tiistai 9. kesäkuuta 2020

Osa 1.19 Henell




Aiemmin Henelleillä: Britan ja Thomasin avioliitto lähti kuoppaisesti alkuun, rakastihan Thomas serkkuaan ja holhottiaan Hesteriä. Brita kiristi kuitenkin Thomasia toteuttamaan aviolliset velvollisuutensa ja niin saivatkin alkunsa kaksoset Daniel ja Diana. Hester tuli kuitenkin raskaaksi ja Thomas puolestaan määräsi Britan esittämään raskaana olevaa, jotta Hesterin lapsi voitaisiin esitellä Thomasin ja Britan lapsena. Brita suostui mukaan näytelmään, mutta vaati Thomasilta vielä yhtä omaa lasta. Hester sai tytön nimeltä Jeanne, mutta synnytys heikensi häntä valtavasti. Hesterin alkaessa toipuessa synnytyksestä alkoi Brita kuitenkin hiljalleen myrkyttää tätä, saadakseen olla emäntä omassa talossaan. Brita onnistui ja Hester kuoli. 

Thomas ja Brita saivat myös vielä yhden tyttären, Alysin. Hesterin lapsena Jeannesta tuli Thomasin suosikkilapsi ja monesti hän suosikin tätä yli muiden. Ennen kuolemaansa Hester oli ehtinyt asetaa Britalle ansan, myrkytettyjä kuivattuja sitruunanviipaleita. Viime osan lopuksi Brita lankesikin ansaan ja pyörtyi maahan.


Brita pyöri levottomasti sängyssä, painajaiset Hesteristä ja sitruunoista tekivät hänen unestaan levotonta.


Hätkähtäen Brita heräsi painajaisestaan ja huomasi olevansa turvassa omassa sängyssään. Hester oli vain pahaa unta, nainen oli jo hyvän aikaa ollut kuollut ja kuopattu. Silti painajaiset Hesteristä heittämässä Britaa sitruunoilla ja sienillä vaivasivat häntä joka yö.


Huokaisten Brita kohottautui istumaan, hän kyllä tiesi mistä painajaiset juonsivat juurensa. Britan sienet olivat vieneet Hesterin hautaan ja Hesterin sitruunat olivat melkein saaneet Britan seuraamaan perässä. Britan onneksi Hester ei kuitenkaan ollut yhtä taitava myrkyn kanssa ja sitruunat olivat saaneet Britan vain vuoteenomaksi pitkäksi aikaa. Nyt Brita alkoi kuitenkin viimein olla taas täysin terve.

***


Jeanne tunsi lautasen rikkoutuvan sormien välissään hänen hinkatessaan sitä raivokkaasti. Viime aikoina äiti tuntui määräävän hänelle enemmän ja enemmän kotitöitä. Aivan kuin tämä kostaisi hänelle jotakin. Edes isälle lepertely ei enää saanut Jeannea vapaaksi kotitöistään, äiti kyllä löysi hänet aina piilostansa.


Jeanne sulki silmänsä tuntiessaan särkyneen lautasen viiltävän hänelle sormeen haavan. Mitä äitikin nyt tästä sanoisi? Tai pahempaa, mitä aatelistytöt sanoisivat tapakoulussa nähdessään hänen haavaiset kätensä? Osa heistä nauroi jo nyt hänen kotitöissä paakkuntuneille käsilleen. Miten paakkukäsillä voisi edes onnistua soittamaan kauniisti? Ne kaksi päivää viikossa, jotka äiti oli perheen tyttärille tapakouluun sopinut tuntuivat aina kestävän ikuisuuden. 

***


Britan sairastumisen johdosta Alys oli jäänyt kovin yksin, Thomasilla ei jäänyt paljoa aikaa kaupassa työskentelyltä tyttärelleen. Alysin syntymäpäivätkin olivat päässeet unohtumaan kaikilta.


Kovasti äitiään muistuttava Alys Henell

****


Väsyneenä Thomas käänsi kauppansa kyltin jälleen kerran auki asentoon. Ikä oli alkanut tehdä tehtävänsä ja kaupan pitäminen väsytti enemmän kuin aiemmin. 


Onneksi Danielin ja Dianan syntymäpäivät lähenivät merkiten lisää apukäsiä kauppaan. Thomasilla oli kolme tytärtä, joiden myötäjäisiin tarvittaisiin rahaa, eikä kauppa tällä hetkellä tuottanut tarpeeksi, joten lisäkädet olivat enemmän kuin tervetulleita. 


Ajatus lapsista sai kuitenkin Thomasin jaksamaan taas nostamaan myyntihymyn huulilleen. Hän halusi jokaiselle tyttärelleen hyvän avioliiton ja myötäjäiset olivat tie siihen. Ja mikä tärkeintä, kun jokaiselle tyttärelle riittäisi myötäjäiset säästyisi Thomas valtavalta riidalta Britan kanssa. Hester oli antanut Thomasille voimaa vääntää Britaa vastaan, mutta nyt vuosia Hesterin kuoleman jälkeen Thomasin alkoi olla vaikea löytää taistelutahtoa.

***


"Muutatko sinä Diana pois huomenna syntymäpäivien jälkeen? Kuulin äidin puhuvan jotain avioliitosta isälle", hädissään oleva Alys kysyi Dianalta. Diana oli Alysin ainoa leikkikaveri, Daniel tahtoi vain leikkiä ritarileikkejä ja Jeanne puolestaan oli liian huolissaan siitä, että hame likaantuisi. Aatelistyttöjen tapakoulussa käydessään Alys taas oli kokenut siskojensa kohtalon joutua aatelistyttöjen ylenkatsomaksi. Henellien tyttöjen lisäksi tapakoulussa oli vain muutama kauppiasluokan tytär, mutta hekin vain kilvan mielistelivät aatelistyttöjä.


"En minä tietenkään ole lähdössä täältä vielä pois!" Diana nauroi Alysin huolelle. Eiväthän vanhemmat olleet vielä sopineet kenenkään heidän avioliitoista.


Alysin vetäessä Dianan halaukseen nousi Dianan mieleen hänen onnellisuuttaan häiritsevä ajatus. Mitä jos äidillä oli jo joku suunnitelmissa? 

***


Brita oli leiponut Dianan ja Danielin syntymäpäiviä varten kummallekin omat juustopiiraat. Täytyihän hänen lastensa avioikään astumista juhlia asianmukaisin menoin.


Alysin puheet aviomiehestä palasivat Dianan mieleen tämän katsoessaan kolmeatoista kynttilää piiraansa päällä. Samalla toive nousi hänen mieleensä ja Diana kurottautuikin kakun ylle puhaltamaan kynttilöitä. "Voisinpa mennä naimisiin jonkun sellaisen kanssa, joka oikeasti välittää minusta", Diana toivoi.


Puhaltamisen jälkeen Diana katsoi kynttilöiden tulen kaikkoavan savuna ilmaan. Samaan aikaan jokin Dianan sisällä alkoi kaihertaa. Pieni ääni hänen sisällän nauroi hänen toiveelleen ja ilkkui senkin katoavan savuna ilmaan aivan kuin kynttilöiden tulikin.


Daniel katsoi hymyillen takanaan äänekkäästi hurraavaa Alysiä. Pikkusiskon eläväisyys sai Danielin aina hymyilemään. Tyttö ei tuntunut peittelevän koskaan tunteitaan, vaan näytti ne kaikille avoimesti.


Hymyn vielä karehtiessa huulillaan Daniel kääntyi puhaltamaan kynttilöitä. Daniel oli jo pitkään odottanut, että pääsisi auttamaan isäänsä kaupalle, olisihan kauppa joku päivä hänen omansa.


Äitinsä ulkonäön saanut perheen perijä Daniel Henell


Enemmän isäänsä tullut Diana Henell

***


Danielin tulo kaupalle auttamaan toi Thomasille aivan uudenlaista energiaa myyntiin. Enää hänen ei tarvinnut kurkkia jatkuvasti olkansa yli tarvittaisiinko häntä jossain muualla.


Myyntiä syntyikin aivan uudella tahdilla Danielin hoitaessa kassaa ja Thomasin huolehtiessa asiakkaista. Hymy nousi Thomasin huulille hänen kuunnellessaan kolikoiden kilinää, tätä menoa he saisivat kaikille tytöille kasaan kohtuulliset myötäjäiset.


Danielin yllätykseksi kaupassa auttaminen oli paljon vaikeampaa kuin hän olisi osannut arvella. Pelkkä rahalippaan käyttökin sai hänet tuskailemaan. 


Väärästä napista painaminen sai ruostuneet jouset räjäyttämään lippaan suoraan Danielin mahaan kiinni ja hänet huudahtamaan kivusta. Daniel tunsi kuinka hänen vatsansa suorastaan täyttyi mustelmista.


Väsyneenä ensimmäisen päivänsä päätteeksi Daniel käänsi kaupan kyltin kiinni asentoon. Hänen jalkojaan kolotti ja vatsaansa kivisti, mutta päivä ei ollut vielä ohi. Huokaisten Daniel palasi takaisin sisälle kauppaan, päivän aikana tyhjentyneet hyllyt tulisi täyttää uudestaan.



Yhä pidemmälle etenevä kevät ei tehnyt pelkästään Thomasista ja Danielista kiireisiä, vaan myös tytöiltä odotettiin osallistumista perheen elannon hankkimiseen. Diana auttoi kaupan puolella hameväen edustajille sopivissa tehtävissä, Alys ja Jeanne puolestaan hoisivat velvollisuuksiaan kasvimaan puolella. 

Alysille kasveista huolehtiminen ei ollut ongelma, hän nautti ulkona puuhailemisesta eikä kynsien alle ilmestyvä multa häirinnyt häntä. Ulkona työskennellessään Alys kehitteli mielessään erilaisia tarinoita, jossa hän seikkaili lohikäärmeiden ja merirosvojen kanssa.


Jeanne ei ollut yhtä mielissään puutarhan hoitamisesta kuin Alys. Äiti tuntui määräävän hänelle kaikkein inhottavimmat ja raskaimmat työt. Tänäänkin hän oli tullut repimään Jeannen aikaisin ylös sängystä repimään pisteleviä rikkaruohoja pois kasvien juurelta. 

***


Diana tunsi lohenpalasen tarttuvan hänen kurkkuunsa ymmärtäessään mistä heidän päivällisessään naapurikauppiaan kanssa oli kyse. Kauhuissaan hän koitti nielaista palasta alaspäin, mutta hänen mielessään pyörivä hirvittävä ajatus teki siitä huomattavasti vaikeampaa. 


Derrick Fletcher myi kaupassansa savesta valamiaan astioita ja koriste-esineitä, joihin vain aatelisilla oli varaa. Fletcher oli ehtinyt olla pitkään naimisissa mahon vaimonsa kanssa ja nyt vaimo oli vihdoinkin kuollut, joten mies olisi vapaa etsimään uutta vaimoa heti suruajan päätyttyä. Se miten Derrick Dianaa katsoi ei jäänyt tytöltä huomaamatta. Mies selvästi arvioi mahdollisuutta heidän välisellensä avioliitolle.


Diana tunsi lohenpalan pyrkivän takaisin suuhunsa hänen ajatellessaan avioliittoa ja Derrickiä samassa lauseesssa. Mies oli vanhempi kuin hänen oma isänsä eikä tällä ollut edes kunnon käytöstapoja. Mielessään Diana lähetti rukouksen luonnonhengille, kunpa vanhemmat eivät naittaisi häntä tuolle miehelle. 


Saadakseen ruokansa kulkemaan oikeaan suuntaan käänsi Diana katseensa alas, jotta hänen ei tarvitsisi katsoa edessään istuvaa miestä. Hetken Dianasta jo tuntui paremmalta, mutta sekin kuitenkin loppui hänen katseensa törmätessä Derrickin jalkoihin. Jopa ne näyttivät vanhoilta! Ei kukaan käyttänyt tuollaisia kenkiä enää, ne olivat jääneet muodista jo vuosikymmeniä sitten. Diana tunsi kuinka ruoka alkoi taas kohota takaisin ylöspäin.


"Onko kaikki hyvin Diana?" kysyi Thomas huolestuneella äänellä. Tyttö näytti siltä, kuin hän voisi oksentaa hetkenä minä hyvänsä.


"T-taidan tarvita hieman ulkoilmaa", sopersi Diana ja lähti kipittämään käymälää kohden. Ainoa asia joka sai Dianan ruuan pysymään tämän sisällä käymälään asti oli pelko siitä, mitä äiti sanoisi, jos Diana oksentaisi keskelle pöytää.



Palatessaan käymälästä Diana katsoi kauhuissaan isänsä ja Derrickin lämpimiä hyvästejä. Olivatko he sopineet jo jotain Dianan kohtalosta? Huterin askelin Diana kääntyi ja suuntasi kohti pihaa.


"Mitä käytöstä Diana tuo oli? En minä sinua ole opettanut tuollaiseen! Derrick Fletcher on arvostettu osa yhteisöämme, et voi käyttäytyä noin hänen seurassansa!" Brita raivosi. Miksi Dianan kanssa kaikki oli niin vaikeaa? Alysin kanssa kaikki sujui paljon helpommin.


Ärsyyntyneenä Diana kuunteli äitinsä valitusta. Julkisuuskuva oli kaikki mistä tämä välitti. Tälläkin kertaa äiti oli enemmän huolissaan siitä, mitä Derrick ajatteli kuin siitä miten Diana voi.


"... ja seuraavalla kerralla käyttäydyt sitten paremmin", päätti Brita läksytyksensä, joka oli Dianalta mennyt täysin ohi. Silmiä salassa pyöritellen Diana pyysi anteeksi ja suuntasi askeleensa kohti pihakaivoa.


Mietteliäänä Diana katsoi kolikkoa, jonka hän oli saanut isältään kiitokseksi avustaan kaupalla. Torilla hän oli kuullut jonkun vanhan rouvan puhuvan, kuinka kaivoon heitetyt kolikot saattoivat saada toiveet toteutumaan.



Diana sulki silmänsä ja keskittyi toivomaan itselleen ikäistään aviomiestä. Toiveen esitettyään hän heitti kolikon kaivon syvyyksiin. 


Ensin Diana kuuli plumpsahduksen kolikon tipahtaessa veteen ja seuraavaksi hän näki kaivosta nousevan kirkkaan valon ja kuuli miehen äänen. Diana säikähti ja loikkasi kauemmas kaivosta. Näkikö hän oikein?


Valo kuitenkin katosi nopeasti ja kaivo palasi sen näköiseksi kuin se oli ollut ennenkin. Hetkeksi Diana jäi odottamaan kaivon viereen, jos jotain tapahtuisi, mutta kaivo pysyi yhtä mustana ja hiljaisena kuin se oli ollut aiemminkin. Diana huokaisi ja kääntyi takaisin kohti taloa. Mitä hän oli edes odottanut? Prinssi uljas seikkaili vain satukirjoissa.

***


"Kutsuithan Derrickin Jeannen juhliin? Hänen suruaikansa päättyy pian ja hän olisi loistava puoliso Dianalle", Brita kyseli huolissaan. Kerta kun äpärälle tuli järjestää juhlat, voisi Brita pyrkiä hyötymään niistä parhaansa mukaan itsekin. Derrick Fletcherin kaupassa asioi monet eri aateliset ja näin ollen Dianan avioliitto miehen kanssa hyödyttäisi koko perhettä. Miehen kautta Alysille voisi jopa löytyä puoliso vartijakaartista.


Thomas kuunteli Britan selitystä Derrickistä epäröiden. Derrick oli kieltämättä arvostettu kauppias, mutta mies oli vanhempi kuin Thomas itse! Tosin Britan mielestä miehen ikäkin oli vain positiivinen asia, pääsisihän tästä eroon nopeasti, mikäli tämä olisi huono aviomies. Thomas kuitenkin hieman epäili tarkoittiko Brita asiaa tosisaan, vai oliko se vain piikki Thomasille itselleen. Eihän hän ollut ollut mitenkään erityisen hyvä aviomies heidän taipaleensa alussa.


"Oletko aivan varma asiasta? Diana tuskin ilahtuu itseään yli puolet vanhemmasta aviomiehestä", Thomas kyseli epäröiden katsoessaan tiellä juttelevia nuoria. Tuollaista hän omillekin lapsilleen haluaisi, eikä vain parhaan mahdollisen aviomiehen metsästystä.
"Diana nai sen kenet me sanomme hänen naivan, nuoria kelvollisia kauppiasmiehiä ei ole Rosewoodissa kovinkaan montaa. Olin ajatellut Dianalle aluksi puolisoksi Godwin Merceriä, mutta hänkin kihlautui juuri. Tyttöjen on tyydyttävä siihen mitä on tarjolla", Brita vastasi närkästyneenä.

***


Hermostuneena Diana sekoitti värejä siveltimellään. Tänään olisi Jeannen juhlat ja mukaan oli kutsuttu myös Derrick Fletcher. Diana oli alkanut jo pelätä pahinta, loppuisihan miehen suruaikakin kesän alkaessa. Pian mies olisi vapaa sopimaan uusia kihloja.


Diana huokaisi ja vetäisi uuden vedon kankaalle. Maalaamisen oppiminen oli ainoa asia, mistä Diana oli kiitollinen aatelistyttöjen tapakoululle. Yleensä se sai hänet rauhoittumaan, mutta ei tänään.

***



Vielä viimeisen kerran lapsuudessaan Jeanne katsoi hänen kasvuaan seuraamaan kokoontuneeseen perheeseensä. Isän ja sisarusten katseet veivät jännityksen pois hänen kasvustaan, muttä äidin tuima tuijotus sai Jeannen jalat jälleen tutisemaan. Äiti ei koskaan ollut tyytyväinen siihen mitä Jeanne teki tai mitä hän oli.


Äidistä Jeanne keksikin itselleen toiveen. Hän sulki silmansä, puhali kynttilät ja toivoi, että äiti välittäisi hänestä joku päivä niin kuin muista sisaruksista.


Jeanne Henell


Kuunnellessaan Derrickin puhetta Diana tunsi juuri syödyn kakun pyrkivän ylöspäin. Daniel oli kertonut Dianalle mitä aviovuoteessa tapahtui eikä Diana voinut olla yökkäilemättä hänen ajatellessaan itseään ja Derrickiä tekemässä sitä mistä Daniel oli puhunut. 


Britan vihainen mulkaisu sai kuitenkin Dianan kokoamaan itsensä ja hymyilemään kauniisti Derrickille. Ehkä hän oli vain kuvitellut kaiken ja Derrickillä oli jo joku nainen lähempänä hänen omaa ikäänsä katsottuna valmiiksi. Ehkä.

***


Väsyneenä Jeanne käveli kohti hänen ja Alysin jakamaa makuuhuonetta. Juhlat olivat kestäneet yllättävän pitkään ja niiden jälkeen he olivat vielä siskojen kanssa kitkeneet yhdessä rikkaruohot kasvimaalta.



Äidin ja isän huoneesta kuuluva riitely sai Jeannen kuitenkin pysähtymään, hän kuuli oman nimensä äitinsä raivokkaan puheen joukosta. Varovasti Jeanne raotti ovea kuullakseen paremmin mistä oli kyse. 


"...viimeisen kerran minä vielä sinulle sanon, Hesterin äpärä on viimeinen joka tässä talossa naimisiin pääsee! Diana ja Alys ovat etusijalla, ovathan he sentään syntyneet avioliiton sisällä. Jos sopivaa kauppiasta ei löydy, Jeanne voi mennä vaikka luostariin!"
Kuullessaan Britan sanat Jeanne ymmärsi miksi hänen äitinsä ei koskaan välittänyt hänestä. Hän ei ollut Britan tytär.


Tuntiessaan suolaisten kyyneleiden alkavan valua poskilleen Jeanne sulki huomaamattomasti raotetun oven ja ryntäsi portaat alas. Hänen oli päästävä pois talosta.




Jeannen jalat johdattivat hänet kuin itsestään Hesterin haudalle. Hänen äitinsä haudalle. Tietämättä mitä ajatella Jeanne lyhistyi maahan istumaan. Ainoa asia mikä hänen päässään pyöri oli kysymys: Miksi juuri hänen täytyi olla jonkun muun kuin oletetun äitinsä lapsi?

***
***
***

4 kommenttia:

  1. Hei, lukaisin kaikki osasi yhtenä päivänä putkeen ja jäin koukkuun! Tarinasi on hyvä ja siinä on paljon mielenkiintoisia juonikuvioita! Jään odottelemaan uusia osia! :) kyselisin myös mistä olet ladannut kuningattaren ja kuninkaan ihon? muistaisin omistaneeni sen myös joskus, mutta en löydä enää mistään ja ajattelin jos sattuisit muistamaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Ihanaa kuulla, että olet pitänyt tarinastani! :)
      Kuninkaan ja kuningattaren ihot on ladattu jo poistuneesta blogista, joten en enää tiedä missä niitä on saatavillla :/

      Kiitos kommentistasi, piristi päivääni :)

      Poista
  2. "Silti painajaiset Hesteristä heittämässä Britaa sitruunoilla ja sienillä vaivasivat häntä joka yö."
    Naurahdin mielikuvalle sitruunoiden ja sienien heittelystä :D
    Voi tyttöparat, erityisesti Diana ja Jeanne. Jeanne sai ikävällä tavalla tietää oikeasta äidistään :/ Ja hyh, toivottavasti Dianaa ei pakoteta naimisiin Derrickin kanssa, vaikka pahoin pelkään että juuri niin siinä käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dianalla ja Jeannella ei kyllä hyvin mennyt tässä osassa, ensi kierroksella näkeekin, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :/
      Kiitos kommentista :)

      Poista