömällä äänellä. Katsoessaan Everettien perhettä Daniel ei voinut kuin tehdä päätöksen siitä, ettei Vernaa ikinä naitettaisi yhdellekään ritarille. Alys oli alkanut halveksia Aldithin tapaan alhempia säätyjä ja Ivan vaikutti jatkuvasti miettivän jotakuta muuta kuin perhettään.

****

Odilian synnytksen alkaessa Maria saapui paikalle uuri niin kuin oli suunniteltu. Varmalla äänellä hän ohjeisti Britaa ja Vernaa tuomaan synnytystä varten vaadittavat välineet, jonka jälkeen hän hääti Vernan pois. Eihän tytön sopinut nähdä elossa olevaa pikkusisarustaan.

Synnytyksen päätyttyä Odilia seurasi heikkona vierestä kuinka Maria pesi pojan ja kapaloi tämän. Pojan kalpeasta hipiästä hän saattoi päätellä lapsen isän olevan sir Garrett Newson. 

"Häntä tullaan kutsumaan Greg Groveriksi", Maria sanoi Odilialle ja poistui tyytyväisen näköisenä Odilian poika sylissään.

Odilia katsoi ilmeettömänä Marian loittonevaa selkää. Hänen vieressään Brita alkoi jo siivota synnytyksen jälkiä ja puhua kuolleena syntyneiden lasten hautaamisesta. Odilia kuuli kuitenkin anoppinsa sanat vain etäisesti, aivan  kuin hän ei itse olisi ollut huoneessa lainkaan.

****

Mietteliäänä Odilia sekoitti lisää punaista ja asetti siveltimensä takaisin taulukankaalle. Hänen poikansa syntymästä oli kulunut vasta muutama viikko, mutta Odilia ei enää lainkaan muistanut enää, miltä poika edes näytti. Hän muisti kuitenkin sen rakkauden, minkä oli tuntenut Marian vieraillessa ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa Odilia oli tuntenut itsensä oikeaksi äidiksi.

Vetäessään sivellintä kankaalla Odilia ei voinut olla miettimättä, mihin se rakkaus oli jälleen kadonnut Marian vietyä lapsen pois. Jäljelle oli jäänyt vain helpotus ja kysymys siitä miksi Odilia ei kyennyt olemaan kuin muut naiset ja rakastamaan lapsiaan? Mikä hänessä oli vikana?

Yllättäen Thomas saapui keskeyttämään miniänsä maalaamisen. "Olen kovin pahoillani, ettet saanut pitää poikaasi", Thomas sanoi hiljaisella äänellä, kuin peläten jonkunn väärän ihmisen kuulevan. Sisimmässään hän tunsi valtavaa syyllisyyttä. Jos Brita ei olisi joutunut kasvattamaan Jeannea, ehkä tämä olisi ollut suopeampi Odilian äpärää kohtaan.

"Lapsi sai hyvän kodin", Odilia sanoi ja pakotti huulilleen väkinäisen hymyn. Hän koki lapsestaan puhumisen kiusallisena, odottivathan kaikki hänen olevan surullinen lapsen kohtalosta niin kuin kunnon naisen kuuluisi olla.

Lopulta Thomas yllätti heidät molemmat ja nappasi Odilian halaukseen. Naisen tilanne aviottoman lapsen kanssa muistutti Thomasi kovin Hesteristä, hänen kauan sitten kuolleesta rakkaastaan.

****

Syvälle ajatuksiinsa uponneena Daniel kaivoi vyölllään olevasta pussista madon ja asetti sen ongen koukkuun. Useat kaupan asiakkaat pahoittelivat Danielia lapsensa menettämisestä tietämättä totuutta. Lapsi ei ollut Danielin eikä se ollut kuollut. Danielin oli vaikea näyttää asianmukaisesti surulliselta, eihän hän ollut oikeasti menettänyt mitään.

Huokaisten Daniel heitti ongen kalojen joukkoon. Nuorena hän oli pitänyt kalastamisesta, mutta nykyään hän sitä harvoin ehti tehdä. Kalaan hän meni silloin, kun tarvitsi rauhaa ajatuksillensa. Kuten nyt. Odilia ja tämän lapsi eivät jättäneet Danielia rauhaan kuin ainoastaan Gabriellan työntyessä Danielin ajatuksiin. Kreivien palvelija jatkoi vierailujaan kaupassa ja joka kerta Danielin teki mieli jutella tälle pidempään ja pidempään. Miksei hänellä voinut olla sellaista vaimonsa kanssa?

Kalan syödessä Daniel kiskaisi sen pois lammesta ja ihasteli saalistaan. Sen hän pistäisi sivuun Gabriellan seuraavaa kauppareissua varten.

****

Yhdessä Lucille ja Ludmila serkkujensa kanssa Verna istui nurmella keskustelemassa. Brita työnsi jatkuvasti Vernaa viettämään aikaa Godwin-sedän ja Alys-tädin lasten kanssa, mutta Jeanne-tädin lapsia Brita ei koskaan kutsunut. Miksi, sitä Verna ei tiennyt.

"Äiti ei millään meinannut päästää meitä pois pianoharjoitusten parista! En ymmärrä miten hän jaksaa opettaa meitä niin pitkään!" Mercerin sisaruksista nuorin Ludmila valitti. Verna kuunteli kateellisena Ludmilan valitusta, opettaisipa hänen äitinsäkin häntä! Odilia soitti niin kauniisti, mutta ei koskaan opettanut tytärtään. Tosin harvoin äiti koski itsekään pianoon. Vernan opettamisesta vastasi Brita, kuten kaikista muistakin lapsiin liittyvistä asioista eikä Verna ymmärtänyt miksei äiti viettänyt heidän kanssaan aikaa.

"Meidän pitää oppia soittamaan hyvin, isä tahtoo naittaa miedät aatelisille. Mieti kuinka hienoa olisi saada puolisoksi ritari tai lordi!" Lucille unelmoi. "Minkälaiset veljesi hautajaiset muuten olivat?" Lucille jatkoi vaihtaen puheenaiheen synkenpään.

"Oudot, olin kuvitellut kaikkien olevan paljon surullisempia, mutta keneltäkään aikuiselta ei vierähtänyt kyyneltäkään", Verna sanoi hiljaisesti. Hautajaisissa hän ei ollut voinut olla katsomatta äitiään. Olisiko tämä ollut yhtä kivikasvoinen, jos Verna olisi kuollut?

****

Hiljaisesti Odilia kattoi pöytään kevään ensimmäisestä luumusadosta leivottua luumupiirakkaa. Ajatuskin tulevasta perheen ruokahetkestä ahdisti häntä. Brita suunniteli jatkuvasti lasten avioliittoja, Thomas murahteli vastauksia lyhyesti, Daniel istui hiljaa niinkuin aina vaimonsa seurassa ja lapset kertoivat omista asioistaan. Odilia itse istui hiljaa ja mietti kuinka paljon iloisempia perheen ruokahetket olisivat olleet ilman häntä. 

Leikatessaan uuden siivun luumupiirakkaa Odilia ei voinut olla katsomatta veistä ja miettiessään Vasylin ruumiissa olleita viiltojälkiä. Mitä kaikkea Odilian rakkaalle olikaan tehty Godwinin käskystä. Miettiessään Godwinia Odilia ei voinut välttyä omalta kostonhimoltansa. Kunpa hän voisi vain kostaa veljelleen, mutta Odilia ei tiennyt miten.

"Minne kuolleet menevät?" Verna kysyi surullisena miettien kuollutta veljeään.

"Takaisin luonnenhenkien luokse", Daniel vastasi tuntien samalla huonoa omatuntoa lapsilleen valehtelusta. Hän tiesi Vernan miettivän kuolleeksi väitettyä veljeään.

"Koulussa sanottiin, etteivät puoliset palaa luononhenkien luo, koska he ovat riistäneet näiltä eläessään. Papit sanovat myös puolisten syntyvän usein kuolleena. Mistä tiedätte, ettei veli ollut puolinen?" Wilmot kysyi miettien koulussa annettuja oppeja. 

"Lapsi oli normaali, lapsenpäästäjä tarkisti lapsen", Brita sanoi. Hän halusi lopettaa puheet Odilian äpärästä ennen kuin ne edes alkoivat. Ilkeät kielet voisivat vielä keksiä lapsesta juoruttavaa, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden. 

"Entä..." Wilmot aloitti, mutta nopeasti ylhäältä kuuluva ryminä keskeytti hänen puheensa. Yhtäkkiä koko perhe hiljeni ja jäi tuijottamaan ylös. 

"Missä isoisä on?" John kysyi huolestuneena hiljaisuuden keskeyttäen.

****

****

****

Ja Henellien osa olikin siinä. Mitä piditte?

Gabriella ja Garret Newson ovat Nyppälöiden perheen valmissimejä. Tarinassa he eivät tosin ole sisaruksia (kuten eivät yhdetkään Nyppälät).

Sattuisiko kukaan muuten törmänneen shamppanjan kanssa käytettävien viinilasien defaultiin, joka sopisi edes etäisesti keskiajalle?