sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Osa 1.21 Baratheon


Viimeeksi Baratheoneilla: 
Kuningatar Aurora aloitti salassa suhteen perheen palvelijan Glenysin kanssa. Samaan aikaan kuninkaan suhde Antonian kanssa kukoisti ja he saivatkin pojan, herttua Aldwin Montrosen. Antonia oli kuitenkin raivoissaan siitä, ettei poika saanut prinssin arvonimeä tai Baratheonin sukunimeä. Auroran ja Antonian välit huononivat koko ajan, mikä myös raivostutti Antoniaa, sillä kuningatar on häntä ylempänä arvoasteikossa ja näin ollen saattoi käskeä häntä. Osan lopussa Antonia matkasikin noidan mökille ja pyysi tätä murhaamaan kuningattaren. Noita eli Antonian isän kuolleeksi oletettu vaimo Ruby suostui, mutta suunnitteli samalla Antonian omaa tuhoa.

Kruununperijä Edmund ja perheen ainoa tytär Emmeline viettivät syntymäpäiviään ja kasvoivat naimaikään. Kumpaakaan heistä ei ole kuitenkaan luvattu vielä kenellekään.



Hermostuneena Antonia tuijotti juuri kirjoittamaansa kirjettä. Sisällään hän kävi kiivasta kamppailua omatuntonsa kanssa. Tahtoiko hän todella niin paljon kuningattareksi, että olisi valmis tekemään tämän? Rahat hän oli jo noidalle maksanut, mutta viimeinen osanen noidan taikaan puuttui. Kirjeen lähettämällä hän saisi viimeisenkin osan kasaan, mutta olisiko se todella sen arvoista?


Muistaessaan kuinka kansalaiset kutsuivat häntä kuninkaan huoraksi Antonia teki päätöksensä. Hän olisi valmis toimittamaan noidalle sen, mitä tämä vaati. Huolellisesti Antonia luki kirjeen vielä kerran läpi ennen kuin sulki sen kirjekuoreen ja antoi sen luotettavalle miehelle.


Hiljentääkseen omatuntonsa äänen Antonia etsi pienen poikansa käsiinsä ja nappasi tämän syliinsä. 


Tiukasti Antonia rutisi lastaan ja veti keuhkoihinsa tämän lämpimää tuoksua. Tarkoitus pyhitti keinot Antonian mielessä, jonain päivänä hänen pojastansa tulisi vielä kuningas. Sitä varten hän olisi valmis tekemään mitä tahansa.

****


Vuosien opettelun jälkeen Emmelinen sormet vihdoinkin kiisivät pianon koskettimilla virheettömästi. Pianon soittaminen toi Emmelinen mieleen sekä hyviä että huonoja muistoja, hetket yhdessä äidin kanssa opettelemassa, muiden tyttöjen tirskunnat hänen tehdessään virheitä tapakoulun tunneilla sekä vanhempien ylpeän katseen hänen onnistuessaan soittamaan hyvin muiden aatelisten edessä.


Emmeline oli niin uppoutunut soittoonsa, ettei edes kuullut äitinsä saapumista huoneeseen. Lopulta äidin ääni keskeytti hänen muistelunsa. "Emmeline tule pian, lähdetän käymään Stenrooseilla", sanoi Auroran yhtäaikaa surua ja iloa sisältävä ääni.


"Stenrooseilla? Mitä me siellä?" Emmeline kysyi hämmentyneenä, äiti ei koskaan mennyt sinne vapaaehtoisesti, tällä oli selvästi jotain hampaankolossa markiisitarta kohtaan.


"Isäsi on sopinut sinun kihloistasi markiisi Stenroosin kanssa, sinut on kihlattu markiisin pojalle Rickhard Stenroosille. Tämänpäiväisen vierailun tarkoituksena on hoitaa virallinen kosinta pois päiväjärjestyksestä", loppu Auroran selityksestä jäi Emmelineltä kuulematta. Kihloihin. Grehtelin ja Margaretin veli oli jäänyt Emmelinelle tuntemattomaksi, hän ei ollut koskaan sen kummemmin edes puhunut tälle. Poika oli aina vaikuttanut hänen mielestään hiljaiselta ja jäykältä. Ajatus kihloista Rickhardin kanssa tuntui oudolta, mutta Emmeline kuulli silti äänensä vastaavan äidilleen: "Menen valmistautumaan, niin voidaan lähteä."

*****


Tulevaa kotiaan katsoessa Emmelinestä tuntui kuin sormessa oleva kihlasormus olisi painanut tuhat kiloa. Ajatus markiisitar Emmeline Stenroosista tuntui edelleen vieraalta, mutta toisaalta ihan yhtä lailla omituiselta olisi tuntunut Emmeline Neville tai Emmeline Crawford. Rosewoodin tapojen mukaisesti ei Emmeline ollut erityisemmin viettänyt aikaa muiden miesten kuin omien sukulaistensa kanssa, joten ei hän oikeastaan ketään tuntenut tai ollut osannut toivoa puolisokseen. 


Ajatus Rickharidsta ei loppujen lopuksi tuntunut edes niin kamalalta, tämän kanssa vietetty hetki Stenroosien puutarhassa oli näyttänyt Emmelinelle aivan uuden puolen Rickhardista. Nuori mies saattoi olla jähmeä, mutta kyllä tästä löytyi lämpöäkin. Hymyillen Emmeline saattoi alkaa suunnitella tulevaisuuttaan.

****


Auroran ja Glenysin yhteiset varastetut hetket linnan keittiössä ja muissa piilopaikoissa olivat jatkuneet jo vuosia. Yhtään paremmaksi Aurora ei ollut oppinut taloustöissä, mutta mielellään hän piti seuraa Glenysille tämän touhutessa. Naisen seurassa hän saattoi unohtaa oman elämänsä kipupisteet ja keskittyä vain heidän väliseen hetkeensä.


Tällä kertaa Auroralla oli uusia huolia jaettavaksi Glenysille.
"En voi uskoa Emmelinen olevan jo niin vanha, että hän on kihloissa! Pian menetän pienen tyttäreni", Aurora sanoi samalla kun ennustajaeukon sanat tykyttivät hänen takaraivossansa. "Kolme lasta saat, pojan, tytön ja pojan, muttet yhdenkäään lapsesi häitä tanssi." Kauhu kouraisi Auroran sisintä miettiessään Emmelinen lähestyviä häitä. Mitä ehtisi tapahtua ennen niitä?


"Et sinä häntä menetä, Emmelinehän muuttaa vain naapuriin. Vielä näet monien lapsenlapsiesi juoksevan pitkin linnan käytäviä", Glenys rauhoitteli Auroraa.
Aurora painautui Glenysiä vasen ja veti tämän kodikasta tuoksua henkeensä. "Minä rakastan sinua", Aurora henkäisi. Jostain syystä hänestä tuntui, että nuo sanat oli tärkeä sanoa nyt.

****




Auroran ja Beatricen lämpimien välejen vuoksi Nevillejen pariskunta vieraili usein kuninkaanlinnassa. Tällä kertaa he olivat ottaneet  vanhimmat lapsensa mukaan, jotta myös nuoret voisivat viettää aikaa keskenään.


Edmund ei voinut olla tilanteesta onnellisempi, lumoutuneena hän kuunteli Gertruden puhetta ja katsoi tämän kaunista liikehdintää. Jokin Gertrudessa lumosi Edmundin, nytkään hän ei saanut selvää mitä Gertrude sanoi, vaan pelkästään tämän äänen kuunteleminen sai Edmundin kolmanteen taivaaseen. Hänen ajattelunsa muuttui puuroksi ja täyttyi pelkästä Gertrudesta, tämän äänestä, kasvoista ja huumaavasta tuoksusta. Gertruden vieressä istuessa Edmund saattoi kuvitella itsensä istumaan meren rannalle kauniina kesäpäivänä.


Pelkkä Gertruden vieressä istuminen ei enää riittänyt, Edmund tahtoi koskea tähän ja tehdä tästä omansa. Lopulta hänen oli pakko nousta ylös ja koittaa vihjaista Gertrudea seuraamaan itseään.


Kauaa Edmundin ei tarvinnut Gertrudea odotta, vaan pian tyttö jo seurasi hänen perässänsä. Katsoessaan lähestyvää tyttöä Edmund tunsi kuinka sydän hyppäsi hänen kurkkuunsa. Hänen oli pakko saada Gertrude itselleen. Pakko. Edmund ei tiennyt mitä hän tekisi ilman Gertrudea. Sen jälkeen, kun Edmund oli kuullut tytön soittavan harppua syntymäpäiviensä päätteeksi ei hän ollut saanut tätä pois mielestään. Gertrude kietoutui Edmundin mielessä kaikkeen mitä hän teki.


Ajatus Gertrudesta omanaan sai Edmundin rohkaistumaan ja ojentamaan kätensä napatakseen tytön kädet omiinsa.


"E-Edmund, meidän pitäisi palata takaisin, emme me voi tehdä tällaista. Tarvitset kuningattareksi sopivan puolison, enkä se ole minä", Gertrude vastusteli.  Omassa kuumeisessa mielessään Edmund ei kyennyt enää edes rekisteröimään tytön vastustelua, ainoa asia, jota Edmund pystyi ajattelemaan oli se kuinka hänen täytyi päästä lähemmäs tyttöä ja saada tämä omakseen.


Varovasti Emund siirsi kätensä silittämään Gertruden poskea. "Minä rakastan sinua. Näen vain sinut, en ketään muuta", Edmund sanoi tuijottaen Gertrudea suoraan silmiin. Sanoja lausuessaan Edmund ei valehdellut, hän ei ollut enää nähnyt ketään muuta sen jälkeen, kun oli kuullut Gertruden soiton. Muut tytöt muuttuivat hänen silmissään yhdeksi puuroksi ja vain Gertruden hän näki kirkkaasti.


Lopulta Gertruden itsehillintä ei enää pitänyt vaan hän antoi periksi houkutukselle ja tarttui Edmundia kädestä. Prinssi sai tuntemaan hänet hyäksi, normaaliksi. Ei tytöksi, joka piilotteli puolisuuttaan joka hetki. 


Gertruden vastustelun loputtua Edmund kurottautui suutelemaan tätä huulille. Edmundista hetki tuntui täydelliseltä, kaikki hänen aistinsa täyttyivät Gertrudesta eikä hän pystynyt havaitsemaan mitään muuta ympäriltään. Edmund toivoi hetken jatkuvan ikuisesti.


Edmund ei ollut koskaan tuntenut itseänsä yhtä onnelliseksi kuin vetäessään Gertruden itseään vasten. Niin kauan kuin tyttö olisi siinä, mikään ei voisi mennä vikaan. Seurusteluhuoneesta kantautuvat äänet kuitenkin keskeyttivät Edmundin täydellisen hetken. "Äiti!" Emmelinen vertahyytävä kiljunta sai Edmundin heräämään transsistaan.


Nopeasti Edmund juoksi kohti ääniä vain nähdäkseen, ettei mitään ollut tehtävissä.


Kuningatar Aurora yritti haukkoa henkeään, mutta ilma ei enää kulkenut. Aivan kuin jokin olisi imenyt kaiken ilman ulos hänen keuhkoistansa. Vielä hetki sitten onnellisesti nauranut seurue katsoi hädissään kuningattaren ahdinkoa. Kaikille oli kuitenkin selvää, ettei mitään ollut tehtävissä. Keuhkosairaus vei hautaan kaikkia aina kuninkaallisista talonpoikiin ja tällä kertaa näytti olevan Auroran vuoro.


Haukkoessaan henkeään Aurora ymmärsi ettei tämä ollut normaali keuhkosairaus. Hän tunsi kuinka pimeät voimat tanssivat hänen ympärillänsä kuolettavaa tanssia. 


"Kolme lasta saat, pojan, tytön ja pojan, muttet yhdenkäään lapsesi häitä tanssi." Nyt Aurora ymmärsi ennustajaeukon sanat. Kolme lasta hän oli saanut, mutta tähän hän jäisi. Emmelinen häät tulisivat, mutta Aurora ei olisi enää niissä läsnä. Tuska riipi Auroran rintaa tämän katsoessa itkevää tytärtään. Kunpa hän olisi saanut edes yhden päivän enemmän lapsiensa kanssa. Vielä kerran ennen lyhistymistään maahan Aurora ajatteli lapsiaan ja rakasta Glenysiään. Sen jälkeen hänen jalkansa pettivät ja mieli sammui.


Kauhea ymmärrys iski mukavaa iltaa viettämään tulleeseen seurueeseen.

Kuningatar Aurora Baratheon oli kuollut.

****


Muun linnan hiljentyessä Antonia hiipi hiljaa valtaistuinhuoneeseen. Tyytyväisenä hän katsoi kuningattaren valtaistuinta. Hänen valtaistuintansa.


Tyytyväinen hymy nousi Antonian huulille tämän istuessa valtaistuimelle. Enää kuningatar ei ollut hänen tiellänsä. Kunhan hän vielä Edmundista ja Geoffreystä pääsisi eroon, Aldwinin tie kuninkaaksi olisi tasoitettu.

****


Surullinen perhe oli kokoontuneena hautajaisten jälkeen suremaan kuningattaren vastatäytetylle haudalle. Emmeline ei voinut uskoa tapahtunutta todeksi, vasta he olivat äidin kanssa olleet suunnittelemassa minkälaisen mekon Emmeline pukisi hääpäivänään ja puhuneet Emmelinen tulevien lapsien nimistä. Nyt kaikki nuo suunnitelmat tuntuivat ilkkuvan Emmelinelle, äiti ei olisi hänen häissään eikä äiti näkisi koskaan lapsenlapsiaan.


Ed veti kyynelehtivän siskonsa lohduttavaan halaukseen. Siskon kyyneleet tipahtelivat hänen selkäänsä samalla, kun hän yritti pidätellä omiaan. Äidin kuolema oli työntänyt Edin uuteen todellisuuteen. Eniten hän suri sitä, ettei koskaan ehtinyt kunnolla esitella Gertrudea äidilleen. Tyttö oli kannatellut häntä äitinsä kuoleman jälkeen ja Ed ei voinut kuvitella elämää ilman tätä.


Edmund I tunsi syyllisyyden piston sisimmässsään katsoessaan surullisia lapsiaan. Hän ei jakanut näiden surua. 


Tietenkin Aurora oli ollut Edmundille tärkeä lastensa äitinä, mutta hän ei ollut koskaan oppinut tuntemaan vieraasta valtakunnasta saapunutta naista. Aurora oli ollut Edmundille aina ensin velvollisuus vasta sitten vaimo. Edmund tunsi myös pienen toivon kipinän sisällään ajatellessaan Auroran kuoleman suomaa mahdollisuutta. Pian hän voisi kihlata Antonian ja tehdä tästä omansa.


Geoffreyn maailma oli satanut alas pieninä palasina äitinsä kuoleman jälkeen. Hän ei voinut ymmärtää sitä, kuinka hän ei enää ikinä puhuisi äitinsä kanssa tai saisi ikinä olla tämän halauksessa. Geoffreyllä oli niin paljon sanottavaa koulusta ja muusta, mutta enää hänellä ei ollut ketään, joka kuuntelisi.

****


Rosewoodin tapojen mukaisesti kuolleen ystävät tulivat viettämään aikaa surevan perheen kanssa, jakamaan muistoja edesmenneestä ja helpottamaan menettämisen tuskaa. Ensimmäisenä vierailuvuorossa olivat Stenroosit, olihan kuningas läheinen ystävä markiisin kanssa.


Emmeline tunsi olonsa ahdistuneeksi istuessa pöydässä syöden ja muka jakaen muistoja äidistään. Todellisuudessa kukaan Stenrooseista ei tuntenut hänen äitiänsä lainkaan. Deborah ja Aurora eivät olleet koskaan nauttineet toistensa seurasta eikä Alarikkaan ollut ikinä viettänyt Auroran kanssa aikaa kaksin. Kaikki äidistä keksityt muistot olivat vain väkinäisiä tarinoita ja saivat Emmelinen ruuan takertumaan kurkkuun. "Pahoittelen, minun täytyy poistua hetkeksi", Emmeline sanoi hiljaisella äänellä ja poistui ruokasalista.


Nopeasti Emmeline kuuli askeleiden seuraavan häntä. Kääntyessään katsomaan hän huomasi kihlattunsa takanaan. 


Mitään sanomatta Rickhard veti Emmelinen halaukseen. Emmeline tunsi kuinka hänen kyyneleensä alkoivat taas valua, mutta Rickhard vain piti häntä hiljaa syleilyssään ja antoi itkeä. Jotenkin poika tuntui tietävän juuri mitä Emmeline kaipasi tunteakseen olonsa paremmaksi.


Erottuaan Rickhardin syleilystä Emmeline katsoi häntä hymyillen. Loppujen lopuksi poika ei ollut yhtään hullumpi vaihtoehto tulevaksi aviomieheksi.

****


Tyytyväisenä Edmund lepäsi sängyllä Antonia vierellään. Vihdoinkin hän oli kokenut soveliaaksi siirtyä Antonian pienemmästä makuutilasta linnan päämakuuhuoneeseen. Edmund ei ollut enää vuosiin nukkunut omassa huoneessan ja tuntui hyvältä voida tehdä jälleen niin.


"Mitä pidät uudestä huoneestamme rakkainpani?", Edmund kysyi.
"Minä rakastan sitä", Antonia vastasi maireasti hymyillen.


Antonia ei voinut olla tyytyväisempi kuninkaan vetäessä hänet suudelmaan. Kaikki oli sujunut hänen suunnitelmansa mukaan. Enää ei menisi kauaa, ennen kuin kansa saisi huutaa "Kauan eläköön kuningatar Antonia!"

****


Surullisena Glenys koitti hinkata allasta puhtaaksi, mutta kyyneleiden sumentamat silmät tekivät tahrojen puhdistamisesta vaikeaa. Kuningattaren menetystä seuranneet viikot olivat olleet Glenysin elämän vaikeimmat. Asiaa ei helpottanut lainkaan se, että virallisesti Glenysillä ei kuulunut olla syytä surra sen enempää kuin kuninkaanlinnan puutarhurilla. Aurora ei ollut osoittanut mitään sairauden merkkejä ennen kuolemaansa ja Glenysin päähän olikin pesitynyt ajatus siitä, että Antonialla oli jotain tekemistä Auroran valitettavan edesmenon kanssa.


Glenysin kasvoilta putoilevat kyyneleet sekoittuivat pesuveteen samalla, kun hän muisteli hänen ja Auroran yhteisiä hetkiä keittiössä. Vielä vähän aikaa sitten Aurora oli istunut pöydässä ja kommentoinut Glenysin liikkeitä. Nyt keittiössä ei ollut hänen seuranaan enää mitään muuta kuin hänen omat tuskaisat ajatuksensa.


Saatuaan altaan puhtaaksi Glenys vajosi tuolille nyyhkyttämään. Hänellä ei ollut jäljellä enää ketään läheistä, jolle olisi voinut jakaa murheensa. Ainoa kelle hän olisi voinut puhua surustaan oli Stenroosien palvelija Agnes, mutta tämäkin oli kadonnut salaperäisesti. Siskolleen Britalle Glenys ei puolestaan ollut voinut uskoutua enää vuosiin.

****


Kolmestaan Edmund I, Antonia ja Aldwin juhlivat pojan lapsenkiharoiden leikkuuta. Kuningattaren kuolemasta oli vielä liian vähän aikaa, että Antonia olisi voinut järjestää pojalle juhlia, mutta tällä kertaa se ei naisen mieltä painanut. Seuraavat juhlat poika voisi viettää kruununperijänä.


Herttua Aldwin Montrose


"Meidän pojastammehan kasvoi varsin komea, tytöt tulevat vielä riitelemään hänestä", Edmund sanoi onnellisena. Elämä hymyili vihdoinkin hänelle.


"Kuinka hän voisi muuta ollakaan, onhan hänellä noin komea isä", Antonia imarteli Edmundia.



Yllättäen Edmund pyysi Antoniaa nousemaan seisomaan ja laskeutui sitten itse polvelleen naisen eteen.


"Antonia, sydämeni valittu. Suotko minulle sen kunnian, että lupaat mennä kanssani naimisiin ja jakaa elämäsi päiviemme loppuun asti?" Edmund kysyi jännittyneenä.


"Kyllä", Antonia vastasi ja onnessaan katsoi, kun Edmund pujotti valtavan timantin hänen sormeensa. 


Riemuissaaan Antonia hyppäsi Edmundin syliin, viimeinkin kuningas olisi virallisesti hänen. Kaikkien näiden vuosien odotus palkittaisiin vihdoinkin. Edes omatunnon kolkutus siitä, mitä hän oli tehnyt päästäkseen kuningattaresta eroon ei estänyt hänen onneaan.

****


Kuninkaan pettymykseksi Edmund, Emmeline ja Geoffrey eivät olleet yhtä innoissaan hänen kihloistansa. Varsinkin Emmelinelle uutinen oli vaikea, alkoihan Antonia tunkeutua niihin paikkoihin, jotka olivat ennen kuuluneet hänen äidillensä. Antonia ja Emmeline olivatkin jatkuvasti riitelemässä.


"Ja viimeisen kerran, minä en kutsu sinua teidän korkeudeksenne! Sinä et ole kruunattu kuningatar, olet pelkkä isäni rakastajatar!" Emmeline kiljui.


"Pian minä olen kuningatar ja silloin sinulla ei ole enää mitään asiaan tähän linnaan!" Antonia sähähti vastaukseksi.


Antonian edessä Emmeline piti kyyneleet sisällänsä, mutta aina riidan päätteeksi kyyneleet alkoivat vuotaa. Miten hänen elämästään oli tullut tälläistä? Isä oli aina Antonian puolella eikä koskaan puolustanut Emmelineä. Tämä ei millään voinut uskoa mitään pahaa täydellisestä Antoniastaan.


Eräänä päivänä Antonia meni aivan liian pitkälle Emmelinen silmissä. Hänen äitinsä korut. Antonia oli ottanut käyttöönsä Auroran Halldorasta tuomat korut. Ne eivät kuuluneet kruunulle, ne kuuluivat Emmelinelle. Äiti oli aina luvannut Emmelinen saavan ne perinnöksi.


"Varas! Nuo eivät ole kruunun, ne ovat minun! Ota ne pois päältäsi ja anna ne takaisin!" Emmeline huusi tuntiessaan samalla kyyneleiden nousevan hänen silmiinsä.


"Milloin sinä ymmärrät, että tästä lähtien tässä linnassa määrään minä! Jos haluan käyttää näitä koruja, minähän käytän!" Antonia vastasi. Hän ei voinut sietää Emmelineä, tyttö näytti aivan liikaa äidiltään ja palautti Antonian muistoissaan pitkiin odotuksen täyteisiin vuosiin. 


Enää Emmeline ei kestänyt. Kiireesti hän lähti juoksemaan pois Antonian luota. Miksi asioiden piti mennä näin?



Edmund löysi lopulta Emmelinen puutarhasta itkemästä. Poika veti siskonsa tiukkaan halaukseen. Olihan hän huomannut Emmelinen ja Antonian kireät välit ja ymmärsi mistä siskon kyyneleet kumpusivat. Antonia tuntui kohdistavan kaiken huomionsa Emmelineen, Edmundille ja Geoffreylle hän ei kummemmin uskaltanut vielä mitään sanoa. Tai niin Edmund ainakin ajatteli, aivan varma hän ei ollut huomasiko hän, jos Antonia jotain yritti. Viime aikoina Edmundin kaikki huomio oli kiinnittynyt Gertrudeen eikä hän tuntunut huomaavan tai ajattelevan mitään muuta.


"Äidin korut. Hän otti käyttöönsä äidin korut! Minä en kestä enää Edmund! Haluan pois täältä", Emmeline sopersi.


"Sinä voisit pyytää Rickhardilta, että voisit muuttaa jo nyt Stenroosien linnaan. Siellä saisit olla turvassa Antonialta, Deborah ei vaikuta lainkaan pitävän tästä, joten uskoisin ettei Antoniaa sen kummemmin siellä näy. Margaretkin on jo muuttamassa pois, joten linnassa olisi huone vapaana", Edmund suunnitteli. Rickhard varmasti suostuisi Emmelinen muuttoon. Edmund ainakin suostuisi, jos Gertrude haluaisi muuttaa linnaan. 



Emmelinen vastausta Edmund ei enää kuullut, kun Gertrude oli taas livahtanut hänen ajatuksiinsa ei tyttö enää lähtenyt sieltä pois. Emmelinen halatessa häntä, Edmund vain haaveili kuinka halaaja olisi ollut Gertrude.

****


Innoissaan Geoffrey käveli isän toimistoa kohti. Pian koittaisi hänen syntymäpäivänsä ja hän odotti isänsä osoittavan hänellekin omaa maata ja kartanon, niin kuin oli Aldwinillekin tehnyt.


"Isä, mitä asiaa sinulla oli?"


"Aah Geoffrey. Olen tehnyt järjestelyjä tulevaisuuttasi varten", Edmund aloitti. Jännitys täytti Geoffreyn sydämen, minkälaisen kartanon hän saisi omakseen.
"Olen luvannut sinut luonnonhenkiä palvelemaan. Ylipappi Grey tulee syntymäpäivillesi leikkaamaan hiuksesi ja ottamaan vastaan selibaattivalasi. Aloitat ensin oppisi linnassa asuen, mutta sen jälkeen siirryt asumaan luostariin. Opin jälkeen saat jatkaa Geraldin jalanjälkiä Rosewoodin ylipappina", Edmund selitti. Hän oli saanut Antonialta loistoidean Geoffreyn urasta uskonnon parissa. Ylipapilla oli paljon valtaa Rosewoodissa ja näin Baratheonin perheellä olisi kaksi valtakunnan ykköspaikkaa hallussaan. Aldwinin myötä Geoffreytä ei edes tarvittu enää varaperijäksi.


Geoffreyn haavekuvat tulevaisuudesta romahtivat isänsä ilmoituksen myötä. Luostari ei todellakaan vastannut hänen mielikuviaan luksuskartanosta. "Mutta isä! En tahdo luostariin", Geoffrey vastusteli.



"Geoffrey, ylipapin virka on loistava tulevaisuus sinulle. Asia on loppuunkäsitelty, mene viimeistelemään lukkarin antamat kotitehtävät." Näillä sanoilla Geoffrey tuomittiin luostarin harmaiden porttien sisäpuolelle.


Pettyneenä Geoffrey käveli pois isänsä työhuoneesta. Enää hän ei odottanut innoissaan syntymäpäiviään.

****


Pieni pelko nousi Geoffreyn rintaan hänen katsoessaan ylipappia. Tuon miehen kanssa hänen täytyisi viettää seuraavat vuodet. Muita vieraita juhlissa ei ollut, pappien elämään kuului luksuksen välttely ja suuret juhlat olivat luksusta.


Geoffrey koitti hakea rohkaisua isästään, mutta Aldwinin kyllästynyt ilme isän vieressä ei auttanut asiaa lainkaan. Geoffrey ja Aldwin eivät olleet koskaan oikein lähentyneet, viettihän Aldwin kaiken aikansa linnassa tiiviisti äitinsä kanssa.


Lopulta Geoffrey sai rohkaistua itsensä kynntilöiden puhaltamiseen katsottuaan paikalle saapunutta Emmellineä. Siskosta oli tullut hänelle tärkeä äidin kuoleman jälkeen, olivathan he hakeneet lohtua toistensa seurasta. Edmund ei ollut heidän seuraansa sen kummenmmin kaivannut, sillä tämä vietti kaiken mahdollisen ajan lady Gertruden kanssa.


Hetken Geoffrey mietti mitä hän toivoisi kynttilöitä puhaltaessa, mutta nopeasti hän keksi vastauksen.
"Kunpa luostarissa ei olisi niin kamalaa kuin kaikki sanovat"


Pappiskokelas Geoffrey Baratheon


Hienoista kankaista tehtyihin vaatteisiin tottuneelle Geoffreylle pappiskokelaan säkkikankainen asu oli järkytys. Kutina tuntui kamalalta ja päälaki tuntui kylmettyvän hiuksien kadottua.

****


Eräänä iltana Glenysin kuuraushetken keskeytti takaa kuuluvat tuntemattomat askeleet.


Glenys yllättyi suuresti katsottuaan taakseen ja nähdessään prinsessan kihlatun Rickhardin.
"Minulla on sinulle ehdotus Glenys", sanoi Rickhard matalalla äänellään.


Hämmentyneenä Glenys alkoi kuunnella Rickhardia. Kuullessaan Rickhardia Glenys tunsi muljahduksen vatsassaan. Sitä hän yritti rauhoitella halaamalla itseään tiukasti. 


Kuunneltuaan loppuun Rickhardin sanottavan Glenys ei voinut olla muuta kuin raivoissaan. Antonialla oli näppinsä pelissä Auroran kuolemassa myös markiisien mielestä. Ja heillä oli todisteita. 
"Minä teen sen", Glenys lupasi kuultuaan Rickhardin ehdotuksen loppuun.

****


Antonia ei voinut tuntea mitään muuta kuin riemua miettiessään miten asiat olivat parhaillaan. Emmeline muuttaisi aivan pian pois linnasta Stenrooseille, Geoffrey oli järjestetty ulos kruununperimyksestä ja nyt hän viimeinkin voisi varmistaa paikkansa valtakunna kuningattarena.


"Minä olen raskaana", Antonia henkäisi.


"Tämähän on kerrassaan loistavaa! Pian meillä on taas pienet askeleet vipeltämässä ympäri linnaa", kuningas hihkaisi. 


"Meidän häitämme täytyy kyllä aikaistaa, niiden pitää olla ennen uuden pienokaisen syntymää, jottei kukaan voi kyseenalaistaa hänen nimeänsä. Häiden jälkeen Aldwinkin voi siirtyä käyttämään Baratheonia", Antonia selitti.
"Totta kai, totta kai. Aloitamme hääjärjestelyt saman tien, niitä vietetään heti syksyn ensimmäisinä päivinä", lupasi Edmund.

****



Haukoitellen Emmeline nousi sängystänsä. Tänään hän muutaisi pois kuninkaanlinnasta ja siirtyisi markiisien talouteen. Tämä päivä olisi hänen uuden elämänsä ensimmäinen päivä.


Odottaessaan palvelijoiden saavan muuttokuorman valmiiksi istui Emmeline odottamassa äitinsä vanhassa makuuhuoneessa. Nykyään Edmund ja Antonia jakoivat sen. Katsoessaan tulen liekkien lepatusta Emmeline saattoi kuitenkin muistoissaan matkustaa aikaan, jossa hänen äitinsä istui tuolissa ja luki Emmelinelle satukirjoja lohikäärmeistä ja prinsseistä valkoisilla ratsuilla.


Valitettavasti Antonian tekemät muutokset makuuhuoneeseen vaikeuttivat muistelua. Ärtyneenä Emmeline nousi ja käveli ikkunaa kohden, maisema oli ainakin pysynyt samana.


Ikkunasta siintävä meri sai kuitenkin uudenlaiset murheen muistot Emmelinen mieleen. Ei siitä ollut vielä kauaa, kun yksi hänen ystävistään oli sinne hukkunut.



"Prinsessa Emmeline, tavaranne ovat nyt pakattuna ja vaunut valmiina odottamassa teitä", Glenys sanoi.


Emmeline sulatteli Glenysin sanoja ja katsoi samalla tämän murheen alaspainamaa olemusta. Emmeline oli kyllä huomannut Glenysin ja äitinsä olevan hyviä ystäviä, mutta ei koskaan täysin ymmärtänyt kuinka. Glenysin päättymätön suru antoi Emmelinelle pienen vihjeen naisten välisen ystävyyden läheisyydestä.


Emmeline yllätti itsensäkin halaamalla Glenysiä. "Kiitos, että olit hyvä ystävä äidille ja helpotit isän rakastajattaren ja äpärän aiheuttamaa tuskaa", hän sanoi.


Kyynel vierähti Glenysin silmäkulmaan Emmelinen sanoista. Edes Auroran tytär ei tiennyt heidän välisestään rakkaudesta. Emmelinen halauksessa Glenys oli saattanut hetken kuvitella olevansa taas Auroran syleilyssä, tuoksuihan hänen tyttärensä täysin samalta, keväisiltä kukilta. Todellisuus oli kuitenkin julma, eikä Glenys koskaan koskisi Auroraan.


Glenys antoi Emmelinen surullisen hymyn ja snaoi: "Kiitos"

****


Glenys oli hermostuneena kävellyt kuninkaan ja Antonian makuuhuoneen oven edessä edestakaisin, mutta oli rohkaistunut lopulta siihen mitä hänen piti tehdä. Rickhard oli tuonut piilotettavan kirjeen Glenysille ja nyt oli hänen hetkensä.



Pitkään Glenys mietti minne piilottaisi kirjeen. Mietinnän jälkeen hän päätti työntää kirjeen  kirjahyllyn alle. Sieltä se varmasti löydettäisiin, mutta ei olisi niin ilmiselvästi esillä, että sen epäiltäisiin olevan lavastettu.


Ollessaan tyytyväinen kirjeen asetteluun Glenys poistui makuuhuoneesta ja lähti kävelemään kohti Auroran hautaa.


"Minä ikävöin sinua niin paljon Aurora", Glenys kuiskasi maatessaan kylmässä maassa haudan vierellä. 

Linnan sisältä hän kuuli vartijajoukon askeleet.

****
****
****

Ja näin uusi kierros on aloitettu vähän synkemmissä merkeissä.
Iloisempia asioita eli tulevia häitä ajatellen, onko joku löytänyt jostain myös teineille sopivia huntuja? Kaikki löytämäni tulevat vain aikuisille, mutta Rosewoodissa tullaan viettämään monet juhlat teinimorsiamen kera, joten huntu teineillekin olisi ihan kiva olla olemassa.


2 kommenttia:

  1. Oho, tännehän oli ilmestynyt pari osaa ihan huomaamatta! Aloitetaanpa tästä. Nyt sai sitten Antonia mitä halusi: kuninkaan. Mitähän Glenys ja Rickhard oikein juonittelevat Antonian pään menoksi? Ja mitenköhän Geoffrey-parka pärjää luostarissa? Ikävää, kun lapset eivät saa päättää omasta tulevaisuudestaan, vaan vanhemmat tekevät päätöksiä usein politiikka edellä. Onneksi Emmelinellä vaikuttaa olevan mukava tulevaisuus edessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut (kerrankin) vähän nopeampi päivitystahti :D
      Antonia sai kyllä hetkeksi haluamansa, tulevaisuudessa selviääkin kuinka kauan haluama kestää.
      Kiitos kommentista :)

      Poista