Extra 8. Woodville, Crafword & Montrose

Extra 8 koostuu kolmesta osasesta: Woodvillejen, Crawfordien ja Montrosejen. Woodillejen osa on pisin ja kattaa koko 8. kierroksen. Crawfordien pätkä sijoittuu 8. kierroksen loppupuolelle ja Montrosejen pätkä ajoittuu puolestaan 9. kierroksen alkuun. 

Aiemmin Woodvilleillä:

Malcolm keksi Annabeht Nevillen olevan puolinen ja käytti tietoaan Nevillejen kiristämiseksi. Annabethin hän halusi poikansa vaimoksi, seurasihan veden puolisia tunnetusti vauraus. Toisen tyttärensä hän myös halusi Henry Nevillen puolisoksi. Kiristyksen kohteena Edwardilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua Malcolmin ehtoihin. Näinpä Annabeth kihlattiin Columille ja Henry luvattiin Woodvillejen valitsemalle tyttärelle.

Annabethin ja Columin avioliiton alku oli kivinen. Colum nautti vaimonsa kauneudesta ja olemuksesta, mutta pelkäsi samalla tämän puolisuutta. Niinpä hän vältteli vaimoaan mahdollisuuksien mukaan ja vietti tämän kanssa aikaa ainoastaan aviovuoteessa. Fredrikan ja Dorothyn ansiosta Annabeth kuitenkin kotiutui Woodvilleille. Yhdessä Annabeth ja Colum saivat kaksi normaalia tytärtä, Annabehtin siskon Idan mukaan nimetyn Idunan sekä Letician. Kolmas lapsi on myös matkalla maailmaan.

Gemina haaveili kuningattaren asemasta ja kruunuprinssin naimisesta. Tämä tekikin kaikkensa tämän hurmaamiseksi ja erehtyi antamaan neitsyytensä tälle. Kun Edmundista ei enää tämän jälkeen kuulunut hän huolestui ja alkoi panikoida mistä saisi enää kunnollisen puolison. Puolisoehdokkaiden vähyyden vuoksi Gemina päätti haluta Henry Nevillen ja pyysi vanhempiaan kihlaamaan heidät. Woodvillejen kiristyksen vuoksi Nevillet suostuivat Henryn ja Geminan välisiin kihloihin, vaikka Dorothy ja Henry olivat rakastuneita ja halusivat avioon. Dorothy suuttui silmittömästi kihloista ja kovetti itsensä. Kostoksi hän sabotoi Malcolmin hevosen kiinnityksiä, mikä johti Malcolmin sekä Edward ja Beatrice Nevillen henget vieneeseen vaunuonnettomuuteen. Siitä Dorothy ei kuitenkaan enää säikähtänyt ja vannoi kostoa kaikille häntä väärin kohdelleille. Samaan aikaan hän alkoi kutsua itseään Dorothy Redwoodiksi. 

Aiemmin Crawfordeilla:

Amadeus Crawford oli kihloissa Mercia Rochfrodin kanssa, mutta Mercian vanhemmat purkivat kihlauksen Amadeusin siskon Antonian syyllistyessä murhaan. Amadeus sai kuitenkin kihlattua itsellensä Innocentia Stenroosin, Deborahin ja Edmund I:n aviottoman lapsen. Amadeusin äiti Ruby Crawford kirosi Innocentian, jotta tämä ei voisi kantaa yhtään poikalasta loppuun saakka. Ruby halusi Crawfordin nimen kuolevan kostokseen aviomiehelleen Robertille. Innocentian ja Amadeusin avioliittoon kuuluikin monen monta keskenmenoa. Niistä huolimatta he saivat kaksi tytärtä, Isolden ja Rosen.

Aiemmin Montroseilla:

Antonia Crawfordin ja Edmund I:n avioton poika Aldwin sai isältänsä herttuan arvon ja oikeuden Montrosen sukunimeen. Antonian tuomion jälkeen tämä kuitenkin menetti suosionsa isänsä silmissä. Edmund halusi saada poikansa unohduksiin ja pitää huolen siitä, ettei tämä koskaan voisi vaatia Rosewoodin valtaistuinta. Tästä syystä kuningas kihlasi Aldwinin edesmenneen paroni Byronin lapselle Isabeaulle. Tytöllä ei ollut varaa eikä vaikutusvaltaisia sukulaisia, joten Aldwin ei voisi saada sieltä apuja valtaanpyrkimyksille. Aldwin olikin kovin tyytymätön vaimoonsa ja elämäänsä ja alkoi hiljalleen alkoholisoitua. Avioliitosta on siunaantunut neljä lasta, perijä Cedric, lady Ariana sekä kaksoset Dorian ja Bianca.

Woodville:

Annabethin ja Columin arki oli löytänyt nopeasti omat uomansa Woodvilleillä. He eivät viettäneet aikaa koskaan kaksin ellei aviovuodetta laskettu ja sielläkin vain lasten alkuunpanemisen verran. Colum pelkäsi vaimonsa voimia ja Annabeth puolestaan pelkäsi aviomiehensä toimia.

Öiden ulkopuolella Colum vietti päivänsä töidensä parissa ja Annabeth puolestaan hoitamalla lapsiaan. Iduna ja Leticia olivat perheen onneksi molemmat täysin normaaleja ja terveitä. Toisenkin tyttären saaminen oli ollut Columille alkuun pettymys, mutta nopeasti Leticiakin oli onnistunut kiertämään isänsä pikkusormensa ympärille. Tytöt olivat molemmat perineet äitinsä suvun kauneuden ja vetovoiman, mikä helpottaisi näiden naittamista tulevaisuudessa.

Annabeth ei kuitenkaan halunnut vielä miettiä tyttäriensä avioliittoja. Hän oli itse joutunut avioitumaan hyvin nuorena eikä halunnut tyttärilleen samaa kohtaloa. Annabeth vasta koitti selvittää kuka itse oli, mutta siitä huolimatta hänellä oli jo kaksi lasta ja kolmas tulossa.

Letician nauru sai Annabethin hymyilemään. Hän rakasti kovin lapsiaan, mutta samaan aikaan toivoi, että olisi saanut kasvaa hieman enemmän ennen näiden saamista. Vastuu painoi raskaana Annabehtin harteilla ja salaa hän rukoili voivansa jättää sen hetkeksi pois ja olla vain hän itse.

****

"Ja näin kuolleet jatkavat matkaa luonnonhenkien luo", Annabeth selitti Idunalle. Tyttö oli miettinyt paljon kuolemaa kuultuaan tätinsä Gertruden ja tämän aviomiehen kuolemasta. Kuolema oli käynyt Annabethin omassakin mielessä, mutta hyvin eri syystä kuin Idunan. Gertrude oli jättänyt Annabethille lyhyen kirjeen, jonka tämän palvelija oli toimittanut Annabethille. Kirjeessään hän oli selittänyt kaiken Edmundista ja tämän lumoutumisesta ja kertonut todellisen suuntansa. Annabeth ei voinut kuin olla huolissaan siitä, miten hänen sisarensa pärjäisi veden väen parissa.

"Kuoletteko tekin nuorena?" Iduna kysyi huolestuneena. Gemina ja Gertrude-tädit olivat molemmat kuolleet nuorina ja Iduna pelkäsikin omien vanhempiensa puolesta.

"Vain harvat kuolevat nuorina aikuisina Iduna, sinun ei tarvitse huolehtia vanhempiensa puolesta", Fredrika vastasi lapsenlapselleen. Hän oli jo hieman huolestunut kuinka paljon läheisten kuolemat pyörivät tytön mielessä. Tämä ei edes malttanut kunnolla keskittyä Fredikan opettaessa tälle aatelistyttöjen tarvitsemia taitoja. Geminasta ei ollut tullut kuningatarta, mutta Fredrika aikoi pitää huolen siitä, että Idunasta, Leticiasta tai Catherinesta tulisi.

"Jaksan kantaa sinut Iduna vaikka maailman tappiin saakka, älä huoli puolestamme", Colum sanoi rauhoitellen. "Siitä tulikin mieleeni, olen taas yön poissa, maaseudulta on löytynyt jälleen puolisia", Colum sanoi ja mietti synkkänä jälleen edessä odottavia hirttäjäisiä. Vaikka kansalle kuinka opetettiin puolisten vaarallisuudesta monet päättivät silti pyrkiä niitä suojelemaan. Puoliset osasivat hurmata läheisensä.

Annabeth synkistyi saman tien kuultuaan Columin uutiset. Hän oli aina tiennyt muiden puolisten kohtaavan ikäviä loppuja, mutta Columin vaimona hänen tietämyksensä oli saavuttanut uuden mittakaavan. Puolisia löytyi valtakunnasta nopeampaa tahtia kuin Annabeth oli kuvitellut.

Kylvettäessään Leticiaa Annabeth ei voinut olla miettimättä päivän puheita. Mikä olisi hänen kohtalonsa Columin käsissä? Annabethin vatsassa kasvava lapsi oli normaali, mutta mitä jos seuraava ei olisi?

Huolissaan Annabeth asetti Letician kehtoon ja päätyi miettimään Gertrudea ja tämän valintaa. Annabeth ei voinut olla pohtimatta, olisiko hänenkin viisainta vain liittyä veden kansan pariin. Meren pohjassa hän olisi turvassa papistolta. Veden puolisena Annabeth oli onnekkaassa asemassa, veden väki haali aktiivisesti joukkoonsa puolisia toisin kuin maan, ilman tai tulen väet. Verottihan veden väen sodat heidän lukumääräänsä niin, että puolisilta tulevat vahvistukset olivat tarpeellisia.

Juuri saatuaan Letician kehtoon Annabeth tunsi jonkin märän putoilevan pitkin hänen reisiään. Annabethin lapsivesi oli mennyt. Hädissään hän alkoi huutaa Fredrikaa ja Columia avukseen, jonkun olisi haettava nunna paikalle.

Lumoutuneena Annabeth katsoi pientä poikaansa. Synnytys oli ollut taas kerran vaikea, olivathan Annabethin lanteet edelleenkin kovin kapeat hänen nuoruutensa vuoksi. Sisar Margaret oli kuitenkin avustanut lapsen maailmaan jälleen kerran turvallisesti.

Onnellisena ja väsyneenä Annabeth silitti vastakapaloitua poikaansa. Jamie Woodville, sillä nimellä poikaa tultaisiin kutsumaan.

****

Jamien nauru kaikui pitkin Woodvillejen käytäviä Columin heittäessä tätä ilmaan. Poika kasvoi nopeasti ja vahvan näköisenä ilman mitään merkkejä puolisuudesta. Colum saattoi vain huokaista helpotuksesta, vihdoinkin hänellä oli poika, joka jatkaisi Woodvillen nimeä. 

Colum silitti poikaansa onnellisena vauvasta. Jamie tosin jäisi heidän viimeiseksi lapseksensa. Colum pelkäsi liikaa saavansa puolislapsen. Hän tiesi vain vähän siitä, mitä papisto puolisille teki, mutta oli varma siitä ettei halunnut sitä kohtaloa omalle lapselleen. Columin pahin painajainen olikin saada lapsi, joka oli puolinen. 

****

Lounaan viimeisiä tiskejä tiskatessaan Annabeth kuuli ovelta vaativaa koputusta. Ensin hän jätti sen huomiotta, mutta muistaessaan Fredrikan ja Columin olevan omilla teillään jätti hän loput tiskit altaaseen ja lähti kohti ovea. 

Astuessaan ovesta ulos Annabeth näki yhden aviomiehensä ritareista. Annabeth ei osannut nimetä miestä, mutta saattoi päätellä tämän olevan varsin korkea-arvoinen tämän vaatetuksesta päätellen.

"Sir Woodville ei ole kotona", Annabeth sanoi lyhyesti ennen kuin ritari ehti edes aloittaa puhumisensa. 

"Sir Ignotus Peverell palveluksessanne", ritari sanoi ja tarttui Annabethin kädestä antaakseen tälle kevyen suudelman. Ignotus ei ollut koskaan nähnyt yhtä kaunista naista kuin sir Woodvillen vaimo eikä voinut malttaa mielihaluaan koskea tähän edes hieman. Useat kerrat tämä oli katsonut surumielisen näköistä naista Columin vierellä ja haaveillut tästä. 

Ignotuksen tarttuessa Annabehtin käteen tunsi tämä samantien kuinka miellyttävät väreet kulkivat hänen kehoaan pitkin. Miehen komea hymy ja vahva ote herättivät Annabehtissa jo kauan uinuneita tunteita. Siitä oli kauan, kun Colum oli viimeeksi koskettanut Annabethia näin ja Annabeth oli jo alkanut kaivata miehen kosketusta.

"Olen ihaillut teitä jo pitkään kaukaa, mutta olette vielä ihastuttavampi läheltä", Ignotus sanoi. Hän oli tiennyt Columin olevan pois ja halusi yrittää parhaansa saavuttaakseen huomiota tämän lumoavalta vaimolta. Columin kuljettaessa kättä Annabethin kättä pitkin Annabeth tunsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella elävänsä. Ignotus sai Annabethin tuntemaan olonsa halutuksi toisin kuin Colum. Mitään ajattelematta Annabeth veti Ignotuksen sisään.

Nopeampaa kuin Ignotus oli ajatellut olevan mahdollista oli hän Annabehtin päällä suutelemassa tätä tämän aviovuoteessa. Nainen oli selkeästi kovin unohdettu liitossansa ja otti riemulla vastaan kaiken kosketuksen mitä Ignotuksella oli antaa.

Maatessaan alastomana peiton alla Ignotuksen kanssa Annabeth ei tuntenut lainkaan katumusta. Hän tiesi tehneensä väärin, mutta se ei häntä häirinnyt. Ignotuksen kanssa tapahtuneet asiat olivat hänen omia, ei kenenkään muun. Ensimmäistä kertaa aikuisuutensa aikan Annabeth oli jonkun silmissä Annabeth, ei puolinen, ei pelätty vaimo, ei äiti vaan Annabeth. 

Nopeasti Annabethin hetken mielijohde kasvoi salaiseksi suhteeksi. Muun perheen silmän välttäessä Annabeht vietti aikaa Ignotuksen kanssa. Miehen kanssa koettu nautinto oli jotain täysin uutta Annabethille eikä hän aikonut päästää siitä irti ainakaan ihan heti. Annabethista oli tullut niin nuorena äiti, että häneltä oli jäänyt välistä nuoruuden typeryydet. Ignotuksen kanssa hän alkoi kuitenkin ottaa niitä kiinni, kerrankin hän oli vastuuton ja huoleton.

****

Tyytyväisenä Colum käänsi tilikirjan sivua ja tutki sen rivejä. Annabethin Woodvilleillä viettämä aika alkoi todellakin näkyä perheen rahakirstussa. Suuri osa rahoista menisi sivuun Idunan ja Letician myötäjäisiä varten, mutta hyvä pesämuna niistä silti jäisi. Tytötkin voitaisiin naittaa korkea-arvoisille aatelisille perheen asemaa parantamaan.

Tyytyväisenä Colum merkkasi tilikirjaan viimeisetkin rivit ja alkoi suunnitella mihin uudet rahavirrat käyttäisi. Salaa hän haaveili lordin arvonimen ostamisesta, se pitäisi huolen siitä ettei Jamien täytyisi enää metsäsätää puolisia. Vaikka Colum tiesi tehtävänsä olevan tärkeä, häiritsi häntä silti sen toteuttaminen. Itkevien lasten riistäminen äitiensä sylistä ei tuntunut kovinkaan kunniakkaalta.

****

"Uuden linnan vartiotornien rakenteisiin tarvitaan vielä sinulta muutamaa mielipidettä. Sir Everett on jo katsonut rakenteilla olevia torneja, mutta hän ehdotti niihin muutamaa lisämuutosta", kuningas selitti. 

"Tulen pikimiten katsomaan torneja", Colum huokaisi. Hän arveli kuninkaan vaatineen taas jotain kallista muutosta, johon odotti poikansa löytävän rahat jostain. Suurilta veronkorotuksilta oli vielä vältytty linnaa rakennuttaessa, mutta Colum pelkäsi mitä olisi edessä.

"Loistavaa! Uusi linna vaati myös lisää vartijoita ja ritareita, sinä oletettavasti pidät huolen siitä, että Ivan saa ohjeet koulutukseen ja tarvittavista määristä", Edmund jatkoi innoissaan. Historia tulisi muistamaan hänet Rosewoodin upeimman linnan rakennuttajana.

"Minä hoidan asian", Colum vastasi lopen kyllästyneenä. Taas lisää vatalkunnan rahavarojen käyttöä ja Columin ajan varastamista. Ihan kuin hänellä ei olisi jo tarpeeksi tehtäviä! Hän oli siirtänyt osan tehtävistään jo sir Everetille, mutta aika ei siltikään tuntunut riittävän.

****

Paniikissa Annabeth jynssäsi toilettia puhtaaksi. Kukaan ei saisi tietää hänen oksentaneen jälleen aamulla. Jos joku saisi tietää Annabethin odottavan uutta lasta paljastuisi hänen salasuhteensa. Colum ei ollut koskenut Annabethiin kertaakaan Jamien syntymän jälkeen, joten hän ei voinut olla isä. Ignotus oli.

Annabeth huokaisi peloissaan. Lapsen isä ei ollut edes suurin ongelma, vaan se mikä lapsi oli. Puolinen. Annabeth saattoi tuntea sen, raskaus oli kovin erilainen kuin hänen aiempansa. Lapsi oli puolinen ja Colum kyllä tunnistaisi sen. 

Annabeth koitti väristellä pelon kylmät väreet pois keholtansa, mutta siitä ei tullut mitään. Pelon suuri musta möykky oli jo tekeytynyt hänen rintaansa. Colum ei säästäisi toisen miehen lasta. Annabeth oli hetken maistanut vastuuttomuutta ja nyt sen seuraukset osuivat häneen kovempaa kuin mikään muu aiemmin. Lapsensa Annabeth aikoi kuitenkin pelastaa.

****

Annabethin sormet alkoivat jo aristaa siitä, kuinka tiukasti hän puristi pesurättiä ja hankasi pesuallasta. Hänen raskautensa alkoi jo hieman näkyä, mutta vielä Annabeth oli kuitenkin kykeneväinen peittämään sen vaatteillaan. Hänen olisi kuitenkin laitettava suunnitelmansa toteen mahdollisimman pian, sillä pitkään hän ei enää kykenisi raskautta piilottelemaan.

Hermostuneena Annabeth tuijotti puhtautta kiiltelevää allasta. Hän oli saanut tehtyä lopultakin suunnitelmansa. Columille hän sanoisi menevänsä äitinsä kotivaltakuntaan etsimään äitinsä puolen sukulaisia. Todellisuudessa hän oli löytänyt äitinsä tavaroista tämän kirjeitä yhdelle lapsuudenystävälle, johon hän oli ottanut yhteyttä. Annabethin onneksi Beatricen lapsuudenystävä oli vastannut ja suostui Annabehtia majoittamaan. Voladusista juorut Annabethin raskaudesta eivät edes yltäisi Rosewoodilaisten korviin, joten siellä hän olisi turvassa.

"Kuten tiedät sisareni Gertrude kuolemasta ei ole vielä kovinkaan pitkään. Se on saanut minut kuitenkin ajattelemaan ja haluan löytää äitini puolen sukulaisia", Annabeth aloitti varovaisesti.

"Ja?" Colum viittoi vaimoaan jatkamaan. 

"Olen synnyttänyt sinulle perillisen ja toivoisin saavani sinulta luvan matkustaa äitini kotivaltakuntaan. Löysin kirjeitse yhden tädeistäni ja voisin majoittua hänen luonansa", Annabeth sanoi rukoillen parasta luonnonhengiltä. Ilman Columin lupaa hän ei voisi lähteä mihinkään.

"Mene vain, järjestän sinulle vaunut", Colum sanoi. Hän oli oikeastaan helpottunut saadessaan hetken rauhan vaimonsa läsnäololta. Jamien syntymän jälkeen vaimon kotona olo ei edes ollut enää niin kriittistä.

****

"Pitääkö sinun todella mennä?" Iduna kysyi itkuisalla äänellä. Annabethin sydän tuntui särkyvän kuunntellessaan tyttärensä surullista kysymystä, mutta tiesi ettei hänellä ollut vaihtoehtoja.

"Isoäiti Fredrika pitää teistä huolen. Minäkin palaan nopeammin kuin huomaattekaan", Annabeth sanoi sydän särkyen. Hän tiesi menettävänsä monta asiaa matkansa aikana. Leticia ja Jamiekin ehtisivät viettää synytmäpäiviään ennen Annabethin paluuta.

"Muista totella kiltisti isoäitiäsi", Annabeth vielä muistutti.

"Kyllä äiti", Iduna vastasi samalla taistellessaan kyyneleitään vastaan.

Surullisena Annabeth hyvästeli vielä Jamien ja Leticiankin. Nämä olisivat paljon isompia hänen palatessaan takaisin. Kuullessaan vaunujen äänet Annabeht laski Leticiankin takaisin maahan ja ryhdistäytyi. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja ja hän tiesi sen.

****

"Askel eteen, askel sivulle, askel taakse ja sitten niiaus", Fredrika ohjeisti Idunaa. Tytön naimaikään ei olisi enää kovin monta vuotta ja Fredrika halusi varmistaa tämän menestymisen avioliittomarkkinoilla. Iduna vanhempi kuin prinssi Alaric, joten Fredrika oli alkanut katsastaa tälle varulta muita puolisoja. Leticia ja Catherine olisivat todennäköisempia valintoja kuningattareksi.

Idunan kyykätessä aivan maahan asti ja nauraesssa tempulleen Fredrika ei voinut olla nauramatta itsekin. Idunalta puuttui Geminalla ollut kunnianhimo, joten tämä löi välillä Fredrikan oppitunnit leikiksi. Siitä huolimatta Fredrika nautti tämän opettamisesta oikeastaan jopa enemmän, mitä oli nauttinut Geminan opettamisesta.

"Iduna kunnolla! Kreivi Rochford on katsonut sinua sillä silmällä pojallensa, joten sinun tulee olla valmiina hurmaamaan tämä taidoillasi naimaikäsi koittaessa", Fredrika torui naurahtaen.

"Kyllä isoäiti", Iduna sanoi kikattaen ja alkoi taas liikkua sirosti askelien perässä. Kreivi Rochfordin poika ei ollut lainkaan hullumpi tapaus.

"Ja sitten vielä viimeinen pyörähdys ja kiitos tanssiparille", Fredrika ohjeisti Idunaa. Samalla hänen ajatuksiinsa usuttautui kuitenkin jälleen miete siitä, missä Dorothy mahtoi liikkua. Fredrika ei ollut kuullut nuoremmasta tyttärestään lainkaan tämän karattua luostarista.

****

Annabeth ei ollut palannut vielä matkaltansa Letician ja Jamien syntymäpäivien aikaan, joten lapsille päätettiin pitää vain pienet juhlat. Lapsien eno Henry oli kuitenkin saapunut vieraaksi jättäen perheensä kotiin. Lady Cecilia ei ollut vielä uskaltautunut näyttäytyä juurikaan Nevillejen kartanon ulkopuolella, sillä asiat luostarin kanssa eivät olleet vielä selkeitä.

(kiva bugi muuten Jamiella... Onneksi se lakkasi kasvun jälkeen)

Iduna hurrasi innoissaan sisarilleen, pian Leticiasta olisi hänelle leikkiseuraa. Alianor-serkku oli jo liittynyt Idunan seuraan kouluun, mutta tyttö oli kovin ujo eikä lähtenyt mukaan Idunan pelleilyihin.

Äitinsä ja sisarensa näköinen lady Leticia Woodville

Isäänsä tullut Jamie Woodville 

(Kuva otettu myöhemmin, siksi siinä näkyy Annabeth...)

****

Lasten syntymäpäivien jälkeen elämä jatkui normaalisti. Annabeth oli vielä poissa, joten Fredrika vastasi Jamien hoidosta sekä tyttöjen kasvatuksesta aatelistyttöjen tapakoulun ulkopuolella.

Fredrika nautti lasten tuomasta kiireestä, se vei hänen ajatuksensa pois ajan kulusta. Fredrikan aviomies sekä suuri osa ystävistä olivat jo siirtyneet rajan toiselle puolelle. Nuorena monet niin tärkeänä tuntuneet asiat eivät enää edes meinanneet muistua Fredrikan mieleen.

Tyttäriään hän kuitenkin edelleenkin kaipasi. Gemina oli ollut jo vuosia haudattuna eikö Dorothystä kuulunut mitään. Fredrika saattoi vain pelätä mielessään, mitä hänen tyttärelleen oli tapahtunut.

****

"Puolisjahti on sujunut hyvin, mieheni ovat saaneet taas paljon vinkkejä mahdollisista puolisista. Suurin osa vihjeistä on tietenkin täysin vääriä, mutta mielummin liikaa kuin liian vähän, Colum selosti Geoffreylle.

"Loistavaa. Rahvaan kutsuminen kouluhin on ollut myös tehokasta, monet lapset ovat ilmiantaneet omia vanhempiaan suojelemasta puolisia", Geoffrey myhäili tyytyväisenä. Hän nautti puolisten löytämisen tuottamista henkilökohtaisista eduista sekä niiden surmaamisen tuomasta turvasta valtakunnalle.

"Entä onko minun sisarestani kuulunut vieläkään mitään?" Colum kysyi huolissaan. Dorothy oli ollut kadoksissa jo vuosia eikä tästä siltikään oltu kuultu mitään. Colum ei voinut ymmärtää kuinka nuori nainen oli onnistunut katoamaan kuin tuhka tuuleen.

"Olen pahoillani Colum, mutta sisarestasi ei ole kuulunut mitään. Olen kuitenkin kristänyt nunnien sääntöjä, jotta mitään vastaavaa ei enää tapahdu. Dorothyn ja Cecilian karkaamiset ovat huonoa mainosta luostarille", Geoffrey sanoi pahantuulisen kuuloisena. Hän ei ymmärtänyt mikä luostarin nunniin oli mennyt.

****

Lämpimän kevätyön hiljaisuudessa askeleet painuivat sorapolkua vasten. Kivet kääntyivät silkkisten kenkien alla ja tahrasivat aatelisnaisen mekon valkeaa helmaa. Annabeth Woodville oli palannut Rosewoodiin. Sylissään hänellä oli pieni vaalea lapsi, joka nukkui hiljaa äitinsä käsivarsilla.

Viimeisen kerran Annabeth rutisti lapsen tiukasti syliinsä ja haistoi tämän päälaen tuoksua. Hän ei olisi halunnut tehdä sitä, mitä oli tullut tekemään, mutta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Annabeth oli viettänyt viimeiset kuukaudet Voladusissa ja olisi halunnut jättää lapsensa sinne, mutta sodan kaiut soivat liian kovaa Voladusissa. Rauha Rosewoodin naapurivaltakunnassa ei jatkuisi enää pitkään.

Sydän särkyen Annabeth laski pienen tyttärensä viileään maahan. Beatricen ystävätär oli löytänyt Annnabethille ennustajan, joka neuvoi mihin lapsi tuoda. Tämä oli luvannut Morineiden perheen suojelevan lasta puolisuudesta huolimatta. Annabethilla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin luottaa ennustajaeukon sanaan ja rukoilla lapsensa puolesta. Kyyneleiden polttaessa silmiensä takana Annabeth työnsi tytön kapaloon kirjeen, jossa hän kertoi tämän puolisuudesta ja siitä kuinka sen merkit saataisiin piilotettua niidn noustessa esiin. Enempää hän ei voisi lapselleen antaa.

Noustessaan ylös lapsensa yltä Annabeth katsoi tämän kasvoja viimeistä kertaa. Tytön siniset silmät katsoivat Annabethia ihmetellen. Viileästä maasta huolimatta tyttö pysyi hiljaa eikä purskahtanut itkuun. Annabethin sydäntä puristi hänen astellessaan koputtamaan mökin ovelle.

Kuullessaan askelten lähestyvän Annabeth ryntäsi talon kulman taa piiloon, talon väki ei saisi nähdä häntä. Olisi kaikille parempi, ettei kukaan saisi tietää lapsen biologisia vanhempia.

Sydän särkien Annabeth katsoi talon emännän nostavan hänen tyttärensä ylös. Nainen vilkuili ympärilleen hämmästellen mistä lapsi oli hänen ovensa eteen ilmestynyt. Lapsen parahtaessa itkuun nainen lopetti vilkuilunsa ja palasi sisälle.

Kyyneleet kasvoillaan valuen Annabeth katsoi vielä viimeisen kerran lastaan. Hän ei ollut edes nimennyt tyttöä, se olisi ollut liian raskasta. Hetkeksi Annabeth lyhistyi maahan itkemään ennen hän sai taas koottua itsensä. Hänen olisi aika palata takaisin kotiinsa.

****

Crawford:

Surumielisenä Innocentia hyräili Roselle. Hän oli jälleen kerran raskaana, mutta pieni ääni hänen sisällään kertoi tämänkin raskauden vielä keskeytyvän. Jokin Innocentian sisällä kertoi, ettei hän saisi enää uusia lapsia.

Apeana Innocentia suukotti Rosen päätä, ei hän ollut ajatellut elämänsä menevän näin. Crawfordien kartanossa päivät kulkivat hitaasti eteenpäin palvelijoiden hoitaessa suurimman osan talouden töistä ja Innocentian viettäessä päivät lastensa kanssa. Amadeus puolestaan oli kaiken aikansa töidensä parissa. Aviopari ei osannut juurikaan puhua toisillensa juurikaan mistään.

Hymähdellen Innocentia muisteli lapsuutensa haaveita komeista prinsseistä ja suuresta rakkaudesta. Hän ja Grethel olivat haaveilleet suurista, mutta vain Grethel oli ne saavuttanut. Rakkautta tosin kumpikaan ei ollut saanut.

Innocentia kumartui antamaan vielä yhden suudelman Rosen otsalleennen kuin lähti kulkemaan alas Isolden viulunsoittoharjoituksia valvomaan. Innocentia nautti lapsistaan, mutta toivoi elämältänsä enemmän. Pelkkä lasten seura ei hänelle riittänyt.

****

Pieni perhe söi hiljaisuuden vallitessa. Amadeus ja Innocentia olivat toisillensa lähestulkoon yhtä vieraita kuin avioliittonsa ensipäivinä. Kumpikaan heistä ei ollut koskaan nähnyt vanhempiensa erityisemmin puhuvan toisillensa, joten he eivät olleet koskaan saaneet mallia avioliiton saloihin.

"Pidetäänkö Roselle isot syntymäpäiväjuhlat?" Isolde kysyi mietteliäänä. Crawfordien kartanossa kävi harvoin vieraita, Innocentia ja Amadeus tuntuivat haluavan käyttää jokaisen mahdollisuuden päästä pois kotinsa ilmapiiristä ja mielummin vierailivat muualla.

"Katsotaan", Innocentia vastasi hiljaisesti. Hän oli taas voinut pahoin tavalla, joka edelsi keskenmenoa. Apeus oli jälleen iskenyt hänen yllensä eikä juhlien järjestäminen houkuttanut häntä lainkaan.

Amadeus istui hiljaa ja kuunteli perheensä puhetta. Hän halusi tarjota lohtua vaimollensa ja lapsillensa, mutta ei osannut. Robertin ollessa elossa oli tämä aina vain jakanut ympärilleen synkkiä varjoja eikä Amadeus tiennyt miten toimia muutoin.

****

Rosen syntymäpäivät koittivat nopeampaa mitä Innocentia olisi halunnut. Rosen kasvaminen muistutti Innocentiaa siitä, että hänen sylinsä olisi taas tyhjä. Aluillaan ollut raskaus oli mennyt kesken taas kerran eikä Innocnetia tullut enää raskaaksi niin helposti kuin ennen. Sisar Morgana sanoi syyksi jatkuvien keskenmenojen aiheuttamat ongelmat.

Innocentian uusimman keskenmenon vuoksi perhe ei ollut erityisellä juhlatuulella eikä vieraita oltu kutsuttu. Innocentian oli vaikea katsoa muiden aatelisnaisten pystyssä olevia vatsoja ja pieniä vauvoja. Kateus kirvelsi kipeästi muiden onnea katsoessa.

Raskain sydämin Innocentia puhalsi kynttilät yhdessä Rosen kanssa. Syvällä sisimmässään hän tiesi Rosen jäävän viimeiseksi lapsekseen.

Lady Rose Crawford

Järkyttyneinä Innocentia ja Amadeus katsoivat Rosea. He molemmat tiestivät mistä tytön vitivalkeat hiukset kertoivat. Rose oli ilman puolinen.

Peloissaan Innocentia katsoi Amadeusia. Hän ei tiennyt lainkaan, mitä mies ajatteli asiasta. Innocentia tiesi mitä heidän oletettiin tekävän. Ilmiantavan Rosen papistolle, jotta nämä voisivat hakea tytön pois. Innocentia ei halunnut menettää jälleen yhtä lasta ja pelkäsi mitä Amadeus aikoisi tehdä. 

"Me värjäämme tytön hiukset noella", Amadeus sanoi päättäväisesti. Hän oli menettänyt jo liian monta lasta menettääkseen vielä Rosenkin. Rose ei ollut paha tai vaarallinen. Ei pieni taapero voisi tehdä kellekään pahaa!

Suu auki Innocentia katsoi Amadeusia. Ehdottiko tämä todella rikoksista suurinta, puolisen piilottelua? Innocentia ei koskaan ollut ajatellut miehensä olevan valmis siihen suojellakseen vain tytärtä, mutta loppujen lopuksi Innocentia ei juurikaan tuntenut aviomiestänsä.

"Kun nokea sekoittaa oikeisiin aineksiin siitä saa mustaa väriä, joka pysyy hyvin kiinni. Sillä me värjäämme Rosen hiukset joka päivä eikä kukaan saa tietää tytön todellisesta luonteesta. Me voimme opettaa Rosen niin ettei hänestä tule vaarallista", Amadeus jatkoi vakaalla äänellä. 

"Me emme menetä enää yhtään lasta", Amadeus sanoi ja silitti hellästi paljon menettäneen vaimonsa poskea. Aviomiehenä hänen tehtävänsä oli suojella vaimoaan, hänen isänsä oli epäonnistunut siinä kuusi kertaa eikä Amadeus aikonut toistaa tämän virheitä. 

Helpottuneena Innocentai teki teon, mikä yllätti heidät molemmat ja veti Amadeusin suudelmaan. Hän ei tuntenut aviomiestään yhteisistä vuosista huolimatta, mutta nyt ensimmäistä kertaa hän alkoi nähdä palan todellisesta Amadeusista.

Katsoessaan miehensä silmiin Innocentia ymmärsi pitävänsä siitä, mitä Amadeus todella oli. Miehen isä oli saattanut tehdä pojastaan kovin sisäänpäin kääntyneen ja muihin luottamattoman, mutta sisällään Amadeus oli hyvä mies.

****

Nopeasti uusi arki lähti sujumaan Crawfordeilla. Rosen hiuksiin lisättiin joka päivä hiuksia värjäävää sekoitusta, jotta ne eivät näyttäisi hetkeäkään miltään muulta kuin pikimustilta. Tyttö tottui nopeasti aamun aloittavaan arkirutiiniin eikä edes hangotellut sitä vastaan.

Innocentia ja Amadeus puolestaan oppivat puhumaan toisilleen ensimmäistä kertaa avioliitossaan. Yhteinen salaisuus toi heitä lähemmäs toisiaan ja nopeasti he huomasivatkin todella välittävänsä toisistansa.

Suuresta salaisuudestansa huolimatta Innocentia ja Amadeus huomasivat olevansa onnellisia. Isolde ja Rose kasvoivat herttaisiksi eikä pojan puute enää tuntunut niin suurelta, kun huolen pystyi jakamaan toisen kanssa.

****

Väsyneenä Isabeau oksensi jälleen kerran aamupalan sisältönsä toilettiin. Toiletissa pyörivät vielä sulamattomat hedelmien palaset kertoivat Isabeaulle kaiken tarpeellisen. Hän oli jälleen raskaana, vaikka nunnat olivat sanoneet hänen olevan siihen kykenemätön kaksosten vaikean synnytyksen jälkeen.

Isabeau pyyhkäisi hien pois otsaltaan ja mietti miten tilanne oli edes mahdollinen. Aldwin pyöri huoriensa kanssa eikä ollut Isabeaun onneksi vaatinut aviollisia velvollisuuksiaan kuin kerran kaksosten syntymän jälkeen. Miten oli mahdollista, että Isabeau oli tullut juuri siitä yhdestä kerrasta raskaaksi, vaikka sen piti muutenkin olla mahdotonta? Maan henget olivat todellakin olleet läsnä talossa.

Sekalaisin mielikuvin Isabeau pohti asiaa. Hän rakasti lapsiaan, mutta ajatus yhdestä Aldwinin jälkeläisestä lisää... Hän ei pitänyt siitä. Huokaisten Isabeau lähti etsimään palvelijoita, hän ei toilettia aikoisi siivota.

Hymyillen Isabeau kuunteli Arianan soittoa. "Juuri noin Ariana!" hän kehui tytärtään. Lapset olivat Isabeaun elämän valo. Nuorena neitona hän oli astunut innoissaan avioon herttuan kanssa, mutta nopeasti avioliitto oli osoittautunut aivan toisenlaiseksi kuin Isabeau oli kuvitellut. Aldwin halveksui vaimoaan, joka oli vain paronin tytär ja vietti kaikki yönsä uhkapelien, viinan sekä huorien parissa. Cedric, Ariana, Bianca ja Dorian olivat ainoa syy, miksi Isabeau jaksoi katsella aviomiestänsä. Varsinkin pieni Dorian tuntui valloittavan kaikkien sydämet.

Harjoitusten päätteeksi Ariana siirtyi ihailemaan juuri ja juuri havaittavissa olevaa vatsakumpua äitinsä mekossa. "Toivottavasti lapsi on tyttö, veljien kanssa ei voi leikkiä samalla tavalla", Ariana sanoi äidillensä. Cedric ei koskaan suostunut leikkimään hänen kanssaan, tämä vietti kaiken aikansa William Nevillen ja Borin Pembroken kanssa.

"Jos lapsi on tyttö minä Bianca ja se voimme tehdä kaikkea yhdessä! Minulla on nukkejakin juuri sopivasti kolmelle ja..." Ariana puheli Isabeaun katsoessa tätä hymyillen. Vaikka elämä Aldwinin kanssa ei ollut hohdokasta ainakin lapset saivat hänet sen aina unohtamaan.

****

Dorianin ja Biancan syntymäpäiviä vietettiin vain pienessä seurueessa. Cecilia sekä nunnat olivat saapuneet juhliin lasten isän loistaessa poissaolollaan. Lapsia enemmän Aldwinia kiinnosti kapakan riemut. Miehen puuttuminen ei kuitenkaan ketään häirinnyt, eihän tämä ollut edes pitänyt kertaakaan Doriania ja Biancaa sylissään.

Morgana oli saanut kunnian puhaltaa kynttilät Dorianin kanssa, eikä voinut olla siitä iloisempi. Ainoastaan Cecilia tiesi Morganan lisäksi tämän juhlivan lastenlastensa syntymäpäiviä. Morgana olikin reimuissaan saadessaan osallistua juhliin niin merkittävällä tavalla.

Isänsä näköinen Dorian Montrose

Myöskin isänsä näköinen lady Bianca Montrose

Koko juhlaväki hiljeni nähdessään Dorianin korvat. Kaikki tiesivät, mitä ne merkkasivat. Dorian oli maan puolinen. Painostava hiljaisuus vallitsi huoneessa, kunnes Morgana otti ohjat. "Ottakaa te kakkua, me viemme Isabeaun kanssa lapset ylös", Morgana sanoi päättäväisellä äänellä.

Tärisevin jaloin Isabeau lähti johdattamaan Morganaa ylempään kerrokseen lasten huoneisiin. Kaikki ilma tuntui kadonneen hänen keuhkoistansa hänen miettiessään pientä Doriania. Dorian, Isabeaun lapsista rakkain oli puolinen. Koko elämänsä ajan Isabeauta oli varoiteltu puolisista, mutta ei hän osannut omaa lastaan pelätä.

"Mitä minä teen?" Isabeau kysyi hermostuneena Morganalta. Morgana katsoi tytärtään miettien aivonsa puhki. Puoliset olivat vaarallisia, mutta mitä pieni lapsi voisi tehdä? Isabeau voisi vahtia tiukasti lastaan ja opettaa tästä hyvän puolisen.

"Leikataan Dorianin korvat", Morgana sanoi järkähtämättömällä päättäväisyydellä. "Cecilia ja Margaret eivät anna lasta ilmi, kun he tietävät sinun valvovan sitä ja opettavan tavoille. Sinun kasvattamanasi Dorianista ei tule pahaa", Morgana jatkoi.

"Suunnitelma onnistuu ainoastaan, jos Aldwin on siinä mukana. Emme ehdi leikkaamaan Dorianin korvia turvallisesti ennen hänen paluutaan", Isabeau sanoi katkeralla äänellä. Syvällä sisimmässään hän toivoi miehen lähtevän mukaan suunnitelmaan, mutta jokin kertoi hänelle, ettei miehestä olisi apua. 

Katsoessaan viattomasti leikkivää poikaansa ja kuunnellessaan tämän naurua toivo täytti kuitenkin Isabeaun sydämen. Miten Aldwinkaan voisi pitää Doriania pahana? "Meidän täytyy yrittää, minä puhun Aldwinille", Isabeau sanoi päättäväisesti.

"Hoida sinä asiat täällä, minä puhun Margaretille ja Cecilialle. Hoidan myös korvien leikkuuseen vaadittavat välineet valmiiksi", Morgana sanoi ja halasi lohduttavasti Isabeauta. Hänelläkin oli omat epäilyksensä Aldwinin suhteen.

"Kuinka Dorian voi muka olla paha? Koulussa puhutaan kuinka kaikki puoliset haluavat vain pahaa, mutta miten Dorian voisi muka haluta vahingoittaa ketään?" Ariana pohti surullisena. Hän oli kovin odottanut sisarustensa kasvua ja tiesi ettei Dorianista saisikaan leikkiseuraa puolisuuden vuoksi. Papit tulisivat ja veisivät pojan pois.

"Puolisista tulee vaarallisia aikuisina. Ja sitäpaitsi ne riistävät voimansa luonnonhengiltä. Ne pitää palauttaa takaisin", Cedric sanoi tietäväisenä. Minkä suosion hän saisikaan koulussa papeilta heidän perheensä ilmiantaessa puolisen.

Ariana hiljentyi kuullessaan Cedricin vastauksen. Tietenkin papit olivat oikeassa, mutta Arianan oli sitä vaikea uskoa. Dorian oli pieni ja viaton, kuin itse hyvyys. Miten tämä voisi riistää luonnonhenkiä?

****

Isabeau istui hermostuneena ja odotti Aldwinia. Cedricin ja Arianan hän oli patistanut nukkumaan ja nyt pelon vallassa hän odotti Aldwinin reaktiota päivän tapahtumiin. Isabeau ei voinut muuta kuin pelätä Dorianin hengen puolesta.

Nähdessään humalaisen ja ärtyneen näköisen miehensä saapumisen Isabeau ei voinut muuta kuin nostaa tekohymyn huulillensa ja kerätä itsensä pelostaan huolimata. Hänen oli koitettava kaikkensa Dorianin puolesta. 

****

"Luonnonhenget kiittävät teitä syvästi herttua Montrose. Teidän toimintanne valtakunnan ja luonnonhenkien hyväksi palkitaan vielä", ylipappi Geoffrey sanoi Dorian sylissään. "Pidän huolen siitä, että sana kirii ympäri valtakuntaa. Otan myös osaa suruunne puolisten hyökkäyksestä perheeseenne. Onneksi puolinen ei kerennyt vahingoittamaan teidän kolmea lastanne tai kesken olevaa raskautta", Geoffrey jatkoi.

"Mitä vain valtakunnan ja luonnonhenkien puolesta", Aldwin vastasi leveä hymy huulillaan. Vaarallinen puolinen oli pesiytynyt heidän perheeseensä, mutta nyt asia oli hoidettu. Aldwin saisi myös paljon kunnioitusta muiden aatelisten silmissä tekonsa vuoksi.

Isabeau istui kyyneleet valtoimenaan valuen ja kuunteli miesten keskustelua. Hän ei voinut ymmärtää, miten kaikki oli päättynyt näin. Kuullessaan Dorianin puolisuudesta Aldwin oli samantien lähtenyt hakemaan pappia eikä ollut antanut Isabeaun edes sanoa mitään. Pieni Dorian oli riistetty Isabeaun käsivarsilta  eikä hän ollut voinut tehdä mitään.

"Onneksi puolinen ei kerennyt vahingoittamaan teidän kolmea lastanne tai kesken olevaa raskautta", Geoffreyn sanat pyörivät Isabeaun mielessä. Kolmea lasta. Isabeaulla oli neljä lasta, joista yhden Geoffrey oli riistämässä häneltä. Ja raskauskin. Jos maan puoliset riistivät maan luonnonhenkiä ja aiheuttivat hedelmättömyyttä, miten Isabeau oli tullut niin helposti raskaaksi Dorianin ollessa perheessä?

"Voimia raskautenne jatkumiseen herttuatar Montrose, nyt sen pitäisi onnistua ilman puolista perheessänne", Geoffrey sanoi Isabeaulle, mutta nainen ei kyennyt vastaamaan papille mitään. Tuska, viha ja pettymys myllersivät Isabeaun sisälllä ja saivat hänet sanattomaksi.

Katsoessaan Geoffreyn ja Dorianin loittonevia selkiä Isabeau ei kyennyt tekemään mitään. Hän ei kyennyt suojelemaan lastansa. Isabeau oli kuullut huhuja siitä, mitä ylipapit tekivät puolisille eikä halunnut ajatella niitä. Hänen pieni poikaparkansa.

Oven kolahtaessa kiinni Geoffreyn perässä Isabeau sinnahti pystyyn ja astui miehensä luokse. "Kuinka sinä saatoit?! Dorian on meidän poikamme, meidän lapsemme! Meidän olisi kuulunut suojella häntä!" Isabeau huusi ääni tuskasta väristen.

"Hiljaa", Aldwin ärähti ja viittasi Isabeaun hiljenemään. Hän ei ymmärtänyt miten nainen kykeni puolustamaan jotain niin pahaa. Mitä Isabeau olisi sitten sanonut, kun kaikki heidän lähellään olisivat alkaneet kärsiä hedelmättömyydestä?

"Sinun kuuluisi olla iloinen, etten kerro puheitasi papeille! Sietäisit joutua hirttopuuhun niiden vuoksi! Muiden aatelisten on parempi olla kuulematta niistä tai maineemme saa pysyvän haitan, sietäisit hävetä", Aldwin huusi vaimolleen.

"Ainoa mikä meidän mainettamme haittaa olet sinä! Sinä ja sinun juomisesi, pelaamisesi ja huorien naimisesi. Sinä ja se miten toimit tänään" Isabeau sihahti hiljaa kyyneleet edelleen valtoimenaan valuen. Missä vaiheessä hänen elämästään tuli tälläistä?

Enempää Isabeau ei ehtinyt kuitenkaan sanomaan ennen kuin hän tunsi tuskan vatsassansa. Samaan aikaan hän tunsi jonkin lämpimän ja kostean alkavan valua hänen reittänsä pitkin. Keskenmeno. Dorian ei ollut ainoa lapsi jonka Isabeau menetti saman illan aikana.

Ymmärtäessään tapahtuvan Isabeau ei voinut kuin alkaa nyyhkyttää ääneen. Hän ei ollut koskaan tuntenut niin suurta tuskaa. Dorian ja hänen syntymätön lapsensa... Isabeau oli menettänyt molemmat.

"Tämä on sinun syysi! Heti kun emme enää suojelleet Doriania raskauteni menee kesken! Tämä on rangaistus teostamme!" Isabeau kiljui tuskissaan. 

"Tämä on sen iljetyksen syy. Maan puolisena hän keskeytti sinun raskautesi", Aldwin sanoi varmalla äänellä. Sitähän maan puoliset aiheuttivat. 

Kuullessaan Aldwinin sanat Isabeau ei kyennyt enää pidättelemään raivoaan vaan astui askeleen eteenpäin ja läimäytti aviomiestänsä kaikin voimin. Miten tämä saattoi?

 

 

Kyyneleet virtasivat Isabeaun kasvoilla hänen miettiessään lapsiaan. Hänen kämmentänsä kuumotti siitä, mistä se oli Aldwinin kasvoihin osunut. Siitä hän oli kuitenkin tyytyväinen, ainakin hän tunsi jotain. Tuskissaan Isabeau kääntyi ja lähti juoksemaan pois Aldwinin luota. Cedric, Ariana ja Bianca olivat ainat syyt Isabeaulle jäädä eloon. Kolmea jäljelle jäänyttä lastaan hän suojelisi henkensäkin uhalla.

****

****

Ja näin on 8. kierros purkissa, tosin Montrosejen osa oli aikataulultaan 9. kierroksen alkua, mutta sopi huomattavasti paremmin tähän extraan teemaltaan, joten laitoin sen tähän. Hyvin alustaa myös 9. kierroksen tapahtumia. Yllätyittekö puolislasten kohtaloista?

Saattuuko kukaan muuten tietämään, miten kaksikerroksisesta huoneesta (eli siis ei lattiaa välissä) saa otettua kuvia? 1. kerroksesta ottaessa näkyy vain ilmaa eikä lainkaan sen toisen kerroksen seiniä ja toisesta kerroksesta ottaessa ei puolestaan näy 1. kerroksen huonekaluja tai simejä.