Extra 7 Luostari & Byron

Hieman on aikaa päässyt vierähtämään, mutta nyt on loma lomailtu ja päästy taas arkeen kiinni. Tauon jälkeen onkin sopiva hetki hieman pidemmälle extralle, joka summaa yhteen jo aiemmin tällä kierroksella mainittujen Gertruden ja Dorothyn tarinat.

Aiemmin luostarin väelle sattunutta:

Ylipappi Gerald otti abbedissa Morganan väkisin, minkä seurauksena Morgana sai kaksoset Jasonin ja Isabeaun. Morgana salasi lasten todellisen syntyperän ja väitti kaksosten olevan sairauteen kuolleiden Byroneiden lapsia. Lapset Morgana kasvatti luostarissa täysin tietämättöminä todellisesta syntyperästään. Jason karkasi myöhemmin avioon Gertrude Nevillen kanssa ja Isabeau puolestaan kihlattiin herttua Aldwin Montroselle.

Cecilian isä pakotti tytön luostariin vastoin tämän omaa tahtoa. Vaikean alun jälkeen Cecilia kuitenkin tottui luostarin elämään ja oppi nauttimaan siitä. Nunnanlupauksestaan huolimatta Cecilia ei lakannut haaveilemasta omasta perheestä. Toisin kuin Cecilia, Margaret saapui luostariin omasta tahdostaan ja on ollut alusta alkaen tyytyväinen kohtaloonsa. 

Antonia Crawford päätyi hirttoköyden jatkoksi tultuaan tuomituksi Agnes Flintstonen murhasta. Tätä ennen hän kuitenkin ehti synnyttää tyttären, jonka kuningas nimesi Desdemonaksi. Tyttö lähetettiin luostariin nunnien hoiviin, sillä kuningas ei halunnut mitään osaa tämän elämään. 

Dorothy Woodville ja Henry Neville rakastuivat toisiinsa ja toivoivat yhteistä elämää. Malcolmin kiristyksen vuoksi Henryn puolisoksi päätyi kuitenkin Gemina eikä Dorothy. Dorothy ei kyennyt ymmärtämään miksi Henry ei vaatinut häntä puolisokseen ja raivostui siitä. Perheen suhtautuminen ei auttanut asiaa lainkaan, minkä seurauksena Dorothy ei enää palautunut omaksi itseksensä. Näpäyttääkseen isäänsä hän sabotoi tämän hevosen kiinnitykset, mikä aiheutti vaunuonnettomuuden jossa Malcolm sekä Beatrice ja Edward Neville kuolivat. Dorothy ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt vaan vannoi kostoa. Woodvilleksi hän ei enää itseä tunnustanut vaan alkoi kutsua itseään Redwoodiksi. 

Aiemmin Byroneille sattunutta:

Gertrudella ja kruunuprinssi Edmundilla oli suhde, mutta Truda huomasi nopeasti Edmundin olevan vain lumoutunut häneen. Hän lopetti suhteen, mutta Edmund ei lakannut hänen piinamistaan. Tämän vuoksi Gertrude vietteli paroni Jason Byronin ja yhdessä he karkasivat naimisiin. Muuttaessaan maaseudun rauhaan Gertrude toivoi Edmundin unohtavan hänet. Byroneiden kartanon pihalla oleva sauna herätti Gertrudessa kuitenkin levottomuutta.

Pala kurkussa Morgana katsoi peilistä itseään ihailevaa Isabeauta. Isabeaun pukema mekko oli alunperin teetätetty Morganalle itselleen. Morganan ja Edward Nevillen häät eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet ja mekko jäi käyttämättömäksi kunnes Ruby asteli siinä avioon Robert Crawfordin kanssa. Morgana saattoi vain toivoa, ettei mekko ennustanut Isabeaun avioliittoa. Hän oli alkanut teetättää Isabeaulle omaa mekkoa, mutta kuningas oli aikaistanut häitä eikä se ollut ehtinyt valmistua.

Isabeau ihaili innoissaan itseään peilistä. Pian hän ei olisi enää unohdettujen Byroneiden lapsi, vaan herttuatar Isabeau Montrose. Isabeaun omat lapset kasvaisivat luostarin sijaan suuressa kartanossa kuninkaan lasten serkkuina. Isabeau oli ollut tyytyväinen omaan vaatimattomaan elämäänsä, mutta oli jo pitkään miettinyt mitä maailmalla luostarin muurien ulkopuolella olisi tarjota. 

Haikeana Morgana nappasi Isabeaun tiukkaan halaukseen. Hän ei ollut koskaan kuvitellut saavansa lapsia, mutta toisin oli käynyt. Morgana oli nauttinut joka hetkestä lastensa kanssa ja oli surullinen Isabeaunkin muuttaessa pois. Motrosejen uusi kartano oli kuitenkin onneksi luostarin lähellä, joten Morgana pysytisi näkemään Isabeauta vielä säännöllisesti.

"Muistathan tulla käymään mahdollisimman usein?" Morgana kysyi haikealla äänellä. Hänen oli vaikea uskoa Isabeaunkin lähtevän jo pois. Kaipaus - se tulisi olemaan suuri. 

"Muistan", Isabeau vastasi yhtä haikeasti. Vaikka hänen omat vanhemmat olivat kuolleet ennen kuin Isabeau edes muisti, oli Morgana toiminut hänelle ja Jasonille hyvänä korvikkeena äidille. Tämän jättäminen taakse luostariin oli avioliitossa kaikkein vaikeinta. 

Ajatuksissaan Isabeau käveli jo luostarin pihalle nopeasti pystytetylle hääpaikalle. Kuninkaan pojan häihin se oli varsin vaatimaton, mutta aiempien vuosien tapahtumien johdosta kuningas halusi pitää häät nopeasti ja pienimuotoisesti. Käänteet Aldwinin elämässä nostivat Antonian aina vain uudestaan ja uudestaan valtakunnan puheenaiheeksi, eikä kuningas pitänyt siitä lainkaan.

Nähdeessään Aldwinin saapuvan Isabeau käveli jalat täristen tämän kanssa hääkaaren alle. Kaikki ylimääräiset juhallisuudet oli riisuttu heidän häistänsä, Gerladikin oli kirjoittanut Morganalle luvan toimittaa vihkiseremonia. Vieraina juhlissa oli vain nunnat, miesten tavoin he saattoivat toimia avioliiton todistajina. Häiden yksinkertaisuus ei kuitenkaan Isabeauta häirinnyt, olihan hän tottunut siihen luostarissa viettäminään vuosina. Pienet häät olivat olleet Isabeaulle suorastaan helpotus, sillä suuret väkijoukot olivat hänelle vieraita.

Häiden pienuus ja yksinkertaisuus häiritsi Aldwinia Isabeaunkin puolesta. Hän ei voinut ymmärtää, miten häntä saatettiin kohdella näin. Aivan kuin hän olisi ollut joku merkityksetön talonpoika. Ja sitähän hän ei ollut. Aldwin oli kuninkaan poika, äitinsä opetuksien mukaan Aldwinin olisi kuulunut olla kruununperijänä muukalaiskuningattaren pojan sijasta. Vastustella hän ei kuitenkaan voinut, isänsä tahdon mukaan Aldwinin oli naitava köyhän paronin tytär Isabeau. 

Katsoessaan Aldwinin ja Isabeaun häitä Cecilia tunsi katkeruuden nostavan taas rumaa päätään. Cecilia olisi itse halunnut päästä naimisiin, mutta isänsä vuoksi hänet oli lukittu luostarin muurien sisälle. Isabeaulle kaikki ovet olivat avoinna, mutta Cecilialle ne olivat sulkeutuneet siveyslupauksen myötä.

****

Sisar Margaretin opastaessa oikeaa seremoniaa luonnonhenkien palvelemiseen Dorothy pyöritteli silmiänsä. Luonnonhenget eivät olleet antaneet hänelle mitään eikä häntä kiinnostanut niitä palvoa. Fredrika oli työntänyt Dorothyn luostariin suoraan Malcolmin hautajaisista. Vailla muita vaihtoehtoja Dorothy oli totellut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että Dorothy olisi ajastaan luostarissa nauttinut tai edes yrittänyt parastansa oppiakseen sen tavoille.

Margaret ei voinut olla huomaamata Dorohtyn välinpitämättömyyttä, mikä loukkasi häntä suuresti. Nunna, joka ei kunnioittanut asiallisesti luonnonhenkiä oli pyhäinhäväistys. Jos Margaret olisi ollut abbedissa, olisi Dorothy lentänyt ulos jo aikaa sitten. Morgana oli kuitenkin paljon pitkähermoisempi ja antoi tytön vielä yrittää.

 "Sisar Dorothy jos haluat oppia elämään luostarissa tulee sinun edes yrittää!" Margaret kivahti Dorothylle. Hän ei voinut ymmärtää mikä tytöllä oli vikana. Luostari ehkei ollut Dorothyn oma valinta, mutta naisena tällä ei ollut muita vaihtoehtoja. 

"Kyllä sisar Margaret", Dorothy vastasi kyllästyneenä. Dorothy ei aikonut tehdä siveyslupausta, hän ei aikonut jäädä pysyvästi luostariin. Kunhan hän vain ensin keksisi korvaavan vaihtoehdon.

****

"Sir Woodville on löytänyt ritareineen jälleen uuden puolisen. Se tuodaan meille pian. Et olekaan ennen tainnut nähdä kuinka ilman puolisia käsitellään?" Gerald selitti Geoffreylle shakin lomassa.

"Poikkeaako se paljonkin muiden puolisten käsittelystä?" Geoffrey kysyi kiinnostuneena. Hänen luostariin muuttonsa jälkeen Gerald oli päästänyt hänet todella mukaan pappien salaisuuksiin. Puolisten käsittely opetettiin vain kaikista korkea-arvoisimmille papeille, joten se oli suuri kunnia Geoffreylle. Samalla oppi sinetöisi hänen paikkansa Geraldin tehtävän jatkajana. 

"Vaikeampaa kuin maan puolisten käsittely, mutta helpompaa kuin veden. Henkilökohtaisesti pidän sitä kuitenkin vastenmielisenä", Gerald selitti. Hän oli ollut helpottunut Geoffreyn osoittaessa oikeanlaista luonnetta puolisten käsittelyyn. Joskus täytyi vain olla valmiina tekemään uhrauksia saavuttamiensa etujen eteen. Niistä eduista Gerald olikin nauttinut suuresti. Eduista suurin Geraldille oli nuoruus, toisin kuin hänen ikätoverinsa Geraldin iho oli vielä sileä ja ryhti ylväs.

"Olen valmis siihen", Geoffrey vastasi. Alkuun hän oli järkyttynyt puolisten käsittelystä, mutta ymmärsi heidän olevan vaaraksi kaikille. Puolisten käsittelyn tuoma valta houkutti Geoffreytä myös päivä päivältä enemmän.

****

Desdemonan kasvattaminen osoittautui nopeasti huomattavasti vaikeammaksi kuin muiden luostarissa asuneiden orpojen. Desdemona oli itsepäinen ja vaativa lapsi, jos jokin ei sujunut heti hänen tahtonsa mukaan koko luostari sai siitä kuulla. Morgana ei jaksanut enää pieniä lapsia, joten lapsen hoito jäi lähinnä Margaretin ja Cecilian harteille.

Margaret nappasi tottuneesti Desdemonan kehdostansa. Tyttöä hoitaessaan hän oli kiittänyt monta kertaa luonnonhenkiä siitä, ettei omia lapsia tulisi saamaan. Lastenhoito oli nopeasti osoittautunut joksikin, mistä Margaret ei erityisemmin pitänyt. Cecilian kanssa hän odottikin innoissaan Desdemonan syntymäpäivää.

Huokaisten Margaret halasi kuitenkin Desdemonaa, tytöllä ei ollut ketään muuta kuin nunnat. Antonia oli kuollut, kuningas Edmund, prinssi Edmund ja Emmeline eivät välittäneet ja Aldwinkin oli liian syvällä omassa katkeruudessansa. Desdemonan tulevaisuus oli kovin epävarma, kuningas halusi pitää hänet luostarissa nyt, mutta muuttuisiko hänen mielensä myöhemmin?

****

"Miksi se on niin vaikea käsittää? Minä en aio tulla katsomaan Geminaa, olipahan kuinka sairas tahansa!" Dorothy sanoi korottaen samalla ääntään. Hän oli saanut tarpeeksensa äidistään, Columista ja Henrystä, jotka kaikkki koittivat saada hänet tapaamaan Geminan. Mikseivät he voineet ymmärtää, ettei Dorothyä kiinnostanut? Ainoa tunne joka Dorothyssä oli herännyt hänen kuullessaan Geminan sairaudesta oli ilo.

"Hän on sinun siskosi! Miten voit olla noin tunteeton? Gemina ei välttämättä selviä synnytyksestä", Colum kivahti takaisin. Hän ei voinut ymmärtää Dorothyn uutta tunteettomuutta. Nainen mustassa hunnussa ei ollut se sisko, jonka kanssa Colum oli elänyt lapsuutensa.

"Hän lakkasi olemasta siskoni kihlautuessaan minun rakkaani kanssa. Geminan kuolema ei hätkähdyttäisi minua pätkääkään", Dorohty naurahti kylmästi. 

"Kuinka sinä voit edes sanoa noin?" Colum kysyi ahdistuneena. Hän ei ymmärtänyt mikä hänen siskoonsa oli tullut. Dorothy oli aina ennen ollut niin lempeä ja välittävä, mutta nyt Columin edessä seisova nainen oli kylmä ja tunteeton.

"Hyvinkin ja sanon vielä pahempaa, jos joku teistä tulee anelemaan Geminan puolesta", Dorothy sähähti vihaisena. Colum katsoi vielä hetken järkyttyneenä siskoaan ja kääntyi pois. Hänen tuntemansa Dorothy oli jo kuollut ja Gemina oli menossa samaa tietä.

***

Helpottuneena Margaret piti pientä Desdemonaa sylissään. Tämän kasvun jälkeen asiat luostarissa helpottuisivat. Ei enää yöllisiä heräämisiä taaperon parkunaan tai vettä pärskivän tytön kylvettämistä.

Dorothy katsoi kakun edessä odottavaa Desdemonaa tunteettomana. Hän ei ollut suostunut koskemaan lapseen kertaakaan ei edes Morganan pyynnöstä. Lapsi oli vain muistutus kaikesta siitä, mistä Dorothy oli Henryn kanssa haaveillut. Kaikesta siitä, mitä Gemina oli häneltä riistänyt. Juhliinkin hän oli tullut vain, koska kaikki nunnat osallistuivat niihin. Tai enemmänkin kakun perässä, luostarissa harvoin oli mitään hyvää, sillä olihan herkut vain maallisia iloja.

Margaretin puhaltaessa kynttilät Desdemonan kanssa Morgana ja Cecilia kannustivat innoissaan. Dorothy puolestaan vain tuijotti kylmästi eteensä ja odotti milloin saisi kakkua.

Lady Desdemona Montrose

Juhlan päätteeksi nunnat ja Desdemona kerääntyivät kakun ääreen. Desdemona istui hiljaa ja kuunteli nunnien puhetta. Päivä päivältä hän ymmärsi enemmän omasta asemastaan, mikä ei aina ollut niin yksinkertainen. Desdemonan isä oli kuningas, mutta siitä huolimatta hän ei ollut prinsessa ja joutui kasvamaan luostarissa yksinkertaisiin vaatteisiin pukeutuen.

"Oletteko jo tehneet Desdemonan opetukselle suunnitelmat valmiiksi? Hän ei osallistu aatelistyttöjen tapakouluun kuten tiedättekin", Morgana sanoi Margaretille ja Cecilialle. Kuningas oli tiukasti kieltänyt Desdemonan päästämisen luostarin muurien ulkopuolelle ilman tiukkaa valvontaa ja senkin kera vain harvoin. Tämä sulki tytöltä aatelistyttöjen tapakoulun ovet, joten hänen opettamisensa jäi Margaretin ja Cecilian vastuulle.

Cecilia yskähti kurkkuun juuttuneen kakkupalasen ja vastasi samalla Dedemonalle hymyillen: "On meillä, aloitamme heti huomenna soittotunnit." Desdemonan opettaminen tavoille oli viimeinen asia mitä Cecilia halusi tehdä, muistuttihan tämä häntä aivan liikaa Antoniasta. Desdemonalle Cecilia ei kuitenkaan halunnut sitä näyttää, olihan hän tytön ainoa sukulainen jota tämä säännöllisesti näki.

"Minä ajattelin antaa myös enemmän tieteellistä oppia. Luostarin elämässä ei sen kummemmin tarvitse soitto- tai tanssitaitoja, joten on sama käyttää aika hyödyllisempiin asioihin", Margaret sanoi leveän hymyn kera. Kateellisena hän ajatteli kuinka olisi itse halunnut saada aikanaan saman mahdollisuuden.

"Luostarin elämässä? Mutta minähän menen naimisiin vielä, en jää silloin luostariin", Desdemona sanoi hämmentyneenä. Ainoa asia mitä hän luostarista halusi oli päästä pois. Luostarin kylmät kiviseinät ja kutittavat kankaat eivät Desdemonaa houkutelleet.

Koko pöytä hiljeni hetkeksi Desdemonan julistusken jälkeen. Nunnat vilkaisivat toisiaan kiusaantuneina ja miettivät mitä sanoa. Lopulta Morgana avasi suunsa: "Sinulla ei ole myötäjäisiä. Isäsi on luvannut maksaa luostariin liittymisen vaativat kulut, muttei lanttiakaan enempää". 

"Minusta ei tule nunnaa, ei tule!" Desdemona kivahti, nousi ylös ja lähti juoksemaan. Raivo sumensi hänen mielensä. Desdemona ei halunnut elää elämäänsä nunnana kylmässä luostarissa kaikkien unohtamana. Hän oli kuninkaan tytär, hänet oli tarkoitettu suurempaan.

"Mitä me teemme hänen kanssaan? Hän on tullut aivan liikaa äitiinsä", Margaret sanoi huokaisten. Desdemona olisi saatava ymmärtämään ettei hänellä ollut vaihtoehtoja, mutta tyttö oli niin itsepäinen, että nunnatkin jo epäilivät onnistumistaan.

Dorothy pyöritteli silmiään ja nousi ylös. Luostarin kakku oli kuivaa ja tarttui kitalakeen, eikä riittänyt siihen, että hän olisi jäänyt kuuntelemaan nunnien turhanpäiväisyyksiä. Mitään sanomatta Dorothy lähti kävelemään ulos. Hän oli viettänyt luostarissa jo monta kuukautta eikä ollut edistynyt lainkaan suunnitelmassaa kostosta tai poispääsystä. Ajatuskin Geminan pian syntyvästä kakarasta sai hänet päivä päivältä vihaisemmaksi.

"Entä mitä teemme hänen kanssaan?" Margaret kysyi ja sai kysymyksellään aikaan uuden kiihkeän puheensorinan.

Vihaisena Dorothy lähti kävelemään kohti kaivoa. Fredrika oli joskus kertonut kaivojen henkien täyttävän toiveita, kun niille maksoi siitä. Saduissa sankarit saivat kaivoilta haarniskoja, aseita ja vihjeitä. Ehkä Dorothyllekin liikenisi jotain.

Dorothy kaivoi Geraldin tavaroiden joukosta löytämänsä lantin vaatteidensa lomasta, esitti toiveen kaivolle ja jäi kuuntelemaan. Kaivosta kuului kuitenkin vain kolikon veteen tipahduksen aiheuttama ääni ja sen jälkeen kaikki muuttui taas hiljaiseksi. Pettyneenä Dorothy huokaisi. Ehkä kaivon taika oli tarkoitettu vain sankareille.

Yhtäkkiä kaivosta alkoi kajastamaan puhtaan sinistä valoa. Dorothy katsoi hengästyneenä kaunista ilmestystä. Yhtäkkiä valo kuitenkin katkesi ja Dorothy tunsi ilman viilenevän. Pahanenteinen aavistus heräsi Dorothyn sisällä hänen nähdessään valon alkaessa tulevan uudestaan, tällä kertaa tosin myrkyllisen vihreänä.

Ennen kuin Dorothy ehti reagoida mitenkään huomasi hän taaksensa ilmestyvän naisen. Naisen jolla oli vihreä iho ja Dorothynkin silmiä kylmemmät silmät. Hämmentyneenä Dorothy jäi tuijottamaan tuntematonta naista.

"Mitä pidit lahjastani?" nainen kysyi samalla viekkaasti hymyillen. Dorothyn entistä hämmentyneempi ilme sai noidan jatkamaan: "Sinun siskosi sairastuminen, luuletko tuollaisen taudin luonnollisesti tulevan?"

****

Juhlien jälkeen Morgana asettui mukavasti omaan huoneeseensa lukemaan pyhiä tekstejä. Siitä oli tullut hänen rutiininsa Isabeaun lähdettyä, sillä enää Morgana ei voinut viettää iltojaan tyttärensä seurassa. Tällä kertaa Morganan rauha keskeytyi vaativaan koputukseen. 

"Sisään", Morgana huudahti.

Margaret riuhaisi oven auki ja ryntäsi sisään. "Sisar Morgana Dorothy on kadonnut", Margaret henkäisi asiansa järkyttyneen kuuloisella äänellä.

Kuullessaan Margaretin sanat Morgana paukautti kirjan kiinni ja kirosi mielessään. Miten ihmeessä yhdestä tytöstä pysyti syntymään näin paljon ongelmia? Jos he eivät löytäisi häntä pian, sana leiväisi ja vaikuttaisi luostarin maineeseen. Woodvillejen perheen raivosta puhumattakaan.

"Miten niin kadonnut?" Morgana kysyi toivoen Dorothyn olevan vain jossian mistä nunnat eivät olleet vielä etsineet.

"Kukaan ei ole nähnyt häntä kakun syönnin jälkeen. Olemme etsineet häntä aivan kaikkialta. Ei viestiä, ei jälkiä, ei mitään. Aivan kuin tyttö olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen", Margaret sanoi. Hän tunsi Dorothyn katoamisesta valtavaa huolta ja syytti siitä osin itseään. Jos hän olisi vain kyennyt tekemään tytön sopeutumisesta hieman helpompaa.

****

Mietteissään Cecilia kirjoitti päiväkirjaansa. Dorothyn katoaminen oli aiheuttanut paljon hälinää luostariin, olihan tämä arvostetusta aatelisperheestä. Ritarit olivat auttaneet Dorothyn etsinnössä, mutta hiustakaan ei oltu löydetty. Dorothy oli ja pysyi kadonneena.

Vaikka Cecilia ei tiennyt missä Dorothy oli oli hän hieman kateellinen tälle. Sitä hän tosin ei uskaltanut myöntää kenellekään muulle kuin päiväkirjalleen. Cecilia oli onnistunut löytämään tyytyväisyyden elämäänsä, mutta nyt hänen ikätovereidensa saadessa jatkuvasti uusia lapsia murtui Cecilian tyytyväisyys. Hän oli katellinen eikä hän enää osannut sitä kunnolla peittää.

"Cecilia?" Morgana huhuili, mikä sai Cecilian nopeasti piilottamaan päiväkirjansa. Morganalle Cecilia ei halunnut myöntää tyytymättömyyttänsä, olihan nainen tehnyt niin paljon häenen eteensä.

"Minulla on sinulle uusi tehtävä. Paronitar Nevillen kuolema synnytykseen on jättänyt hänen kaksosensa äidittömiksi. Paroni tarvitsee apua lasten kasvatukseen, joten hän on kääntynyt meidän puoleemme. Sinun tuleekin ottaa päävastuu kaksosten kasvatuksesta niissä asioissa, mitä äidit heille usein opettavat", Morgana selitti. Normaalisti tehtävä olisi langennut kuolleen äidin naimattomille sukulaisille, mutta Dorothyn olinpaikka ei ollut kenekään tiedossa ja Henryn siskot olivat molemmat naimisissa.

****

"Minä saan vain keskenmenoja keskenmenojen perään! Kaikki sujui hyvin ennen Rosalien syntymää, mutta sen jälkeen olen saanut useita keskenmenoja. Mitä minä voin tehdä?" krevitär Mercia Thronton* kysyi epätoivoisella äänensävyllä. Hän ja Thaddeus olivat olleet jo vuosia naimisissa, mutta perijää ei vain kuulunut.

*Mercia Thronton (os. Rochford) on mainittu osassa 1.27 Amadeusin ensimmäisenä kihlattuna ja Rubyn liemien uhrina

Morgana katsoi surullisena veljenpoikansa vaimoa. Jatkuvat keskenmenot olivat piinanneet pariskuntaa jo vuosia, ensimmäinen tytär oli syntynyt ilman mitään ongelmia, mutta nyt raskaudet eivät vain millään jatkuneet loppuun asti. Jopa Morganan tietämys loppui kesken, hän ei ymmärtänyt miksei Mercia tuntunut onnistuvat lapsen saannissa enää.

"Valmistelen sinulle rukouksia maan hengille lausuttavaksi. Suosittelen myös etsimään löytyisikö lähiympäristöstänne maan puolisia, heillä voi olla näppinsä tässä", Morgana neuvoi.

"Mitä minä teen, jos en onnistu saamaan poikalasta?" Mercia kysyi huolissaan. Syrjään asetetun vaimon kohtalo ei koskaan ollut kaunis. "Ei hän enää voi, onhan teillä jo yksi lapsi", Morgana rauhoitteli Merciaa tietäen mitä tämä ajatteli.

Mercia loikkasi ylös ja halasi helpottuneena Morganaa. Siinä hetkessä Morgana ei uskaltanut sanoa mitä muuta ajatteli. Monet poikalasta saamaan kykenemättömät naiset kuolivat nuorena, Morgana saattoi vain toivoa veljensä kasvattaneen poikansa paremmin.

****

"Kevyemmin Desdemona, kevyemmin! Tuolla raivolla vain hajotat koko pianon!" Margaret huudahti kauhuissaan Desdemonan kiduttaessa pianoa. "Otetaan uudestaan, tällä kertaa hieman kevyemmin ja rauhallisemmin", Margaret ohjeisti.

Uudestaan aloittamisen sijaan Desdemona nousi ylös ja tuijotti Margaretia uhmakkaasti. "Minä lopetan nyt sisar Margaret", Desdemona sanoi päättäväisellä äänellä. 

Margaret hiljentyi ensin Desdemonan niskuroinnin takia, mutta keräsi hetkessä itsensä. "Desdemona, tule takaisin! En antanut sinulle vielä lupaa lopettaa", Margaret sanoi tiukalla äänellä. Desdemona ei kuitenkaan vastannut vaan jatkoi päättäväisenä portaiden nousemista. Margaret jäi tuijottamaan tytön perään pohtien samalla, miten lapsen kanssa pärjättäisiin siinä vaiheessa, kun tämän olisi aika liittyä luostariin.

Pienessä huoneessaan Desdemona kiipesi kaikkien sääntöjen vastaisesti sängylle hyppiä siinä. Hän tiesi saavansa ja sormillensa siitä, ettei ollut totellut sisar Margaretia, mutta ei välittänyt siitä. Desdemonaa ei oltu luotu tottelemaan sääntöjä, olihan hän kuninkaan tytär.

Hyppiessään sängyllä kohti kattoa Desdemona tunsi itsensä hetken vapaaksi nunnista, säännöistä ja luostarista. Siitä tunteesta Desdemona piti ja siitä hän aikoi päästä nauttimaan vielä lisää. Vielä Desdemona ei tiennyt kuinka hän aikoi karata luostarista, mutta jonain päivänä hän sen tekisi. Kunhan hän vain keksisi ensin hyvän suunnitelman.

****

Mietteliäänä Cecilia käveli ympäri luostaria koittaen saada omia ajatuksiaan kokoon. Nevillen lapsien kasvatuksessa apuna osallistuminen oli osoittautunut haastavammaksi kuin hän oli kuvitellut. Paroni, lasten isä oli Cecilialle houkutus, suurempi kuin hän olisi osannut kuvitella. Henryn seurassa Cecilian päähän ilmestyi haaveita, jotka hän oli jo kauan sitten haudannut.

Yhtäkkiä epäsäännöllinen koputus keskeytti Cecilian mietteet. Huokaisten Cecilia lähti kävelemään kohti ovea, todennäköisesti siellä olisi taas joku aatelisista hakemassa apua synnytykseen. Jos Cecilia oikein muisti markiisi Pembroken vaimo oli aivan viimeisimmillään raskaana.

Cecilian hämmästykseksi ovella ei ollut kukaan aatelisten palvelijoista vaan köyhän näköinen nuori nainen. Raskaana tämä kuitenkin oli ja kivusta vääntyvän ilmeen perusteella synnytys oli juuri alkanut. Nopeasti Cecilia huusi Margaretin avukseen ja auttoi naisen synnytykselle sopiviin tiloihin.

Nopean synnytyksen jälkeen Cecilia kylvetti pientä vastasyntynyttä poikaa. Tämä oli perinyt äidiltänsä ihonvärinsä, mutta mustat hiukset ja siniset silmät tulivat lapsen isältä, jota Cecilia epäili tiesikö lapsen äitikään. 

Tottunein käsin Cecilia puki itkevän lapsen ja alkoi lohduttaa tätä. Avioton lapsi ja todennäköisesti vielä huorankin... Lapsen tulevaisuus ei näyttänyt kovinkaan valoisalta. Lapsen hiljennyttyä Cecilia lähti viemään lasta äidillensä, odottaisihan tämä varmasti poikansa näkemistä.

Cecilian saavuttua huoneeseen johon hän oli naisen jättänyt löysi hän lattialta vain harakanvarpain kirjoitetun ja virheitä täynnä olevan lyhyen kirjeen. 

"Ana lapsele isäni mukahan nimeksi Hunter. Pitäkää hännetä huoli", kirjeessä luki.

Ei sanaakaan lapsen isästä tai sukunimestä. Cecilia saattoi todeta olleensa oikeassa, nainen todennäköisesti oli huora, jolla ei ollut varaa elättää lastaan eikä mitään tietoa kuka lapsen isä oli.

Mietteliäänä Cecilia nosti lapsen ilmaan ja pohti tämän tulevaisuutta. Luostarissa poika saisi syödäksensä ja katon päälle lapsuutensa ajaksi, mutta mitä sitten? Surullisena Cecilia pohti myös lapsensa jättänyttä naista, tämä ei koskaan saisi poikaansa tuntea.

Asettaessaan poikaa kehtoon Cecilia mietti tämän nimeä. Rosewoodin lakien mukaan jokaisella tulisi olla sukunimi. Yleensä lapsille joita kukaan mies ei tunnustanut omakseen annettiin sukunimeksi Flowers. Sitä nimeä Cecilia ei kuitenkaan halunnut antaa, vaikka säännöt niin vaatisivatkin. Olihan Flowersin sukunimi yhdenlainen leima viattomalle lapselle. Hetken lasta ihailtuaan Cecilia keksi tälle nimen. Reed. Hunter Reed. Sukunimi oli niin yleinen talonpoikien joukossa, ettei kukaan jaksaisi ihmetellä miten luostarissa kasvaisi sen niminen orpolapsi.

Nopeasti Hunter asettui osaksi luostarin arkea. Nunnat iloitsivat taas joukossaan olevasta pienokaisesta, varsinkin kun Hunter ilmeni kovin helppohoitoiseksi Desdemonaan verrattuna. Desdemona ilahtui myös uudesta lapsesta luostarissa, saisihan hänkin Hunterista vielä seuraa. Ikäisiään Desdemona ei oikeastaan ikinä tavannut, eihän kukaan lapsi koskaan tullut luostariin eikä Desdemona saanut sieltä poistua ilman tiukkaa valvontaa.

****

Yhdessä Cecilia ja Morgana taivalsivat lumikinosten läpi. He olivat juuri tulleet ihastelemasta Isabeaun vastasyntynyttä poikaa Cedriciä. Isänsä näköinen poika olikin päässyt luostarin nunnien ykköspuheenaiheeksi, sillä olivahan kaikki nunnat osallistuneet jollain tavoin Isabeaun kasvatukseen.

Yhtäkkiä Cecilia pysähtyi, katsoi nopeasti ympärilleen etsien kuulevia korvia ja katsoi Morganaa vakavissaan. "Oletko aikonut kertoa Isabeaulle ja Jasonille totuuden heidän syntyperästänsä?"

"En, en voi riskeerata Jasonin omaisuutta. Jos joku saisi joskus tietää ettei hän ole todella Byron... Hänen koko omaisuutensa olisi alttiina menetykselle", Morgana sanoi raskain sydämin. Hän olisi kovin halunnut kertoa lapsilleen olevansa oikeasti heidän äitinsä, mutta riskit olivat liian suuret.

Cecilia huomasi Morganan surullisuuden ja nappasi tämän halaukseen. Hän saattoi vain kuvitella Morganan tunteman tuskan.

Nunnien jatkaessa kävelyään muurin taakse liukastunut Gerald nousi ylös ja jäi tuijottamaan heidän peräänsä raivoissaan. Jos Byronin kaksoset todella olivat Morganan, kuka muu voisi olla isä kuin Gerald itse? Nyt kun hän tarkemmin muisteli, Gerald saattoi nähdä selvän yhdennäköisyyden itsensä ja Byronin pojan välillä. 

Mietteliäänä Gerald istui ja pyöritteli lohta lautasellaan. Hän oli isä. Koko aikuisuutensa ajan hän oli kuvitellut ettei koskaan saisi lapsia, mutta todellisuudessa hänellä oli jo kaksi. Jason Byron ja Isabeau Montrose. Tyttö ei oikeastaan häntä kiinnostanut, mutta Jason... Poika voisi siirtää Greyn nimeä eteenpäin ja pelastaa sen unohdukselta.

Suunnitelman alkaessa kehkeytyä Geraldin mielessä hän jatkoi syömistään. Greyn suvulla olisi jälleen kerran uusi mahdollisuus. Ensin hänen täytyisi kuitenkin puhua Morganan kanssa.

"Jason ja Isabeau, he ovat minun lapsiani, etkä sinä kertonut minulle mitään", Gerald ärähti hiljaisesti. Muu luostarin väki nukkui jo eikä Gerald halunnut sotkea heitä hänen ja Morganan välienselvittelyyn.

Kauhuissaan Morganan otti askeleen taaksepäin. Gerald tiesi. Morgana oli tehnyt kaiken salatakseen kaksosten todellisen syntyperän, mutta nyt se kaikki oli turhaa.

"Minä otan sinut pois abbedissan paikalta, eihän huora voi olla nunna. Jasonin minä vielä aion tunnustaa omakseni", Gerald sähisi raivon muuttaessa hänen näkökenttänsä punaiseksi.

"Huora? Itse olet rikollinen, teit sen vastoin tahtoani", Morgana vastasi samalla, kun ikävän muiston tuomat kyyneleet alkoivat nousta hänen silmiinsä.

"Älä edes yritä, sinähän suorastaan anelit sitä käytökselläsi", Gerald sanoi ja tökkäsi Morganaa.

Hetken Morgana tuijotti kauhuissaan Geraldia. Tämä aikoi viedä häneltä kaiken, Morganan asema, kunnia ja lasten perintö. Asema paroneiden lapsina oli huomattavasti parempi kuin asema nunnan ja papin äpärinä. Lapsiaan miettien Morgana nosti kätensä ja tyrkkäsi Geraldia.

Morganan työnnön voimasta Gerald alkoi horjahtaa taaksepäin. Asekeleen ottaessaan hän tunsi kuitenkin lattian loppuvan hänen jalkojen allaan ja jalan tipahtaen kohti tyhjyyttä. Ennen kuin Gerald ehti korjata tasapainoaan lensi hän jo portaita alas.

Morgana tunsi kauhua teostaan, Geraldin putoamisesta lähtenyt ääni ei kuulostanut hyvältä. Hetken abbedissa keräsi itseään ja lähti varovaisesti kapuamaan portaita alas toivoen samalla ettei kukaan herännyt ääniin.

Alhaalla Morgana löysi verilätäkössä makaavan Geraldin. Hänen ei edes tarvinnut kokeilla miehen pulssia tietääkseen mitä oli tapahtunut, Geraldin tyhjyyteen tuijottavat silmät riittivät kertomaan kaiken. Ylipappi oli kuollut.

Järkyttyneenä Morgana jäi tuijottamaan tyhjyyteen. Hän oli tappanut jonkun. Tehnyt vastoin luonnonhenkien käskyä. Mitä Morganalle tapahtuisi nyt? Entä mitä tapahtuisi, kun tieto leviäisi.

Kuullessaan askeleet portaissa Morgana alkoi panikoimaan, mutta rauhoittui hieman nähdessään tulijan olevan Cecilia. Cecilia katsoi ensin tyynesti kuolleena maassa makaavaa Geraldia ja sen jälkeen käänsi katseensa ylös tarkistaakseen ettei kukaan muu ollut hereillä. 

"Mitä minä teen?" Morgana kysyi paniikissa Cecilialta. 

"Et mitään, ethän sinä ole tehnyt mitään. Tuo porrashan on vain selvästi rikki", Cecilia sanoi ja osoitti ehjää porrasta ja polkaisi sen rikki. "Sitäpaitsi Geoffrey odottaa jo malttamattomana ylipapin virkaa, joten hän on vain tyytyväinen Geraldin ollessa pois tieltä", Cecilia jatkoi.

Hetken Morgana katsoi vielä verilätäkössä makaavaa Geraldia ennen kuin alkoi rauhoittua. Asiat kääntyisivät vielä hyvin. Yhdessä Cecilia ja Morgana hiipivät takaisin ylös ja jättivät Geraldin makaamaan jonkun löydettäväksi.

****

****

****

Byron

Katsoessaan niiavaa palvelijaa Gertrude mietti mitä hänen oikein kuuluisi tehdä. Nevilleillä ei koskaan ollut ollut palvelijaa, joten Gertrude ei tiennyt miten toimia näiden kanssa. Jason oli kuitenkin vaatinut palvelijan ottamista avuksi lapsen kanssa, joten nyt talossa oli sellainen. Gertrudella ei ollut yhtään hyvää tekosyytä keiltäytyä palvelijasta, eihän hän vielä ollut kertonut Jasonille puolisuudestansa.

Valtavan mahansa kanssa Gerturde nousi vaivaalloisesti antamaan poskisuudelmat Gabriellalle. "Tervetuloa kotiini", Gertrude sanoi.

"Kiitos" Gabriella Newson vastasi.

Esiteltyään Gabriellalle Byroneiden kartanon istuutui Gertrude ajatuksissaan syömään. Samaan aikaan hänen päässään pyöri häiritsevä ajatus, mitä jos lapsi olisi puolinen? Lapsi ei kykenisi peittämään puolisuuttaan Gabriellalta.

Gertrude tunsi kalan takertuvan kurkkuunsa miettiessään lapsen mahdollista puolisuutta. Maalla lapsi olisi kyllä turvassa ylimääräisiltä katseilta, mutta miten Jason ja Gabriella suhtautuisivat lapseen? Veden puolisten selkeimmät ominaisuudet onneksi eivät näkyneet heti vauvalla, joten ainakin Gertrudella olisi aikaa tehdä suunnitelmia, jos lapsi osoittautuisikin puoliseksi.

"Mitä näin synkkänä mietit?" Jason kysyi huolissaan saapuessa ruokasaliin. Hän oli huomannut vaimonsa vaipuvan aika ajoin synkkyyteen eikä ollut saanut kaivettua tästä sen syytä ulos.

"Kaikki on hyvin", Gertrude vastasi kohottaen tekohymyn huulillensa. 

"Tiedäthän, että voit kertoa minulle mitä tahansa?" Jason kysyi ja tarttui samalla Gertruden käteen. Hän tiesi, ettei Truda puhunut totta väittäessään kaiken olevan hyvin.

Katsoessaan Jasonia silmiin Gertrude tunsi lämmön rinnassaan. Jason todella rakasti häntä, eikä vain ollut hullaantunut niin kuin Edmund. Gertrude puristi aviomiehensä kättä ja tunsi yllättävän rauhan sisällään. Jason tulisi ymmärtämään hänen puolisuuttaan kunhan hän vain siitä uskaltaisi kertoa.

****

Arki Byroneiden maalaiskartanossa jatkui rauhallisesti, kunnes eräänä aamuna Gertrude heräsi synnytyksensä ennenaikaiseen alkamiseen. Nunnaa ei keretty saada apuun, mutta kaikeksi onneksi Gabriella oli ollut apuna äitinsä synnytyksissä, joten hän osasi auttaa Jasperin ja Alianorin turvallisesti maailmaan.

Isänsä värityksen perineen pojan Gertrude nimesi kuolleen veljensä mukaan Jasperiksi. Toisin kuin Trudan veli, Jasper oli onneksi täysin normaali. 

Tyttö nimettiin Jasperin äidin mukaan Alianoriksi. Veljensä tavoin tyttö oli normaali. Huomattuaan lasten välttymisen puolisuudelta Gertrude saatoi hengähtää. Lapset olivat turvassa.

Jason oli onnessaan omista lapsistansa, vihdoinkin pitkään tyhjillään olleessa kartanossa oli taas elämää. Lapsilleen hän aikoi tarjota erilaisen lapsuuden kuin oli itse kokenut, Morgana oli kyllä täyttänyt äidin paikan hyvin, mutta Jason oli aina kaivannut omaa isäänsä. Lapsilleen hän aikoikin olla läsnä.

****

Paniikissa Gertrude kohensi liekkejä koittaen saada sinne heittämänsä kirjeen syttymään. Toisin kuin hän oli toivonut, maaseudulle lähteminen ei ollut riittänyt saamaan Edmundia unohtamaan häntä. Pitkän rauhan jakson jälkeen Edmundin kirjeet olivat löytäneet Gertruden.

Nähdessään liekkien tarttuvan kirjeeseen Gertrude tunsi hieman rauhoittuvan. Kirjeen sisältö ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. "Olen valmis tekemään mitä vain saadakseni olla sinun käsilläsi jälleen kerran", Edmund oli kirjoittanut. Gertrude ei voinut muuta kuin pohtia mitä Edmundin mitä tahansa tarkoitti.

Astuessaan ruokasaliin Gabriella saattoi saman tien huomata jonkin olevan vinossa. "Lady Gertrude, oliko kirjeessä huonoja uutisia?" Gabriella kysyi. Hän oli huomannut paronittaren saavan kovin paljon kirjeitä kuninkaallisella sinetillä ja oli jo pitkään pohtinut keneltä ne tulivat.

"M-minä... K-kirjeessä..." Gertrude takelteli muttei saanut yhtään kokonaista sanaa suustaan. Edmundin sanat pyörivät pelotellen hänen mielessään.

Täysin tietoisena tekonsa sopimattomuudesta Gabriella astui lähemmäs ja halasi nuorta peloissaan olevaa paronitarta. Hänellä oli oma epäilyksensä kirjeen lähettäjästä, olihan palvelusväen keskuudessa juoruiltu kovin prinssi Edmundin ja Gertruden mahdollisesta suhteesta. "Avioliittosi Jasonin kanssa suojelee sinua kyllä", Gabriella sanoi koittaen rauhoitella Gertrudea.

****

"Geminan hautajaiset ovat olleet. Meidän täytyykin alkaa suunnitella jo matkaa valtakunnan ytimeen Henryn luo", Gertrude sanoi hieman peloissaan. Avioliittonsa alun jälkeen hän oli käynyt Rosewoodin ytimessä avin muutaman kerran peläten törmäävänsä Edmundiin. 

"Mennään lyhyellä varoitusajalla, jolloinka Edmund ei ainakaan osaa itse tulla paikalle samaan aikaan", Jason vastasi huomatessaan vaimonsa pelon. Ajan kuluessa Gertrude oli alkanut uskaltaa paljastaa salaisuuksiaan aviomiehelleen. Jason olikin saanut kuulla siistityn version Edmundin hullaantumisesta ja ymmärsi vaimonsa haluttomuutta vierailla maaseudun ulkopuolella.

Onnellisena Gertrude tarttui Jasonia kädestä. Miten hän olikaan saattanut onnistua saamaan niin upean miehen itselleen? Mitä enemmän Gertrude vietti aikaa Jasonin kanssa sitä enemmän hän tähän rakastui. Edmundin aiheuttamat pelon varjotkin tuntuivat aina vain pienemmiltä Jasonin rinnalla.

****

Nopeampaa kuin he olisivat halunneet uskoa koittivat Jasperin ja Alianorin syntymäpäivät. Henry vietti vielä suruaikaansa Geminan kuoleman johdosta ja Annabeth sekä Isabeau olivat vasta synnyttäneet, joten juhlia vietettiin vain perheen kesken. Se ei kuitenkaan Jasonia ja Gertrudea häirinnyt, he pitivät omasta rauhastaan.

Paroni Jasper Byron

Lady Alianor Byron

Jasperista tuli kyllä ihan äitinsä näköinen kasvonpiirteiltään ja Alianorista puolestaan isänsä.

****

Kaksosten syntymäpäivän jälkeen elämä maaseudun rauhassa jatkui normaalisti. Edmundin kirjeitä tuli säännöllisesti, mutta Gertrude ja Jason polttivat ne edes niitä avaamatta. Jason matkusti säännöllisesti valtakunnan ytimeen työasioissaan. Gertrude pysyi lapsineen maaseudulla ottamatta askeltakaan lähemmäs kuninkaanlinnaa. 

Gertrude nautti lastensa ja Gabriellan seurasta. Kaikki oli hyvin. Pientä hermostusta Gertrudessa aiheutti kuitenkin Henryn kaksosten pian olevat syntymäpäivät, sillä sinne hänkin oli luvannut mennä. Jason olikin jo tekemässä matkaan vaadittavia valmisteluita.

Kesken Jasperin kanssa vietettävän leikin Gertrude tunsi kuitenkin pahan aavistuksen rinnassaan. Nopeasti hän nousi ylös ja antoi askeltensa johdattaa hänet parvekkeelle.

Parvekkeella Gertrude näki jotain, mitä ei olisi halunnut nähdä. Kauhuissaan hän tuijotti Jasonia ja noitaa, joiden kohtaaminen ei selvästikään ollut kovin ystävällinen. Noidalla oli sauvansa kädessään ja Jasonkin oli kaivanut miekkansa esiin puolustautumistansa varten. 

Gertrude oli kuullut paljon tarinoita noidasta eikä yksikään niistä luvannut hyvää Jasonille. Kauhuissaan Gertrude kääntyi takaisin sisälle ja lähti juoksemaan. Hänen täytyisi keretä ulos ennen kuin mitään ehtisi tapahtua Jasonille.

Saapuessaan noidan luo Gertrude saattoi kuitenkin kauhukseen nähdä olevansa myöhässä. Jason oli jo hautautunut lumeen, ainoastaan hänen kätensä oli jäänyt näkyville. Gertruden ei tarvinnut mennä tunnustelemaan aviomiehensä pulssia, hän tiesi jo tämän olevan kuollut.

Katsoessaan käkättävää noitaa todellisuus alkoi iskeytyä Gertruden päähän. Jason oli kuollut. Valtava tuska viilsi Gertruden rintaa, päättyikö hänen onnensa todellakin näin? Noidan kääntyessä Trudaa päin alkoi myös pelko pesiytyä hänen rintaansa, miksi noita oli täällä? Halusiko tämä vielä jotain muuta?

Katsoessaan noidan kasvoja Gertrude keräsi kaiken rohkeutensa ja avasi suunsa. "Mitä sinä haluat?" Gertrude kysyi peläten samalla lastensa puolesta.

"En enää mitään, maksavan tahon tahto on jo täytetty", noita sanoi ja nauroi samalla ilkeää nauruaan.

Maksava taho. Gertruden ei tarvinnut kauaa miettiä ennen kuin ymmärsi kuka Jasonin kuoleman takana oli. Edmund. Nyt kun Gertrude oli jälleen vapaa, voisi Edmund jälleen yrittää häntä. Nuorena leskenä ei Gertruden jäämistä maaseudulle ilman miespuoleisia sukulaisia katsottaisi hyvällä, vaan hänen odotettaisiin muuttavan veljensä luokse lapsineen. Nevillejen kartanossa Gertrude olisi paljon helpommin Edmundin saavutettavissa kuin Byroneiden maaseudun kartanossa.

"Älä nyt näytä noin järkyttyneeltä, olen minä ennenkin sörkkinyt elämääsi. Veljesi Jasper, hänestä maksettiin hyvin", noita sanoi kylmällä äänellään ja katsoi Gertrudea haastavasti.

Gertrude järkyttyi kuullessaan noidan sanat. Mitä tämä oli tehnyt Jasperille? 

"Sinäkö murhasit hänetkin?" Gertrude tivasi kiihkeällä äänellä.

Noita räjähti jälleen kerran nauruun. "Tapoin? Kuka maksaisi paronin toisen pojan tappamisesta?" noita nauroi pilkallisesti. Gertrude hämmentyi entistä enemmän kuullessaan noidan sanat. Edward ja Beatrice olivat haudanneet Jasperin ruumiin. 

"Veden väen kolmoset, ennenkuulumaton tapaus. Vaikka olittekin vain puolisia veden kuningashuoneet kiinnostuivat teistä. Eteläisen meren kansa maksoi hyvin, kun sain teidät kuvittelemaan Jasperin kuolleen sairauteen", noita jatkoi ja tuijotti ylpeänä itsestään Gertrudea silmiin.

Kuunnellessaan noidan sanoja Gertruden tuska, hämmennys ja pelko muuttuivat vihaksi ja raivoksi. Hänellä oli ollut pitkään epäilyksiä Jasperin kohtalosta*, eihän heidän siteensä ollut koskaan täysin katkennut, mutta noidan uutiset tulivat täysin yllätyksenä.

"Missä hän on?" Gertrude sähähti raivoissaan.

"Missä kuvittelet? Eteläisen meren kansan parissa. Vein hänet eteläisen meren kuninkaalle heti sen jälkeen, kun olin vaihtanut hänen tilalleen oikeasti kuolleen pojan", noita sanoi pilkallisella äänensävyllään.

*ks. Osa 1.28 & extra 6

Kuunnellessaan noidan sanoja Gertrude tunsi kuinka jo ennestään suuri raivo ja viha kasvoi hänen sisällään entistäkin suuremmaksi. Gertruden ei halunnut enää mitään muuta yhtä paljoa kuin satuttaa noitaa samoin kuin noita oli satuttanut häntä. Gertruden kädet puristuivat nyrkkiin hänen kuvitellessaan noidan satuttamista.

       

Gertruden suunnitellessa mitä kaikkea hän noidalle voisikaan tehdä tämä jähmettyi paikoilleen hämmentyneen näköisenä. Samaan aikaan noidan iholta alkoi nousta oudon näköistä höyryä.

Nopeasti höyryn nousun mukana noita alkoi kiljua ja vääntelehtiä tuskasta. Siitä Gertrude ei välittänyt, hän oli edelleen raivoissaan ja omaksi yllätyksekseen nautti noidan tuskan huudoista. Vihaisena ja satuttamisenhaluisena hän tuijotti noidan tuskaa ja ymmärsi aiheuttavan sen itse. Noidasta nouseva höyry ei ollut mitä tahansa höyryä, se oli noidasta itsestään höyrystyvää nestettä. Raivon sokaisemanakin Gertrude ymmärsi aiheuttavansa itse puolisen kyvyillään noidan sisuskalujen höyrystymisen. Se ei häntä kuitenkaan siinä hetkessä häirinnyt.

Noidan kaaduttua lopulta kuivana ja ryppyisenä maahan todellisuus iski Gertrudea kasvoille. Hän oli tehnyt noidalle tuon. Hän oli tappanut noidan. Kaikki nämä vuodet Gertrude ei ollut uskonut olevansa vaarallinen vaikka kaikki väittivätkin puolisten olevan vaarallisia. Nyt Gertrude kuitenkin ymmärsi ensimmäistä kertaa omien voimiensa mahdin ja vaarallisuuden.

Kauaa Gertrude ei ehtinyt tuijottaa kuollutta noitaa ennen kuin kuuli juoksuaskeleet takaansa.

"Lady! Mitä on tapahtunut?" Gabriella huudahti kauhuissaan nähdessään lumessa makaavan Jasonin ja noidan.

Hetken Gertrude mietti hiljaa mielessään mitä sanoisi, mutta nopeasti suunnitelma kypsyi hänen päässään. "N-noita... H-hän hyökkäsi Jasonin kimppuun, mutta jokin meni vikaan ja... Ja he molemmat kuolivat", Gertrude sanoi nyyhkyttäen. 

"M-mutta miksi kukaan hyökkäisi Jasonin kimppuun?" Gabriella kysyi edelleen kauhuissaan.

"Prinssi Edmund. Hän haluaa minut ja on valmis tekemään mitä tahansa sen eteen", Gertrude sanoi kylmällä äänellä. Hän oli viimeinkin ymmärtänyt Edmundin minkä tahansa olevan todellakin mitä tahansa.

"M-mitä me voimme tehdä?" Gabriella kysyi kyseenalaistamatta lainkaan Gertruden sanoja. Hän oli salaa lukenut muutaman Edmundin kirjeen yrittäessään auttaa Gertrudea ja ymmärsi mistä oli kyse.

"Meillä on kaksi ruumista, me kannamme molemmat saunaan ja sytytämme sen. Sinä saat kertoa kaikille ruumiiden olevan minun ja Jasonin. Se on aina tapa saada rauha Edmundilta", Gertrude sanoi kylmän rauhallisesti. Hän oli viimeinkin ymmärtänyt mitä hänen täytyisi tehdä. Niin kauan kuin Edmund tietäisi hänen olevan elossa ei tämä jättäisi häntä rauhaan. Edmundin mitä tahansa oli mitä tahansa ja Gertrude pelkäsi tämän seuraavaksi iskevän Jasperiin ja Alianoriin.

"Mutta entä sinä?" Gabriella kysyi hämmentyneenä.

"Lähden äitini sukulaisten luokse hänen kotivaltakuntaansa. Siellä saan olla rauhassa. Henry pitää huolen Jasperista ja Alianorista. Jos... Jos jään tänne lapset ovat seuraavaksi tulilinjalla, enkä minä voi ottaa sitä riskiä", Gertrude sanoi kyyneleiden noustessa hänen silmiinsä. Jasper ja Alianor... Heidän olisi turvallisinta Henryn seurassa.

Gabriella nyökkäsi vastaukseksi ja yhdessä naiset kantoivat Jasonin ja noidan ruumiit saunaan. Sytyttäessään tulta saunan lattialle kyyneleet alkoivat valua Gertruden poskia pitkin. Hänen onnensa oli päättynyt. Tulen syttyessä Truda katsoi viimeisen kerran rakkaan aviomiehensä nuoria kasvoja ja astui turvaan ulos saunasta. Jason oli kuollut aivan liian nuorena. Nuori mies oli ollut liian hyvä tähän maailmaan, liian hyvä ollakseen Gertruden lähellä. Kaikille Gertruden lähellä oleville kävi huonosti, ensin Jasper, sitten Ida, vanhemmat ja nyt Jason. Jasper ja Alianor, he ainakin saisivat elää loppuelämänsä ilman äitinsä negatiivista vaikutusta.

Katsoessaan palavaa saunaa Gertrude ymmärsi elävänsä nyt sitä hetkeä, minkä hän oli aikanaan Byroneiden kartanoon saapuessaan nähnyt. Tuli ja tuska, ne olivat nyt läsnä. Kunpa hän olisi vain osannut tulkita näkyään, ehkä hän olisi kyennyt sen silloin välttämään.

Gertrude katsoi palavaa saunaa illan pimentymiseen asti. Silloin hän viimeinkin hyväksyi Jasonin olevan poissa. Kyyneleet silmissään Gertrude kääntyi pois ja lähti etsimään lapsiaan. Hänen olisi hyvästeltävä heidät ennen matkaansa. Toisin kuin hän oli Gabriellalle sanonut, ei Gertrude matkaisi äitinsä kotivaltakuntaan. Gertrude oli päättänyt tiensä vievän äitinsä isän kotivaltakuntaan, keskimeren valtakuntaan. Siellä hän oppisi hallitsemaan voimiaan ja pystyisi selvittämään mitä Jasperille ja Idalle oli todellisuudessa käynyt.

****

****

****

Siinä olikin tämä kierros, mitä piditte? Extrassa tapahtui nyt aika paljon, mutta toivottavasti pysyitte kärryillä :D Seuraavaksi päästäänkin uudella kierroksella seuraamaan kuninkaallisten elämää ja tutustumaan uusin kruununperillisiin.