keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Osa 2.4 Henell

Aiemmin tapahtunutta: 

Thomas kuoli vanhuuteen, mikä sai Britan pohtimaan omaa kuolevaisuuttaan. Vanhuudestaan huolimatta nainen on kuitenkin ollut vielä voimissaan ja toimii perheen matriarkkana Danielin yleensä totellessa tämän tahtoa.  Brita järjestikin Vernalle kihlat lääkärin pojan Gallagher Orwellin kanssa. Verna ja Gallagher eivät kuitenkaan vielä tavanneet pojan ollessa yliopistossa. Kihlaus huoletti Vernaa kovin, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan tulevaisuudestansa. Huolensa hän jakoi serkulleen Deana Fletcherille, joka oli kihlattu taidemaalari Percy Abbottille. Tämän lipsautuksen seurauksena Verna sai kuulla tädistään Dianasta ja alkoi selvitellä tarinaa tämän karkaamisen takana lopulta siinä onnistuen. Ainoaksi mietteeksi Vernalle jäi olisiko hänenkin tarpeen karata joku päivä.

Wilmot ja John kasvoivat ja alkoivat osallistua kaupan ylläpitoon isänsä kanssa. Varsinkin Wilmot oli innokas oppimaan, olihan Brita luvannut hankkivansa tälle kaupan oman aloittelevan kaupan perustamiseen. Wilmot olikin isoäitinsä suosikki. Poikien huolehtiessa kaupasta Danielilla jäi aiempaa enemmän omaa aikaa, jonka tämä käytti Throntonien palvelijan Gabriellan kanssa.

Odilia vihasi elämäänsä Henelleillä ja muisteli jatkuvasti epäonnistunutta pakoyritystään. Viimeinen niitti hänelle oli se, kun hän näki luostarin orvon, jonka hän saman tien tunnisti ulkonäöstä Danielin äpäräksi. Tämän johdosta hän päätti karata yksin. Odilian karkumatka loppui kuitenkin lyhyeen tämän törmätessä outoon mieheen, joka hyökkäsi hänen kimppuunsa ja puri kaulasta.


Tokkuraisena Daniel nousi yhdessä auringon kanssa. Kuten normaalistikin sängyn toinen puoli oli jo tyhjä Odilian nousseen jo omiin tehtäviinsä pitäen tarkasti huolta siitä, ettei joutunut heräämään yhtä aikaa aviomiehensä kanssa.
Jotain poikkeuksellista tässä aamussa kuitenkin oli. Odilian puoli sängystä oli vielä petaamatta. Yleensä Odilia petasi oman puolensa herätessään ja Daniel omansa. Tällä kertaa toinen puoli oli kuitenkin vielä petaamatta.
Noustuaan Daniel lähti tapansa mukaisesti alakertaan aamupalaa etsiäkseen, mutta valmiin aamupalan sijasta hän löysi keittiöstä vihaisesti vihanneksia pilkkovan Britan.
Veitsen ja leikkuulaudan välissä käyvät osumat olivat jo niin kovia, että Daniel ihmetteli miten veitsi ollut vielä uponnut lautaan kiinni. 
"Ja nytkö sitä kehdataan tulla aamun töihin?" Brita kivahti vihaisena kuullessaan askeleet takaansa.
Vihaisena kääntyessään Brita saattoi todeta ettei askeleiden omistaja ollut Odilia niin kuin hän oli odottanut. "Missä laiska vaimosi tällä kertaa luuraa? Sietäisi sinun pistää hänet ruotuun", Brita tuhahti ärtyneenä. Hänellä oli omiakin tehtäviä eikä hänellä ollut aikaa Odiliankin velvollisuuksille.
"Luulin, että hän olisi täällä, en ole nähnyt häntä koko aamuna", Daniel vastasi huolestuneena. Epämukava olo alkoi vallata hänet huomatessaan Odilian puuttumisen. Jokin oli vialla.
"Odiliaa ei löydy mistään talosta tai lähimailta. Onko sinulla tietoa hänestä?" Daniel kysyi huolestuneena Godwinilta ja rukoili tämän tietävän paremmin. Odilian puuttuminen ei ollut hyvä merkki muistellen tämän aiempia karkausyrityksiä.
"Minulla ei ole havaintoja, mihin hän edes tällä kertaa karkaisi? Se ryysyläinen jonka kanssa hän yritti karata viimeksi on jo hoideltu pois päiviltä", Godwin vastasi ärtyneenä. Miten hänen siskostaan saattoikaan olla niin paljon vaivaa? Godwin oli juuri saamassa toisen tyttäristään paronin kanssa naimisiin, eikä hän halunnut minkään uhkaavaan tulevaa liittoa.
"Minulla ei ole aavistustakaan. Tosin juuri ennen Vernan syntymäpäiviä alkoi hän haastaa riitaa jostain Hunterista", Daniel pohti ääneen muistellen heidän viimeistä riitaansa. Voisiko vaimolla olla uusi rakastaja?
"Hunter? En tiedä juurikaan sen nimisiä, mutta pistän mieheni asialle. Jos hän on karannut jonkun luokse löydämme hänet kyllä", Godwin lupasi. Odilian olisi parempi löytyä ennen kuin kukaan huomaisi tämän katoamista.
"Me löydämme hänet ja palautamme kotiin. Pidä sinä huoli siitä, ettei sana hänen katoamisestaan leviä vielä", Godwin sanoi hyvästellessään Danielin. Hänellä oli kiire poistua ja saada miehensä töihin.

****
Vaikka muulta valtakunnalta Daniel aikoi salata vaimonsa katoamisen, ei hän siihen kykenisi perheensä kanssa. Vaikka Odilia pysyikin pääosin omissa oloissaan huomaisivat lapset tämän poissaolon nopeasti. Varsinkin Verna, jonka työtaakka tulisi kasvamaan Odilian puuttuessa.
"Minulla on huonoja uutisia. Odilia on kadonnut", Daniel kertoi suoraan, asian kiertely ei muuttaisi asiaa miksikään.
"Kadonnut? Miten?" Wilmot kysyi hämmentyneenä. Katoaminen ei ollut erityisen epätavallista Rosewoodissa, mutta yleensä kadonneet olivat hämäräperäisessä sakissa liikkuvia, eivät naimisissa olevia perheenäitejä.
"Me emme tiedä mitään, kukaan ei ole nähnyt häntä tänään. Enonne Godwin on kuitenkin laittanut miehensä asialle ja pyrkii löytämään äitinne", Brita kertoi ja kirosi samalla mielessään Odiliaa. Jos hän olisi tiennyt etukäteen tästä koituvat harmit, olisi hän etsinyt Danielille kuuliaamman vaimon.
"Mutta miksi äiti katoaisi?" Verna kysyi surullisena. Äiti ei ollut koskaan tuntunut välittävän lapsistaan samalla tavalla kuin muiden äidit omistaan, mikä sai Vernan pelkäämään oliko tämä lähtenyt päästäkseen heistä eroon.
"Yksi asia on kuitenkin tärkeää, tieto Odilian katoamisesta ei saa levitä. Yritämme löytää hänet ensin ja välttää kaiken negatiivisen huomion. Karkoittaahan se asiakkaita kaupalta", Brita sanoi tiukasti katsoen jokaista lapsenlastaan silmiin.
Ilmoituksen jälkeen Verna, John ja Wilmot kiipesivät lapsena rakentamaansa puumajaan. Uutinen äidin katoamisesta oli yllättänyt heidät kaikki eivätkä he tienneet miten siihen tulisi suhtautua.
"Löytääköhän Godwin-eno äitiä?" Odilia kysyi huolestuneena. Vaikka äiti ei ollut läheinen oli tämä silti tärkeä Vernalle. Hän olisi ollut valmis tekemään mitä vain saadakseen äitinsä rakastamaan häntä, mutta mikään ei ollut koskaan tuntunut onnistuvan. 
"Toivottavasti, muuten kauppamme maine saattaa kärsiä", Wilmot sanoi. Kaupan tulot olivat hänelle äärimmäisen tärkeitä, jos Henellien taloudellinen tilanne ei olisi tarpeeksi hyvä, ei hänelle jäisi tarpeeksi perintöä oman kaupan perustamiseen. Äidin katoaminen ei muuten oikeastaan jaksanut häntä kiinnostaa, eihän äiti ollut koskaan erityisemmin antanut huomiotaan heille. Wilmotille Brita oli aina ollut se, jota hän todella piti äitinään.
"Lähtiköhän hän omasta halustaan?" John kysyi ilmoille kysymyksen, joka oli pyörinyt kaikkien mielessä.
"En ihmettelisi vaikka olisikin", Wilmot vastasi loukkaantuneena. Miten Odilia ei ollut ajatellut kuinka hänen katoamisensa vaikuttaisi hänen lapsiinsa. 
"Ei hän sellaista tekisi!" Verna kiiruhti puolustamaan äitiään ollen kuitenkin samalla epävarma sanoistaan. Saattoiko äiti todella jättää heidät?
"Rehellisesti, ei Odilia ikinä vaikuttanut välittävän meistä. Miksi me välittäisimme hänestä?" John sanoi noustessaan ylös ja liukuessaan majasta pois. Hän oli vihainen äidilleen varsinkin siitä, miten tämän välinpitämättömyys vaikutti Vernaan. Poikana äidin läsnäolo ei ollut hänelle yhtä tärkeää kuin Vernalle, mutta siskon kohtalo satutti häntäkin.

****
Pitkän päivän jälkeen Daniel astui väsyneenä kaupasta ulos. Hän oli päästänyt Wilmotin ja Johnin edeltä pois, olihan heillä kaupan lisäksi myös koulua seuraavana päivänä. Tosin oikea syy se ei Danielille ollut, Gabriella oli ollut yksi kaupan viimeisistä asiakkaista ja Daniel halusi viettää hetken kaksin tämän kanssa.
"Gabriella", Daniel hengähti. Viime kerrasta ilman muita ympärillä oli kulunut jo aikaa.
"Ikävöin sinua", Gabriella vastasi hiljaa ja katsoi Danieliin lämpimästi hymyillen.
"On jotain mitä minun täytyy kertoa sinulle. Odilia on kadonnut muutama päivä sitten, emmekä ole löytäneet häntä. Joudumme pian tekemään asiasta julkisen ja halusin kertoa sinulle itse", Daniel sanoi. Godwinin miehet eivät olleet löytäneet viittaustakaan Odiliaan ja pian tämän katoaminen olisi pakko tehdä julkiseksi.
"Kadonnut? Onko mitään tietoa minne?" Gabriella kysyi hämmentyneenä. Samalla hän tunsi kuitenkin pienen toivonkipinän sisällään. Jos Odilia ei palaisi, Gabriella voisi saada Danielin omakseen. Saman tien toivon herätessä Gabriella tunsi häpeän pistoksen, miten hän saattoi toivoa jotain niin kamalaa toiselle?
"Meillä ei ole aavistustakaan. Epäilen hänen lähteneen itse", Daniel sanoi murheellisella äänellä. Naisella ilman aviomiestä tai perhettä elättämässä ei ollut paljoa mahdollisuuksia ja Daniel tunsi huonoa omatuntoa siitä, että oli ollut mukana ajamassa Odiliaa tilanteeseen, jossa tämä oli mieluummin yksin kuin perheensä kanssa.
"Toivottavasti löydä... Toivottavasti kaikki kääntyy vielä hyvin", Gabriella vastasi ja halasi Danielia kykenemättä toivomaan ääneen Odilian löytymistä. Daniel oli velvollisuudentuntoinen mies ja koitti etsiä vaimoaan vaikka tämä selvästi ei halunnut tulla löydetyksi. Yhtä aikaa Gabriella piti ominaisuudesta ja toivoi ettei mies olisi niin kiinnostunut vaimonsa löytämisestä.
"Minä vain toivon... Olisitpa sinä ollut vaimoni Odilian sijasta", Daniel huokaisi tiedostaen itsekin mahdollisuudet, jos Odilia ei palaisi. Ilman Odiliaa Daniel olisi vapaa menemään naimisiin Gabriellan kanssa.

****
Raskas säiliö nousi ylös Danielin henkäistessä sen painon alla. Hyönteiset piinasivat satoa ja ainoastaan keksijöiden kehittämä sekoitus eri kasveista liuotettavia aineita piti hyönteiset poissa. Kasvien lehtien valelu aineella ei kuitenkaan ollut kevyttä työtä.
"Daniel", kuullessaan sisarensa Jeannen äänen Daniel havahtui työstään ja laski säiliön alas.
"Kuulin Odilian kadonneen", Jeanne jatkoi. Daniel ja Godwin olivat päättäneet olevan aika antaa Odilian katoamisen tulevan julkiseksi, sillä tämän poissaolo alkoi olla jo huomiota herättävää.
"Olen pahoillani, toivottavasti löydätte hänet", Jeanne sanoi velvollisuudesta. Hän oli tietoinen Danielin ja Odilian väleistä ja saattoi aavistaa Odilian katoamisen olevan lähinnä helpotus Danielille. Sitä oli ainakin Derrickin kuolema ollut Jeannelle. Vanha aviomies oli kestänyt pidempään kuin Jeanne oli toivonut, mutta viimeinkin hän oli miehestä vapaa.
"Godwinin miehet tekevät parhaansa", Daniel vastasi yhtä velvollisuuden tuntoisesti kuin Jeannekin. Vaikka molemmat tiesivät Danielin olevan onnellisempi ilman Odiliaa oli heidän esitettävä muuta. "Mutta miten lapset voivat? Miten he ovat selvinneet ilman isäänsä?" Daniel kysyi sisarensa lasten kuulumisia. Varsinkin nuorena kaupasta vastuulle joutuneen Darrenin kuulumiset mietityttivät Danielia.
"Vaikka Derrick ei ollut hyvä aviomies välitti hän Darrenista ja tämän menestymisestä. Viimeiset vuotensa hän viettikin lähinnä dreijan ääressä tekemässä Darrenille kunnon varastoa myytäväksi. Darrenilla itsellään on vielä opittavaa savenvalamisesta, mutta eiköhän hän selviä vielä hyvän aikaa isänsä varastoilla", Jeanne alkoi kertoa.
"Deana on onneksi kihlattu jo Percy Abbotille ja Hesterinkin kihloista on jo puhetta. Hänellä on vain kovin itsepäinen luonne, mikä vaikeuttaa asioita..." Jeanne jatkoi, mutta hiljentyi samantien nähdessään sivusilmällään lähestyvän Britan. Brita huomasi myös Jeannen ja kääntyi saman tien takaisin talolle päin selvästi Jeannea vältellen.
"Mikä sinun ja äidin välillä on? En ole nähnyt teidän puhuvan juuri lainkaan avioliittosi jälkeen", Daniel kysyi miettien milloin olisi edes nähnyt naiset samassa tilassa. Hän ei lainkaan ymmärtänyt mistä näiden huonot välit johtuivat.
"Oh, etkö sinä tiennyt? Brita ei ole äitini, vaan isämme entinen holhokki Hester", Jeanne vastasi tyynesti. Daniel tunsi suunsa loksahtavan auki. Hänellä ei ollut ollut koskaan aavistustakaan. Hester Henellinkin hän muisti vain hämärästi, olihan tämä kuollut Danielin ollessa vasta lapsi.
Jeannen lähdettyä Daniel kiirehti äitinsä luokse. Hän halusi saada kuulla tältäkin oliko Jeannen sanoma totta. Oliko Jeanne todella jonkun muun kuin Britan tytär?
"Äiti kerro totuus. Onko Jeanne sinun tyttäresi?" Daniel kysyi.
Kuullessaan Jeannen nimen Brita ärtyi saman tien ja hän kääntyi vihaisena kohti Danielia. "Se äpärä ei ole minun lapseni millään tavalla. Isäsi pakotti minut kasvattamaan hänet omanani pantuaan huoransa paksuksi. Kehtasi vielä pitää naisen talossa ja antaa tämän määrätä kuin olisi talon emäntä! Pahainen huora sai mitä ansaitsi", Brita sanoi raivoissaan muistellen menneitä. Ajatus Hesteristä sai hänet vieläkin raivon valtaan. Nopeasti Brita tajusi myös mitä oli sanonut ja alkoi rukoilla ettei Daniel kiinnittäisi huomiota hänen viimeiseen lauseeseensa. Hän ei halunnut kenenkään alkavan edes pohtia mikä Hesterin vei lopulta hautaan.*

*Nille ketkä eivät muista; Brita myrkytti Hesterin
"Miten se saatoitte salata tuollaisen? Ei ihme, ettet tuntunut koskaan Jeannea rakastavan", Daniel vastasi vihaisena säälien sisartaan. Brita ei ollut koskaan ollut kovin mukava tai reilu Jeannea kohtaan, eikä tämän lapsuus ollut ollut yhtä mukava kuin Danielin, Dianan ja Alysin.
"Daniel milloin sinä ymmärrät. Perheemme menestys perustuu kauppaan ja solmittuihin avioliittoihin. Luuletko minun saaneen naitettua Alysia ritarille tai sinulle Mercerin tyttären tapaista rikasta vaimoa, jos perheemme maine olisi tahrattu talossa kasvavalla äpärällä?" Brita vastasi rauhallisena.
"Sinustako nuo avioliitot olivat hyviä?! Alys jäi haahkan armoille ja hänestä on kasvanut lopulta samanlainen selvitäkseen siinä talossa. Äläkä edes aloita Odiliasta!" Daniel kivahti raivoissaan.

"Luuletko, että oma avioliittoni oli yhtään sen helpompi? Katsoa kun isäsi ylläpitää suhdetta holhokkiinsa ja antaa tämän käyttäytyä kuin emäntä ja pitää minua palvelijana omassa talossani? Avioliiton onnistumisessa ei ole kyse siitä mitä tunteita puolisoilla on toisiaan kohtaan vaan siitä, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa tulevaisuudelle. Katso nyt vaikka omia lapsiasi. Ilman Odilian myötäjäisiä Wilmotilla ei olisi mitään mahdollisuuksia omaan kauppaan. Alysinkin lapset ovat pääsemässä loistaviin naimisiin aatelistossa", Brita sähähti vastaukseksi.
Katsoessaan äitinsä olemusta ja uskoa omaan oikeassa olemiseen Daniel alkoi tuntea uutta kunnioitusta tätä kohtaan. Brita oli todella saanut kestää kaikenlaista, mutta oli pistänyt omat lapsensa aina oman itsensä edelle. Hän olisi voinut kieltäytyä osallistumasta Jeannen kasvattamisen juoneen, mutta oli arvottanut lastensa menestymisen omaa mukavuuttaan tärkeämmäksi. 

****
"Olen suunnitellut tulevaisuuttasi. Tavernan pitäjän kaikki lapset kuolivat vastikään tulirokkoon ja hän on jäänyt perijättömäksi. Vanha mies ei elä enää kauaa, joten ajattelin, että voisimme ostaa tavernan sinulle. Sitä varten tarvitsemme kuitenkin hyvät myötäjäiset sinun ja Johnin vaimoilta", Brita selitti suunnitelmiaan.
"Oletko vielä katsonut puolisoita meille?" Wilmot kysyi miettien suunnitelmaa. Tavernan omistaminen ei kuulostanut yhtään hullummalta. Se minkälaisen vaimon se vaatisi ei oikeastaan Wilmotia kiinnostanut, kunhan tämä olisi vain tarpeeksi nuori antamaan hänelle lapsia.
"Sir Hawhtronen tytär on kovin ruma eikä hän todennäköisesti pääse naimisiin aatelistoon tai oikeastaan muuallekaan hyväasemaisten joukkoon. He olivat jo yrittäneet saada serkkuasi Carlos Merceriä hänen puolisokseen, mutta edes Mercerit eivät suotuneet vaikka he aina niin kovasti aatelisia hinkuvatkin. Tytöstä voisi siis saada hyvät myötäjäiset jommalle kummalle teistä. Toiselle taas ajattelin Rowleyiden vanhinta tytärtä, muut kuolivat tulirokkoon, joten Joan saa varmasti lisää myötäjäisiä", Brita selitti suunnitelmaansa.
"Kiitos kaikesta", Wilmot sanoi ja halasi isoäitiään tiukasti. Kauppiaan toisena poikana hänen tulevaisuutensa ei ollut aiemmin näyttänyt yhtä hyvältä kuin nyt. Ajatus tavernan omistamisesta sai Wilmotin innostumaan. Edes ruma vaimo ei häntä tavernan kanssa häiritsisi.

****
"Toinen teistä todella nai paroni Nevillen vanhimman pojan?" Verna kysyi hämmentyneenä. Mercerit olivat tunnettuja pyrkimyksistään päästä aateliston piireihin, mutta tätä ennen kukaan aateliston jäsen ei ollut muutamaa ritaria lukuun ottamatta suostunut yhtään Merceriä naimaan. Aatelisto lähetti myös tyttärensä mieluummin luostariin kuin pankkiirille vaimoksi.
"Totta se on, isä on onnistunut sopimaan paronin kanssa asian. Hän antoi Williamille mahdollisuuden valita itse meistä toisen pienen tutustumisen jälkeen", Lucille selitti innoissaan. Hän oli vakaasti päättänyt olla se, jonka William heistä naisi.
"Ihan kuin tutustumisella olisi mitään väliä, William valitsee kumminkin meistä kahdesta vain sen, jota hän pitää kauniimpana", Ludmila tuhahti. Hän ei pitänyt siitä, kuinka isä oli esitellyt heitä Williamille kuin jotain palkintokarjaa.
"Kyllä hän varmasti välittää luonteestakin" Lucille sanoi epätoivoisella itsevarmuudella. Hän tiesi suurimman osan pitävän Ludmilaa heistä kahdesta kauniimpana ja pelkäsi häviävän kilpailun paronittaren pestistä ulkonäkönsä vuoksi.
"Mutta mieti, Williamin vaimona on mahdollista päästä itse kuninkaan lähipiiriin! Huhut kertovat kruunuprinssi Alaricin mieltyneen Williamin sisareen lady Catherineen", Lucille jatkoi vaihtaen nopeasti aihetta.
"Niin no onhan lady Catherine kovin kaunis", Ludmila vastasi turhautuneena ja kateellisena miehille. Naisena Ludmila ei voinut tehdä mitään nostaakseen mahdollisuuksiaan hyvään avioliittoon, ainoat asiat mitkä merkitsivät olivat hänen ulkonäkönsä, sukunimensä ja isänsä valmius maksaa myötäjäisiä.
"Eivätköhän hekin välitä vaimon kanssa toimeen tulemisesta", Verna sanoi apeasti alkaen samalla miettiä omaa kihlattuaan. Mitä jos Gallagher pitäisi Vernaa rumana ja haluaisi perua sen vuoksi kihlat? Lääkärin poikana tällä olisi varmasti muitakin vaihtoehtoja.
"Verna he ovat aatelisia, isoissa kartanoissa voi pitää huolen siitä ettei toiseen törmää juurikaan, joten toimeen tulemisella ei ole suurta merkitystä", Ludmila ja Lucille tuhahtivat yhteen ääneen vastaukseksi.
"No siinä tapauksessa toivon Williamin ja hänen teistä valitsemansa tulevan hyvin toimeen, muuten avioliitto voi tuntua kovin synkältä", Verna sanoi miettien omia vanhempiaan. 
"Miten muuten äitisi, onko hänestä kuulunut?" Ludmila vaihtoi puheenaihetta.
Serkkujen lähdettyä Verna siirtyi yötoimille miettien näiden sanomisia miehistä ja avioliitoista. Ajatus tuntemattomasta kihlatusta kuristi Vernan kurkkua entistä enemmän tämän miettiessä mikä kaikki voisikaan mennä pilalle.
Huokaisten Verna veti täkin päällensä ja koitti saada unen päästä kiinni. Samalla hän rukoili luonnonhengiltä etteivät painajaiset kihlatusta vaivaisi häntä jälleen kerran hänen unissaan.

****
Ajan kuluessa John ja Wilmot alkoivat viettää entistä enemmän aikaa kaupalla ja vähemmän koulussa. Daniel oli tullut tulokseen, että pojat eivät enää tarvitsisi paljoa lisäkoulutusta teoriassa vaan tärkeämpää olisi oppia käytännössä kaupan pyöritystä.
Poikien läsnäolo kaupassa jätti myös Danielille itselleen paljon enemmän aikaa Gabriellan kanssa tämän käydessä hoitamassa Throntonejen ostoksia.
Mitä enemmän Daniel vietti aikaa Gabriellan kanssa, sitä enemmän hän halusi tämän itsellensä. Odilian varjo ei kuitenkaan hellittänyt, vaan Danielin oli vielä etsittävä kadonnutta vaimoansa. Vaikka hän uskoikin tämän lähteneen omasta tahdostansa, oli silti olemassa pieni mahdollisuus Odilian pulassa olemiselle. Vaikka Odilian ja Danielin välit olivat kylmät, ei mies voinut kääntää selkäänsä tälle.
Daniel ei ollut ainoa, jonka huomion hameväki pääsi harhauttamaan. John oli tavannut kaupassa talonpojan tyttären Elena Morinin ja oli häikäistynyt tämän olemuksesta samoin tein.
"Tarvit siis appelsiineja?" John sai takelleltua varmistuksensa Elenan hakemasta tuotteesta. Tytön puheesta suurin osa oli mennyt ohi Johnin ihastellessa tämän olemusta ja kauniita kasvoja. 
"Ei vaan sitruunoita!" Elena naurahti vastaukseksi. "Sisareni syntymäpäivät ovat pian ja sitruunapiiraat ovat hänen lempiherkkuaan", Elena jatkoi hymyillen tavalla, joka sai Johnin sydämen hyppäämään tämän kurkkuun.
"Niitä on täälläpäin", John viittoi punastuneen alkaen esitellä sitruunoita. Hän ei voinut olla pohtimatta tytön kuuluvan poikkeuksellisen varakkaaseen talonpoikaisperheeseen, sillä harvoilla talonpojilla oli varaa hedelmiin tai sokerista leivottuihin piiraisiin. Veden henget olivat selvästi siunanneet kyseistä perhettä.

*****
Odilian etsintöjen venyessä Daniel ja Gabriella alkoivat viettää aikaa keskenään yhä rohkeammin ja rohkeammin. Mercia Throntonin sairastumisen vuoksi Gabriellan venyviä poissaolojakaan ei huomattu kreivien taloudessa, joten pari otti niistä kaiken ilon irti.
"Minä rakastan sinua", Daniel kuiskasi Gabriellan korvaan ennen kuin suuteli tätä. He olivat koittaneet pitäytyä irti lihan houkutuksista, mutta joskus houkutus voitti vahvemmankin.
Kylmän Odilian kanssa Danielilla ei oli ollut välillä jopa vaikeuksia saada suoritettua aviollisia velvollisuuksiaan, mutta Gabriellan kanssa tilanne oli aivan toinen ja lopulta pari lankesi iloihin, joita he eivät olisi keskenään saaneet harrastaa.

****
Vernan ja tämän serkun Deanan kihlaukset jo nuorina lapsina olivat tuoneet heitä vuosien saatossa yhteen. He tiesivät Orwellien ja Abbottien asuvan naapureina kaupunkiasunnossaan, mikä oli yksi syy heidän läheisiin väleihinsä. Tulisivathan he asumaan naapureina myös uudessa elämänvaiheessansa.
"Kuulitko jo serkkuasi Ludmilaa koskevista juoruista?" Deana kysyi kiihkeänä haluten päästä jakamaan juorunsa Vernalle.
"En, mitä hänestä muka juorutaan?" Verna kysyi hämmentyneenä. Ludmila oli yksi Rosewoodin parhaiten käyttäytyvistä kauppiasluokan tyttäristä, joten juorut tästä saivat Vernan hämmentymään.
"Ne sanovat hänellä olleen liian läheinen suhde sir Hawhtronen pojan kanssa!" Deana sanoi. "Nyt William Neville varmasti valitsee Lucillen puolisokseen", hän jatkoi.
"Ludmila parka, mitenhän hänen käy. Kuka hänet enää ottaa?" Verna pohti.
"Äiti on itseasiassa puhunut pitäisikö Darrenin kosia Ludmilaa. Mercerit maksavat varmasti hyvät myötäjäiset ja ne ovat varmasti tarpeeseen, kun kauppaa ei voida pitää isän kuoleman jälkeen yhtä paljoa auki kuin ennen", Deana vastasi.
"Mutta minulla on sinulle muutakin kerrottavaa! Äiti sanoi, että Percy Abbot haluaa tutustua minuun hieman ennen kuin me menemme naimisiin, jotta yhteisen liiton aloittaminen olisi hieman helpompaa", Deana kertoi innoissan.
"Mutta sehän kuulostaa hyvältä", Verna sanoi tuntien kateuden piston sydämessään. "Olisipa minullakin mahdollisuus samaan", hän huokaisi kateellisena.
"Hah", naurahti maalaamassa ollut Hester ivallisesti.
"Mitä sinä naurat?" Verna kysyi ärtyneenä. Hän ei pitänyt vanhemmasta serkustaan, mutta Jeanne vaati Hesterin mukaan ottamista silloin kuin Hester halusi tulla heidän seuraansa. Vernasta tuntui Hesterin tunkeutuvan heidän seuraansa ihan vain ollakseen kiusana. 
"Percy haluaa vain nähdä kuinka kauniilta näytät nyt vanhempana, jos hän pitää sinua rumana ei häitä varmastikaan tule", Hester naurahti. "Sinun onkin parempi rukoilla luonnonhengiltä, että hän pitää sinusta", Hester jatkoi pilkallisesti.
Huomatessaan Deanan vaikenevan ja muuttuvan synkäksi Verna pomppasi ylös ja astui Hesterin eteen.
"Sinä olet vain kateellinen meille. Meidät on kihlattu arvostetuille miehille, kun taas sinulla ei ole ollut kosijoitakaan erityisemmin hetkeen. Miehet eivät pidä vaikeasta luonteestasi", Verna sanoi kylmästi.
"Kuinka sinä kehtaat!" Hester sai sanottua Vernan tilityksen jälkeen. Loukkaantuneena hän kääntyi ja kiiruhti pois, hän ei halunnut Vernan tai Deanan näkevän hänen kyyneliään. Vernan sanat olivat osuneet nimittäin aivan oikeaan ja Hester purkikin pelkoaan luostariin tai palvelijaksi joutumisesta kaikkiin ympärillään oleviin.
"Kiitos", Deana kuiskasi ja halasi Vernaa. Hän ja Hester olivat olleet aiemmin läheisiä, mutta siitä asti, kun Percy valitsi Hesterin sijasta Deanan olivat heidän välinsä alkanet mennä alamäkeä.  Välit olivat ajautuneet jo niin huonoiksi, etteivät Hester ja Deana juuri koskaan sanoneet mitään positiivista toisillensa.

**** 
Tullessaan kasvimaalta Daniel näki kaikeksi yllätyksekseen Gabriellan. Hämmentyneenä hän lähti naista kohden. Tämänhän pitäisi olla töissä Throntoneilla! Keskellä päivää Gabriellan poissaolo huomattaisiin varmasti nopeasti.
"Ihanaa nähdä sinut täällä, mutta eivätkö Throntonit ihmettele puuttumistasi?" Daniel kysyi huolissaan. Jos Throntonit potkisivat Gabriellan pois palveluksestaan olisi Gabriella ongelmissa. Olihan hän viimeinen joka oli nähnyt Byronin paronin ja paronittaren elossa ennen näiden kuolemista hämärissä olosuhteissa minkä vuoksi monet aateliset eivät halunneet tätä palkata palvelukseensa. 
"Minä olen raskaana", Gabriella töksäytti shokissa. Hän oli kauhuissaan tilanteestaan eikä tiennyt mitä tekisi, jos Daniel ei häntä pelastaisi. Mercia Thronton kuolisi hetkenä minä hyvänsä eikä Thaddeus varmastikaan pitäisi raskaana olevaa palvelijatarta palveluksessansa.

****
"Kuinka sinä kehtaat! Odilia on kadonnut ja aiot tuoda hänen taloonsa sinun äpärääsi kantavan naisen! Mieti mitä kaikki puhuvat!" Brita kiljui raivoissaan. Odilian katoaminen oli aiheuttanut jo tarpeeksi puheita, mutta raskaana oleva palvelijatar vielä siihen päälle. Henellien nimi voisi saada herkästi isonkin kolhun.
"Odilia on ollut kadoksissa jo yli puoli vuotta! Emme me enää häntä löydä! Etkä sinä edes pitänyt hänestä koskaan!" Daniel huusi äidillensä. "Gabriella muuttaa tänne piste. Jos et halua jakaa kotiasi hänen kanssaan olet valmis lähtemään", Daniel jatkoi vihaisena.
Kuullessaan poikansa sanat ja huomatessaan tämän päättäväisyyden Brita jäi sanattomaksi ensimmäistä kertaa elämässään. Ensimmäistä kertaa kymmeniin vuosiin joku pisti todella Britalle vastaan.
"Lounaalla kerron lapsille asiasta, joten sinne tullessasi hyväksyt Gabriellan kotiimme", Daniel sanoi tiukasti ja poistui.
Nähdessään vieraan naisen kodissaan Verna, John ja Wilmot hämmentyivät. Hetken naista katsottuaan Wilmot ja John tunnistivat tämän etäisesti Henellien kaupassa säännöllisesti asioineeksi naiseksi, joka oli palvelijattarena jossain aatelisperheessä.
"Kröhm", Daniel aloitti kiusaantuneena. "Haluaisin esitellä teille Gabriellan. Hän on ollut palvelijattarena kreivi Throntonin taloudessa, mutta jää tästä lähin asumaan meille", Daniel selitti ja rukoili samalla hänen lapsiensa hyväksyvän Gabriellan.
"Mutta miksi?" Wilmot kysyi hämmentyneenä. Perheen oli kerättävä lisää rahaa hänen ja Vernan tulevaisuuksia varten eikä yksi lisäsuu ruokittavana auttaisi asiaa. Ja mitä Odilia sanoisi, jos tämä palaisi?
"Hän on... Hän on raskaana minulle, saatte vielä yhden uuden sisaruksen", Daniel sanoi hermostuneena. Hänellä ei ollut aavistustakaan miten lapset suhtautuisivat siihen, että hän oli pettänyt heidän äitiään.
Kuullessaan isänsä sanat Verna tunsi kuinka juuri hänen nielaisemassaan oleva kala jäi jumiin hänen kurkkuunsa. Hän oli aina pitänyt isäänsä hyvänä miehenä, mutta nyt tämä oli tuomassa heidän kotiinsa uuden naisen, vaikka äidin kohtalosta ei ollut vielä mitään tietoa. Jos isäkin kykeni tuollaiseen, mihin hänen tuleva aviomiehensä kykenisi?
"Tervetuloa kotiimme", John sanoi saatuaan koottua itsensä yllätyksen jälkeen ensimmäisenä lapsista. "Toivottavasti uusi lapsi syntyy terveenä", John jatkoi pohtien samalla, jäisikö lapsi lopulta hänen vastuullensa. Daniel alkoi olla jo vanha, joten tämä voisi hyvinkin kuolla ennen lapsen astumista naimaikään.
Brita kuunteli perheensä sananvaihtoa hiljaa ruokaansa mutustaen. Hän ei voinut sietää Danielin temppua, mutta ei voinut muuta kuin antaa asian olla. Miehenä Danielilla oli täysi oikeus halutessaan heittää äitinsä ulos perheen talosta, joten Brita ei voinut kuin hyväksyä Gabriellan kattonsa alle.
"Kiitos. Toivottavasti tulemme kaikki hyvin toimeen", Gabriella vastasi hermostuneesti hymyillen. Tähän asti kohtaaminen perheen kanssa oli mennyt hyvin ja hän toivoi sen jatkuvankin niin. Lapsen ollessa tulossa ilman avioliittoa reagoinnit olisivat voineet olla ihan mitä tahansa muutakin. Gabriella halusi todellakin tulla toimeen Danielin perheen kanssa, joten ensikohtaaminen oli jännittänyt häntä paljon.
*****
"Kuinka sinä saatat tehdä näin!? Mikä häpeä ottaa taloosi raskaana olevan huoran!" Alys raivosi Danielille. Hän ei ymmärtänyt miten veli saattoi toimia niin kuin tämä oli toimimassa. Eikö Daniel miettinyt lainkaan kuinka tämän käytös vaikutti muihinkin?
"Gabriella ei ole mikään huora! Minä rakastan häntä!" Daniel ryhtyi nopeasti puolustamaan rakastaan. Hän ei sietänyt siskonsa haukkuja Gabriellasta.
"Naimattoman naisen ei pitäisi maata naimisissa olevan miehen kanssa, jos ei halua tulla kutsutuksi huoraksi! Mitä Odiliakin ajattelee, jos hänet löydetään ja hänen sängyssään on joku toinen nainen?" Alys räyhäsi.
Kuullessaan Odilian nimen Daniel nielaisi vaikeasti. Hän ei ollut edes miettinyt skenaarioita, jossa Odilia palaisi takaisin. "Etkö sinä huomaa? Hän on lähtenyt omasta tahdostaan", Daniel sanoi rauhallisesti. Hän ei enää lainkaan uskonut mihinkään muuhun kuin Odilian lähtöön tämän omasta tahdosta.
"Mitä jos hän ei lähtenyt? Sinäkin olet varmasti kuullut huhut veret ryöstävästä paholaisesta, joka on jättänyt ruumisvanan peräänsä", Alys vastasi vihaisena. Hän rukoili samalla luonnonhengiltä etteivät hänen veljensä tempaukset vaikuttaisi Tybaltin tai Catelynin mahdollisuuksiin aateliston avioliittomarkkinoilla.

****
Väsyneenä Brita laahusti kaupalta. Sen siivoamisessa oli mennyt poikkeuksellisen pitkään ja kaikki muut olivatkin jo varmasti unten mailla. Omaksi hämmennyksekseen hän huomasi kuitenkin vieraan naisen seisovan Mercereiden talon edessä ja tuijottavan sitä kuin odottane jotain tapahtuvan.
"Oletko eksyksissä?" Brita kysyi.
Nainen ei kuitenkaan vastannut Britalle vaan tämä kääntyi ja lähti kävelemään pois edes näyttämättä kasvojaan Britalle. "Kummallinen nainen, varmaan joku huora", Brita pohti ja kääntyi takaisin sisälle.
Kömpiessään sänkyyn Brita ei voinut olla miettimättä naista. Tämä oli liian hienosti pukeutunut huoraksi, joten mitä nainen teki yksin ulkona yömyöhään?
Kauaa hän ei kuitenkaan jaksanut pohtia väsymyksen viedessä voiton. Brita kumartui kynttilän ääreen ja puhalsi liekin sammuksiin. Juuri kynttilän sammuessa Brita kuuli naisen kiljaisun ulkoapäin. "Vanhuus alkaa näköjään näkyä jo harhoina", Brita pohti ja totesi ettei hänen näkemänsä nainenkaan varmaan ollut ollut edes todellinen.

****
Hämmentyneenä Daniel istui alas vaimonsa veljenpojan Carlos Mercerin seuraan. Tämä oli saapunut yllättäen kaupalle ja sanonut hänellä olevan tärkeää asiaa kaksin keskusteltavaksi.
"Minulla on huonoja uutisia, äitini löysi Godwinin eilen yöllä kuolleena työhuoneestansa", Carlos sanoi surullisella äänellä. 
"Kuollut, mihin?" Daniel kysyi hämmentyneenä.
"Tätä et kerro kenellekään, mutta isä jäi huhutun murhaajan uhriksi", Carlos sanoi hiljaisella äänellä.
"Oliko hänen verensä viety?" Daniel kysyi järkyttyneenä. Hän ei ollut tätä aiemmin uskonut huhuja todeksi.
"Oli. Ja muutakin. Murhaaja oli selvästi halunnut tuottaa tuskaa, toisin kuin huhuissa kerrotaan. Mutta tämä tieto ei leviä tämän huoneen ulkopuolelle, ei olisi sopivaa, että isäni kaltainen arvostettu kansalainen liitettäisiin noihin huhuihin. Muut kuolleet kun ovat tähän mennessä olleet lähinnä laitakulkijoita. Aiommekin sanoa isän miehien saaneen murhaajan kiinni. Miehen, joka oli velkaa isälle ja tämän takia halusi murhata tämän. Ja tämän lisäksi sanomme miehen myöntäneen vaimosi murhan ja auttaneet meidät tämän ruumiin jäänteiden vuoksi. Hän oli kiristänyt isää tämän siskon kuoleman avulla saadakseen rahaa. Näin pääsemme Odilian katoamisen aiheuttamista huhuistakin eroon. Sinäkin olet näyttänyt jatkavan jo elämää, joten on vain aiheellista, että olet vapaa avoliitostasi tätiini", Carlos selitti.
Hetkeksi Daniel mykistyi kuulemastaan. Hän olisi vapaa Odiliasta. Enää ei tarvitsisi yrittää etsiä tätä tai valmistautua tämän palaamiseen. Hän voisi naida Gabriellan. 
"Järjestän Odilialle hautajaiset", Daniel vastasi. "Rauha hänen ja Godwinin sieluille, toivottavasti luonnonhenget ovat ottaneet ne hyvin vastaan", Daniel jatkoi riemun alkaessa kuplia hänen sisällään. Hän saisi Gabriellan omakseen. Edes suru Godwinin kuolemasta ei onnistunut pilaamaan hänen riemuaan.

****
Katsoessaan äidin hautaa Verna ei tiennyt mitä tuntea. Helpotusta siitä ettei tämä ollutkaan jättänyt Vernaa vapaaehtoisesti? Surua tämän kuolemasta? Kaipausta? Sekalaiset tunteet myllersivät Vernan sisällä ilman vastauksia.
Kaikkein päällimmäisenä Vernan mielessä oli hämmennys. Äiti ja eno olivat yhtäkkiä poissa eikä Verna tiennyt miten jatkaa eteenpäin. Kumpikin heistä oli ollut iso osa Vernan elämää ja nyt nämä olivat molemmat kokeneet väkivaltaisen lopun.
Huokaisten Verna jätti haudan ja lähti kävelemään kohti kanoja, oli hänen vuoronsa ruokkia kanat. Epäusko Odilian ja Godwinin kuolemasta jäi kuitenkin vaivaamaan häntä. Godwinin kuolleet kasvot he olivat saaneet nähdä hautajaisissa, mutta äidin kasvot eivät kuulemma olleet enää tunnistettavat monen kuukauden kuolleena olon jälkeen, joten tämän kasvoja Verna ei ollut saanut nähdä viimeistä kertaa.

****
Hiljalleen Odilian ja Godwinin hautajaisten jälkeen arki Henelleillä alkoi palautua uomiinsa. Kaikki tottuivat ajatukseen siitä, että Odilia oli todellakin kuollut, mikä helpotti Gabriellan hyväksymistä perheeseen.
Jopa Brita huomasi pitävänsä ahkerasta ja hyväkäytöksisestä Gabriellasta vaikean Odilian jälkeen. Edes raskaus ei estänyt Gabriellaa tekemästä paljon enemmän talouden töitä mitä Odilia oli ikinä tehnyt.
Vernalle Gabriellan läsnäolo oli kuitenkin hieman vaikeampi mitä muille. Varsinkin Gabriellan innostuneet tarinat tulevasta lapsesta käänsivät veistä Vernan rinnassa. Miksi hänenkin äitinsä ei ollut ollut enemmän Gabriellan kaltainen?
"Verna, onko kaikki hyvin?" paikalle ilmestynyt Gabriella kysyi. Hän oli huomannut Vernan synkkyyden ja olikin jo pitkään pohtinut uskaltaisiko kysyä tältä siitä. 
Aluksi Verna ei uskaltanut muuta kuin vältellä aihetta, mutta nopeasti Gabriella sai Vernankin avautumaan ja tuntemaan olonsa hyväksi.
"Minä en vain tiedä mitä ajatella äidin kuolemasta. Hän ei oikeastaan koskaan osoittanut kiinnostusta meitä kohtaan, joten emme olleet läheisiä, mutta nyt viimeinenkin mahdollisuus asian korjaamiseen on menetetty. En edes tiedä rakastiko hän meitä koskaan", Verna selitti.
"Odilialla oli vaikea elämä, hän oli kuitenkin äitisi, joten varmasti hän teitä rakasti, vaikka ei elämänsä takia sitä kunnolla pystynyt osoittamaan. Kuoleman tuoma rauha voi olla jopa parasta mitä äitisi kykeni enää saamaan", Gabriella sanoi surullisesti hymyillen. "Mutta jokin muu vaivaa sinua isommin", Gabriella totesi ja odotti Vernan jatkavan.
"M-Minä..." Verna aloitti hämmentyneenä Gabriellan tarkkanäköisyydestä. "Minut on kihlattu enkä tiedä lainkaan mitä odottaa tulevalta aviomieheltäni. En ole koskaan nähnyt häntä enkä tiedä hänen nimensä ja ammattinsa lisäksi hänestä yhtään mitään. Mitä jos emme tule lainkaan toimeen? En halua samanlaista avioliittoa, mitä isäni ja äitini välillä oli", Verna selitti pahinta pelkoaan. Hän ei halunnut päätyä Odilian kaltaiseksi kylmäksi aaveeksi.
"Ehkä sinun pitäisi kirjoittaa hänelle? Saisit osoitteen varmasti kihlattusi isältä", Gabriella ehdotti.
"Kirjoittaa... Kirje voisi kyllä olla hyvä ajatus", Verna sanoi innostuen Gabriellan ehdotuksesta ja pomppasi halaamaan isänsä uutta kihlattua.
"Minä menen saman tien etsimään kirjepaperia", Verna sanoi ja hymyili Gabriellalle apeasti. Tuon lyhyen hetken aikana Gabriella oli onnistunut olemaan Vernalle enemmän äiti mitä Odilia oli ikinä edes yrittänyt.
Hermostuneena Verna piteli sulkakynää kädessään ja mietti miten aloittaisi kirjeen kihlatulleen. Miten aloittaa kirje miehelle, jota hän ei ikinä ollut nähnyt. Miehelle, joka oli samaan aikaan ollut hänen kihlattunsa jo vuosien ajan?
"Hei Gallagher",  Verna päätyi aloittamaan pitkän pohdintansa jälkeen. "Isäsi ja isoäitini kihlasivat meidät ja haluaisin oppia tuntemaan sinua edes hieman ennen häitämme", Verna jatkoi tekstiään. Yllättäen sanat alkoivat tulla ja tunteet purkautua paperille. Kirjeen edetessä Gallagher alkoi tuntua nopeasti paljon läheisemmältä, tällä oli varmasti täysin samoja mietteitä Vernasta kuin Vernalla tästä.

****
Gabriellan etenevän raskauden takia Daniel oli pyytänyt luostarista lupaa lyhentää omaa suruaikaansa, olisihan lapselle paljon parempi syntyä naimissa olevalle parille kuin pelkästään kihloissa olevalle. Koko perheen onneksi lupa oli myönnetty ja nopeasti Brita kasasikin kokoon pienet häät, joissa vain perheenjäsenet olivat mukana.
Häiden pienuus ei kuitenkaan hääparia lainkaan häirinnyt. Molemmat olivat onnellisia saadessaan pitkän haaveilun jälkeen toisensa. Daniel oli viettänyt jo yhdet suuremmat häät eikä hetkeäkään epäillyt uusien häiden olevan joka suhteessa paremmat. Gabriella teki niistä paremmat.
Onnellisina parin puolesta Verna ja Brita taputtivat eturivissä. Verna oli onnellinen saadessaan vihdoinkin äitihahmon itsellensä tiukan isoäidin lisäksi ja Brita puolestaan oli onnellinen saadessaan helpon miniän. John ja Wilmot puolestaan olivat hieman huolissaan. Vaikka Gabriella olikin vanhempi kuin keskimääräinen morsian ehtisi tämä saada nyt odottamansa lapsen lisäksi mahdollisesti vielä toisenkin ja lapsiin meni rahaa.
Muiden mietteet eivät kuitenkaan Gabriellaa ja Danielia häirinneet. Hetkessä hääkaaren alla olivat vain he kaksi onnellisina yhdessä. Muulla ei ollut väliä.
Päivällisen jälkeen Daniel ja Gabriella vetäytyivät kaksin makuukamariinsa. "Olen niin onnellinen nyt, kun olet omani", Daniel kuiskasi Gabriellan korvaan ja suuteli tätä. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin Daniel oli aidon onnellinen.

****
Gabriellan ja Danielin häiden jälkeen perheen arki jatkui taas normaaleissa uomissaan. Loppusyksyn sadonkorjuun koittaessa kauppaa pidettiin pienemmillä tunneilla auki, jotta myös kalastukseen jäi aikaa. Gabriellan leipomat kalapiiraat menivät kuin kuumille kiville, joten kalastukseen käytetty aika todellakin maksoi itsensä takaisin.
"Mitä mieltä olet isän toimista? Pian meillä on taas uusi pikkusisarus elätettävänä", Wilmot sanoi kitkeränä. Uusi pikkusisarus tiesi entistäkin vähemmän perintöä Wilmotille, joten haaveet tavernan omistamisesta saattaisivat todellakin jäädä vain haaveiksi.
"On mukavaa nähdä isä noin onnellisena, Gabriella tekee todellakin hyvää hänelle", John vastasi pohtien samalla omaa tulevaa avioliittoaan. Tulisiko hänelle järjestetystä liitosta yhtä kamala painajainen kuin Danielin ja Odilian liitto oli ollut?
"Meidän pitäisi pysytä olemaan onnellisia myös", Wilmot vastasi katkerana. Tietenkään John ei ymmärtänyt, puoli tuntia aiemmin syntyminen takasi Johnille kunnon perinnön. Wilmotille jäisi se, mitä hänelle voitaisiin antaa Henellien kauppaa vaarantamatta. Johnin tulevaisuus oli turvatttu, Wilmotin ei.
"Isoäiti oletko miettinyt miten tavernan osto voi onnistua nyt, kun isällä on uusi vaimo ja lapsikin pian täällä?" Wilmot kysyi peläten vastausta. Hän ei tiennyt mitä tekisi tulevaisuudellaan, jos hän ei saisi tarpeeksi suurta perintöä oman liiketoiminnan aloittamiseen.
"Gabriella onneksi ansaitsee työllään oman elantonsa, joten hän ei ole ongelma. Mahdolliset pojatkaan eivät ole ongelma, sillä Danielin toisena poikana perintöä kerätään ensin sinulle, sitten heille. Tytöillekin keretään kerätä myötäjäisiä sinun lähtösi jälkeen", Brita rauhoitteli.
"Mutta se ei tarkoita, että voisimme täysin pysähtyä. Sinun ja Johnin avioliitot ovat kriittisen tärkeitä perintöäsi ajatellen. Hyvät myötäjäiset ovat nyt se mitä haemme", Brita jatkoi. "Onneksi te molemmat pojat ymmärrätte velvollisuuden päälle", hän sanoi vielä muistellen Dianaa katkerana. 
"Kiitos isoäiti", Wilmot vastasi helpottuneena. Enää täytyisi vain löytää hänelle ja Johnille sopivat vaimot ja taverna olisi hänen.
****
"Joko kuulit? Lucille meni kihloihin William Nevillen kanssa" Catelyn juorusi. Mercereiden onnistuminen viimeinkin kihlaamaan tyttärensä ylempään aateliin oli kuuma juoru aatelisten keskuudessa. Jos totta puhuttiin, Catelyn oli hieman kateellinen Lucillelle, jo valmiiksi aateliin kuulumisesta huolimatta Catelynille ei oltu saatu vielä ritareita korkea-arvoisempia kosijoita.
"Kuka ei ole kuullut? Lucille on varmasti toitottanut asian kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella", Verna naurahti. Serkku oli todellakin innoissaan kihloistaan eikä puhunut juurikaan mistään muusta kuin siitä, että avioon astuessaan hänestä tulisi paronitar.
"Ludmila-parka tosin. William olisi varmasti valinnut hänet elleivät juorut Ludmilasta ja sir Hawthronesta olisi levinneet. Eivätkä ne juorut ole edes totta! Tai ainakaan en millään tasolla usko siihen, en tiedä tunnistaisiko sir Hawthrone edes Ludmilaa, jos näkisi tämän. Mistähän ne juorut ovat edes saaneet alkunsa?" Catelyn selitti.
"Tosin onni näyttää kääntyvän Ludmilallekin, serkkumme Darren aikoo kuulemma kosia häntä. Fletcherit ovat arvostettuja kauppiaita, joten ei ollenkaan huonompi kohtalo rahvaaseen syntyneelle", Catelyn jatkoi painottaen rahvasta. Vernan teki mieli pyöritellä silmiään Catelynin ylimielisyydelle, mutta päätyi vain hymyilemään kauniisti.

****
Kuukaudet vierivät Henelleiden kodissa ja pian koitti Gabriellan synnytyksen aika. Vaikka Daniel oli odottanut jo kahdesti aiemminkin vaimonsa synnyttävän, oli tämä ensimmäinen kerta, kun hän toden teolla pelkäsi vaimonsa puolesta. Ajatus Gabriellasta kivuissa tai tämän menettämisestä tuntui kauhealta Danielin mielestä.
Äitiinsä tullut Evelyn Henell
Pienen Evelynin käsittely tuntui Gabriellasta ihmeelliseltä. Palvelijattareksi alettuaan ei hän ollut koskaan uskaltanut edes haaveilla omista lapsista, mutta nyt Evelyn oli hänen sylissään. Gabriellan oma pieni käärö.
"Äiti rakastaa sinua", Gabriella kuiskasi Evelynille. Samaan aikaan hän mietti aiemmin hoitamiaan vauvoja, Jasper ja Alianor Byronia*. Gabriella ei voinut olla välillä muistelematta päivää, jona Alianor ja Jasper olivat menettäneet isänsä. Päivää jona Gertrude Byron oli lavastanut oman kuolemansa. Päivää jona Gabriella oli luvannut viedä paronittaren salaisuuden hautaansa. 

*ks. extra 7
Hyräillen Gabriella asetti Evelynin kehtoon. Evelyniä katsoessaan Gabriella ymmärsi ensimmäistä kertaa täysin Gartruden tekemän uhrauksen suuruuden. Ajatus siitä ettei Gabriella näkisi oman lapsensa kasvavan... Hän ei edes halunnut ajatella sitä. Byronien kohtalo kuitenkin oli alkanut häiritä Gabriellaa hänen unissaan ja pelko jonkin tapahtumisesta vaivasi häntä syvästi. Pelkonsa ja unensa Gabriella kirjoittikin päiväkirjaansa toivoen sen helpottavan hänen painajaisiaan.
Peloistaan huolimatta Gabriella nautti elämästään Henelleillä. Suhde Danieliin kukoisti eikä muidenkaan perheenjäsenten kanssa mennyt yhtään sen huonommin. Ainoastaan Wilmot tuntui selvästi vierastavan Gabriellaa, mutta Gabriella ei antanut sen häiritä. Johnin ja Vernan kanssa hänellä meni paljon paremmin, varsinkin Verna tuntui Gabriellasta kuin omalta tyttäreltä. 
"Minä rakastan sinua", Daniel sanoi ja taivutti Gabriellan suudelmaan. Vihdoin ja viimein hänen elämänsä kodin seinien sisäpuolella kukoisti. Ainoa asia mikä Danielia harmitti oli se, ettei Gabriella ollut ollut osa hänen elämäänsä pidempään.

****
Onnellisena hymyillen Verna leikki uuden pikkusiskonsa kanssa. Gabriella oli ottanut Vernan mukaan Evelynin hoitoon ja opetti samalla tytärpuoltaan hoitamaan omia tulevia lapsiaan. Verna olikin huomannut nopeasti nauttivan näistä hetkistä yhdessä Gabriellan kanssa. Odilia ei ollut ikinä viettänyt erityisemmin aikaa Vernan kanssa ja normaalit hetket yhdessä Gabriellan opetuksen parissa tuntuivatkin Vernasta uskomattoman hyvältä. Ensimmäistä kertaa elämässään Vernalla oli elämässään joku, jota kutsua äidiksi.
"Meillä tulee olemaan hauskaa yhdessä", Verna leperteli Evelynille. Ikäerostaan huolimatta hän halusi luoda läheisen suhteen siskoonsa. Pientä vauvaa hoitaessaan Verna ei voinut olla miettimättä omia mahdollisia tulevia lapsiaan. Pian olisi mennyt tarpeeksi pitkä aika Gallagherin vastauksen ehtimiseen Rosewoodiin ja Verna odottikin jännityksellä vastaisiko hänen kihlattunsa hänelle.

**** 
Mietteliäänä Wilmot tuijotti tavernaa, jonka Brita oli hänelle luvannut hankkia. Isoäiti teki kaikkensa, mutta Wilmot pelkäsi jonkin asian tulevan tielle. Tällä hetkellä tavernan saaminen riippui täysin Johnin ja Wilmotin tulevista avioliitoista, joten Wilmot ei voinut kuin toivoa kaiken menevän hyvin.
Katsoessaan tavernaa Wilmot ei kuitenkaan voinut olla pohtimatta vaihtoehtoisia suunnitelmia. Tapahtui mitä tapahtui oli hän päättänyt saada tavernan itsellensä. Hän olisi valmis tarpeen tullen tekemään mitä tahansa sen itselleen saadakseen.

****
"Olen huomannut jonkin asian vaivaavan sinua viime aikoina", Daniel totesi hänen ja Gabriellan tutkiessa tähtiä. "Minä...." Gabriella sanoi pohtien kertoisiko hän itseään vaivaavista asioista. Hän oli luvannut viedä hautaansa Byronien salaisuudet, mutta ne tuntuivat syövän häntä sisältä päin.
"Minä haluan kertoa sinulle jotain, mutta sinun täytyy vannoa luonnonhenkien nimeen, ettet kerro sitä kenellekään", Gabriella sanoi pohdintansa jälkeen. Hän pystyi luottamaan aviomieheensä ja halusi kertoa tälle pelkonsa.
"Minä vannon", Daniel vastasi ja Gabriella alkoi kertoa.
Kerrottuaan kaiken aina hänen lähtien ensimmäisestä päivästään Byroneilla Gabriella tunsi olonsa kovin helpottuneeksi. Taakka hänen rinnaltaan oli vierähtänyt pois. 
"En anna mitään tapahtua meidän perheellemme. Byronien kohtalosta ei tule meidän kohtaloamme", Daniel lupasi vaimollensa.
"En voi olla miettimättä, mitä paronittarelle on tapahtunut. En ole kuullut hänestä kertaakaan sen päivän jälkeen, enkä voi olla pohtimatta missä hän mahtaa olla", Gabriella sanoi vielä miettien Gertrudea.
"Jos haluat voimme koittaa selvittää asiaa", Daniel lupasi ja silitti vaimonsa poskea.
"Kuinka imelää", sanoi hyytävän kylmä ääni keskeyttäen Danielin ja Gabriellan yhteisen hetken. Hämmentyneinä he kääntyivät katsomaan äänen suuntaan.
Katseensa osuessa kalpeaan ja kauniiseen naiseen Daniel ei voinut olla ajattelematta, kuinka hänen kuuluisi tuntea nainen. Tämä näytti tutulta, mutta Daniel ei täysin kyennyt yhdistämään tätä kehenkään tuntemaansa henkilöön.
"Joko uusi vaimo on pyyhkinyt mielestäsi ensimmäisen?" nainen kysyi hyytävällä äänellään, mikä sai palaset loksahtamaan paikoilleen Danielin mielessä. Odilia. Nainen oli kuitenkin muuttunut eikä näyttänyt enää samalta kuin ennen. Kalpea iho, violetit silmät ja muuttunut asenne saivat pelon nousemaan Danielin kurkkuun ja nopeasti mies astuikin suojelevasti Odilian ja Gabriellan väliin.. Odilian ilmestyminen ei voinut tietää hyvää.
"Tiesin kyllä ettei välillämme ole erityisemmin lämpöä, mutta kieltämättä olen pettynyt kuinka nopeasti korvasit minut uudella" Odilia sanoi pitkät kulmahampaat vilahtaen. Kauhuissaan Daniel jäykistyi ja tarinat veret vuodatetuista ruumista palasivat hänen mieleensä. Godwin. Se täytyi olla Odilian tekosia.
"Mitä sinä haluat? Mitä sinä teit Godwinille?" Daniel kysyi ääni väristen. Pelko hänen omasta kohtalostaan alkoi täyttää hänen mielensä. "Kunhan Odilia vain jättäisi Gabriellan rauhaan", Daniel rukoili mielessään.
"Rakas veljenikö?" Odilia sanoi ivallisella äänellä. "Hän päätyi lounaakseni pienen leikkimisen jälkeen", Odilia jatkoi nauraen kylmästi ja hieroen mahaansa. "Godwin maistui kieltämättä aika hyvältä", Odilia sanoi naurun loputtua.
Hetkessä Odilia muuttui kuitenkin totisemmaksi, mikä sai tämän näyttämään aiempaakin pelottavammalta. 
"Mutta nyt minulla on taas nälkä", Odilia sanoi samaan aikaan, kun hänen silmänsä alkoivat muuttua mustiksi.
Silmänräpäyksessä Odilia oli yhtäkkiä Gabriellan luona ja yhtä nopeasti tämä upotti hampaansa naisen kurkkuun. Gabriella koitti taistella vastaan, mutta heti hampaiden iskeytyessä hänen kurkkuunsa vastustelut muuttuivat tuskan kiljunnaksi.
Ensimmäisen siemauksen jälkeen Odilia tunsi olevansa jälleen kerran maailman huipulla. Veren ja koston maku huulillansa Odilia upotti hampaansa takaisin aviomiehensä uuden vaimon kurkkuun. Pitäisihän hänen pitää huoli siitä, ettei Gabriella jäisi vahingossa henkiin tai mikä pahempaa, muuttuisi vahingossa Odilian kaltaiseksi yön olennoksi.
Epätoivoisena Daniel koitti repiä Odilian irti Gabriellan kurkusta, mutta Odilia oli liian voimakas ja Gabriellasta irrottamatta Odilia heitti Danielin maahan jokaisella tämän yrityksellä samaan aikaan nauraen tälle. Danielin epätoivoiset pelastusyritykset tekivät kaikesta niin paljon parempaa Odilialle.
Kosto Vasylin puolesta oli viimeinkin Odilian oma. Tuntiessaan Gabriellan muuttuvan elottomaksi katoavan veren myötä Odilia tunsi olonsa voitokkaaksi. Muutoksensa jälkeisinä päivinä Odilia ei ollut osannut alkuun edes haaveilla kostosta, mutta vihdoinkin siitä oli tullut totta. Päästyään eroon hänet omaksi iloksi luoneesta luojastaan Odilia oli alkanut suunnitella kostoaan ja nyt oli sen viimeinen näytös. Godwin oli kuollut ja Daniel joutui menettämään rakkaansa samalla tapaa kuin Odilia oli menettänyt omansa.
Viimeisen kerran noustessaan ylös Daniel saattoi jo arvata kaiken olevan ohi. Gabriellan tuskan parahdukset olivat loppuneet ja tömähdys tämän ruumiin osumisesta maahan oli kuulunut. Katsoessaan vaimojaan päin Daniel saattoi myös huomata Odilian pyyhkivän suutaan verenpunaiseen mekkoonsa.
Vielä kerran Daniel yritti päästä Gabriellan luo, mutta pysähtyi huomatessaan vaimonsa liikkumattoman ruumiin. Daniel oli epäonnistunut suojelemaan vaimoaan.
"Miksi?" Daniel kysyi surun murtamalla äänellä. Hänen onnensa. Hänen onnensa oli hajonnut tuhansiksi pirstaleiksi Gabriellan mukana.
"Älä näytä niin surulliselta, pääset kyllä vielä mukaan", Odilia lohdutti ivallisesti.
"On sinun vuorosi."

****
****
****
Piilotin aiempiin tämän kierroksen osiin mainintoja verta imevästä hirviöstä Rosewoodissa, osasiko kukaan yhdistää niitä Odiliaan? Entä osasitteko yhdistää Britan näkemän naisen tai Godwinin murhaajan Odiliaan?

Lasten kohtalot alkavat hiljalleen seljetä, mitä uskotte heille tulevaisuudessa tapahtuvan? Mitä piditte osasta?

4 kommenttia:

  1. Hah, arvasin että verta imevä hirviö oli Odilia, ja aavistelinkin että hän halusi tulla tuhoamaan Danielin onnen :D Olisihan tarina muuten käynyt tylsäksi jos kaikki olisi ollut liian ruusuista... Vitsivitsi. Mutta mitenköhän Danielin käy? Onkohan hän mennyttä kalua, vai ilmestyykö jostain joku deus ex machina, joka hänet pelastaa Odilialta?

    Toivottavasti Wilmot saa sen tavernansa, hän on nyt iskenyt silmänsä siihen niin hanakasti. Vähän kuitenkin veikkaan, että jokin menee vielä pieleen.

    Ooh, John on iskenyt silmänsä talonpojan tyttäreen! Tuleekohan heistä vielä pari? Olisivat kyllä söpöjä <3

    Vernan pelot ovat vallan ymmärrettäviä. Verna-parka, juuri kun hän sai Gabriellasta itselleen äitihahmon, tämä tapetaan, ja vielä noin raa'asti :/ Verna on herttainen, toivon hänen elämäänsä hyvää. Toivottavasti tuleva aviomies on mukava.

    Tykkäsin osasta, jään innolla odottamaan uutta!

    VastaaPoista
  2. En osaa päättää ollako surullinen Gabriellan kuolemasta, vai iloinen siitä että Odilia sai kostonsa! Harmi kun Bariella oli niin sympaattinen hahmo ja he olivat juuri niin onnellisia Danielin kanssa.. No,johan sitä onnea sitten kestikin. Vaan miten käykään Danielin! Ajattelin että Odilia säästäisi tämän hengen koska pahempi kohtalo olisi joutua elämään menetyksen kanssa, mutta saapa nähdä.

    Brita on kyllä sitkeä muija, pakko nostaa hänelle hattua. Toivottavasti lapset saavat kokea vanhempiaan onnellisemman tulevaisuuden. Voi Verna, olisipa tämä lääkärin poika kunnollinen aviomies. Mielenkiintoista nähdä mistä löytyy vaimot Johnille ja Wilmotille. Jos John on iskenyt silmänsä Elenaan, ei kyllä lupaa hyvää Britan suunnitelmille. Kiitoksia tästä osasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia osia niin Simsmaniassa kuin yllättäen Lumotuissakin! :)

      Poista
  3. Voi Gabriella parka!! Hän oli kyllä aivan viaton uhri tässä sotkussa ja toi pelkkää hyvyyttä mukanaan Henelleille. Olisipa Odilia kostanut mielummin vain Danielille itselleen ja Britalle, joka on aina kaiken takana! Minäkin arvasin, että Odilia oli se vampyyri, joka oli ruumiita tehnyt. Hän nyt saikin kostonsa, mutta kuinka käy hänelle vielä jatkossa, kun kosto ei enää olekkaan se, mikä häntä ajaa? Tavallaan olin kyllä hänen puolellaan joissakin asioissa, mutta toisaalta tykkäsin kovin Danielista ja Gabriellasta parina ja Odilia oli kyllä nyt koston sokaisema...

    Brita se vain vieläkin porskuttaa, vaikka kaikki muut ovat jo melkein kuolleet tuosta sukupolvesta :D Tavallaan toivoisin, että Britakin vielä saisi kokea lisää jotakin pahaa omien tekojensa vuoksi! Toisaalta oman pojan menettäminen voisi olla se?

    Vernan kohtalo mietityttää. Minkälainen lääkärin pojasta paljastuu ja mihin ratkaisuun Verna vielä päätyy? Ja voi Evelyn parka jäi ilman äitiä ja ehkä isääkin! Tuleeko Vernasta kuin äiti pikkuiselle?

    Wilmot vaikuttaa vähän liiankin paljon tulleen Britaan. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan sotke veljensä ja siskonsa elämää sen hinnalla. Ehkä hän uhraa oman rakkaudensa tavernan vuoksi? Toivottavasti edes John saa perheessä naida kenet tahtoo, vaikka Brita kaavaili hänellekkin järjestettyä liittoa. Elenan ja Johnin voi olla vaikea päästä halutessaan naimisiin, jos Brita vielä elää...

    Hyvä osa oli! :) Odottelen jo innolla uutta!

    VastaaPoista