lauantai 25. heinäkuuta 2020

Osa 1.23 Neville



Viimeeksi paroneilla: 
Äitinsä ohjeiden ja omatuntonsa äänen vastaisesti Gertrude alkoi viihtyä rannassa jutellen Earendhil-nimisen veden väen edustajan kanssa. Truda luotti itseensä ja siihen, ettei hän koskaan paljastaisi miehelle omaa nimeään, jolla veden väki voisi kutsua häntä liittymään joukkoonsa. Näin hän ei nähnyt teoissaan vaaraa vaikka hänen sisarensa Ida ja äitinsä olivatkin hänestä huolissaan. Beatrice yrittikin taivutella Earendhiliä jättämään tyttärensä rantaan vedoten Earendhilin ja Beatricen isän Keskimeren kuninkaan väliseen sopimukseen. Earendhil muistutti kuitenkin sopimuksen koskevan vain Beatricea itseään, ei hänen tyttäriänsä. 

Samaan aikaan Henry kärsi siitä kuinka hän jäi aina Gertruden, Idan ja Annabethin varjoon. Kaikki perheen päätökset tehtiin siskojen puolisuuden salaamisen turvaamiseksi. 

Osan lopuksi Gertrude ja Ida kasvoivat. Tytöt alkoivatkin saman tien saada paljon huomiota kaikilta aatelismiehiltä, eikä avioliittoehdotuksille tuntunut tulevan loppua. Beatrice olikin huolissaan siitä, kuinka saada tytöt huomaamattomiin naimisiin kauas kruunusta ja uskonnosta.

Tyttöjen juhlien loputtua Gertrude rentoutui harppua soittamalla, mutta hänen huomaamattaan kruunuprinssi Edmund saapui paikalle ja kuuli hänen soittonsa.  Edmund lumoutui tytön soitosta ja Gertrude puolestaan alkoi lämmetä Edmundille.




Lämmin kesäaurinko lämmitti tyttöjä heidän nauttiessaan ensimmäisitä vapauden päivistä aatelistyttöjen tapakoulun loputtua. Gertrude ja Ida eivät koskaan olleet pitäneet siitä kuinka heidän piti piilotella soittotaitojaan ja Dorothy puolestaan oli aina inhonnut sitä kuinka paljon huonompi kaikessa hän oli muita aatelistyttöjä.


"Kuulitteko jo, prinsessa Emmeline kihlattiin Rickhard Stenroosille? Eikö hän ollut siskosi kolmosvaihtoehto aviomieheksi Dorothy? Vai onko hän todennut jo Aldwininkin tarpeeksi vanhaksi, jos Edmundin tai Geoffreyn kanssa ei nappaa?", Gertrude kysyi tirskahtaen. Keskenään Gertrude, Ida ja Dorothy usein nauroivat Geminan pakkomielteelle mahdollisimman korkeista naimakaupoista. He eivät voineet ymmärtää miksi miehen nimen edessä oleva arvonimi merkitsi niin paljon enemmän kuin loput miehestä.


"Vielä hän ei ole julistanut Aldwinia tarpeeksi vanhaksi, mutta saa nähdä miten käy, kun Edmund kihlataan. Kuulin äidiltäni huhua, että Antonia on suunnitellut ehdottavansa kuninkaalle Geoffreyn antamista hengellisen uran pariin, joten hänkään ei pian ole enää vaihtoehto", Dorothy naurahti. Hän ei uskonut lainkaan siskonsa mahdollisuuksiin naida kruunuprinssi, eihän tytössä ollut mitään oikeaa sisältöä kauniiden kasvojen lisäksi. Dorothy halusi ajatella hyvää Edmundista ja toivoi, ettei tälle riittäisi pelkät kauniit kasvot.


"Ai Antonia aikoo ehdottaa? Mutta Geoffreyhän on kuningattaren poika, miksi Antonian sanansa vaikuttaisi lainkaan hänen kohtaloonsa?" Ida kysyi hämmentyneenä.
"Äidin mukaan kuningas tanssii Antonian pillin tahdissa, nukkuukin kuulemma aina tämän huoneessa", Dorothy vastasi tietäväisesti.


"Mutta entä sinun tulevaisuutesi? Kenen kanssa sinä tahtoisit mennä naimisini Dorothy?" Gertrude kysyi.


Dorothy jähmettyi nopeasti kysymyksen kuullessaan. Hän ei ollut koskaan maininnut äitinsä luostarisuunnitelmista ystävilleen, eikä kokenut itseään vielä valmiiksi puhumaan aiheesta. Se sattui vielä liikaa.


Nopeasti Dorothy laski teekuppinsa takaisin pöydälle ja sopersi kuinka hän oli unohtanut oman ruuanlaittovuoronsa olevan tänään. Hämmästyneinä Gertrude ja Ida jäivät katsomaan kiirellä poistuvan ystävänsä selkää.


Dorothy nieleskeli kyyneleitä kävellessään kiireellä pois Trudan ja Idan luota. Hän ei halunnut näiden näkevän hänen itkevän, eiväthän he edes tienneet miksi hän itki. Jostain syystä Dorothyn oli vaikea puhua siitä, kuinka äiti oli päättänyt jo aikaa sitten laittaa hänet luostariin. Muut tytöt saattoivat suunnitella avioliittojaan, mutta ei Dorothy. Hänelle jäi vain epätietoisuus siitä, milloin hänet työnnettäisiin luostarin kivisten porttien taakse.


Henryn ilmestyminen sisältä katkaisi Dorothyn matkan oman kotinsa turviin. Nopeasti hän puri hammasta ja pakotti kyyneleiden tulon loppumaan. 


Nähdessään Dorothyn kasvot Henry huomasi heti jonkin olevan vialla. Normaalisti tyttö nauroi yhdessä Henryn siskojen kanssa, mutta nyt hän näytti siltä kuin koko maailman paino olisi ollut hänen harteillansa.


Huolestuneena Henry lähestyi tyttöä. "Onko kaikki hyvin lady Dorothy?", Henry kysyi ja pyyhkäisi tytön poskelle vierähtäneen kyyneleen pois. 


Dorothy hämmentyi Henryn huomiosta, ensin hän ei kyennyt reagoimaan hänen poskellansa seikkailevaan käteen, mutta nopeasti hän kokosi itsensä ja siirsi Henryn käden pois. "Kaikki on hyvin", Dorothy vastasi hymyillen samalla surullisesti. Ennen kuin Henry ehti tehdä muuta Dorothy kääntyi pois ja lähti kävelemään pois Nevillejen pihalta. 


****


"Miksi Gertruden on niin vaikea vastustaa kiusausta tulla rantaan, vaikka olet kieltänyt häntä? Sinä, Ida ja Annabeth näytätte tekevän sen niin helposti", Edward kysyi jo pitkään häntä askarruttaneen ja pelottaneen kysymyksen. Joka kerta, kun Truda ei heti vastannut häntä etsittäessä Edwardin sydän hyppäsi kurkkuun ja hän pelkäsi tytön liittyneen veden väkeen.


"Ida ja Annabeth pelkäävät enemmän kuin Gertrude. Pelko pitää heidät pois rannasta. Truda on enemmän veden väen kaltainen, etsii seikkailuita ja tavoittelee omaa nautintoaan. Mutta ennen kaikkea hän on ovela niin kuin veden väki. Truda osaa kierrellä kysymyksiä, kertoa puolitotuuksia ja rakastaa pelejä, joiden säännöissä on porsaanreikiä. Halutessaan Truda voisi helposti saada ihmiset tanssimaan hänen pillinsä tahtiin, mutta ei veden väkeä. Veden väen seura tarjoaa hänelle haastetta mitä me muut emme voi tarjota", Beatrice selitti. Hän oli pitkään miettinyt, miksi hän ei ollut saanut Gertrudea lopettamaan rannassa käyntiä, kunnes oli ymmärtänyt Trudan osaavan löytää jokaisen porsaanreiän hänen antamistaan säännöistä. Tyttö kykenisi voittamaan jopa veden kansan omissa peleissään, niin taitava hän oli. Ei ollut ihme, että edes Earendhil ei ollut saanut Gertrudesta kenenkään nimeä ulos, vaikka he olivat nähneet toisiaan säännöllisesti jo vuosia.
"Entä sinä, miten sinä pystyt vastustamaan houkutusta niin hyvin?" Edward kysyi uudestaan Beatricelta.
"Earendhil lupasi isälleni jättää minut rauhaan", Beatrice vastasi ja veti miehensä entistä lähemmäs.


"Minä rakastan sinua", Edward sanoi ja veti vaimonsa suudelmaan. Samaan aikaan meren aaltojen pauhu muistutti häntä uhkasta, joka varjosti hänen tyttäriään joka hetki.


Pitkän suudelman jälkeen Beatrice ja Edward erkanivat. "Meidän täytyy lähteä, lupasimme mennä viettämään aikaa Baratheoneiden kanssa", Edward muistutti.

****


Painostava hiljaisuus oli vallannut Nevillejen perhehuoneen. Kaikkien oli vielä vaikea ymmärtää mitä oli juuri tapahtunut. Vain hetki sitten he olivat olleet viettämässä mukavaa iltaa kuningasperheen kanssa ja nyt kuningatar oli kuollut.


Henry rikkoi ensimmäisenä hiljaisuuden. "En voi uskoa tätä, kuningatar Aurora ei ikinä vaikuttanut sairastavan ja nyt hän yllättäen kuoli keuhkotautiin. Miten tämä on mahdollista?"


"Se ei ollut keuhkotautia", Beatrice totesi varmalla äänellä. "Tunsitteko tekin tytöt sen? Pahat voimat veivät kuningattaren, ei sairaus. Ilmeisesti huhut metsässä asuvasta noidasta eivät ole pelkkiä huhuja."


"Minä tunsin ne myös, mutta en ymmärrä miksi. Kuka haluaisi kuningattaren kuolevan?" Ida hämmästeli.


"Lady Antonia. Se oli varmasti hän, joka kuningattaren murhan tilasi. Eikö Stenroosien palvelijakin kadonnut aivan vähän aikaa sitten? Noita on varmasti käyttänyt tätä uhrina loitsussaan", Edward totesi palasten alkaessa muodostua palapeliksi hänen mielessään.

****


Surullisena Gertrude katsoi merelle. Hän oli aina pitänyt kuningattaresta ja nyt tämä oli kuollut. Kuningattaren kuolema oli myös herättänyt hänet kylmään todellisuuteen, ikäviä asioita sattui kaikille aivan kuninkaallisia myöten. Lapsena Gertrude oli aina kuvitellut Earendhilin tapaamisen olevan vain pieni seikkailu, josta ei voisi seurata mitään. Nyt hän oli herännyt todellisuuteen ja ymmärtänyt, ettei niin ollut. Mitä jos hän vahingossa olisi kertonut Earendhilille Idan tai Annabethin nimen? Veden väen laulun houkutus oli kestämättömän suuri niille, joille veden väki lauloi käyttäen heidän omaa nimeään. Sen vuoksi Earendhil tunsi Gertruden Arielina, ei Gertrudena. 


Surullisena Gertrude loi vielä vilkaisun merelle ja vannoi ettei enää koskaan tapaisi Earendhiliä. Hän ei voinut enää ottaa riskiä siitä, että veden väki kutsuisi jonkun hänen perheestänsä liittymään joukkoonsa. Jonkin aikaa Gertrude oli itse harkinnut liittyvänsä veden väen joukkoon itse, mutta hän ei halunnut eroon perheestänsä. Vaikka elämä kuivalla maalla oli vaaralllista puolisille, oli veden väen joukossa elämisessä omat huonot puolensa.


Tehtyään päätöksensä Earendhilin näkemisen lopettamisesta illan muut tapahtumat vyöryivät Gertruden mieleen. Edmund. Hän oli vastustellut poikaa parhaansa mukaan, mutta tämä sai hänet tuntemaan olonsa niin turvalliseksi ja normaaliksi. Huono omatunto valtasi jälleen Gertruden. Hänen täytyisi torjua Edmund, kuningattaren rooli oli liian vaarallinen puoliselle.

****



Gertrude kutsui monta kertaa Edmundin lopettaakseen kaiken heidän väliltänsä, mutta Edmund onnistui puhumaan Gertruden aina puolelleen.  Edmundin seurassa oli liian hyvä olla, jotta Gertrude olisi voinut lopettaa sen. Joka tapaamiskerran jälkeen Gertrude häpesi itseään entistä enemmän ja lupasi seuraavalla kerralla lopettavan, mutta joka kerta hän lankesi uudelleen. Edmundin seurassa Gertrude pystyi kerrankin keskittymään vain yhteen asiaan, jopa veden väen laulu hiljeni hänen kuunnellessaan pojan hengitystä. Tätäkö se oli myös hänen äidillänsä isän kanssa? Tämän tunteenko takia äiti oli pystynyt sanomaan lopulliset hyvästit veden väelle?



"Minä rakastan sinua Edmund", Gertrude kuiskasi. "Mutta minun täytyy nyt palata tanssiharjoitusten pariin, muut palaavat ihan pian, eivätkä he saa nähdä meitä yhdessä." Häpeältään Gertrude ei ollut kyennyt kertomaan edes Idalle Edmundista. Earendhilista Truda oli kertonut Idalle kaiken, mutta nyt hän ei enää pystynyt. Häntä hävetti liikaa hänen oma heikkoutensa. Omassa mielessään Gertrude kirosi, miksi hänen piti rakastua juuri kruunuprinssiin?

****


Mietteliäänä Ida suolasi lohta. Gertrude oli sanonut lopettavansa rannassa käynnin, mutta silti heidän huoneensa lattialla oli taas hiekkaa. Ida ei ollut koskaan ymmärtänyt miten Gertrude uskalsi. Kyllä veden väen laulu houkutteli myös Idaa, mutta pelko oli suurempi.


Ida ei ollut koskaan ollut samalla tavalla rohkea kuin Gertrude. Sisko oli heistä kahdesta aina se, joka murskasi ötökät ja puolusti heitä tarvittaessa. Kerran Truda oli jopa joutunut tappeluun pojan kanssa, joka oli häirinnyt Idaa. Truda oli selvinnyt tappelusta voittajana ja onnistunut jopa pitämään tappelun salassa kaikilta. Ida ei ymmärtänyt miten Truda oli keksinyt leikata revennyttä hamettaan vähän lisää, jolloin se näytti hajonneen ompelutöissä. 


Gertrude oli aina puolustanut ja suojellut Idaa kaikelta, joten tällä kertaa olisi Idan vuoro kerätä rohkeus ja puolustaa siskoa. Hermostuneena Ida kutsui kaikki syömään. Ruuan jälkeen hän aikoisi mennä ensimmäistä kertaa veden äärelle, Earendhil saisi luvan lopettaa Gertruden houkuttelemisen.

****



Pitkään Ida tuijotti pauhaavia aaltoja. Veden väen laulu kävi korvia huumaavaksi niin lähellä merta. Aivan kuin ne yrittivät tapailla hänen nimeänsä, mutta eivät osanneet. Hetken Ida oli jo ottamassa askeleen lähemmäs, kunnes hän yhtäkkiä heräsi transsistaan ja otti kauhuissaan monta askelta taaksepäin.


Ida sulki silmänsä ja pudisti päätään yrittäen karkoittaa laulun päästään. Nopeasti hän lähti kävelemään takaisin kartanoa kohti, reissu rantaan oli ollut turha, ei siellä näkynyt ketään. Yhtäkkiä Ida kuitenkin kuuli äänen takaansa.


"Kuvittelinkin havaitsevani yhden veden kolmosista täällä, mutta en olisi uskonut sen olevan sinä."

Peloissaan Ida katsoi merestä noussutta miestä. Ajatukset siitä mihin veden väki kykeni pelottivat Idaa, mutta siskon vuoksi hän olisi valmis mihin vain.


Tärisevin askelin Ida lähestyi Earendhilia. "Miten tiedät, että minä olen yksi kolmosista?" Ida kysyi hämmentyneenä.
Mies hymyili pelottavasti ennen kuin vastasi. "Veden väki tietää monenlaisia asioita."


Kylmät väreet kulkivat pitkin Idan selkäpiitä kuunnellessaan miehen vastausta. Hetken hän keräsi rohkeuttaan ennen kuin alkoi taas puhua."Sinun täytyy jättää meidät rauhaan, me haluamme elää maalla, emme meressä. Mene houkuttelemaan jotain, joka haluaa elää meressä", Ida sanoi tärisevällä äänellä.


Earendhil katsoi tyttöä tyytyväisesti hymyillen. Vaikka tämä oli kovin erilainen kuin siskonsa, virtasi sama voima tytön suonissa. Veden väen kolmosten voima virtasi voimakkaasti kaikissa heissä kolmessa, voima oli jopa suurempaa kuin monissa täysverisissä veden kansan jäsenissä. Arvioivasti Earendhil katsoi edessään seisovaa tyttöä päästä varpaisiin. Tämän pelko teki tytöstä paljon helpomman houkuteltavan kuin siskostaan. Tytön Arieliksi itseään kutsuva sisko olikin ollut tähän mennessä Earendhilin elämän suurin pettymys, vuosien työ, mutta hän ei ollut edelleenkään saanut Arielista yhtäkään oikeaa nimeä ulos. Tytössä Earendhil oli kohdannut vertaisensa. Arielin siskon hän kuitenkin aikoi saada.


Mietteliään näköinen mies sai Idan hermostumaan entisestään. Pelko luikerteli koko ajan syvemmälle Idan sydämessä ja ainoa asia mitä hän halusi oli lähteä pois.
"Yhdellä ehdolla jätän teidät rauhaan", mies aloitti. Idan sydän tuntui hypähtävän innoissaan melkein kurkkuun saakka.
"Saat kuukauden aikaa. Tuo minulle yksi veden puolinen, joka on valmis liittymään veden väen seuraan. Jos sen ehdon toteutat, lakkaamme laulamasta teille", Earendhil sanoi tietäväinen hymy huulillaan.
Miehen tehtävä kuulosti vaikealta, mutta Ida oli valmis mihin tahansa saadakseen laulun loppumaan heiltä. Onnessaan hän oli valmis suostumaan mihin tahansa. "Minä suostun. Kuukauden päästä toimitan sinulle puolisen ja sinä jätä meidät rauhaan."
Earendhilin hymy laajeni. "Ja kenenköhän kanssa minä olen tekemässä sopimusta? Pitäähän minun tietää keneltä olen tulossa puolista keräämään. Mikä on nimesi?"


"Ida. Minun nimeni on Ida."

****


Riemuissaan Ida riensi etsimään Gertrudea, hän halusi päästä jakamaan hyvät uutiset saman tien siskollensa.


"Ida missä olet ollut? Minä kerkesin jo odottaa sinua", Gertrude sanoi huolissaan. Ida ei koskaan ollut koskaan aiemmin myöhässä mistään tai rikkonut mitään sääntöjä.


Innoissaan Ida hyökkäsi halaamaan Gertrudea. "Minä puhuin Earendhilin kanssa, hän lupasi lopettaa veden kansan laulamisen meille!" Kuunnellessaan Idan tarinaa kohtaamisestaan Earendhilin kanssa Gertrude tunsi huolen kasvavan sisällään. Veden väki ei luvannut koskaan mitään ellei tiennyt saavansa jotain haluamaansa vastineeksi. Kuka tahansa veden puolinen ei riittäisi Earendhilille, hän halusi Idan tai Gertruden, yhden harvinaisista kolmosista, joiden suonissa virtasi vesi.


"Oletko aivan varma, että Earendhil lupasi hyväksyä kenet tahansa veden puolisen? Entä mitä jos et onnistu? Ethän vain luvannut mitään muuta?" Gertrude kyseli huolissaan.
"Minä tiedän kyllä mitä lupasin. Kaikki on hyvin Truda, ollaan iloisia siitä, että pian laulu on ohi", Ida rauhoitteli siskoaan.
Gertrude ei kuitenkaan rauhoittunut lainkaan. Väkevästä veden perinnöstään huolimatta Ida oli luonteeltaan heidän isänsä kaltainen; hyvä, mutta helposti huijattavissa. Pahan aavistuksen kanssa Truda katsoi iltatoimiaan aloittavaa Idaa. Tämä leikki Earendhilin kanssa ei päättyisi hyvin.


Ärtyneenä Ida pyyhkäisi viimeisetkin rippeet kasvojensa merkit piillottavasta maskista pois. Miksei Truda voinut luottaa hänen toimiinsa Earendhilin kanssa? Tottakai Ida osasi olla varovainen lupauksissaan veden väelle. Hän tiesi mitä oli luvannut ja mitkä sen ehdot olivat. Kaikki päättyisi vielä hyvin.


Ida oli kieltämättä hieman huolissaan siitä, mistä hän löytäisi jonkun veden puolisen, joka suostuisi lähtemään mereen. Pappien puolisjahdin takia kaikki puoliset elivät piilossa omat voimansa salaten. Miten Ida löytäisi heitä? Huokaisten Ida kääntyi pois peililtä ja lähti kulkemaan kohti makuuhuonetta. Tällä kertaa olisi hänen vuoronsa suojella siskoja, ei Gertruden.

****


"Iaaa" Ida pyöri levottomasti unissaan, aaltojen kohtina tuntui tunkeutuvan niihin koko ajan syvemmälle ja syvemmlle, aivan kuin tapaillen sanoja.


"Idaaa. Idaaaa. Idaaaaa."


Levottomasti Ida käänsi kylkeään. Aaltojen pauhe täytti hänen ajatuksensa. Veden kutsu ei ollut koskaan tuntunut näin voimakkaalta.


"IDAAA" Kuullessaan oman nimensä selkeästi Ida hätkähti hereille. 


Transsissa Ida nousi ylös ja lähti kävelemään ulos hänen ja Gertruden huoneesta. Hänen oli pakko päästä ulos.


Hiljaa Ida tuijotti merta. Kuinka kaunnisti se lauloikaan. Niin kutsuvasti, suorastaan vaativasti. Idan oli pakko päästä lähemmäs.


Kaatuillen ja törmäillen Ida lähti kulkemaan alas portaita ja ulos kartanosta. Hän ei kyennyt keskittymään mihinkään muuhun kuin mereen tai huomaamaan mitään muuta kuin meren. Ida ei edes tuntenut kylmää yöllistä viimaa ihollaan. Ainoa millä oli merkitystä oli meri ja kuinka Idan oli päästävä lähemmäs sitä.


Transissa Ida käveli rantaveteen ja jatkoi matkaansa syvemmälle. Hänen kastunut yömekkonsa kietoutui hänen jalkojensa ympärille kuin yrittäen estää hänen kulkemistansa. Ida ei kuitenkaan huomannut sitä, jalkojaan hän ei enää tuntenut. Aivan kuin niillä ei olisi ollut mitään tarkoitusta enää.


Kun jalat eivät ulottaneet pohjaan Ida jatkoi uiden entistä syvemmälle ja syvemmälle. Oli päästävä lähemmäs.


Lopulta Ida sukelsi ja katosi Rosewoodin maaperältä.

****


Normaalisti Gertrude nautti mahdollisimman pitkään nukkumisesta, mutta ei tänään. Paha aavistus sai hänet hätkähtämään hereille ja huomaamaan Idan tyhjän sängyn.


Ida heräsi kyllä aina aikasin, mutta nyt jokin oli vialla. Ida ei koskaan jättänyt petiään petaamatta.


Paha aavistus vain kasvoi ja kasvoi Gertruden sisällä hänen kaivaessaan hamettaan vaatearkusta. Puettuaan hameensa ylleen Truda tunsi pelon kasvavan sisällään. Hän pelkäsi mennä alas, sillä hän tiesi jo nyt ketä hän ei enää sieltä löytäisi.


"Äiti?" Gertrude henkäisi kauhuissaan. Äidin ilme kertoi kaiken tarvittavan.


"Tunsitko sinä sen myös?" Beatrice kysyi tärisevällä äänellä.


Kauhuissaan Gertrude kääntyi pois äitinsä luota ja lähti juoksemaan kohti rantaa. Tämä ei voinut olla totta. Ida ei voinut olla pois.


Gertrude tunsi sydämensä hajoavan tuhansiin sirpaleisiin katsoessaan merta. Tyhjää merta, jonka aallot olivat iskeneet vaatekappaleen rantaan. Idan yömekon.


Auringonnousu tuntui ilkkuvan Gertrudelle ja murskaavan hänen sydämensä sirpaleet hienoksi pölyksi. Ida oli rakastanut auringonnousuja.


"Ida! IDA! Tule takaisin!" Gertrude huusi turhaan. Kukaan ei vastannut. Ei edes veden väen laulu. Kyyneleet alkoivat valua valtoimenaan Gertruden poskilla, miksi hän ei ollut onnistunut suojelemaan sisartaan?

****


Gertruden soitto täytti Nevillejen hiljaisen olohuoneen. Soitollaan Gertrude pyrki täyttämään sen hiljaisuuden, jonka veden väen laulun loppuminen oli jättänyt. Gertrude oli aina toivonut meren olevan hieman vähemmän houkutteleva, veden väen laulun hieman hiljaisempi. Nyt se oli, mutta millä hinnalla. Earendhil oli pitänyt lupauksensa Idalle. Veden puolinen oli liittynyt veden väkeen ja näin Gertrude ja Annabeth olivat lakanneet kuulemasta veden väen laulun. Tätä Gertrude oli toivonut niin monia vuosia, mutta nyt hiljaisuus tuntui nauravan hänelle. Soitollaan Gertrude pyrki täyttämään sen hiljaisuuden, jonka veden väen laulun loppuminen oli jättänyt. Niin hän saattoi hetken kuvitella kaiken olevan hyvin ja Idan vielä rinnallaan.


Henry katsoi surullisena siskonsa kiivasta soittoa. Miksi kaiken täytyi mennä näin?


"Gertrude, Woodvillet ovat pian täällä, sinun täytyy lopettaa soittaminen", Henry sanoi hiljaa. Gertruden sormet lakkasivat tanssimasta koskettimilla ja samalla painostava hiljaisuus vyöryi takaisin hänen mieleensä. Veden väen laulu ei ollut täällä. Ida ei ollut täällä.


Henry vetäisi jäykän siskonsa halaukseen. Gertrude ja Ida olivat aina tehneet melkein kaiken yhdessä ja nyt Truda oli jäänyt yksin. Henry sääli siskoaan, hän tiesi tämän syyttävän itseään Idan kohtalosta.


Rauhaisa rupattelu täytti Nevillejen perhehuoneen. Välttääkseen kysymykset Idan katoamisesta, olivat he sanoneet Idan hukkuneen ja väin hänen vaatteidensa löytyneen rannasta. Tästä syystä aatelisperheet olviat vuoron perään vierailemassa paroneiden luona jakaen muistoja ja tarinoita idasta.


Gertrude väänsi huulilleen leveän tekohymyn kuunnellessaan Fredrikan mustelointeja. Tämä jakeli vuolaita kehuja Idan kauneudesta ja tämän hauskoista kommenteista, vaikka todellisuudessa Fredrika oli aina vain katsellut Idaa miettien tulisiko tästä kilpailijatar Geminalle prinssin sydämestä.


Malcolm puolestaan sekoitti Idan Trudaan itseensä ja muisteli tytön hauskoja tempauksia ja itsepäisyyttä. Ainoa Woodvillen perheestä, joka oli oikeasti tuntenut Idan oli Dorothy, mutta hänen perheensä seura selväsi hiljensi tytön.

****


Mahdollisimman nopeasti pakollisen osuuden jälkeen Henry oli karannut Woodvillejen seurasta. Vaikka Henry tiesi ettei koskaan enää tulisi Idaa näkemään, ei hän voinut olla tuntematta pientä helpostusta. Meressä Ida oli turvassa papistolta eikä Henryn tarvitsisi suojella häntä enää. Oikealla tavalla surulliselta näyttäminen olikin Henrylle haastavaa, eihän Ida todellisuudessa ollut kuollut.


Henryn haikean pohdiskelun katkaisi Dorothyn ilmestyminen parvekkeelle. Katsoessaan Dorothyä Henry tunsi sydämensä tahdin kiihtyvän ja käsien hikoavan aivan kuin hän olisi ollut miekkailuharjoituksissa. 


"Kuinka sinä voit Henry?" Dorothy kysyi vieressään istuvalta mietteliäältä pojalta tarttuen samalla tämän käteen. Hän ei ollut kyennyt lopettamaan Henryn ajattelua heidän kohtaamisensa jälkeen ja oli lopulta päättänyt uskaltautua näyttämään pojalle ajatuksensa.


Dorothyn aloitteen rohkaisemana Henry kietaisi käden tytön ympärille. Heidän välillään oli hiljainen ymmärrys, jonka molemmat tunsivat ilman, että asiasta puhuttiin. 



****


Woodvillejen poistuttua Annabeth istuitui pianojakkaralle ja alkoi soittaa. Annabethille musiikki oli tapa jolla hän pystyi purkamaan tunteitaan. Soittamalla hän pystyi vajoamaan omaan maailmaansa ja unohtamaan kaiken ympärillä olevan. Aatelisyttöjen tapakoulussa tapahtuvaa soittamista Annabeth ei laskenut soittamiseksi lainkaan, siellä hänen piti pyrkiä olemaan huonompi mitä hän todellisuudessa oli.


Hetken melodiaa tapailtuaan Annabeth liittyi soittoonsa äänellään ja alkoi laulaa Idan lempilaulua. Aiemmin se oli ärsyttänyt Annabehtia, mutta nyt hän ei voinut saada siitä tarpeeksensa. Laulun kuullessaan Annabeth saattoi hekten kuvitella Idan olevan taas kotona. Omaan maailmaansa kadotessaan Annabeth ei huomannut taaksensa ilmestynyttä Malcolmia, joka vastoin hänen luuloaan ei ollutkaan vielä poistunut paikalta.


Lumoutuneena Malcolm katsoi soittavaa Annabethia. Hän oli vain kerran elämässään kuullut yhtä kaunista soittoa, mutta ei saanut millään päähänsä missä ja milloin. Jostain syystä se tieto tuntui todella tärkeältä.


Yläkerrasta kantautuva puheensorina herätti Malcolmin lumouksesta. Jostain syystä hän ymmärsi nähneensä jotain, mitä hänen ei haluttu näkevän. Hiljaa Malcolm lähti kävelemään poispäin soittavasta tytöstä, hän keksisi kyllä vielä mistä oli kyse.

****


Apeana Beatrice ja Edward viettivät hiljaista hetkeä. Ida oli pois, mutta ei kuollut. Asiaan oli vaikea suhtautua, he eivät enää koskaan näkisi tytärtään, mutta tytär ei silti ollut kuollut.


Hiljaisuuden vallitessa Edward kaatoi kristallilaseihin shamppanjaa ja kohotti maljan. "Idan uudelle elämälle meressä", Edward sanoi surullisena. 

****


Baratheoneiden tullessa ottamaan osaa Nevillejen menetykseen Gertrude ja Edmund karkasivat nopeasti kahdestaan omaan rauhaansa. Tunnelma Nevillejen perhehuoneessa oli painostava, olihan kuningas ottanut uuden kihlattunsa mukaan. 


"Minulla on niin ikävä Idaa. Me olimme kuvitelleet aina tekevämme kaiken yhdessä, menevämme samoihin aikoihin naimisiin, saavamme yhtä aikaa lapsia ja kasvavamme vanhoiksi yhdessä. Mutta nyt Ida on pois, enkä enää näe häntä", Gertrude selitti surullisena.


Edmund veti surullisen Gertruden lähemmäs itseään. Vaikka hän ei voinut sitä ääneen sanoa, oli hän tyytyväinen Idan poismenosta. Gertrude oli viettänyt liikaa aikaa siskonsa kanssa ja tämän poismenon jälkeen Trudalle jäisi enemmän aikaa jaettavaksi Edmundin kanssa. Ida oli ollut väin häiriötekijä Edmundin mielstä.


"Älä huoli, minä olen täällä ja pidän sinusta huolen. Sinä voit tehdä nuo asiat minun kanssani, ei siihen siskoa tarvita", Edmund sanoi tuijottaen lumoutuneena Gertrudea silmiin. Hän olisi voinut viettää koko loppuelämänsä tytön silmiin katsoen.


Edmundin painautuessa vielä lähemmäs Gertrude tunsi hermostuttavan muiston palaavan hänen mieleensä. Äiti oli joskus maininnut, mitä heikkoluontoisille voisi käydä kuunnellessaan liikaa veden puolisten ääntä ja soittoa.


Hermostuneena Gertrude katsoi Edmundia silmiin. Poika näytti olevan aivan kuin transsissa. Kauhu valtasi Gertruden sisimmän. 
"Edmund, minkälaisen tulevaisuuden näet meillä?" Gertrude kysyi hiljaisella tärisevällä äänellä.


"Me kaksi. Vain me kaksi. En halua viettää hetkeäkään erossa sinusta. En halua jakaa sinua kenenkään kanssa", Edmund sanoi silmät loistaen.
Gertrude nielaisi äänettömästi. Tämä ei ollut rakkautta. Tämä oli pakkomielle.

****


"Puhuit joskus lumoutumisesta, mikä voi tapahtua joillekin liikaa meidän kanssa aikaa viettäville. Mitä se tarkoittaa?" Gertrude kysyi äidiltään.


Gertruden kysymyksen kuullessaan Beatrice huolestui samantien. Ei kai vain Gertrude ollut joutunut ongelmiin jonkun kanssa? 
"Sitä tapahtuu joskus paljon veden puolisten kanssa aikaa viettäville, varsinkin jos he kuulevat meidän soittavan tai laulavan. Lumoutunut saa meistä pakkomielteen, he haluavat viettää elämänsä jokaisen hetken sen kanssa, johon he lumoutuivat", Beatrice selitti peläten. Lumous ei koskaan ollut kaunista ja Gertruden kysymyksen vuoksi hän pelkäsikin jonkun joutuneen sen valtaan. 


Gertrude tunsi pelon kiristävän rintaansa. Edmund oli lumoutunut, äidin sanat vain vahvistivat Gertruden oletukset. Miten hän tästä selviäisi? Jos Edmund ei haluaisi olla hetkeäkään erossa hänestä, kaikki huomaisivat jotain outoa tapahtuvan.
"Miten sen voi lopettaa? Mikä saisi lumoutuneen herämään?" Gertrude kysyi.
"Ei mikään. Lumottu voi jatkaa elämäänsä normaalisti, jos veden puolinen lakkaa näkemästä häntä. Mutta, jos puolinen näkee hänet lumous alkaa iskeä jälleen", Beatrice vastasi.


"Minä en ainakaan haluaisi nähdä enää sitä joka minusta lumoutuisi. Sehän kertoo vain heikosta luonteesta", Annabeth totesi nenä pystyssä. Katsoessaan siskoaan Gertrude ymmärsi, mitä hänen täytyisi tehdä. Edmundin ja hänen välisen suhteen täytyisi päättyä.


Beatrice katsoi huolissaan tyttäriään. Loppujen lopuksi hän ei ollut koskaan kertonut heille paljoakaan syntyperästään. Beatrice oli aina ajatellut, että oli mitä vähemmän tytöt tiesivät veden kansasta sen parempi. Katsoessaan Gertrudea hän alkoi kuitenkin kyseenalaistamaan päätöstänsä. Ehkä Trudan olisi helpompi hallita itseään, jos tietäisi asioista enemmän. Hetken mietittyään Beatrice ymmärsi, että oli tullut aika kertoa tytöille enemmän perinnöstään.
"Gertrude ja Annabeth teidän on jo aika oppia enemmän perinnöstänne."


"Veden väki on jakautunut kolmeen eri kansaan, Rosewoodin rannoilla elävään pohjoisen meren kansaan, kotivaltakuntani lähellä asuvaan keskimeren kansaan sekä kaukana etelässä asuvaan etelän meren kansaan. Nämä kolme kansaa käyvät päättymätöntä taistoa keskenään merien heruudesta. Viime vuosisatoina taistelut ovat verottaneet jokaista kansaa, jonka takia veden väki on huomattavasti kiinnostuneenpaa puolisistaan kuin maan, ilman tai tulen kansat. Veden väki ei myöskään lisäänny nopeasti, jonka vuoksi he pyrkivät kutsumaan puolisia luoksensa", Beatrice aloitti.


"Näillä kolmella kansalla on eroja keskenään. pohjoisen meren kansa on iholtaan vihreää ja he ovat valmiita menemään pidemmälle kuin keskimeren kansa."


"Keskimeren kansa on kalpeaa, mutta erityisesti heidät tunnistaa kasvojensa kuvioista sekä suurista korvistansa. Etelän meren väkeä en ole koskaan nähnyt, he ovat aina vetäytyneet enemmän omiin oloihinsa ja näyttäytyneet taisteluissakaan harvoin. Heillä kuitenkin huhutaan olevan voimia, joista pohjoisen meren ja keskimeren kansat vain haaveilevat. Itse kuitenkin epäilisin heidän koko olemassaoloaan, mikäli kaikki eteläisen meren alueelle menevät veden väkiset eivät katoaisi jälkeä jättämättä."


"Kuun pimennyksen aikaan veden väkeen kuuluvilla on mahdollisuus saada jalat hetkeksi ja vierailla pinnalla, näin veden väen verta on päätynyt ihmisten joukkoon. Yleensä kaikkien kansojen, sekä tulen, maan, ilman että veden puoliset ovat vain kaukaista sukua kansalleen, mutta emme me. Minun isäni, eli teidän isoisänne on keskimeren kuningas Triton. Vesi virtaa siis poikkeuksellisen vahvana meissä kaikissa. Tämän vuoksi teidän täytyy olla erityisen varovaisia tytöt, vaikka Earendhil lupasi lopettaa laulunsa teille eivät he silti ole luovuttaneen teidän suhteenne. Jos haluatte jatkaa elämäänne maalla eikä veden kansojen päättymissä taistoissa, olkaa varovaisia", Beatrice lopetti.


Beatrice katsoi hiljaisuuden valtaamia tyttäriään. Kaikki Rosewoodilaiset tiesivät suurimman osan puolisista syntyvän tavallisiin perheisiin, perheisiin joiden siteet luonnonvoimien kansoihin ovat katkenneet jo kauan sitten. Tytöille heidän läheiset siteet veden väkeen olivat varmasti yllätys.


Annabeth katsoi äitiään hämmentyneenä. "Mutta jos isäsi on kuningas, oletko sinä prinsessa?"
Beatrice hymyillen tyttärensä kysymykselle. Kaikki tämä tieto ja Annabethia kiinnosti oliko hän prinsessa.
"Jos olisin liittynyt keskimeren väkeen olisin ollut. Isänne tavattuani jäin kuitenkin maan päälle, joten en ole", Beatrice vastasi hymyillen.


Beatricen selitys oli hiljentänyt Gertruden täysin. Jokin eteläisen meren kansassa häiritsi häntä, jostain syystä kolmosista kuollut Jasper nousi Trudan mieleen aina eteläisen meren kansan mainitessa.

****


Annabethin naimaikään astumista vietetiin pelkästään Nevillejen kesken. Idan "hukkuminen" oli tapahtunut liian vähän aikaa sitten juhlien järjestämiseksi. Kukaan Nevilleistä ei kuitenkaan ollut pettynyt asiasta, oli vain helpompaa olla perheen kesken kuin esittää surevansa hukkunutta Idaa.


Annabeth tiesi jo enne kynttilöiden sytyttämistäkään mitä hän toivoisi. Vailla parempaa tietoa toiveden vääränlaisista toteutumisista Annabeth puhalsi kynttilät ja toivoi: "Kunpa näkisin Idan vielä. Edes yhden kerran."


Lady Annabeth Neville

****


Kakun syömisen jälkeen Edward vetäytyi vielä työhuoneeseensa. Annabethin kasvu teki lasten avioliitoista entistä ajankohtaisempia ja hän tunsikin suurta painetta etsiä tytöille sopivat aviomiehet. Miehet jotka olisivat tarpeeksi kaukaa kruunusta ja uskosta.


Edwardin selvitystyö Rosewoodin lähellä olevista sopivan ikäisistä aatelisista keskeytyi kuitenkin nopeasti Malcolmin rynnätessä koputtamatta sisälle huoneeseen. Edward hätkähti nähdessään ritarin, mutta nousi hyvin käytöstapojen mukaisesti tervehtimään miestä.


"Mikä sinut tänne tuo tähän aikaan?" Edward kysyi hämmentyneenä.


Kuullessaan Malcolmin vastauksen Edwardista tuntui kuin jokin olisi lyönyt häntä kovaa vatsaan ja vetäneen hänestä kaikki ilmat pihalle.

"Minä tiedän Annabethin olevan puolinen", Malcolm ilmoitti varoittamatta.

5 kommenttia:

  1. Hyvä osa, jätitpä jännittävään paikkaan. Surullinen Idan tapaus, mutta toivottavasti tytöstä kuullaan vielä. Saa nähdä kuinka Annabethille käy :/ Tuli myös täysin yllätyksenä, että Edmund on lumoutunut Gertrudeen eikä suhde ollutkaan vaan puhdasta rakkautta. Oli mielenkiintoista myös kuulla vedenväen kansoista. Seuraavaa osaa odotellen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kuulla, että pidit osasta :)
      Idasta tullaan kuulemaan vielä, tosin siihen menee vielä jonkin aikaa. Samaten Edmundin lumoutuminen aiheuttaa vielä jonkin verran kupruja valtakuntaan, tulevaisuudessa näkeekin mitä.
      Kiitos kommentista :)

      Poista
  2. Niin ja lisään vielä, että toivon että Dorothy ja Henry saisivat vielä toisensa, vaikka tytön äiti haluaisikin tyttärensä luostariin.

    VastaaPoista
  3. Oi voi, Ida sitten meni lipsauttamaan nimensä veden väelle :( Sentään ei kuollut, että eiköhän hänkin vielä ilmesty tarinaan ennemmin tai myöhemmin... Ja voi Gertrudea, toisaalta kun hän nyt tietää että Edmund on vain lumoutunut häneen eikä vilpittömän rakastunut, voi olla helpompi ottaa tähän etäisyyttä. Mutta varmaan tuostakin tulee vielä koitumaan ongelmia.

    Miksihän Malcolm päätti ilmoittaa Edwardille tietävänsä Annabethin olevan puolinen? Ehkä siksi, että haluaa varoittaa Edwardia ennen kuin menee kertomaan papistolle ja ties keille ja tyttöparkaa aletaan tosissaan jahdata? Toiveajattelua, kenties.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edmundin lumouksesta koituu kyllä vielä ongelmia, valtakunnan tulevana kuninkaalla hänellä, kun on aika paljon valtaa.
      Malcolmillakin on omia suunnitelmia Annabethin varalle, niistä kuullankin seuraavassa Nevillejen osassa.
      Kiitos kommentista :)

      Poista