Osa 1.22 Stenroos

Viimeeksi Stenrooseilla: 

Alarik ilmoitti Deborahille tietävänsä, ettei hän ollut Innocentian isä. Tämän jälkeen heidän välilleen ei jäänyt enää lainkaan lämpöä, sillä Alarik loukkaantui petetyksi tulemisesta ja Deborah puolestaan siitä, että Alarik ilmoitti ettei naisella enää ollut mitään päätäntävaltaa perheen asioihin. Ei edes Innocentian. Innocentian todellinen perimä jätettiin kuitenkin salaisuudeksi kaikille muille, edes tytölle itselleen ei kerrottu mitään.

Alarik alkoi kantaa kaunaa entiselle parhaalle ystävälleen kuninkaalle, olihan mies saanut lapsen Alarikin vaimon kanssa. Vihaisena asiasta Alarik alkoi suunnitella kostoa.

Alarikin oma äpärä Jane ystävystyi läheisesti Margaretin kanssa. Yhdessä tytön haaveilivat enemmästä, mitä heille oli tarjolla. Margaret halusi luostariin ja Jane puolestaan tahtoi avioliiton ja lapsia. Henellien puodissa käydessään hän törmäsikin tuntemattomaan poikaan, josta alkoi haaveilla.

Innocentia huomasi nopeasti isänsä välinpitämättömyyden häntä kohtaan ja toivoikin saavansa tältä enemmän huomiota. Grethel puolestaan toivoi avioliittoa prinssin kanssa.

Jännittyneenä Rickhard katsoi vieressään olevaa kivikasvoista tyttöä. Hänen morsiantaan. Äkkiä Rickhard muisti Grethelin sanat liiasta vakavuudesta ja tyttöjen hurmaamisesta, joten hän nosti huulilleen hermostuneen hymyn. Vieressä istuva prinsessa ei kuitenkaan reagoinut.

Deborah ja Aurora katselivat molemmat nuoria ristiriitaisin tuntein. Kumpikaa heistä ei pitänyt toisistansa ja nyt heidän lapsensa menisivät naimisiin ja naiset saisivat yhteisiä lapsenlapsia.

"Kaikki on siis selvää. Kihlasormukset voitte vaihtaa nyt ja häät järjestetään muutaman vuoden päähän, kun olette hieman vanhempia ja valmiita saamaan lapsia", Edmund sinetöi sanoillaan nuorten kohtalot toisiinsa.

Kiusaantuneina nuoret katsoivat toisiansa. Miten heidän kuuluisi nyt toimia? 

Lopulta Rickhard päätti ottaa ensimmäisen askeleen ja nousi tärisevin jaloin ylös. Emmeline seurasi perässä ja Rickhard laskeutui hänen eteensä yhden polven varaan.

"Suotko minulle sen kunnina prinsessa Emmeline, että tulisit vaimokseni?" Rickhard kysyi jännittyneenä. Jännitystään Rickhard ei voinut käsittää, eihän Emmeline voinut sanoa ei samalla tavalla kuin Rickhardkaan ei voinut olla pyytämättä tyttöä vaimokseen.

Sekalaisin tuntein Emmeline katsoi sormustaan. Nyt se oli virallista. Muutaman vuoden päästä hän muuttaisi markiisien linnaan ja jäisi sinne pysyvästi. Jokin Rickhardin rauhaisassa olemuksessa rauhoitti kuitenkin Emmelineä, eikä hän tuntenut enää samaa oksettavaa tunnetta kuin hetki sitten.

"Tervetuloa perheeseen prinsessa Emmeline", Deborah sanoi hymyillen. Omissa mietinnöissään hän oli päätynyt lopputulokseen, ettei Emmeline ollut lainkaan huono vaihtoehto hänen pojallensa, vaikkei hän Aurorasta pitänytkään. Prinsessa vaimonaan Rickhard saisi uudenlaista kunnioitusta ja äitinsä näköisenä Emmeline oli todella kaunis tyttö. 

Nuorten kömpelöä halausta katsoessaan Edmund ei voinut olla palaamatta ajatuksissaan aikaan, jolloin hän rakasti Deborahia. Nyt heidän lapsensa menisivät naimisiin ja Deobrah ja Edmund olisivat avioliiton kautta sidottuja toisiinsa. Hieman eri tavalla tosin, kuin he olivat monia vuosia sitten toivoneet. 

"Tehän voisitte mennä ihailemaan puutarhaan kaunista kesäpäivää, voimme valvoa teitä ikkunasta ja saatte hieman tutustua toisiinne", Edmund ehdotti nuorten kiusaantuneita ilmeitä.

Ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan Rickhard ja Emmeline istuivat hiljaisuuden vallitessa. Kumpikaan ei uskaltanut liikkua tai puhua peläten tekevänsä jotain väärin.

Lopulta Rickhard päätti rikkoa jään: "Me menemme siis ilmeisesti naimisiin"

"Niin vanhemmat sanovat", Emmeline vastasi ja uusi painostava hiljaisuus valtasi puutarhan.

"Älä huoli ei minulla oikeasti ole kahtatoista varvasta, vaikka Grethel väitti niin kiven kovaan silloin kun me olmme lapsia", Rickhard tokaisi. Emmeline katsoi hetken poikaa kummastuneena, kunnes muisti Grethelin todella väittäneen niin. Muiston tullessa  mieleen Emmeline purskahti nauruun. Ehkä Rickhard ei ollutkaan niin vakava miltä hän näytti.

Emmelinen nauraessa Rickhard keräsi kaiken rohkeutensa ja pyysi tyttöä lähemmäs istumaan, olivathan he sentään kihloissa.

Emmeline vierellään Rickhard tunsi uudenlaisten perhosten nousevan hänen vatsaansa lepattelemaan. Katsoessaan tytön hymyileviä kasvoja, hän totesi ettei häntä häirinnyt lainkaan ajatus siitä, että noiden kasvojen viereltä hän tulevaisuudessa heräisi joka päivä.

****

Omassa mielessään Agnes kirosi täyttäessään kulkukoiran kaivamaa kuoppaa. Työ oli raskasta ja hän tunsi kuinka rakot alkoivat muodostua hänen käsiinsä. 

Raskaasti hengähtäen Agnes nosti taas lapiollisen multaa ja heitti kuoppaan. Mielessään hän haaveili miljoonannen kerran siitä, että markiisi tulisi ja tunnustaisi Janen omakseen ja lopettaisi Agnesin kurjuuden.

Työn touhussa Agnes ei kuullu viereensä ilmestyneen miehen askeleita. Päänsä hän käänsi liian myöhään ja kerkesi vain tuntea sen, kuinka mies riisti lapsion hänen kädestänsä. Hetkeä myöhemmin Agnes tunsi iskun osuvan päähänsä ja maailman muuttuvan mustaksi. 

Mies katsoi tyytyväisenä tajuttomana makaavaa naista. Hän oli kuvitellut tehtävänsä paljon vaikeammaksi, mitä se todellisuudessa lopulta oli. Helposti mies nosti Agnesin maasta ja nakkasi naisen hevosensa selkään poikittain. Nyt hänen täytyisi enää toimittaa palvelija tilaajan määräämälle mökille.

****

Mietteliäänä Jane sekoitteli hänelle ja äidilleen tekemäänsä keittoa. Äitiä ei näkynyt vielä missään, vaikka koko muu linnan väki oli jo nukkumassa. 

Huokaisten Jane työnsi lusikkansa mauttomaan soppaansa ja alkoi syödä. Kyllä äiti ilmestyisi vielä ennen levollepanoa.

Pahaa enteilevä tunne kiertyi kerälle Janen mahaan. Soppa oli syöty ja kellokin jo pitkälti yli puolenyön. Äitiä ei silti näkynyt missään.

Vetäytyessään sänkyynsä Jane yritti kuvitella kaikkia mahdollisia asioita, jotka olisivat voineet viivyttää äitiä näin, mutta ei keksinyt mitään, joka olisi onnistunut rauhoittamaan hänen mielensä. Äiti ei koskaan jättänyt Janea yksin nukkumaan, joten miksi hän nytkään jättäisi?

****

Innocentian jälkeen Deborah nautti lapsistaan eniten Grethelin seurasta. Tyttö muistutti monin tavoin Deborahia itseään ja oli oikealla tavalla kunnianhimoinen toisin kuin Margaret. Monesti he viettivätkin yhdessä aikaa päivän harjoitusten jälkeen puutarhasta nauttien. Yhtenä kauniina kesäiltana asiat sujuivat aivan samalla tavalla kuin aina ennenkin, kunnes he kuulivat jotain, mikä erotti illan kaikista muista. Kellot soivat eri tavoin, mitä ne olivat vuosikymmeniin soineet.

"Äiti, miksi kellot soivat tuolla tavoin?", hämmentynyt Grethel kysyi.

Deborah istui järkyttyneenä kuunnellen kelloja. Hän oli kuullut ne kerran aiemmin monta vuosikymmentä sitten. Päinvastoin kuin nyt, viimeeksi kellojen soidessa oli ollut hyytävän kylmä pakkaspäivä. Deborah oli ollut vielä lapsi ja kellojen soidessa hän oli ollut tekemässä pistotyötä tapakoulun tunnilla. Silloin kellot olivat soineet Edmundin äidille. 

Hetken Deborah keräsi ääntään ennen kuin sanoi sanat, jotka sekä yllättivät hänet, että järkyttivät häntä.

"Kellot soivat noin kuningattaren kuoleman merkiksi. Kuningatar Aurora on kuollut."

****

Mietteissään Deborah tapaili sävelmää, jota hän oli niin usein tyttärilleen opettanut. Tällä kertaa siitä ei meinanut tulla edes häeltä itseltään mitään, mutta ainakin se piti huolen siitä, ettei kukaan tullut häiritsemään Deborahia. Kuningattaren kuolema oli ajanut koko valtakunnan suruaikaan, olihan hänen kuolemisensa sairauteen yllättänyt kaikki. Deborahilla oli kuitenkin omat epäilyksensä. Antonia oli odottanut kärsivällisesti pitkään kuunnellen kansan kutsuvan häntä kuninkaan huoraksi, selvästi haluten jotain suurempaa. Kuninkaan rakastajattarena ollessaan Deborah oli miettinyt muutamaan kertaan kuningattaren murhaa, mutta hänestä ei ollut koskaan ollut enenpään kuin pyörittelemään asiaa mielessään. Antonia oli selvästi paljon häikäilemättömämpi kuin Deborah. Yksi kysymys häiritsi kuitenkin Deborahia. Kuinka Antonia oli onnistunut kuningattaren sairastumisen?

Pianon soinnut saivat myös Deborahin omatunnon kolkuttamaan. Kuninkaalle Aurora oli ollut aina se vähemmän tärkeä nainen. Ensin Deborah oli mennyt edelle, sitten Antonia. Mitä jos Deborah olisi luopunut kuninkaasta ja antanut Edmundin ja Auroran suhteelle mahdollisuuden? Olisivatko he mahdollisesti rakastuneet ja säästyneet kaikelta tältä? Omassa mielessään Deborah oli Auroran kuolemaan aivan yhtä syyllinen kuin Antoniakin.

****

Jane ei ollut nähnyt äitiään sen illan jälkeen, kun tämä ei ollut ilmestynyt nukkumaan. Hän oli jo niin huolissaan, että oli pyytänyt apua äidin löytämiseen Alarikilta. Kuullessaan miehen äänen takaansa Janen sydän täyttyikin toivolla. Ehkä äiti oli löytynyt.

"Tule käymään työhuoneessani Jane", Alarik sanoi vakavalla äänellä.

Toiveikkaana Jane katsoi isänsä kasvoja. Ehkä tämä kertoisi nyt missä hänen äitinsä olisi ja Jane voisi nähdä Agnesin jälleen. Samaan aikaan Alarik katsoi murheissaan Janea. Sääli hänen omaa aviotonta lastaan kohtaan häilyi Alarikin rinnassa. Kuinka julmalla tavalla tyttö olikaan menettänyt äitinsä. Alarik oli nähnyt sir Woodvillen löytämän ruumiin, eikä hän ollut koskaan nähnyt mitään niin kauheaa näkyä. Sitä hän ei kuitenkaan aikoisi Janelle kertoa.

"Sir Woodville on tehnyt tutkintoja Agnesin katoamisen johdosta ja hän on viimeinkin löytänyt äitisi. Olen pahoillani Jane, mutta hän ei löytänyt äitiäsi elossa. Joku on murhannut hänet. Sir Woodvillen kokoama ryhmä jatkaa tutkintojaan ja ilmoittaa sinulle löydöksistään." 

Ensin Jane ei ymmärtänyt isänsä sanoja. Sitten ne iskostuivat kerralla hänen päähänsä. Äiti oli kuollut. Äitiä ei ollut enää. Kyyneleet alkoivat tipahdella Janen säkkikankaiselle mekolle.

"K-kuollut? Mitä minä teen ilman häntä?" Jane kysyi huolissaan. Hän ei ollut koskaan puhunut äitinsä kanssa mitä sitten tapahtuisi, kun äiti ei olisi enää huolehtimassa hänestä.

"Jos haluat, voit pysyä linnassamme ja jatkaa hänen työtänsä. Palvelijan paikka on vapaa, jos tahdot sen", Alarik totesi. Vaikkei hän ollut koskaan lastaan tunnustanut, ei hän silti tyttöä kadulle heittäsi. 

Hetken Jane mietti vaihtoehtojaan, mutta totesi ettei niitä ollut. "Minä jään tänne", hän vastasi.

Linnan virallisena palvelijana Jane sai uuden hameen käytettäväkseen. Missä tahansa muussa tilanteessa hän olisi iloinnut uudesta pehmeämmästä puvusta, mutta ei tänään. Ei nyt, kun se merkitsi ettei äitiä enää ollut.

Kyyneleet valuivat Janen silmistä hänen katsoessaan omaa uutta aiempaa aikuisempaa peilikuvaa. Voi kumpa hän vain saisi olla lapsi jälleen hetken.

****

Perhoset lentelivät Margaretin vatsassa hänen hakeutuessaan isänsä luokse. Nyt oli se hetki, kun hän aikoi pyytää isältään haluamaansa, lupaa liittyä luostariin.

Hermostuneena Margaret etsi ääntään ennen kuin alkoi puhua: "Olen isä miettinyt asioita ja todennut, etten halua naimisiin. Olen jo pidemmän aikaan halunnut omistaa elämäni luostarille."

Alarik ei yllättynyt tyttärensä pyynnnöstä, olihan tämä aina ollut kiinnostunut oppimisesta ja lukemisesta. Lapsistakaan Margaret ei ollut koskaan haaveillut ääneen. "Oletko aivan varma? Ymmärräthän, ettet voi saada lainkaan lapsia luostarissa?", Alarik varmisti tyttäreltään.

"Minä tiedän kyllä isä. Ei se minua haittaa, onhan minulla kolme sisarusta, joiden lapsia voin hoitaa sille tuulelle sattuessani", Margaret vastasi. Hän oli miettinyt asiaa pitkään, lapset kiinnostivat häntä kyllä, mutta uuden oppiminen ja aivojen käyttäminen olivat vain Margaretille tärkeämpää.

Surumielisenä Alarik mietti tyttärensä toivetta. Luostarissa Margaretia näkyisi myös huomattavasti harvemmin kuin avioliitossa. Alarik ei kuitenkaan hennonnut kieltää tyttärensä toivetta, olihan Stenrooseilla kolme tytärtä, joten Alarikin pitäisi erittäin todennäköisesti lähettää heistä yksi luostariin, halusi hän tai ei. 

"Selvä, annan sinulle luvan. Alan tekemään järjestelyitä luostariin liittymistäsi varten", Alarik lupasi.

Valtava onni täytti Margaretin rinnan kuullessaan isänsä lupauksen. Hän saisi oppia lisää!

"Kiitos isä!" Margaret hihkaisi ja hyppäsi halaamaan isäänsä.

***

Ajan kuluessa Jane alkoi päästä yli äitinsä kuolemasta, vaikka syyllisen löytämättömyys sitä vaikeuttikin. Ylipääsyä helpotti kuitenkin kovasti Janen jo aiemmin Henellien kaupalla tapaama poika. Matthew Tilly oli kokenut myös suuren menetyksen ja hän osasi puhua Janen kanssa eri tavoin kuin kukaan muu. Margaretista oli ollut paljon apua Janelle, mutta elämässään sisko ei ollut vielä menettänyt mitään suurta, eikä sen vuoksi kunnolla kyennyt Janea ymmärtämään. 

Matthewn kanssa Jane tunsi itsensä jälleen rakastetuksi, heidän yhteiset hetkensä pitivät Janea pinnalla. Monesti he viettivät aikaa joko Stenroosien tiluksilla tai Tillyjen mailla. Suhteen he pitivät kuitenkin salassa Matthewn tahdosta.

Osa asioista joita Jane Matthewn kanssa teki oli niitä, mistä äiti oli aina varoitellut. Mutta äiti ei ollut enää kieltämässä ja läheisyys toi lohtua heille molemmille.

****

Ärtyneenä Alarik tutki kirjojaan. Innocentia oli ollut Alarikin katon alla jo vuosia, mutta Alarik ei ollut vieläkään keksinyt tapaa, jolla kostaa kuninkaalle äpäränsä jättäminen Alarikin kontolle. Alarikilla oli kyllä ollut monia ideoita, mutta ne olivat liian riskialttiita. Koston pitäisi tapahtua niin, ettei Edmund koskaan saisi tietää Alarikin olleen sen takana, muuten Stenroosit menettäisivät asemansa kuninkaan suosiossa.

Alarik oli juuri kääntämässä sivua, kun kuuli oudon äänen edestänsä. Hänen järkytyksekseen häneen eteensä ilmeistyi kuin tyhjästä nainen. Vihreä nainen.

Nainen käänsi katseensa Alarikiin ja sanoi: "Alarik Stenroos. Olen kuullut sinun haluavan kostoa eräälle kruunupäälle. Jos olet kiinnostunut kuulemaan, minulla on juuri loistava suunnitelma ja välineet sinun kostollesi."

Alarikin kostonhalu oli tarpeeksi suuri voittaakseen hänen pelkonsa kummallista naista kohtaan. Hän nousi seisomaan ja alkoi kuunnella. Mitä enemmän hän kuunteli sitä leveämmäksi hänen hymynsä leveni. Noidan suunnitelma oli täydellinen.

****

Alarik katsoi tyytyväisenä poikaansa. Tällä oli juuri oikeanlainen asenne perheen kunnian suojelemisesta. Alarikin kerrottua kuninkaan teoista ja Innocentian todellisesta perimästä Rickhard oli heti valmiina auttamaan isäänsä kostossa.

"Sinun osaksesi jää saada kuninkaallisten palvelija Glenys Blackwell suunnitelmaamme mukaan. Noita vakuutti palvelijalla olevan jokin syy, jonka vuoksi hän suostuu osallistumaan suunnitelmaamme sen kummempia kyselemättä. Sinä pääset huomattavasti helpommin kulkemaan linnassa huomaamatta kuin minä, joten sopivan hetken tullen livahda palvelijoiden tiloihin ja etsi Glenys käsiisi", Alarik ohjeisti.

Rickhard ei voinut olla tyytyväisempi päästessään isänsä mukaan huolehtimaan perheen asioista. Mielissään hän vastasikin isälleen: "Selvä, teen sen heti sopivan hetken ilmaantuessa."

****

Viimeistä kertaa Margaret asetteli hiuksiaan kiharalle ja kampaukseen. Seuraavana aamuna hän pukisi jo niiden päälle nunnan huivin. Margaret oli innoissaan tulevasta, pian kunnon ladyn tiukat säännöt eivät häntä enää sitoisi. 

"Oletko aivan varma tästä? Luostarissa joudut luopumaan kaikista hienoista asioista ja pukeutumaan vielä säkkikankaaseenkin", Grethel kysyi. Hän ei voisi kuvitella itselleen pahempaa kohtaloa kuin joutua luostariin, eikä voinut ymmärtää siskoaan, joka lähti sinne vapaaehtoisesti.

"Elämässä on muitakin asioita kuin omaisuus ja asema Grethel", Margaret naurahti maalisesta mammoonasta pitävälle siskolleen ja halasi tätä. Tietenkin Margaretia harmitti pehmeästä sängystä ja mukavista vaatteista luopuminen, mutta elämässä oli tehtävä uhrauksia.

"Mutta ne tekevät elämstä huomattavasti mukavampaa Margaret", Grethel vastasi miettien samalla siskonsa olevan hullu. 

Margaret naurahti ja vastasi siskolleen: "Minulla tulee ikävä sinua"

"Minulla myös", Grethel vastasi kyynel silmäkulmassaan.

Margaret ojensi nenäliinan Grethelille ja viittoi tätä lähtemään mukaansa perheen viimeiselle yhteiselle lounaalle ennen Margaretin poismuuttoa.

****

"Kuulitteko jo, kuningas kihlasi rakastajattarensa. Kuningatar ei ole ehtinyt olla kovin kauaa kuolleena! Lady Antonia ei tule millään yltämään kuningatar Auroran tasolle." Margaret aloitti tuohtuneena. Aurora oli ollut niin hyvä kuningatar ja nyt he saisivat tämän tilalle moraalittoman naisen.

"He ovat vasta kihloissa, vaikka mitä voi tapahtua vielä, kuningas on tunnetusti nopea liikkeistään naisasioissa", Alarik vastasi katsoen samalla nopeasti Deborahia.

Innocentia ei voinut olla huomaamatta isänsä äidille antamaa pettynyttä katsetta. Hän tiesi, että sillä oli enemmänkin merkitystä kuin Antonian paheksuminen, mutta hän ei ymmärtänyt mitä.

Vaivaantunut hiljaisuus valtasi hetkeksi perheen, kunnes Margaret vaihtoi aihetta: "Milloin menette osoittamaan osaanottonne Nevilleille? Mikäli saan abbedissalta luvan, haluaisin tulla mukaan. Olihan nuori lady Neville minunkin ystäväni."

"Kerrassaan kamala kohtalo, en kyllä ole enää lainkaan kateellinen, ettei meillä ole omaa rantaa. Lampi on onneksi niin matala, ettei sinne helpolla huku", Grethel kauhisteli.

Deborah hiljeni omiin mietteisiinsä ajatellessan Edwardin ja Beatricen surua. Jo kaksi kuollutta lasta! Toisesta ei edes löytynyt ruumista, aallot olivat tuoneet pelkät vaatteet rantaan. Vaikka Deborah ei ollut erityisen lapsirakas, kykeni hän silti kuvittelemaan minkälainen tuska olisi menettää yksikään omistaan.

"Vaihdetaan edes vähän iloisempaan aiheeseen, nyt on Margaretin viimeinen yhteinen lounas perheen kanssa ennen luostariin asettumista", Rickhard tokaisi, hän ei koskaan ollut ollut juoruilun suurin ystävä.

****

Illan pimeys oli jo laskenut, ennen kuin Margaretin luostarissa tarvitsemat tavarat oltiin saatu pakattua. Margaretin onneksi, sillä hänelä oli vielä yksi ihminen hyvästeltävänään.

Nähdessään Janen askeltavan linnan pihalle Margaretin hymy leveni. Jane ymmärsi häntä tavalla, johon hänen siskonsa ei kyennyt. Välillä Margaretista tuntui kuin Jane olisi ollut myös hänen siskonsa.

"Halusin sanoa vielä hyvästit sinullekin. Minun tulee ikävä, vaikka tulen kyllä käymään niin paljon kuin mahdollista", Margaret sanoi ja halasi Janea.

"Minun tulee myös", Jane sanoi. Margaretin muutto pois Stenrooseilta tuntui Janesta surulliselta, olihan hän ainoa Janen sisaruksista, jonka kanssa hänellä oli läheiset välit, vaikkei Margaret edes verisukulaisuudesta tiennyt. 

"Muista, jos joskus tarvitset minua, olen valmis auttamaan. Ja kirjoita minulle heti, jos Matthew kosii", Margaret sanoi surullisesti hymyillen. Lähdön hetki tuntui haikealta.

****

Rickhard katsoi häntä kohti tulevaa Emmelineä. Tyttö oli ilmoittanut, että hänellä oli tärkeää asiaa, josta hän halusi puhua mahdollisimman pian. Katsoessaan tytön surullista ilmettä Rickhard tunsi huolen piston sydämessään. Eikai tyttö vain halunnut mennä naimisiin jonkun toisen kanssa?

Emmelinen saapuessa Rickhardin luokse nappasi tämä tytön nopeasti syliinsä peläten samalla pahinta.

"En kestä enää Antoniaa, se nainen on aivan hirveä! Hän on ottanut käyttöönsä äidin tuomat korut, ne eivät ole edes kruunun vaan minun! Rickhard kiltti, voinhan muuttaa tänne jo etukäteen? En kestä enää kotona", Emmeline sanoi kiihdyksissään. 

Emmelinen sanoja kuunnellessa huolen pisto hellitti Rickhardissa. Heidän välillään kaikki oli hyvin, vaikka oli tietenkin ikävää kuulla, ettei Emmeline nauttinut kotonaan olosta. Emmelinen vakavia kasvoja katsoessaan Rickhard tunsi itsensä entistä varmemmaksi, että he olivat toimimassa oikein isän kanssa.

"Järjestän asian, että voit muuttaa tänne mahdollisimman pian. Margaretin huonekin on juuri tyhjentynyt, joten sinulle riittää oma huonekin", Rickhard lupasi.

****

Sisarusten kasvettua ohi innokkaimman leikki-iän Innocentia alkoi etsiä leikkiseuraa Stenroosien tilusten ulkopuolelta. Hän ja Aldwin alkoivatkin tulla hyvin toimeen ja leikkiä usein yhdessä.

"Hei ei noin voi tehdä yhtäkkiä! Ensin pitää varoittaa ja sitten niin kerkeän mukaan", Innocentia nauroi.

"Mutta nyt ei voi enää ehtiä mukaan, kun minun täytyy jo lähteä. Äiti odottaa jo", Aldwin vastasi surumielisenä. Hän ei koskaan viettänyt pitkiä aikoja kuninkaanlinnan ulkopuolella, Antonia pelkäsi liikaa, että hänelle sattuisi jotakin. Aldwin ei voinut ymmärtää miksi, kyllähän kaikki muut saivat olla pidempään kuin päivälliseen asti.

Pettyneenä Innocentia huokaisi, taas Aldwinin piti lähteä kesken kaiken kotiin. Hänessä ja Aldwinissa oli jotain samankaltaista, miksi hän piti pojasta niin kovin. 

Viettäessään Aldwinin kanssa aikaa Innocentia ei voinut olla huomaamatta hänen ja Aldwinin ilmiselvää yhdennäköisyyttä. Innocentia ei voinut ymmärtää miksi he näyttivät niin samalta, hänhän näytti enemmän Aldwinilta kuin omilta sisaruksiltansa! 

****

"Tervetuloa taloon prinsessa Emmeline", Deborah sanoi lämpimästi tervehtiessään poikansa kihlattua. Kuningattaren kuoleman jälkeen Deborahin omatunto menneistä oli kolkuttanut enemmän kuin ikinä ennen. Auroralta hän ei voinut pyytää enää anteeksi, mutta hän saattoi tehdä parhaansa tämän tyttären eteen.

"Kiitos markiisitar Stenroos",  Emmeline vastasi hieman epäröiden miten hänen kuuluisi tulevaa anoppiansa kutsua. Äiti ei ollut enää opettamassa.

"Sano vain Deborah", markiisitar vastasi.

Tyytyväisenä Emmeline katsoi ympärilleen hänen uudessa huoneessaan. Hän oli käynyt siellä aiemminkin Margaretin asuessa siellä vielä, mutta nyt huone olisi hänen omansa. Oma huone, jonne Antonialla ei ollut mitään asiaa.

"Huone on nyt hieman tyhjä, kun kaikki Margaretin kirjat on tyhjennetty täältä, mutta voit vapaasti muokata huoneen sisustusta", Deborah selitti.

"Toivottavasti tunnet olosi kotoisaksi", sanoi Deborah ja halasi Emmelineä.

"Enköhän minä totu pian"; Emmeline vastasi onnellisena. Vihdoinkin hänellä olisi rauha omassa kodissaan.

****

Helpottuneena Jane huokaisi, vihdoinkin kaikki oli kakkua myöten valmista Innocentian syntymäpäiville. 

Nopeasti Jane lähti liikkumaan kohti omaa huonettaan, hänellä oli kiireellistä asiaa Matthewlle ja mikäli hän halusi ehtiä vielä tänään siivoamaan Innocentian juhlien jäljet täytyi hänen lähteä kävelemään kohti Tillyjen maita saman tien.

Hermostuneena Jane siisti kasvojaan ja kampaustaan. Hän ei tienyt miten Matthew ottaisi hänen uutisensa, eikä hän halunnut ainakaan ulkonäön vaikuttavan negatiivisesti Matthewn reaktioon.

Hermostuneena Jane katsoi siistittyjä kasvojaan ja huokaisi. Hän oli jo monta päivää suunnitellut menevänsä Tillyille, mutta ei ollut uskaltanut. Jane joutui keräämään kaiken rohkeutensa saadakseen jalkansa liikkeeseen. Kävellessään linnan porteista ulos Janen mielessä pyöri vain yksi kysymys: Mitä jos Matthew torjuisi hänet?

****

Rosewoodin aateliset olivat kerääntyneet sankoin joukoin juhlimaan Innocentian syntymäpäiviä. Innocentia oli aiheesta hieman pelästynyt, eihän hän ollut koskaan saanut kerralla näin paljoa huomiota.

Jännittyneenä Innocentia kurkkasi takanaan olevaa kuningasta, joka näytti mietteliäältä. Innocentialla oli omat epäilyksensä kuninkaaseen liittyen ja tämän koko hermostunut ja mietteliäs olemus puhui Innocentian epäilyksien puolesta.

Puhaltaessaan kynttilöitä Innocentia ei toivonut muuta kuin saavansa tietää totuuden omasta perimästään. Hänen äitinsä ei suostunut puhumaan aiheesta, mutta ehkä isä suostuisi.

Lady Innocentia Stenroos

Vieläkin sekavin tuntein Innocentia tuijotti takan liekkejä. Liikä ihmismäärä sai hänet hermostuneeksi ja hän olikin karannut juhlistaan piiloon linnan ylempään kerrokseen perheen yksityisiin tiloihin. Nähdessään muut perheet Innocentia ei voinut olla huomaamatta omaa piinaavan selvää eroavaisuuttaan muusta perheestä. Hän ei näyttänyt keneltäkään perheenjäseneltään, ei edes äidiltänsä. Kaikki muut aatelisperheet näyttivät huomattavasti enemmän toisiltansa.

Innocentia heräsi omasta maailmastaan kuullessaan hänen takaansa lähestyvät askeleet. Kuningas oli seurannut häntä. Kaikessa hiljaisuudessa Edmund istahti Innocentian viereen.

"Paljon onnea lady Innocentia", Edmund onnitteli.

"Kiitos teidän korkeutenne", Innocentia vastasi tuijottaen kuninkaan kasvoja. Kasvoja, jotka olivat kovin samanlaiset kuin hänen omansa. 

Painostava hiljaisuus laskeutui heidän välillensä. Molemmilla oli paljon sanoja joita olisi halunnut sanoa, mutta ei osannut. Edmund tuijotti kaunista tytärtään hämmentyneenä. Siitä oli jo vuosia, kun hän oli kääntänyt selkänsä Deborahille ja tyttärelleen. Nähdessään tyttärensä kasvot, Edmund ei voinut olla miettimättä kuinka asiat olisivat, jos hän olisi tunnustanut Innocentian omakseen. Nyt hän ei tuntenut tytärtään lainkaan ja pieni omatunnon kuiskaus kiusasi häntä asiasta jatkuvasti.

"M-minä..." Edmund aloitti, ennen kuin totesi ettei hän tiennyt mitä tytölle sanoisi. Pitäisikö hänen vain paljastaa kaikki ja toivottaa tyttö tervetulleeksi elämäänsä? Vai sotkisiko hän tytön mielen paljastamalla totuuden tämän syntyperästä? Edmund ei osannut päättää. Lopulta hän päätyi nielaisemaa lauseensa ja poistumaan paikalta.

Pettyneenä Innocentia katsoi kuninkaan perään. Miksi kukaan ei voinut kertoa hänelle totuutta?

****

Määrätietoisena Grethel käveli kohti Edmundia. Hän oli jo pitkään seurannut, kuinka valtakunnan tytöt Gemina etunenässä jahtasivat prinssiä ja nolasivat itsensä tämän huomion saadakseen, vaikka pojalla riitti huomiota selkeästi vain yhdelle. Kukaan ei vielä tiennyt kenelle, mutta Grethel tiesi ettei se ollut kukaan, joka äänekkäästi haikaili prinssin perään. Grethel halusi prinssin, mutta ei ollut valmis nolaamaan itseään tämän saadakseen. Hän oli valmis myöntämään tuntemattoman tytön voittaneen pelin prinssin sydämestä, mutta peliä kruunusta tyttö ei ollut vielä voittanut. Ehkä tyttö oli liian alhaista syntyperää kruununperijän vaimoksi.

Rauhallisesti Grethel istui Edmundin viereen ja herätti pojan transsistaan. Hämmentyneenä Edmund katsoi Gretheliä, mitä asiaa tytöllä voisi olla hänelle?

Päättäväisellä äänensävyllä Grethel aloitti asiansa: "Ollaan rehellisiä, en rakasta sinua, en edes tunne sinua, mutta minä tahdon olla jonain päivänä kuningatar. Tiedän, että rakastat jotain muuta, mutta se ei haittaa minua. Jos et jostain syystä voi mennä naimisiin haluamasi tytön kanssa, olen valmis kanssasi liittoon, jossa voit rauhassa pitää rakastajattaria. Niin kauan kuin minä olen kuningatar, minua ei kiinnosta mitä sinä teet kulissien takana. Jos haluat helpon liiton, jossa saat olla rauhassa vapaa, tiedät ketä kosia."

Asiansa sanottuaan Grethel nousi ja jätti hämmentyneen Edmundin omaan rauhaansa. Enempää hän ei voisi tehdä kruunun eteen, mutta ehkä joskus pienet teot riittäisivät.

****

****

****

Innocentiasta kasvoi kyllä mielestäni yksi Rosewoodin näteimmistä tytöistä. Hauska miten kaikki Edmundin ja Auroran lapset ovat aivan Auroran näköisiä, mutta Edmundin aviottomat lapset ovat puolestaan kuin kopioita isästään.