tiistai 31. elokuuta 2021

Osa 2.2 Stenroos

 

Aiemmin Stenrooseilla:

Emmeline ja Rickhard olivat edelleen yhtä rakastuneita kuin avioliittonsa ensihetkinä. He toivoivatkin uutta lasta kolmen lapsensa lisäksi. Raskaus antoi odottaa, mutta lopulta se onnistui. Osan lopuksi Emmeline kuitenkin pyörtyi verta vuotavana.

Arthur kasvoi päivä päivältä enemmän äitinsä kaltaiseksi ja isänsä vastakohdaksi. Pojan kiinnostuksen kohteet käsittivät maalauksen, nukeilla leikkimisen ja muita naisille sopivia asioita. Miekka sen sijaan pysyi huonosti pojan kädessä. Arthurin ja Rickhardin välit huononivatkin nopeasti eikä asiaa auttanut lainkaan Geoffrey, joka oli poika jonkalaisen Rickhard olisi Arthuristakin halunnut. Arthur koki itsensä kovin yksinäiseksi kokiessaan kiusaamista koulussa ja aiheuttaen pettymyksiä isälleen. Emmeline ja sisar Eleanor auttoivat kuitenkin hieman pojan yksinäisyyttä.

Jane tunsi edelleen katkeruutta hänet pettäneitä miehiä kohtaan ja piti huolella tyttärensä erossa miehistä etteivät nämä kokisi samaa kohtaloa. Ann ja Edith olivat molemmat kauniita, joten miesten huomio tulisi olemaan taattua. Ann lähti osan alussa palvelijaksi kuninkaanlinnaan ja pyysi äitiään kertomaan kuka hänen isänsä oli. Tätä Jane ei kuitenkaan suostunut paljastamaan. Edith puolestaan tutustui koulussa Ingalssin siskoksiin, omiin puolisiskoihinsa. Äitinsä tiedon pimittämisen vuoksi Edith pysyi kuitenkin pimennossa sukulaissuhteestaan. 


Synkkänä Rickhard katsoi liikkumattomana makaavaa vaimoaan. Emmeline oli hänen kaikkensa ja nyt hän joutui pelkäämään tämän elämän puolesta. Lääkäri Christian Orwell oli tutkinut Emmelinen ja todennut tämän kokeneen harvinaisen rajun keskenmenon eikä tämän toipumisesta ollut takeita. Rickhard ei voinut muuta kuin rukoilla luonnonhenkiä säästämään vaimonsa.
Katsoessaan sairasta vaimoaan Rickhard tunsi itsensä ensimmäistä kertaa elämässään täysin voimattomaksi eikä hän voinut sietää sitä. Emmeline oli Rickhardille tärkeämpi kuin hänen oma henkensä, mutta siltikään hän ei kyennyt vaimoaan suojelemaan.
Rickhard ei ollut ainoa Emmelinen sängyn äärellä vierailija vaan kaikki lapset kävivät äitinsä seurassa vuorotellen. Yleensä Emmeline vain nukkui, mutta joskus hän saattoi olla jopa hereillä. 
Emmelinen hereilläoloajat eivät kuitenkaan olleet yhtään sen hilpeämpiä, nainen jaksoi lähinnä maata ja syödä. Puhua hän ei erityisemmin jaksanut, mutta lapset ja Rickhard viettivät silti pitkiä aikoja tämän vuoteen äärellä. Monesti Emmelinen viereen löysivät tiensä myös tämän veljet Edmund ja Geoffrey sekä kälyt Grethel ja Innocentia. Emmeline oli kaikkien rakastama ja huoli tämän kohtalosta piinasi monia.
Varsinkin Arthuria Emmelinen terveydentila piinasi. Välit Rickhardin kanssa huononivat entisestään äidin ollessa kyvytön ratkomaan heidän riitojansa. Ahdistus omasta tulevaisuudesta kasvoi kasvamistaan Rickhardin sydämessä. Elämä jota isä eli ei ollut elämää, jota Arthur halusi viettää.
Emmelinen sairauden pitkittyessä Arthur vetäytyi yhä useammin ja useammin maalaamaan yksin. Ennen hän oli voinut maalata äitinsä kanssa, mutta nyt äiti ei ollut seurana eikä Arthur halunnut paikata äitinsä jättämää aukkoa kenenkään toisen läsnäololla.
Eleanor kaipasi muun perheensä lailla äitiään, varsinkin niinä hetkinä, joina Emmeline oli ollut aiemmin aina hänen seuranaan. Soittotunnit ilman äitiä olivat paljon ankeampia kuin äidin kanssa. Niille Eleanorin täytyi kuitenkin osallistua. Rickhard ei aikonut antaa tyttärensä ladyn oppien jäävän vajaiksi tämän äidin sairastumisen vuoksi.
Emmelinen ollessa kyvytön huolehtimaan Eleanorin kasvatuksesta oli  tämän täti sisar Margaret ottanut siitä enemmän vastuuta. Vasta edellisen abbedissan kuoltua uudeksi abbedissaksi kohonnut Margaret vaikuttikin tulevan pitämään Eleanorin oppitunteja mielellään paetakseen luostarin yksinäisyyttä.
"Ylä C, ei tavallinen Eleanor", Margaret neuvoi muistellen samalla Desdemonalle aikanaan pitämiään oppitunteja. Hänen onneksensa Eleanor oli huomattavasi helpompi opetettava eikä läheskään yhtä itsepäinen. Oppitunnit saivat hänet myös muistelemaan lämmöllä Deborahin hänelle pitämiä oppitunteja vaikka silloin ne olivatkin tuntuneet kaikelta muulta kuin mukavilta.

****
"Emmeline ei vain millään tule paremmaksi", Rickhard sanoi synkällä äänellä. "Olen miettinyt voisiko kyseessä olla jonkun tulen puolisen metkut", hän jatkoi etsien samalla edes jotain mitä hän voisi itse tehdä vaimonsa eteen.
"Tulen puolisista ei ole havaintoja lähialueilla, mutta ainahan se on mahdollisuus. Osaavathan he varastaa muiden terveyttä itsellensä", Geoffrey vastasi.
"Onko sinulla yhtään asiantuntevia pappeja vapaana? Voisin maksaa heille siitä, että he tulevat tekemään lähialueelle tehotarkastuksia puolisten varalta", Rickhard kysyi epätoivoisena.
"Kyllä minulta muutama pappi irtoaa ja eiköhän sir Woodvillekin voi antaa käyttöösi muutaman ritarin puolisjahtia varten", Geoffrey vastasi mietteliäänä. Huoli Emmelinen terveydestä piinasi myös häntä, olihan sisko toiminut äidin kuoleman jälkeen hänelle äidin korvikkeena.
"Kiitos Geoffrey", Rickhard vastasi ja halasi tiukasi vaimonsa veljeä pienen toivonkipinän syttyessä hänen sisällänsä.
Geoffreyn alkaessa lähteä takaisin luostaria pysäytti hänet hänen itsensä mukaan nimetty Geoffrey. 
"Ovatko puoliset äidin sairauden takana?" nuori Geoffrey kysyi huolestuneena enoltansa. Hän oli kuullut paljon tarinoita puolisten pahuudesta, mutta oli kuvitellut linnan muurien ja vallihaudan suojelevan häntä niiltä.
Miettiessään miten onnistuisi lohduttamaan huolissaan olevan näköistä sisarenpoikaansa Geoffrey nappasi tämän halaukseen. "Älä huoli, me isäsi kanssa tutkimme asiaa", Geoffrey lohdutti. 
"Miksi puoliset haluavat pahaa äidille?" Geoffrey kysyi halauksen jälkeen.
"Sellaisia ne vain ovat, pahoja", ylipappi Geoffrey vastasi. "Mutta älä huoli, me papit teemme parhaamme suojellaksemme kaikkia heiltä", hän jatkoi.

****
"En voisi halveksua Thaddeusta enää lainkaan enempää. Mercia voi päivä päivältä heikommin, eikä hän tee mitään pakollista enempää! Sen sijaan hän on alkanut katsoa Rosalien ystävättäriä aivan uudella silmällä", Throntonien palvelija Gabriella Newson valitti.
"Epäiletkö että kreivillä voisi olla sormensa pelissä vaimonsa huonontuvan kunnon kanssa?" Jane kysyi kysymyksen, jota kaikki Throntonit tuntevat tuntuivat ajattelevan.
"En tiedä, tosin kummallisen sopivasti tämä tuntuu ajoittuvan. Kreivitär ei voi enää saada lapsia ja nyt kummasi hän vaikuttaa alkavan tehdä kuolemaa. Kuninkaan ja kuningattaren kruunajaisten jälkeen hän ei ole enää jaksanut lähteä kotia pidemmälle, eikä kreivi tunnu suuresti välittävän vaikka esittääkin muuta", Gabriella kertoi.
"Onneksi markiisi on toista maata, hän ei voisi kuvitella pahempaa kuin vaimonsa menettämisen ja tekee kaikkensa pelastaakseen tämän. Mitä ajattelit muuten tehdä, kun kreivitär lopulta kuolee? Jäätkö Throntoneille?" Jane kysyi.
"En tiedä, riippuu siitä kenet kreivi ottaa uudeksi vaimoksensa. Tosin olin kyllä ajatellut hakeutuvani takaisin Byroneille, kun nuori paroni on tarpeeksi vanha muuttaakseen enonsa luota. Palvelinhan minä hänen vanhempiaan ennen heidän kuolemaansa. Toisaalta... Jane minä olen rakastunut. Haluaisin todellisuudessa mennä miehen kanssa naimisiin, mutta hän on naimissa. Tosin hänen vaimonsa on nyt kadonnut jälkiä jättämättä", Gabriella vastasi poskiensa punastuessa hänen alkaessaan puhua rakkautensa kohteesta. "Tosin toisin kuin kreivi, Daniel todella yrittää löytää vaimonsa, vaikka nainen on monesti sanonut vihaavansa elämäänsä heidän kodissaan. Onko väärin toivoa, ettei naista löytyisi?" Gabriella jatkoi hivenen katkeralla äänellä.

****
Ajan kuluessa ja Emmelinen ollessa edelleenkin sairas koittivat Edithin syntymäpäivät. Ann saapui kuninkaanlinnasta viettämään juhlia perheensä kanssa ja pitkästä aikaa koko perhe oli taas koolla.
"Toivon elämältä jotain muutakin kuin toisten nurkassa asumista", Edith rukoili luonnonhengiltä puhaltaessaan kynttilät sammuksiin.
Edith Flintstone, mukava sekoitus vanhempiaan.
Edithin kasvun jälkeen pieni perhe kokoontui pöydän äärelle syömään. "Kuinka elämä kuninkaanlinnassa sujuu Ann?" Jane kysyi tyttäreltään, jota uuden palveluspaikan saamisen jälkeen kovin harvakseltaan näki.
"Hyvin. Pääpalvelijatar on edelleen kovin ystävällinen minulle  ja näen itselläni mahdollisuuden seurata hänen jalanjäljissään", Ann vastasi tekohymyn kera miettien samalla Ramsayta. Hänen onnekseen toisena poikana Ramsay ei tulisi asumaan linnassa enää kovin montaa vuotta. Yliopiston jälkeen prinssi todennäköisesti muuttaisi vaimonsa kanssa omaan kartanoon. Prinssin tuleva poismuutto oli ainoa asia, minkä takia Ann vielä jaksoi tämän piinaamista.
"Ovatko puheet kuninkaasta totta? Makaako hän kaikkien palvelijoiden kanssa?" Edith kysyi uteliaana. "Kuinkakohan monta aviotonta lasta hänellä jo on?" hän jatkoi pohtien häntä mietityttänyttä asiaa ääneen.
"Ei hän kaikkien kanssa makaa", Ann naurahti. "Mutta tämä on juurikin se syy, miksi teidän täytyy pysyä kaukana miehistä. Heihin ei voi ikinä luottaa. Ottavat mitä tahtovat ja rikkovat lupauksensa", Jane alkoi taas valistaa tyttäriään miesten kauheudesta.
"Mutta eihän markiisi ole kauhea? Hänhän rakastaa vaimoaan niin kovin ja tekee kaikkensa tämän eteen", Edith sanoi. "Joskus harvoin voi löytää timantin, mutta vain harvoin. Älkää antako mitään ilman sormusta sormessanne ja valoja luonnonhengille. Jopa timantilta vaikuttavat voivat olla mätiä sisältä", Jane vastasi synkällä äänellä.

****
Emmelinen onneksi hieman yleistymään päin olevan hereillä olemisen aikana Rickhard nosti tämän syliinsä. Vaimon kosketus ja tuoksu rauhoittivat hänen pelkoaan tämän menettämisestä.
"Jos minä kuolen katsothan lastemme avioliittojen perään? En halua heidän päätyvän äitisi ja isäni kaltaisten kanssa. Varsinkin Eleanor, en halua hänen joutuvan kärsimään samaa kuin äitini kärsi", Emmeline sanoi hiljaisella äänellä.
"Minä lupaan. Mutta minä en anna sinun kuolla. En tiedä mitä teen ilman sinua", Rickhard sanoi kyyneleitään pidätellen. Hän oli aikanaan nainut Emmelinen velvollisuudesta, mutta nopeasti tästä oli tullut kaikkea muuta kuin pelkkä velvollisuus.
Tuntiessaan Emmelinen taas nukahtavan syliinsä Rickhard tunsi kyynelten alkavan valua hänen poskillansa. Vaikka Emmelinen tilanne oli hieman kohoamaan päin ei hän siltikään uskaltanut vielä luottaa tulevaisuuteen.

****
Edithin kasvettua koulu oli loppunut hänen kohdaltansa. Ingallsin sisarusten Maudin ja Ebban tapaaminen vaikeutui koulun loppumisen myötä, mutta torilla käydessään he yleensä pistäytyivät Edithin luona.
"Miten Maud pärjää yksin koulussa, kun me emme ole enää siellä?" Edith kysyi. Ebban nuorempi sisar Maud ei ollut vielä saavuttanut naimaikää ja tämän kouluvelvollisuus jatkui sen vuoksi.
"Hän pärjää siellä hyvin, enemmän ongelmia on kotona. Isä ja äiti riitelevät taas koko ajan", Ebba huokaisi. "Huhut Charlesin isästä ovat taas kiihtyneet, mikä saa isän ja äidin molemmat ärtyneiksi", Ebba jatkoi apeana.
"Mistä juorut ovat edes saaneet alkunsa?" Edith kysyi hämmentyneenä. 
"Charles ei näytä lainkaan isältä. Hänellä on harmaat silmätkin joita kummallakaan vanhemmistamme ei ole. Äiti ja isä myös muuttivat maaseudulle äidin jo ollessa raskaana. Sitä ennen äiti oli ollut kuninkaanlinnassa palvelijana ja isä tehden mitä töitä ikinä saikaan", Ebba vastasi.
"Epäiletkö, että Charles voisi olla jonkun toisen lapsi?" Edith kysyi kiinnostuen aiheesta. Vastahan Ann oli kertonut kuninkaan suhteista palvelijoihinsa.
"Minä kysyi äidiltä aiheesta, mutta hän vannoo Charlesin olevan isän. Myös isä vannoo samaa, joten en tiedä mitä ajatella", Ebba vastasi apealla äänellä. Juorut saivat kodin ilmapiirin kiristymään eikä Ebba pitänyt siitä.

****
Emmelinen ollessa vieläkin heikkona ei Geoffreylle haluttu pitää suuria juhlia vaan perhe keskittyi juhlimaan keskenänsä. Toiveista huolimatta Emmeline ei jaksanut nousta ylös muiden mukaan, mutta ainakin tämä oli jälleen kerran hereillä.
"Annan mitä vain kunhan äiti vain paranee", Geoffrey lupasi puhaltaessaan kynttilöitä toiveen sijasta. 
Geoffrey Stenroos, kovin isänsä ja serkkujensa näköinen
Kakun syömisen jälkeen Geoffrey kiirehti äitinsä luokse. Emmeline oli aina ollut läheinen äiti kaikille lapsillensa ja perheen suhteet olivatkin tiiviimmät kuin monissa muissa aatelisperheissä.
Geoffreyn ja Emmelinen puhuessa Goeffreyn yllätykseksi Emmeline alkoi nousta haparoiden ylös ensimmäistä kertaa keskenmenonsa jälkeen omin voimin.
"Hyvää syntymäpäivää", Emmeline sanoi ja halasi Geoffreytä. Hänen suurin motivaationsa paranemisen suhteen olivat hänen lapsensa ja aviomiehensä. Emmelinen suurin suru menetetyn lapsen lisäksi tilanteessa oli se, että hän jäi paitsi perheensä tärkeistä hetkistä ja lastensa kasvusta.
Geoffreyn syntymäpäivien jälkeen Emmelinen parantuminen alkoi kiihtyä ja pian hän pystyi jo kävelemään ja peseytymään itsekseen. Pitkää hän ei kuitenkaan jaloillaan jaksanut vielä olla.
Pitäessään Eleanorille ensimmäistä soittotuntia keskenmenonsa jälkeen Emmeline ei olisi voinut olla onnellisempi. Viimeinkin kaikki alkoi palata jälleen normaaliksi.
"Olet oppinut paljon Margaretin opetuksessa", Emmeline kehui ja taputti ollen samaan aikaan onnellinen Eleanorin puolesta tämän kehityksestä, mutta surullinen omasta menetyksestään tämän kehitystä seuraamassa. Toista tytärtäkään Emmelinelle ei enää tulisi, uusi raskaus ei tullut enää kyseeseen Emmelinen terveydentilan vuoksi.
Emmelinen parantuneesta olosta huolimatta hän ei kuitenkaan ollut vielä täysin terve ja lääkärit myös epäilivät toipuisiko hän koskaan entiselleen. Linnan asukkaille tulikin tutuksi näyksi nähdä Emmeline torkkumassa linnan penkeillä.

****
Päästessään takaisin mukaan perheensä arkeen Emmeline tunsi suurta onnea, mutta yhtä aikaa myös surua. Linnan pitkä ruokapöytä, jonka Emmeline oli monesti kuvitellut täyteen omia lapsiaan jäi pitkälti vajaaksi. Emmeline olisi halunnut suurperheen, mutta nyt siitä oli tullut mahdottomuus.
"Isä joko yliopistolla alkaa olla kaikki valmista sinne siirtymistämme varten", Goeffrey kysyi innoissaan. Rosewoodissa oli aiemmin ollut tapana opettaa nuoret aateliset kotonaan, mutta Rosewoodin laajentumisen vuoksi valtakunnan yliopistokin oli alkanut laajentua ja kerätä haluttuja professoreita opettajikseen. Tämän vuoksi yliopisto alkoi vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta aatelispojille ja monet aateliset olivatkin päättäneet lähettää poikansa sinne oppiin.
"Uudet aatelisten arvolle kelpaavat asunnot alkavat olla valmiita ja muutaman vuoden päästä voitte lähteä sinne yhdessä serkkujenne kanssa", Rikchard vastasi tyytyväisenä. Lisäoppi aatelisille soveliaista aiheista ei olisi pahitteeksi.
"Mitä kaikkea me voimme opiskella siellä?" Arthur kysyi toiveikkaana. Hän tiesi Rosewoodin yliopistosta löytyvän myös opetusta taiteesta ja hän haaveilikin siitä salaa.
"Olen puhunut Edmundin kanssa teidän opiskelevan taloutta, sotatieteitä ja muuta valtakunnan asioiden hoitamisessa auttavia asioita", Rickhard vastasi Arthurin pettymykseksi.
"Voinko minäkin mennä?" Eleanor kysyi uteliaana. Ei hän ollut koskaan juurikaan kiinnostunut opiskelusta, mutta ajatus yliopistosta kiehtoi häntä silti sisar Margaretin ja kuningatar Grethelin puheiden vuoksi. Tädit tiesivät paljon enemmän mitä Eleanor oli ajatellut naisen voivan ikinä tietää ja hän katsoikin näitä ihaillen.
"Yliopisto ei ole paikka tytöille. Sitä paitsi meidän pitää alkaa hiljalleen alkaa etsimään sinulle sopivaa aviomiestä. Kun saavut naimaikään ja pystyt osallistumaan tanssiaisiin sun muihin ei sinulle edes jää aikaa ajatella yliopistoa", Emmeline vastasi. Hän oli huomannut Margaretin vaikutuksen muussakin kuin Eleanorin soittotaidoissa eikä Emmeline aivan pitänyt siitä. Liiallinen tieto ja oppimisenhalu eivät olleet toivottavia ominaisuuksia vaimossa.
"Olenkin alkanut saada jo ehdotuksia mahdollisista aviopuolisoista. Eleanoriakin on kyselty jo paljon, mutta ensin etsin puolisot pojille. Ajattelin pyytää jommalle kummalle Henry Nevillen kasvattamista tyttäristä jotakuta, heillä kaikilla kun on käytöstapoja ja hyvä tausta. Yorkinkaan tyttäret eivät ole ollenkaan hullumpi vaihtoehtoja ja heidän kanssaan olenkin jo hieman puhunut aiheesta", Rickhard kertoi.

*****
Päästyään takaisin jalkeilleen Emmeline alkoi taas tavata ystäviään omassa linnassaan, muualle lähtemiseen hän oli vielä liian väsynyt.
"Olen kuullut juoruja verestä tyhjäksi vuodatetuista ruumista. Ovatko ne totta?" Emmeline kysyi huolissaan Gretheliltä. Kuningattarena tämä tiesi enemmän kuin muut, joten tältä kuuli yleensä paikkaansa pitävät tiedot.
"Ikävä kyllä on", Grethel vastasi hiljaisesti vilkuillen ympärilleen. Hän ei halunnut väärien korvien saavan tietoonsa juorujen totuudenmukaisuudesta ylimääräistä paniikkia välttääkseen. 
"Mitä ritarit epäilevät sen olevan? Noita? Puolisia? Vai epäilevätkö he vampyyrejä?" Emmeline kysyi huolensa kasvaessa. Hänen perheensä olisi todennäköisesti turvassa linnan muurien sisällä, mutta kaikki muut eivät olleet yhtä onnekkaita.
"Veren vuodattaminen ei ole puolisten tapa, joten sir Woodville on laskenut puoliset pois epäillyistä. Tällä hetkellä hän koittaa selvittää onko kyse vampyyreistä vaiko noidista. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä yhtään elossa olevaa silminnäkijää ei ole", Grethel vastasi miettien ongelmaa. Aivan kuin valtakunnan hallitseminen ei olisi ollut tarpeeksi haasteellista ilman kansassa levottomuutta aiheuttavaa tappajaakin.
"Onneksi meillä on pätevät ritarimme. Eivätköhän he vielä saa syyllisen kiinni", Emmeline vastasi koittaen rauhoitella itseään. Samalla hän päätti ettei kukaan Stenrooseista poistuisi linnasta ilman hyvää vartiointia pimeän tullen.
"Luotan ritareihimme", Grehtel sanoi päättäen keskustelun. Hän ei halunnut puhua aiheesta enempää ennen kuin saisi lisää tietoja itsellensä. "Mutta sinulta minun on pitänytkin kysyä mielipidettä hieman iloisempiinkin asioihin. Olen katsellut Alaricille puolisoa, mutta en osaa oikein valita, hyviä vaihtoehtoja kun on monia..." Grethel aloitti selittämään poikansa vaimoehdokkaista.

*****
"Sain kirjeen opettajaltasi, jossa hän kertoo sinun taas laistavan miekkailutunneilta tekosyiden varjolla", Rickhard ärähti vihaisesti pojalleen. Hän ei ymmärtänyt mitä oli tehnyt kasvatuksessaan väärin saaden aikaan Arthurin tapaisen pettymyksen.
"En tarvitse niitä enää! Olen oppinut jo välttämättömimmän! Monet muut ovat saaneet jo luvan jäädä niiltä pois!" Arthur vastasi kovenevalla äänellä. Hänellä ei ollut mitään kiinnostusta käydä tunneilla Cedricin, Williamin ja muiden poikien kiusattavana. Arthur oli oppinut kohtuulliseksi miekkailijaksi, mutta hänen reaktionsa muiden osumien aiheuttamaan kipuun antoi muille aiheen pilkata.
"Arthur sinä olet tuleva markiisi! Välttämättömän oppiminen ei ole tarpeeksi!" Rickhard huusi vihaisena. Opettaja oli kirjoittanut Arthurin myös kerran itkeneen tunnilla eikä Rickhard voinut sietää sellaista heikkoutta pojassaan.
"Olen pahoillani etten ole sellainen poika kuin haluaisit", Arthur kivahti vastaukseksi ja poistui kyyneleitään pidätellen. Isänsä edessä hän ei itkisi. Rickhard jäi hiljaa paikalleen koittaen rauhoittua. Miksi Arthur ei voinut olla enemmän Geoffreyn kaltainen?
Kuivattuaan kyyneleensä oman makuukamarinsa rauhassa Arthur vaihtoi vaatteensa ja alkoi käydä levolle. Synkin mielin hän veti peitteet pois sängyn päältä ja ajatteli tilannettaan. Miksi hän ei voinut olla kuten muut pojat?
Käydessään makuulle Arthur toivoi jälleen kerran, että olisi syntynyt tytöksi tai edes nuorimmaksi pojaksi. Tällöin hänen kiinnostuksenkohteensa olisivat olleet sallitumpia eivätkä paineet niin suuria. 

****
Emmelinen pääasiallisen toipumisen jälkeen Rickhard pyrki varaamaan päivästään tälle yhtä useampia lyhyitä hetkiä. Menetys oli ollut lähellä, mikä oli muistuttanut Rickhardia siitä, kuinka tärkeä Emmeline hänelle olikaan.
Huoli ei kuitenkaan ollut vielä täysin ohi sillä Emmeline oli edelleen kovin heikko. Halatessaan vaimoaan Rickhard saattoi huomata tämän olevan hoikempi mitä aiemmin, suorastaan hauraan tuntoinen.
Emmeline huomasi perheensä jäljelle jääneen huolen, saman huolen joka hänellä itselläänkin oli. Hän tiedosti itsekin ettei ollut yhtä vahva kuin aiemmin ja pelkäsi mitä se merkitsisi, jos hän sairastuisi johonkin normaalisti helposti voitettavaan tautiin. Muiden huolta vähentääkseen Emmeline pyrkikin itse esittämään mahdollisimman vahvaa.

****
Syystuuli humisi Arthurin korvissa hänen istuessaan kotinsa vieressä olevalla kukkapellolla. Ruskan värit loistivat kirkkaina ja Arthur nautti niistä kaikin rinnoin. Seuraavalla kerralla maalatessaan hän koittaisi vielä vangita syksyn kauneuden kankaalle.
Nauttiessaan värien loistosta ja syksyn huumaavasta tuoksusta Arthur ei voinut olla ihmettelemättä, miksi muut miehet eivät osanneet arvostaa luonnon kauneutta samoin kuin hän. Naisten kauneudesta he jaksoivat kyllä puhua, mutta luonnon? Se oli tarkoitettu naisille ja nyhveröille heidän mielestänsä.

Arthurin ollessa juuri heittäytymässä makuulle kukkien sekaan kuuli hän vaunujen saapumisen. Nopealla vilkaisulla hän huomasi Woodvillejen saapuneen päivälliselle, mikä sai Arthurin omankin mielenkiinnon heräämään. Viime aikoina hän oli huomannut kuinka perheen tyttären Letician hiukset loistivat kuin syksyn ruska, mikä olikin herättänyt hänen kiinnostuksensa.
Päivällisen jälkeen Arthur pyrki seuraamaan Idunaa ja Leticiaa ja saikin nopeasti Letician kiinni.
"Minä... Tuota..." Arthur alkoi sekoilemaan sanoissaan tuon kauniin olennon tuijottaessa häntä jo odottaessa mitä asiaa hänellä oli.
"Mitä yritätte sanoa?" Leticia kysyi turhautuneena Arthurin takelteluun.
"Pidänsiitäkuinkahiuksesiovatsamaaväriäkuinruska", Arthur sai puuskahdettua suustansa. Häpeän puna lemahti nopeasti hänen kasvoillensa huomatessaan kuinka huono yrityksissään oli.
"Kiitos kohteliaisuudesta", Leticia kiitti epävarmalla äänellä.
"Minä..." Arthur aloitti uudestaan takeltelunsa miettien miten saisi synnytettyä keskustelua.
"Anna minä säästän meidän molempien aikaamme. Haluan miehen, en poikaa joka pelkää hiiriäkin", Leticia sanoi kyllästyneenä.
Letician kääntyessä pois Arthur tunsi suurempaa häpeää mitä oli ikinä aiemmin tuntenut. Normaalisti ritarin tyttäret olivat vähintäänkin kohteliaita tulevien markiisien lähestymisyrityksille. Vain yksi voisi saada kuninkaan ja markiisit kuuluivat korkea-arvoisimpiin aatelisiin, joten näitä ei suoralta kädeltä kannattanut torjua. Näin ollen Letician torjuminen sai Arthurin tuntemaan itsensä todella epäonnistuneeksi tapaukseksi.
Pettyneenä ja turhautuneena itseensä Arthur käveli linnan sisäpihan kaivolle ja kaivoi kolikon taskustaan. "Toivon, että voisin olla enemmän kuin muut pojat", Arthur sanoi ja tiputti kolikon kaivoon.

Pitkään Arthur katsoi kaivoon kuin odottaen jotain tapahtuvaksi, mutta kaivo pysyi hiirenhiljaa. Nolostuneena Arthur huokaisi. Mitä hän oli edes kuvitellut? Toivomuskaivot kuuluivat lasten satuihin.

*****
Emmelinen sairastumisen aikana Geoffrey oli lähentynyt paljon serkkunsa Ramsayn kanssa. Tämän kanssa hän oli voinut puhua äitinsä sairastumisesta niin kuin oli halunnut. Miettien miten kostaa puolisille äitinsä sairastuminen sen sijaan, että puhuisi jatkuvasti sairastumisen aiheutuvista tunteista kuten Arthur halusi. Monesti Goeffreystä tuntui, että Ramsay oli hänelle enemmän veli kuin Arthur voisi koskaan olla.
"Ritarit ja papit eivät vieläkään ole löytäneet mitään merkkejä tulen puolisista lähiseuduilla. Ne selvästi säikähtivät ja lähtivät karkuun huomatessaan jahdin koventuneen", Geoffrey sanoi pettyneenä. Hän olisi halunnut päästä kostamaan tuskansa aiheuttajille.
"Onneksi lähtivät, tiedä miten olisi käynyt Emmelinelle, jos ne olisivat vielä jääneet. Onneksi me pääsemme kuitenkin pian yliopistoon, ehkä sieltä voisi oppia jotain uutta, mikä auttaisi löytämään äitiäsi satuttaneet", Ramsay vastasi.
"Niin. Sinne on tosin vielä pitkä aika ja haluaisin onnistua tekemään jotain jo nyt", Geoffrey vastasi huokaisten. Hän tunsi olonsa kovin voimattomaksi puolisten edessä ja halusi olla valmiimpi, jos nämä vielä joskus hyökkäisivät hänen perheensä kimppuun.

****
Annin saatua vapaapäivän kiiruhti hän viettämään sen siskonsa luokse. Ajatus hänen linnan sisäpihalta löytämästään Deborahin ruumista ei häirinnyt häntä enää yhtä paljoa kuin aiemmin ja lyhyet vierailut hänen entiseen kotiinsa eivät olleet enää tukalia. Stenroosien linna oli myös hänen turvasatamansa Ramsaylta, siellä prinssi ei päässyt hänen kimppuunsa. 
"Onko äiti on päästänyt sinut hoitamaan torille asioita?" Ann kysyi. Stenroosien linnassa asuessaan Jane ei ollut koskaan päästänyt Annia yksin linnan ulkopuolelle peläten tämän törmäävän johonkuhun mieheen ja hän pohti oliko asia muuttunut lainkaan hänen lähtönsä jälkeen. Olihan Emmelinen sairastuminen tuottanut lisää työtä linnaan, mikä tarkoitti vähemmän aikaa Janelle.
"On, olen käynyt siellä jo useamman kerran. Äiti ei enää ehdi hoitamaan kaikkia käyntejä itse eikä hän luota muihin palvelijoihin yhtään isomman rahasumman kanssa", Edith vastasi. "Itseasiassa... Minulla on sinulle kerrottavaa viime vierailusta", Edith sanoi hiljaisella äänellä ja viittoi Annia tulemaan lähemmäs.
"Pysähdyin viikko sitten torilla käynnin jälkeen vanhaan ruusumetsään. Ja siellä... Siellä minä tapasin kohteliaimman nuoren miehen ikinä! Olihan hän toki maanviljelijän poikana käynyt samaa koulua, mutta en ollut koskaan todella huomannut häntä siellä. Mutta nyt! Oi hän on niin komeakin", Edith kuiskasi haaveilevan kuuloisena.
"Tietääkö äiti mitään?" Ann kysyi.
"Ei, etkä saa kertoa mitään! Hän kieltäisi minua muuten tapaamasta häntä enää. Tavata meillä on myös tarkoituskin, joten älä anna äidin kuulla", Edith kuiskasi tiukasti.
"En tietenkään! Mutta kerro edes hänen nimensä", Ann lupasi

"Brian. Brian Tilly", Edith vastasi.

****
****
****
Sainpahan tämänkin julkaistua! Tätä osaa kirjoittaessa alkoi kyllä ärsyttää, miksi ihmeessä nimesin Geoffreyn Geoffreyksi, kun elossa on vielä toinenkin Geoffrey! Kuulosti hyvältä idealta, mutta todellisuudessa ei ihan niinkään :D Mikälie aivopieru ollut kun samaan aikaan nimesin Alaricin tämän lapsuuden ajaksi Alariciksi Edmundin sijaan, jottei olisi liikaa samannimisiä...

Mitä piditte osasta? Miten uskotte Edithille ja Brianille käyvän?

6 kommenttia:

  1. Onneksi Emmeline selvisi sairasvuoteeltaan elävien kirjoihin, kuten Rosewoodin asukkaat, minäkin hänestä pidän. Toivottavasti heti seuraava sairaus ei korjaa häntä pois, vuodepotilaana vietetty aika näytti vaativan veronsa. Isoin menetys olisi varmasti juuri Arthurilla, toivottavasti hän ei aivan joudu perheensä hylkäämäksi kun äidistä joskus aika jättää. Voivoi, kunpa sitä joku löytyisi pojan rinnalle, Leticia ei ilmeisestikään ollut hänen arvoisensa.

    Vai että Edith ja Brian! Jane on tainnut tehdä tyttärilleen karhunpalveluksen pitäessään heitä niin tiukassa otteessa miesten suhteen, kielletty hedelmä jne... Toivottavasti Edith ei joudu kokemaan samaa kohtaloa kuin äitinsä, ehkä Brian on vilpittömällä asialla. Jään taas innolla odottamaan jatkoa!

    P.S. Simsmaniassa uutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä suunnitellut tappavani Emmelinen sairauteensa, mutta keksin hänelle vielä tekemistä, mikä pelasti hänen henkensä tällä kertaa. + Emmelinen ja Rickhard on tosi söpöjä, koko ajan toisiaan lääppimässä.

      Flintstone + Tilly on jälleen täällä. Pitää vielä päättää Janen lopullinen reaktio (koska miten tuo voisi pysyä pitkään salassa?). Kielletty hedelmä kyllä houkuttelee jälleen kerran.

      Menenpäs kirkkaamaan simsmanian :)

      Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen osa jälleen kerran :) Voi onneksi Emmeline selvisi, mutta kuulostaa siltä, että hän ei kauaa elä kuitenkaan heikomman vointinsa vuoksi.

    Arthur rukka, vaikeaa elää noin herkkänä ja taiteellisena poikana tuona aikana :/ Toivottavasti pojan toive vielä toteutuu ja toivottavasti hän löytää jonkun mukavamman tytön, joka osaa arvostaa häntä sellaisena kuin hän on.

    Geoffrey näyttää seuraavan kaimansa jalanjälkiä puolisten suhteen, saa nähdä onko pojan tulevaisuus luostarissa vai jossain muualla? Eleanorin tulevaisuus myös mietityttää, tarttuukohan tätien opit tyttöön.

    Vai on Edithkin löytänyt Tillyt. Saakohan hän vielä sattumalta selville siskonsa isän? Brian muistaakseni vaikutti mukavalta pojalta, joten siinähän on Edithillä mahdollisuuksia hyvään naimakauppaan, jollei sitten pojan perhe päädy toiseen ratkaisuun...

    VastaaPoista
  3. Huh, hyvä että Emmeline selvisi - ainakin toistaiseksi! Hänen heikko olonsa enteilee pahaa, mitä tahansa voi vielä sattua. Mutta toivottavasti hän pysyisi elossa vielä toistaiseksi, hän ja Rickhard ovat kyllä niin lutusia että ai että <3

    Voi Arthur-parka :( Kukaan ei arvosta hänen taiteellista ja herkkää puoltaan. Minä jo toiv- eikun luulin, että Arthur olisi vielä kaiken hyvän päälle enemmän poikiin päin, mikä sekoittaisi soppaa entisestään! Mutta ehkä se onkin eikä ole tajunnut sitä vielä, kuka tietää.

    Nyt alkoi huolestuttaa, kun Geoffrey ja Ramsay ovat noin hyvää pataa keskenään. Tuleekohan Geoffreysta yhtä ehdoton tuon puolisvihansa kanssa kuin Catherinesta? Ja miten ystävyys Ramsayn kanssa vaikuttaa häneen? Jännittävää.

    Edithkin sitten meni rakastumaan, Brian Tillyyn kaikista simeistä! Aijai, en malta odottaa, että Jane saa tietää tästä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *CAROLINE! Ei Catherine. Meni nimet sekaisin :D

      Poista
    2. Olin kyllä suunnitellut alunperin Arhurista homoa, mutta totesin haluavani tehdä heteron herkän pojan. Siirsin Arthurin homouteen liittyvän juonen yhdelle toiselle tämän hetkiselle teinille, joten kyseinen juoni päästään kuulemaan vielä!

      Geoffreyn ja Ramsayn ystävyys tulee kyllä vaikuttamaan paljon valtakuntaan, olen nimittäin suunnitellut molemmille erittäin vaikutusvaltaisia tulevaisuutta.

      Ei ole omena puusta kauas pudonnut vai miten se meni, Edithiä ja James yhdistää ainakin samanlainen miesmaku. Jane ei tosin siitä tule ilahtumaan...

      Kiitos kommentista :)

      Poista