perjantai 23. huhtikuuta 2021

Osa 1.44 Henell

 

Aiemmin Henelleillä:
Odilian kuolleeksi väitetty aviomies saapui takaisin Rosewoodiin ja pyysi naista karkaamaan kanssaan. Odilia oli mukana ideassa, mutta heidän epäonnekseen Odilian veli Godwin ehti kuulla suunnitelmasta. Godwin hoiteli Vasylin pois päiviltä ja Daniel haki Odilian takaisin luokseen metsästä, jossa Odilia oli ollut odottamassa Vasyliä. Tilanteen pakottamana Odilia joutui jäämään Henelleille, mutta katkeroitui syvästi veljelleen ja aviomiehelleen. Odilia halusi kostaa, mutta ei tiennyt siihen keinoa ja alkoi purkamaan pahaa oloaan kapakassa ravaamiseen, juomiseen ja vieraiden miesten kanssa makaamiseen. Britan käskemänä Daniel vaati Odiliaa lopettamaan, jonka tämä tekikin. Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua ja Odilia oli raskaana toiselle miehelle. Brita kehitti suunnitelman, jotta Odilian äpärä ei jäisi Henelleille. Lapsettomaksi jäänyt talonpoika Maria Grover astui mukaan kuvioon ja synnytyksen jälkeen vei Odilian pojan mukanaan. Kaikille muille sanottiin lapsen kuolleen. 

Daniel ei ollut itse puhdas pulmunen vieraiden naisten suhteen vaan hän oli jo aikaa sitten alkanut silloin tällöin käydä kapakassa huorien sylissä lämpöä hakemassa. Uusia tunteita hänessä kuitenkin heräsi vasta hänen tutustuessaan kaupassaan Throntonien palvelijan Gabriella Newsonin kanssa. Tästä hän alkoikin haaveilla salaa.

Perheen lapset John, Wilmot ja Verna pyrittiin pitämään mahdollisen tietämättöminä perheen sisäisistä kiistoista. Lapset kuitenkin kärsivät äitinsä huomiotta jäämisestä. Thomas, Brita ja Daniel pyrkivät tätä kuitenkin mahdollisimman hyvin paikkaamaan. Varsinkin Wilmotista kehittyi isoäitinsä suosikki. 

Daniel piti yllä suhteitaan sisareensa Alysiin, mutta sisko alkoi päivä päivältä muistuttaa enemmän ilkeää anoppiaan Aldithia. Osa päättyi perheen ruokailuhetkeen, johon Thomas ei ilmestynyt niin kuin olisi pitänyt.

Ensimmäistä kertaa vuosiin hiljaisuus tuntui Britasta painostavalta. Thomasin hautajaisseremonia oli juuri päättynyt ja nyt Brita istui yksin heidän yhteisessä huoneessansa. Hänen ja Thomasin avioliitto oli ollut kivikkoinen, mutta Hesterin poismenon jälkeen kaikki oli helpottunut. Thomasin ja Britan välille oli muodostunut ystävyys, heikko sellainen, mutta kuitenkin olemassaoleva.

Thomasin kuolema herätti myös Britan miettimään omaa kuolevaisuuttansa. Hän ei ollut enää nuori, melkein yhtä vanha kuin hänen sisarensa Glenys kuollessaan. Britalla oli kuitenkin vielä paljon tehtävää varmistaakseen hänen jälkeläistensä menestyminen eikä Brita halunnut asioiden jäävän kesken.
Pitkän mietinnän jälkeen Brita alkoi kuitenkin riisua surupukuaan. Thomas saattoi olla kuollut, mutta Britalla oli vielä paljon tehtävää ja sitä varten hänen täytyi olla voimissaan.

****
Verna tuijotti edesssään istuvaa miestä sanattomana. Christian Orwell oli Rosewoodin menestynein lääkäri ja ainakin isoäidin sanojen mukaan Vernan tuleva appiukko. Gallagher Orwell oli lääkärin ainoa lapsi ja nyt lääkäri oli Britan kanssa päättänyt Vernan ja Gallagherin menevän naimisiin.
Verna koitti katsoa isoäitinsä kasvoja löytääkseen niistä merkin siitä, että kaikki olisi vain pilaa, mutta Brita oli täysin vakavana. Verna nielaisi vaikeasti ja mietti uutta kihlattuaan, jota hän ei ollut ikinä edes tavannut. Gallagher Orwell oli vanhempi kuin Verna ja juuri lähtenyt yliopistoon opiskellakseen tullakseen yhtä taitavaksi lääkäriksi kuin isänsä.
Levottomana Verna vaihtoi asentoaan ja tuijotti helmojensa alta paljastuvia kenkiään. Oliko tässä todella hänen kohtalonsa? Ei Verna ollut edes kerennyt alkamaan miettiä poikia ja nyt hänellä oli jo kihlattu!

"Kaikki on siis selvää. Häitä aletaan järjestää, kun Gallagher on opiskellut yliopistossa ja kerennyt matkustella oppimassa mahdollisimman paljon eri lääkäreiltä", Brita sanoi sitoen samalla Vernan tulevaisuuden mieheen, jota tyttö ei ollut ikinä edes nähnyt.
"Siihen menee vielä vuosia, mutta nyt sinulla on ainakin hyvin aikaa saada kapiot valmiiksi", Christian vastasi ja hymyili samalla Vernalle.
"Tervetuloa perheeseen", Christian sanoi ja halasi Vernaa. Verna takelteli kiitoksensa ja tuijotti samalla tulevaa appeaan jännittyneenä. Hän koitti miehen kasvoja tutkimalla kuvitella tulevan aviomiehensä kasvot, mutta ei kyennyt näkemään mielessään muukalaista, jolle hänet oli juuri kaupattu.

****
Rikkaruoho viilsi ikävästi Wilmotin kättä tämän repäistessä sen juurineen irti tomaatintaimenen alta. Mielessään Wilmot kirosi rikkaruohoja ja pohti miksi maan henget antoivat edes niiden kasvaa, niistähän oli pelkkää haittaa!
Kasvimaan toisella puolella John nosti raskasta saavia ja valeli sen sisältöä kurkuntaimien lehdille. Jokin saavin sisältämässä yrttisekoituksessa sai ötökät pysymään kaukana kasveista. Kasvimaan hoito oli siirretty poikien vastuulle, nämä olivat vielä liian nuoria auttamaan kaupalla, mutta kasvimaasta huolehtiminen onnistui jo hyvin.
Kaksosille jäi onneksi aikaa muuhunkin kuin kasvimaalle ja yhdessä he keksivätkin monenlaisia leikkejä joihin Tybalt ja Darren-serkut usein osallistuivat.
Kasvimaata hoitaessaan ja Johnin kanssa leikkiessään Wilmot ei voinut välillä olla miettimättä heidän erilaisia asemiaan. Jonain päivänä John perisi kaiken ja Wilmotille jäisi se, mitä isä voisi antaa kaupan toimintaa vaarantamatta. Isoäiti oli kuitenkin onneksi luvannut pitää huolen siitä, että Wilmotille jäisi tarpeeksi perintöä. Sen takia Vernaa ei oltu pyritty kihlaamaan ritareille, lääkäri kun tyytyi pienempiin myötäjäisiin.

*****
"Meillä on vastapyydettyä taimenta ja tiedän Alysin kovin pitävän niistä", Daniel kauppasi siskonsa aviomiehelle. "Hmm... Myös Gret... Myös äitini pitää siitä kovin. Otetaan sitä", Ivan vastasi hajamielisen oloisena.
"Kuulin muuten tyttäresi kihloista lääkärin kanssa. Hyvä avioliitto hänelle", Ivan vaihtoi nopeasti puheenaihetta kuin kääntääkseen Danielin huomion pois lipsahduksestaan.
"Totta, Gallagher on hyvä poika", Daniel myötäili. "Olisiko muuten munakoisoa taimenen seuraksi?" Daniel jatkoi kauppaamistaan.
"Laita vain, kihloista tuli vielä mieleen..." Ivan jatkoi, mutta Daniel ei enää kyennyt keskittymään. Gabriella Newson oli astunut liikkeeseen eikä Daniel pystynyt irrottamaan katsettaan naisesta.

****
Puiset lelut kolisivat Vernan ja hänen serkkunsa Deana Fletcherin leikkiessä niillä. Tytöt eivät olleet nähneet hetkeen Deanan isän Derrickin ja Thomasin kuolemien jälkeisen suruajan vuoksi ja nyt heillä olikin paljon puhuttavaa.
"Isoäiti kihlasi minut lääkärin pojalle. En ole edes ikinä nähnyt häntä!" Verna tuhahti harmissaan. Öisin hän näki unia tulevasta aviomiehestänsä, joka esiintyi niissä kasvottomana hirviönä ja asia vaivasi häntä kovin.
"Äiti järjesti myös minun kihlani Abbottin taidemaalarisuvun perijän kanssa. Percy tuli onneksi käymään meillä ja hän oli ihan mukava", Deana kertoi.
"Entä Hester? Onko häntä vielä kihlattu?" Deana kysyi hämmentyneenä siitä, että perheen nuorempi tytär oli kihlattu ensin.
"Ei, Percyä ajateltiin ensin hänelle, mutta Abbottit eivät pitäneet Hesteristä. Äiti sitä paitsi pelkää Hesterin tekevän samoin kuin tätimme Diana, jos hänet kihlataan ilman hänen omaa suostumustansa", Deana sanoi miettien samalla siskonsa haastavaa luonnetta.
Kuullessaan puheen tädistä nimeltä Diana Verna hämmentyi. Hän ei ollut koskaan kuullut sen nimisestä tädistä. "Ai oliko isälläsi sisko?" Verna kysyi hämmentyneenä.
"Ei, kun isäsi kaksoissisko", Deana vastasi. Kuullessaan serkkunsa vastauksen Verna pomppasi hämmentyneenä ylös. Ei isällä ollut kaksoissiskoa!
"Mitä tarkoitat? Ei minulla ole Diana nimistä tätiä, ainoastaan Jeanne ja Alys", Verna sanoi entistäkin hämmentyneenpänä. Miten hänellä voisi olla täti, josta hän ei ollut ikinä kuullutkaan.
"Niin Danielin kaksoissisko. Äiti sanoi Dianan karanneen vain vähän ennen häitään. Sitä enempää minä en hänestä tiedä. Tai no äidin mukaan Diana oli inhottava", Deana vastasi naurahtaen. Miten ihmeessä Verna ei tiennyt heidän tädistään?
Haarukoidessaan vastapyydettyä lohta suuhunsa Verna ei voinut olla miettimättä Deanan puheita. Oliko heillä todella täti, josta hänelle ei ollut ikinä kerrottu? Miksi kukaan ei olisi puhunut heille tädistä?
"Onko meillä Diana niminen täti? Karkasiko hän todella?" Verna töksäytti pitkään mietittyään. Hän halusi kuulla vastauksen. Miksi täti olisi karannut avioliittoa? Oliko se asia, mitä Vernankin kannattaisi harkita?
Saman tien Vernan esitettyään kyysmyksensä perheen aikuisväki jähmettyi. Varsinkin Daniel ja Brita menivät kovin vaikeiksi. Painostava hiljaisuus laskeutui pöytään kaikkien miettiessä mitä tulisi sanoa. Vernalle se kertoi enemmän kuin tarpeeksi. Deanan puheiden täytyi olla totta.
"Minulla ei ole Diana nimistä tytärtä", Brita vastasi jähmeästi.
"Mutta Deana sanoi..." Verna aloitti taas.
"Voit poistua pöydästä, aiheesta ei enää keskustella", Brita komensi vihaisen oloisena.
Verna huokaisi ja nousi pöydästä. Nälkäisenä unille meno ei ollut ikinä mukavaa, mutta nyt Verna ainakin tiesi totuuden. Diana-täti oli olemassa ja siihen selvästi liittyi paljon salaisuuksia. Salaisuuksia, jotka Verna aikoi vielä paljastaa.
Kiivetessää sänkyynsä Verna pohti Dianaa. Miksi tämä oli karannut avioliittoaan? Kelle häntä oltiin naittamassa? Miksi isoäiti ei halunnut puhua tyttärestään? Ja ennen kaikkea, missä Diana nyt oli?

****
"Tiedätkö sinä jotain Diana-tädistä?" Verna kysyi isoäidin suosikilta Wilmotilta. 
"En tiedä mitään, eikä meillä edes ole sen nimistä tätiä, niinhän isoäiti sanoi", Wilmott vastasi.
"Mutta Deana sanoi Jeanne-tädin kertoneen niin! Voitko koittaa kysellä isoäidiltä enemmän?" Verna pyysi. Brita ei puhunut hänelle, mutta ehkä tämä puhuisi Wilmotille.
"Miksi asiasta pitää enää puhua? Isoäiti sanoi ettei hänellä ole Diana nimistä tytärtä, eikä halua asiasta edes enempää puhua", Wilmot sanoi. Hän ei ymmärtänyt siskonsa äkillistä pakkomiellettä heidän niin sanotusta tädistään.
Verna huokaisi, tietenkään isoäidin kultapojasta ei ollut hänelle mitän apua. Ei Wilmot tekisi ikinä mitään, mistä Brita pettyisi. Pettyneenä Verna hyppäsi pois tuolilta ja lähti askareidensa pariin. Catelyn-serkku oli onneksi tulossa myöhemmin kylään, ehkä tämä tietäisi jotain.
"Deana sanoi jotain Diana-tädistä, tiedätkö sinä hänestä mitään?" Verna kysyi leikkimään tulleelta Catelyiltä. Catelynin äiti Alys ja isoäiti Aldith juoruilivat minkä kerkesivät, joten ehkä nämä olivat kertoneet jotain Catelynillekin.
"Diana-täti? Äiti sanoi hänen olevan nykyään talonpoikien seurassa. Enempää ei ladyn kuulu tietääkkään", Catelyn vastasi välinpitämättömänä nyrpistäen nenäänsä talonpojille.
"Tiedätkö mitään enempää?" Verna kysyi kiinnostuneena. Kerrankin ärsyttävästä Catelynista oli jotain hyötyä!
"En, enempää äiti ei kerro. Dianan teot eivät ole ladyn korvaan sopivia puheita", Catleyn vastasi Vernan harmistukseksi.

***
Rutiinimaisten liikkeiden kera Odilia kaivoi veitsen laatikosta ja alkoi pilkkoa. Veitsen painuessa salaatin läpi uudestaan ja uudestaan Odilian mielessä ei pyörinyt mitään. Hän ainoastaan suoritti elämäänsä Henelleillä. Vasylin kuolemasta oli kulunut jo vuosia ja Odilia oli vaipunut apaattiseen tilaan, mistä hän harvon heräsi.
Ikkunasta kajastavat valonsäteet saivat veitsen terän hetkeksi kimaltamaan ja Odilian hetkeksi heräämään. Kaksosten oli tarkoitus kasvaa tänään naimaikään, mikä merkitsi sitä, että Odilia oli viettänyt Henelleillä jo melkein 15 vuotta. Jokainen niistä vuosista oli enemmän kuin Odilia olisi halunnut. Vielä vuosia Vasylin kuoleman jälkeen Odilia olisi ollut valmis antamaan mitä tahansa päästäkseen hetkeksi takaisin aikaan, jolloin hän ja Vasyl olivat olleet onnellisia.
Se ei kuitenkaan ollut mahdollista ja kiitokset siitä kuuluivat Godwinille ja Danielille. Viha veljeään ja vaiomiestään kohtaan oli ainoa asia, mikä sai Odilian enää tuntemaan yhtään mitään. Kaikki muu oli yhtä puuroa ja synkkyyden sekamelskaa. Kosto, sitä Odilia halusi, mutta ei osanut toteuttaa. 

****
Kaunis kesäsää sai Henellit kantamaan kaksosten kakut ulos. Everetit, Fletcherit ja Mercerit olivat saapuneet vieraiksi juhliin todistamaan kaksosten astumista naimaikään. Ainoastaan vanhuuden heikentämä Jeannen aviomies Derrick jätti tulematta.
John mietti pitkään mitä toivoisi luonnonhengiltä. Toisin kuin veljellensä Wilmotille toive oli selvä. "Toivottavasti saan tarpeeksi pesämunaa oman kaupan perustamiseksi", Wilmot toivoi kynttilöitä puhaltaessaan.
Ympärilllä juhlavieraat hurrasivat pojille näiden puhaltaessa kynttilöitä. Muiden mukana Odilia osallistui hurraukseen vaikka kaikki ilo uupui hänen äänestänsä. Danielin ja Godwinin välissä seistessään Odilia ei voinut olla muistelematta Vasylin melkein tunnistamattomaksi hakattua ruumista. Godwin oli sanonut ainoan syyn Vasylin kiduttamisen lopettamiseksi olleen se, että Odilia tunnistaisi miehensä vielä tämän kuoltua. Muiden hurratessa iloisina Odilia hautoi mielessään toivetta kostosta.
Wilmot Henell
Perheen perijä John Henell. Molemmat pojat tulevat kyllä kovin äitiinsä, varsinkin Wilmot näyttää kovin enoltansa.
Juhlien käääntyessä kohti loppua Verna lähti etsimään kovin poissaolevan oloista Ivania. Hän tiesi miehen tietävän jotain Dianasta ja arveli tämän jopa saattavan kertoa hänelle jotain. Britan tarkkaileva katse sai kuitenkin Vernan puremaan kieltänsä.
Normaalisti Verna olisi ollut kiinnostunut kuulemaan Ivanin puheita kuninkaallisista, mutta ei nyt. Verna halusi kuulla Dianasta, mutta ei uskaltanut kysyä Britan ollessa liian lähellä. Isoäiti suuttuisi kovin, jos saisi tietää Vernan vielä muistelevan aihetta.
"Voit kyllä tulla taas vierasille, Catelyn varmasti ilahtuu", Ivan vastasi Vernalle oman monologinsa jälkeen. Vaikka Verna ei pitänytkään Aldithista ja Alys-tädistä, näiltä voisi varmasti kuulla jotain hyödyllistä.

****
Sydän täynnä uutta riemua Daniel käänsi kauppansa kyltin auki-asentoon. Tänään hän saisi avuksensa ensimmäistä kertaa Wilmotin ja Johnin. Työn kevenemisen lisäksi se merkitsisi sitä, että Danielille jäisi itselleen enemmän aikaa puhua Gabriellan kanssa.
Pojat olivat innoissaan päästessään auttamaan kauppaan, mutta joutuivat toteamaan sen olevan vaikeampaa kuin olivat osanneet kuvitella. Wilmot sai monta iskua kassalippaalta yrittäessään rahastaa asiakkaita ja mielssään hän pohti minkälaiset mustelmat hän mahastaan illalla löytäisi. Kivusta huolimatta Wilmot puri hammasta ja jatkoi töitä. Hän halusi jonain päivänä pitää omaa menestyvää kauppaansa ja sitä ennen hänen tuli imeä irti kaikki mahdollinen tieto.
Wilmotin rahastaessa asiakkaita John pyrki opettelmaan myynnin saloja. Miten isä saikaan sen näyttämään niin helpolta! Monien epäonnistuneiden yritysten jälkeen Johnkin onnistui onneksensa myymään muutaman kalan ja vihanneksen.

***
Evereteiltä saapuessaan Verna syöksyi nopeasti kohti Henellien kirjahyllyä. Alys oli taas kerran kehunut tytärtänsä ja itseään maasta taivaisiin Vernan kuunnellessa. Tällä kertaa se ei ollut kuitenkaan Vernaa häirinnyt, olihan hän halunnut saada kuulla mahdollisimman paljon Alysin lapsuudesta. Tämä olikin maininnu harjoitelleen siskojensa kanssa kaunista kirjoittamista tyhjille kirjoille. Verna epäilikin Henellien kirjahyllyn mahdollisesti sisältävän jotain Dianan kirjoittamaa.
Pitkään Verna selasi kirjahyllyn kirjoja ennen kuin löysi etsimänsä. Kirja, jonka kansilehdellä luki Diana Henellin omaisuutta. Diana Henell. Sekavin tuntein Verna kuljetti sormiaan tätinsä nimen yli. Ensimmäistä kertaa hän löysi konkreettisen todisteen tädistänsä eikä hän tiennyt miten suhtautua siihen. Nopeasti Verna vilkuili ympäriinsä ettei kukaan vain huomannut hänen löytöään ja kipitti sen jälkeen omaan huoneeseensa.
Haltioissaan Verna käänteili tätinsä kirjoittamia ja kuvittamia sivuja. Kirjain kirjaimelta ja kuva kuvalta Diana heräsi eloon Vernan ajatuksissa. Hänellä todellakin oli täti, jota hän ei ollut koskaan nähnyt! Ensin Verna ei ymmärtänyt lainkaan miksi Dianasta ei puhuttu, mutta sitten tuttu nimi astui kuvioihin ensimäistä kertaa. Derrick Fletcher. Jeanne-tädin aviomies ja Vernan serkkujen isä. Hänelle Diana oli kihlattu.
Sulkiessaan kirjan Verna piilotti sen hyvin ja istui mietteliäänä aloilleen. Dianan tekemät merkinnät loppuivat täysin yllättäen. Ensin Diana oli kihlattu Derrickille ja sitten yhtäkkiä tämä oli kadonnut eikä kukaan puhunut hänestä. Mihin Diana oli mennyt? Miettiessään Dianan kihlausta Verna ei voinut olla miettimättä omaansa. Diana oli selvästi nähnyt omansa kuin vankilana, tulisiko Vernankin kihlaus olemaan sellainen?

****
"Onko Vverna kysellyt sinultakin Dianasta?" Daniel kysyi miettiessään tyttärensä kysymystä. Tekivätkö he väärin piilottaessaan Dianan lapsilta? Huono omatunto pisti Danielin sydämessä miettiessään Dianaa. Hänen ei tarvinnut kysyä tekikö hän väärin, kun ei pitänyt yhteyttä Dianaan.
"Saattoi hän jotain puhua. En muista, miksi hän edes kiinnostuisi mudassa pyörivien talonpoikien joukkoon lähteneestä tädistä? Minä olisin onnistunut järjestämään Dianan pois sieltä, mutta hän ei suostunut!" Alys vastasi järkyttyneellä äänensävyllä.
Daniel hiljeni kuullessaan Alysin puheet. Aldith ei ollut edes paikalla ja Alys puhui juuri niin kuin vanha nainenkin. Daniel ymmärsi joutuvansa hyväksymään sen, että Alys oli todella muuttunut anoppinsa kaltaiseksi. Puheet eivät olleet enää esitystä, ne olivat osa Alysia.
"Kuuletko miten kauniisti Catelyn soittaa? Olen ajatellut koittaa naittaa häntä Jamie Woodvillelle, onhan meillä hyvät suhteet Woodvillejen kanssa. Ivankin viettää niin paljon aikaa kuninkaallisten kanssa, että luulisi siitäkin olevan hyötyä", Alys jatkoi puheitaan.
Daniel käänsi katseensa Alysin tyttäreen ja pohti minkälaista tämänkin elämä oli Aldithin ja Alysin kanssa. Kasvaisiko Catelynistäkin samanlainen kuin näistä kahdesta naisesta?
Päivällisajan koittaessa Daniel istuutui päivällispöytään Everettien kanssa. Alysin aviomies saapui paikalle myöhässä ja Alysin puheista Daniel pystyi päättelemään se olevan kovin tavallista. 
"Miten päiväsi meni? Tapasitko taas kruunuprinsessan?" Alys kysyi aviomieheltänsä. 
"Kyllä tapasin Gret... Kruunuprinsessan" Ivan vastasi ja katsoi hempeästi kaukaisuuteen. Sen jälkeen mies hiljeni ja alkoi syödä. Daniel oli kuitenkin ehtinyt nähdä ja kuulla jo tarpeeksi. Ivanin ääni ja katse olivat samanlaiset kuin Danielilla itsellään puhuessaan Gabriellasta. Sääli siskoa kohtaan läikähti Danielin sydämessä ja nopeasti hän ymmärsi yhden syyn sille miksi Alys ei ollut tullut kertaakaan raskaaksi Catelynin jälkeen.
"Minä näin kuninkaan! Hän vieraili kerran koululla!" Catelyn alkoi selittämään innoissaan. Hän oli kertonut tarinan jo moneen kertaan kaikille serkuillensa, mutta eno ei ollut sitä vielä kuullut.
Kuunnellessaan Catelynin tarinaa Daniel antoi sanojen mennä toiseseta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tytöstä oli jo selkeästi kasvamassa äitinsä ja isoäitinsä kaltainen.

****
Odilian kävellessä mietteliäänä havahtui hän ajatuksistaan kuullessaan nuoren pojan äänen kutsuvan häntä. "Oletteko te rouva Henell?" pojan ääni kysyi. Ärtyneenä Odilia nyökkäsi vastaukseksi ja tutki katseellaan pojan vaatimatonta vaatepartta.
"Tulin hakemaan luostaria varten tilattua lannoitetta. Kaupassa ollut poikanne käski tulla kysymään teiltä, te kuulemma osaatte kertoa missä luostarin tilaus on", poika sanoi jännittyneellä äänellä.
"Ja kukas sinä olet?" Odilia kysyi, hän ei halunnut antaa vahingossa lannoitteita väärälle henkilölle. Luostaria ei sopinut suututtaa.
"Hunter. Hunter Reed. Asun luostarissa", poika vastasi kovaan ääneen.
Kuullessaan pojan vastauksen Odilian oli pakko kääntää katseensa pojan kasvoihin ja tutkia niitä tarkemmin. Ääni joka Hunterin suusta lähi oli aivan liian tuttu, että Odilia olisi sen voinut sivuutta. Poika kuulosti aivan nuorelta Johnilta. Tutkiessaan Hunterin kasvoja Odilia saattoi nopeasti alkaa tunnistamaan niissä tuttuja piirteitä.
Mitä pidempään Odilia Hunterin kasvoja tutki, sitä varmempi hän oli ajatuksistansa. Luostarissa asuva orpo ei voinut olla mitään muuta kuin Danielin äpärä. Kasvot ja pojan olemus olivat aivan liian samanlaisia.
Odilia tunsi raivon nousevan jälleen hänen sisällänsä ja kätensä puristuvan nyrkkiin. Daniel oli läksyttänyt Odiliaa Odilian suhteista ja äpärästä samaan aikaan kuin tällä oli oma! Odilia oli pitkään kulkenut lamaantuneena, mutta yhtäkkiä valtava raivo nousi jälleen pintaan.
"Rouva Henell?" Hunter kysyi epävarmalla äänellä yhtäkkiä hiljentyneeltä naiselta.
"Näytän missä lannoitteet ovat, seuraa minua", Odilia sanoi ja puristi samalla kätensä tiukasti puuskaan. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt, jos olisi antanut käsiensä olla vapaana. Raivo ja halu tehdä jotain tilanteelle oli valtavan suuri, mutta Odilia tiesi ettei voinut toimia raivonsa sokaisemana.

****
Laitettuaan kaupan kiinni Wilmotin ja Johnin kanssa Daniel hiipi kesäillan pimeydessä kohti Rosewoodin pientä ruusumetsää. Siellä hän oli sopinut tapaavansa Gabriellan jälleen kerran. Salaisista tapaamisista oli tullut heidän uusi tapansa kaupassa tapaamisten lisäksi.
"Teittekö te todella niin?" Gabriella kysyi nauraen Danielin lapsuudentarinalle. 
"Monta kertaa, Alysillä oli paljon hulluja ideoita lapsena", Daniel vastasi nauraen muistolleen.
"Hän kuulostaa hauskalta, pääsisimpä joku päivä tapaamaan hänet", Gabriella sanoi hymyillen.
Molemmat hiljenivät Gabriellan sanojen jälkeen. He tiesivät ettei tapaaminen olisi koskaan mahdollista, olihan Daniel naimisissa. Toisaalta eipä lapsuuden hauskaa Alysiakaan enää edes ollut, tilalle oli tullut Aldithin kopio.
Daniel nousi nopeasti karkoittaakseen hiljaisuuden ja astui lähemmäs Gabriellaa. "Kaipaan sinua niin aina päivisin. Odotan saapumistasi kauppaan, vaikka tiedän ettet sinne olisikaan saapumassa", Daniel kuiskasi Gabriellalle.
"Gabriella..." Daniel jatkoi ja alkoi sivellä naisen poskea. Iho Danielin käden alla tuntui niin sileältä ja lämpimältä. Hän olisi vain halunnut jatkaa kätensä liikettä kaikkialle Gabriellan keholle, mutta tiesi sen olevan mahdotonta.
"Daniel... Minäkin kaipaan sinua niin", Gabriella sanoi haikealla äänellä ja siirsi Danielin käden pois. Gabriella ei ollut tuntenut koskaan ennen mitään samankaltaista, ainoastaan nähnyt vierestä ollessaan Byroneiden palvelijana.
Daniel katsoi lumoutuneena Gabriellan silmiin ja astui askeleen eteenpäin. Sydän rinnassaan hakaten Daniel suuteli rakastamaansa naista kevyesti huulille. Suudelman aikana Daniel ei toivonut mitään niin kovin kuin maailman pysähtymistä. Sitä se ei kuitenkaan tehnyt.
Gabriellan vetäytyessä pois suudelmasta Daniel tajusi mitä oli tehnyt. Hän oli naimisissa oleva mies ja Gabriella kunniallinen nainen eikä yksi niistä prostituoiduista joita Daniel oli käynyt makaamassa.
"O-olen niin pahoillani. En missään nimessä halua viedä kunniaasi", Daniel sopersi lähti kompuroimaan taaksepäin.

****
Yhtenä iltana Odilia ei kyennyt enää pitämään raivoaan sisällään vaan kaikki räjähti hänestä ulos. "Miten sinä saatat olla noin tekopyhä? Valitat minun vierailuistani vieraissa sängyissä, kun samaan aikaan teet itse samaa!" Odilia kiljui täyttä kurkkua. Daniel oli osannut käyttäytyä kuin pyhimysmarttyyri Odilian kapakkavierailuiden aikana samaan aikaan, kun tämä oli itsekin pistänyt lapsen aluille.
"Mitä sinä tarkoitat?" Daniel kysyi hämmentyneenä. Oliko Odilia kuullut jotain hänestä ja Gabriellasta?
"Hunteria!" Odilia kiljui kurkku suorana muistellessaan vaatimattomasti pukeutunutta luostarin orpoa. Luostarin orpoa, joka oli kuin kuva isästänsä.
"Ketä ihmeen Hunteria?" Daniel kysyi hämmentyneenä. Hän ei ymmärtänyt mistä oli kyse.
Nähdessään aidon hämmennyksen Danielin kasvoilla Odilia ymmärsi, ettei mies todella tiennyt mitään äpärästään. 
Enempää Odilia ei ehtinyt alkaa ripittämään Danielia ennen kuin huomasi Vernan saapuneen paikalle. Tytär katsoi vanhempiensa riitaa surullisin silmin, miksi asiat olivat heillä näin? Miksi vanhemmat joko huusivat toisillensa tai pitivät mykkäkoulua? Miksi Vernan äiti ei juurikaan puhunut Vernalle?
"Oma on ongelmasi, jos et tiedä", Odilia tuhahti raivoissaan ja jätti Danielin selvittämään asian Vernan kanssa. Hän ei aikonut kertoa Danielille lapsestaan. Eikä sen koommin enää jäädä Henelleille, Odilia oli viimeinkin saanut tarpeeksensa. Hunterin tapaaminen oli herättänyt Odilian vuosikausia kestäneestä horroksestaan ja nyt oli aika toimia. 

****
Ennen Vernan syntymäpäiviä Odilia ei halunnut lähteä. Vaikka rakkaus ei ollut herännyt hänessä samoin kuin muissa äideissä, ei hän halunnut tarkoituksella pahentaa tilannetta. Ensimmäistä kertaa vuosiin Odilia kykeni kuitenkin juhlimaan kevyin sydämin. Päätös oli tehty, pian hänen ei tarvitsisi enää nähdä Godwinia ja Danielia. Suurta suunnitelmaa tulevalle Odilialla ei ollut, mutta sekin oli parempi kuin jatkuva kärsimys Henelleillä.
Tietämättömänä äitinsä suunnitelmista Verna puhalsi kakkunsa kynttilöitä. "Toivottavasti Gallagher on hyvä puoliso", Verna toivoi luonnonhengiltä.
Äitinsä näköinen Verna Henell
Odilian kihlattu ei ollut saapunut juhliin, sillä olihan tämä vielä opiskelemassa. Gallagherin isä Christian oli kuitenkin saapunut paikalle ja ryntäsi Odiliaa onnittelemaan. "Paljon onnea. Te tulette vielä saamaan kauniita lapsia Gallagherin kanssa", Christian onnitteli.
"Kiitos", Odilia sanoi vaikeasti ja astui epämukavana taaksepäin. Ajatus hänestä ja hänen kasvottomasta kihlatustaan tekemässä lapsia ei tuntunut lainkaan mukavalta. 

****
Vernan juhlien jälkeen Odilia tiskasi vihellellen. Ensimmäistä kertaa Vasylin kanssa hän tunsi todellista riemua. Seuraavana aamuna Odilia ei enää heräisi Danielin vierestä. Odilia oli jo tehnyt suunnitelmansa, Danielin nukahtamisen jälkeen hän lähtisi. 
Odilia oli hakenut hieman rahaa kaupan kassalaatikosta. Ne riittäisivät mahdollisesti laivalippuun pois Rosewoodista. Sen Odilia kuitenkin tiesi, ettei hän voisi jäädä Rosewoodiin. Godwinin miehet löytäisivät hänet aivan kuin olivat löytäneet Vasylinkin.
Ajatus Rosewoodin jättämisestä taakseen sai Odilian riemuitsemaan. Pian hän jättäisi kotivaltakuntansa pölyt taakseen eikä katsoisi taaksepäin. Odilia ei vielä tiennyt miten elättäisi itsensä, mutta tulevaisuus sen näyttäisi.
Danielin tullessa tapansa mukaan nukkumaan vasta Odilian ollessa jo varmasti nukahtanut oli Odilian vaikea esittää nukkuvaa. Ajatus poispääsystä sai hänet riemuitsemaan ja paikallaan oleminen tuntui vaikealta.
Hitaasti Odilia laski mielessään sekunteja ja odotti Danielin nukahtamista. Miehen hengityksen rauhoittuessa ja liikehdinnän loputtua Odilia uskaltautui varovaisesti nousemaan ylös sängystä ja pukemaan päälleen. Mitään pienen rahapussukkansa ja vaatteidensa lisäksi Odilia ei ottaisi mukaan. Hän ei tarvinnut mitään, mikä häntä muistuttaisi Henelleistä.
Kävellessään ulos Henelleiltä yön pimeydessä Odilia ei voinut olla muistelematta viime kertaa, jolloin hän oli sen tehnyt. Silloin hänen sydämensä oli ollut täynnä toivoa, toivoa uudesta elämästä Vasylin kanssa. Tällä kertaa Odilian sydämessä ei ollut toivoa vaan helpotusta. Hän pääsisi pois.
Kuin vanhasta tottumuksesta Odilian jalat johdattivat hänet hänen ja Vasylin tapaamispaikalle. Siellä hän ajatteli viettää yönsä ja jatkaa matkaansa aamulla satamaan. Odilia ottaisi ensimmäisen laivan pois, sillä mihin se menisi ei ollut mitään väliä. Kunhan suunta oli pois Rosewoodista kaikki kävi Odilialle.
Kuullessaan lepakon siipien läpätyksen Odilia hätkähti ja kääntyi katsomaan sen tulosuuntaan. Kummastuneena hän katsoi selkeästi häntä kohti lentävää lepakkoa ja pohti miten se käyttäytyi niin. Rosewoodin lepakot välttelivät kaikkia, eivät lentäneet kohti. 
Yhtäkkiä lepakon tilalle ilmestyessä miehen Odilia hätkähti ja alkoi pelätä. Miehen kalpea iho ja kummalliset silmät kertoivat, ettei tämä ollut normaali. Kauhuissaan Odilia alkoi pälyillä ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään muuta. Hänen olisi tehnyt kovin mieli juosta karkuun miestä, mutta jokin hänen sisällään kertoi ettei hän pääsisi pakoon.
Hiljaisuuden vallitessa mies ja Odilia tuijottivat toisiansa. Lopulta Odilia päätti murtaa hiljaisuuden.
"Mitä sinä haluat?" Odilia kysyi kylmällä äänellä pelkonsa onnistuneesti peittäen.
Mies ei vastannut mitään, mutta kuin silmänräpäyksessä tämä oli Odilian edessä. Mies tuijotti Odiliaa silmiin ja nopeasti Odilia tunsi olonsa kuin olisi juonut monta tuoppia olutta. Pää sumeana Odilia koitti vielä avata suunsa kysymykseen, mutta ei enää siihen pystynyt.
Tuntiessaan kahden terävän hampaan purevan ihonsa läpi Odiliasta ei lähtenyt enää pihaustakaan. Valtava kipu täytti Odilian ruumiin ja sen jälkeen armollinen pimeys nielaisi hänet syvyyksiinsä.

****
****
****
Odilia on viimeinkin ulos Henelleiltä, mitä uskotte hänelle käyvän? Hunterkin päätyi uudestaan estradille ensimmäistä kertaa syntymisensä jälkeen, hän oli aivan liika isänsä näköinen, että olisin voinut välttää kiusausta... 

Henellien kaikki lapset ovat jo teinejä, todella hassua, vastahan minä vasta naitatin heidän vanhempiaan! Mutta mitä piditte osasta?

6 kommenttia:

  1. Uskon, että Odiliasta tulee vampyyri! Sitten hän pystyisi kostamaan veljelleen. Mikähän motiivi vain vampyyrilla itsellään olisi muuttaa Odilia? :o Itseasiassa myöhemmillä kierroksilla itsekkin otin vampyyrin mukaan tarinaan, niistä saa hyvää draamaa!

    Verna on kyllä kaunis! Hän on kyllä selvästi tullut Diana-tätiinsä ja äitiinsä enemmän, kun ei haluaisi edetä elämässä niinkuin muut haluavat. Kamalaa kyllä tuon ikäisenä jo joutua kihloihin, mutta tuotahan se oikeastikkin oli. Mielenkiintoista silti nähdä onko Vernan kihlattu kuitenikin loppujenlopuksi tytön mieleen vai päätyykö samaan ratkaisuun kuin tätinsä. Oli mukava seurata tytön salapoliisitouhuja selvittäessään tätinsä katoamista.

    Danielin ja Gabriella sopivat kivasti yhteen, toivottavasti nyt Odilian karkaamisen myötä he voivat vielä päätyä yhteen.

    Hunter on kyllä ihan Danielin näköinen. Saakohan poika koskaan selville kuka hänen isänsä on? Tai saako Daniel selville pojan olevan hänen? Odilianhan siitä vähän vihjaisi miehelle.

    Hyvä osa! :)

    VastaaPoista
  2. Hyviä arvauksia! Mielenkiinnolla odotan, mitä olet itse keksinyt omalle vampyyrillesi. Niiden avulla kun saa tosiaan hyvin draamaa luotua :D

    Vernasta tuli omastanikin mielestä hyvin kaunis, tosin kaikki kolme Henellin lasta ovat kovin toistensa näköisiä... Toivottavasti heidän kaikkien mahdolliset lapsensakin eivät näytä ihan samalta.

    En ollut alunperin ajatellut ottaa Hunteria tarinaan, mutta hänen yhdennäköisyytensä Danielin kanssa sai minut muuttamaan mieleni, eihän sitä voinut olla hyödyntämättä...

    Kiitos kommentista :)

    VastaaPoista
  3. Odilia-parka! Joutua nyt vampyyrin uhriksi juuri kun on vihdoin ja viimein pääsemässä vapauteen. Mutta toisaalta, ehkä Odilialle tarjoutuu uusi mahdollisuus elämään tätä kautta. Palaakohan hän kenties kostamaan Danielille? Toivottavasi myös tämän salaperäisen vampyyrimiehen taustasta kuullaan lisää.

    Lapset sen kuin kasvavat! Hyvät geenit on kaikille Henelleille siunaantunut, etenkin Verna on kovin viehättävä. Kiinnostavaa nähdä tuleeko liitto lääkärin pojan kanssa sujumaan onnellisesti, vai mahtaako Verna seurata Dianan jäljissä... Toivottavasti myös molemmille pojille riittää perintöä. Kiitoksia tästä osasta, odottelen innolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odilialla sattuu kyllä vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään, vampyyriys tosin luo myös mahdollisuuksia kuten arvelitkin.

      Henellien lapsistakin kasvoi kaikista kauniita, tosin hyvin toistensa näköisiä. Toivottavasti seuraavassa sukupolvessa liian moni ei peri heidän ulkonäköään tai muuten kaikki näyttävät pian Mercereiltä (Odilian veljen lapset näyttävät hyvin samalta kuin Henellien).

      Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Voi ei, Odilialla kävi sitten surkea tuuri. Juuri kun hän oli pääsemässä pois ja kaikki alkoi näyttää kerrankin valoisammalta... Noh, nyt hän ei sitten näe valoa enää koskaan. Ei, vaikka jäisikin eloon.

    Johnista ja Wilmotista kasvoi komeita nuorukaisia! Toivottavasti pääomaa riittäisi tosiaan nuoremmallekin pojalle sen verran, että saisi oman kaupan pystyyn eikä jäisi puille paljaille.

    Verna-raukka :/ Ymmärrettävä pelko, joutua nyt kihlatuksi jollekulle, jota ei ole eläessään edes nähnyt. Entä jos kihalttu osoittautuukin täydeksi ääliöksi, tai mikä pahempaa, väkivaltaiseksi psykopaatiksi? Ottaakohan Verna ideoita Diana-tädiltään ja karkaa ennen häitä? Vernastakin kyllä kasvoi niin kaunis ettei tosikaan <3

    Kiitoksia osasta! Nyt olen viimein ajan tasalla, jään odottamaan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaimellinen valo on jäänyt Odilian elämästä pois, mutta uutta valtaa ja sen tuomaa valoa tulevaisuuteen vampyyriys tarjoaa.

      Verna pääsi paperilla hyviin kihloihin, mutta sulhastahan ei ole tosiaankaan vielä tavattu. Ajattelin heittää arpaa siitä, minkälainen tästä paljastuu :D

      Kiitos kommentista :)

      Poista