Osa 1.37 Stenroos

 

Viimeeksi Stenrooseilla:

Rickhardin ja Emmelinen avioliitto jatkui onnellisena. Nopeasti heitä siunattiinkin esikoispojalla, joka nimettiin Arthuriksi. Pojasta kasvoi komea, mutta kovin herkkä, mitä pojissa ei hyvällä katsottu. Uusi lapsi on myös syntymässä pian. 

Jane aloitti suhteen lyhyen palveluspestin Stenrooseilla tehneen Adam Ingallsin kanssa. Hän ehti jo unelmoida avioliitosta ennen kuin Adam ilmoitti menevänsä naimisiin toisen kanssa. Näin ollen Jane jäi yksin ja hän huomasikin olevan raskaana Adamille. Georgia Newsonin kanssa naimisiin menneelle maapalalla lahjotulle Adamille Jane ei kuitenkaan lapsesta kertonut. Osan lopuksi heidän tyttärensä syntyikin ja sai nimeksi Edith Flintstone.

Alarik sairastui ja alkoi sen myöten katua sitä, miten oli Janea kohdellut. Sairauden alkaessa parantua hän päättikin tunnustaa Janen ja auttaa tätä löytämään aviomiehen. Kuullessaan Alarikin suunnitelmat Deborah raivostui ja tukehdutti tämän tyynyllä raivonsa sokaisemana. Huomattuaan tekonsa hän järkyttyi syvästi. 

HUOM! Osa sisältää kohtauksia, jotka eivät sovi herkimmille ja nuorimmille lukijoille!

Emmeline huokaisi huolestuneena katsoessaan jälleen kerran painajaisiin herännyttä Arthuria. Poika ei kyennyt nukkumaan kunnolla, mikäli joku ei ollut hänen lähellänsä. Arthurin syntymäpäivät lähenivät päivä päivältä eikä Emmeline voinut olla huolestumatta siitä, kuinka poika tulisi pärjäämään siirtyessään miesten maailmaan.

Huolissaan Emmeline nosti pojan kehdosta ja veti tämän tiukasti itseensä kiinni. Hän suojelisi poikaa niin pitkään kuin pystyi. Kunpa se olisi vain tarpeeksi.

Arthurin kyynelten tipahdellessa Emmelinen niskaan hän ei kuitenkaan voinut vakuuttua oman suojelemisensa riittävän. Hiljaa mielessään Emmeline rukoili luonnonhengiltä voimaa itselleen ja Arthurille. Vaikka Emmeline rakasti aviomiestään syvästi, hän tiesi ettei tämä tulisi hyväksymään heikkoutta pojassa.

****

Väsyneenä ja ahdistuneena Deborah istui makuukamarinsa tuolilla. Kello oli ylittänyt jo puolenyön ja kaikki muut olivat jo nukkumassa, mutta Deborah ei siihen kyennyt. Ei, kun muistot Alarikista vaivasivat hänen mieltänsä.

Kauhu kouraisi Deborahin rintaa hänen vilkaistessa sänkyä. Hän ei ollut kyennyt nukkumaan siinä kertaakaan kunnolla Alarikin kuoleman jälkeen. Uutta sänkyä Deborah ei kuitenkaan uskaltanut pyytää, mitä jos joku alkaisi epäillä häntä? Mitä jos hän jäisi kiinni? Ennen niin itsevarmasta naisesta oli tullut vain säikky aave entisestään.

Ajatus kiinnijäämisestä sai Deborahin haukkomaan happeaan ja pälyilemään sivuilleen. Mitä jos joku näki äskeisin? Mitä, jos joku palvelijoista olikin nähnyt Deborahin poistuvan Alarikin huoneesta? Mitä jos, mitä jos, mitä jos. Hermostuneena Deborah singahti ylös ja lähti pälyilemään kohti Arthurin huonetta. Ehkä poika tarvitsisi taas lohduttajaa.

****

"Alaric kasvaa kovaa vauhtia, ihan vastahan hän oli aivan pieni! Sinun täytyy tulla useammin käymään äiti, olet viime aikoin vieraillut aiempaa harvemmin", Grethel selitti iloisena. 

"Mmm... Tulen käymään taas pian", Deborah vastasi poissaolevana. Hän ei voinut olla miettimättä kuninkaanlinnassa sijaitsevia riskejä. Mitä jos joku keksisi hänen ja kuninkaan menneen suhteen? Siinähän olisi motiivi Alarikin murhalle. Mitä jos joku alkaisi sen vuoksi epäillä Deborahia? Tai pahempaa Innocentiaa.

"Onko kaikki hyvin? Vaikutat kovin hermostuneelta ja uupuneelta", Grethel kysyi huolestuneena. Ennen niin terävä äiti oli kovin muuttunut aviomiehensä kuoleman jälkeen.

"Kaikki on hyvin. Oikein hyvin", Deborah vastasi lyhyesti. Mielessään hänellä pyöri vain kauhukuvat siitä mitä tapahtuisi, jos Grethel aavistaisi Deborahin olevan syyllinen Alarikin poismenoon. Paljastaisiko tytär äitinsä? Joutuisko Deborah vankilaan? Hirttopuuhun?

****

Kesken yhteisen hetken Emmelinen synnytys alkoi kuin aivan yllättäen. 

"Mitä minä teen, mitä minä teen?" Rickhard panikoi itselleen vieraassa tilanteessa.

"HAE JANE!" Emmeline kiljui täyttä kurkkua hämmentyneelle aviomiehelleen.

Nopean synnytyksen jälkeen peseytymässä käynyt Emmeline sai kapaloidun poikansa syliinsä. Paniikistaan toipunut Rickhard tuli innoissaan tutkimaan uutta pienokaista.

"Voimmeko nimetä hänet veljeni mukaan Geoffreyksi? Ylipappina hän ei tule saamaan omaa jälkikasvua ja näin voisimme kunnioittaa häntä. Nimikaimana hän mahdollisesti myös kiinnittäisi poikaamme enemmän huomiota. Ylipapin huomio olisi hyväksi pojalle Arthurin periessä markiisin arvonimen tulevaisuudessa", Emmeline ehdotti varovaisesti.

"Loistava idea", Rickhard vastasi ja katsoi vaimoaan rakastavasti silmiin. Mitä hän olikaan tehnyt saadakseen näin upean naisen itselleen vaimokseen? Emmelinen kanssa hän ei koskaan joutuisi pelkäämään kasvattavansa jonkun toisen miehen lasta.

****

Vielä viimeisen kerran Jane syötti pientä Edithiä pullosta. Tytön syntymäpäivät olivat koittaneet eikä Janella olisi pian enää pientä omaa vauvaa hoivattavanaan. Edith jäisi Janen viimeiseksi lapseksi, enää Jane ei nimittäin katsoisi yhteenkään mieheen päin. Miehistä ei ollut ollut muuta kuin haittaa hänelle. Alarik, Matthew ja Adam. Pettymyksiä kaikki.
Viimeisen kerran Jane veti vielä vauvan päälaen tuoksua keuhkohinsa. Kyllähän hän saisi vielä osallistua markiisiparin lasten hoivaamiseen, mutta mikään ei voittanut omaa lasta. Stenroosien lapset saattoivat pitää häntä tärkeänä vielä pieninä, mutta viimeistään heidän siirtyessä pois lastenkamarista unohtaisivat he Janen ja tämän aiemmin tarjoaman hoivan. 

Edithin juhlia pieni perhe vietti kolmestaan. Adam ja Matthew eivät tienneet tyttäriensä olemassaolosta eivätkä Janen sisarukset tienneet heidän välisestänsä sukulaisuudesta, joten ketä he olisivat voineet edes kutsua? Jane, Ann ja Edith olivat kolmistaan maailmaa vastassa.

Edith Flintstone

Ann oli innoissaan siskonsa kasvamisesta, vihdoinkin tästä oli enemmän seuraa. Rahvaan koulussa monet välttelivät Annia tämän äpäryyden kanssa ja Jane oli kieltänyt prostitoitujen lasten kanssa leikkimisen. Kaikki tiesivät mitä näitä lapsia odotti, eikä Jane halunnut tytärtään yhdistettävän näihin.

****

"Sano isoäiti. I-so-äi-ti", Deborah tavasi Arthurille. "Itoäiiti", Arthur toisti ja nauroi hassuille äänteille. Deborah nauroi pojan mukana ja katsoi tämän hymyileviä kasvoja. Pojasta kasvaisi vielä kovin Emmelinen näköinen.

Yhtäkkiä Arthurin ilme muuttui ja hetkellisesti Arthur näytti aivan Alarikin elävältä kuvalta. Isoisältä peritty väritys ei lainkaan vähentänyt yhdennäköisyyttä. Deborah henkäisi järkyttyneenä syvään kuin aaveen nähneenä. 

Kauhuissaan Deborah nousi ylös ja lähti juoksemaan pois huoneesta. Aivan kuin Alarik olisi palannut kummittelemaan hänelle haudan takaa.

Mitään ajattelematta Deborah juoksi linan katolle pois kaikkien silmien alta. Sitten hän alkoi taas miettiä. Mitä jos Alarik olikin palannut kummittelemaan hänelle? Mitä jos Alarik oli tullut kostamaan? 

Deborah jämähti seisomaan linnan muurin viereen ja koitti rauhoitella pomppivaa sydäntänsä. Aavet eivät olleet totta, Alarik ei voinut palata. Deborahin mieli ei kuitenkaan rauhoittunut. Hermostuneena hän katsoi linnan sisäpihaa ja alkoi miettiä kuinka kaukana se olikaan. Ennen kuin Deborah ehti ajatella sen enempää, asetti hän jalkansa muurille ja hyppäsi.

****

Edithille opettamaansa lastenlaulua hyräillen Ann hyppelehti pois palvelijan kamareista. Vielä päivän viimeiset työt ja hän saisi vetäytyä yöpuulle. Seuraavana päivänä ei olllut edes koulua, joten Annin ei tarvinnut mennä sinne aviossa syntyneiden lasten tuijoteltavaksi.

Nähdessään maassa makaavan markiisittaren Ann hämmentyi. Mitä lady teki ulkona maassa? Astuessaan lähemmäs markiisitarta Ann huomasi kuinka veri alkoi värjätä maata punaiseksi ja alkoi huutaa kauhusta.

****

Hiljaa Rickhard tuijotti linnan päämakuukamaria. Nyt se oli viimeinkin hänen, Alarik ja Deborah olivat molemmat kuolleet. Ajatus Deborahin menettämisestä ei kuitenkaan ollut vielä iskeytynyt täysin Alarikin päähän. Miten äiti oli kyennyt tekemään niin? Linnan katolla oli ollut vain Deborahin jalanjäljet, joten ei ollut epäilystäkään siitä, että Deborah ei ollut itse hypännyt. Äitinsä kunnian onneksi Rikchard oli löytänyt kiljuvan palvelijan tytön itse Emmelinen kanssa ennen kuin kukaan muu ehti nähdä tapahtunutta. Emmelinen rauhoitellessa tyttöä Rickhard oli siirtänyt äitinsä ruumiin portaiden juureen ja naamioinut tilanteen onnettomuudeksi. Ei Deborah ollut ensimmäinen rikkinäisten portaiden uhriksi joutunut.

Emmeline löysi mietteisiinsä vajonneen aviomiehensä sieltä mistä oli epäillytkin.

"Olen niin pahoillani Rickhard", Emmeline kuiskasi ja hyväili lohduttavasti miehensä poskea.

"Kaikki järjestyy aina, niin pitkään kuin olet minun rinnallani", Rikchard vastasi ja veti vaimonsa suudelmaan. Mitä hän tekisikään ilman Emmelineä? Deborahinkin tilanteessa naisen hermot olivat pitäneet ja kylmän rauhallisesti Emmeline oli samantien vienyt kiljuvan lapsen pois, saanut tämän rauhoiteltua ja pysymään hiljaa Deborahin todellisesta kuolintavasta.

****

Ann hengitti syvään ja tuijotti linnan sisäpihalle vievää ovea. Hän tiesi mikä häntä odottaisi sen avatessaan. Tällä kertaa Ann aikoi kuitenkin onnistua kävelemään rauhallisesti tapahtumapaikan ohi.

Päättäväisesti Ann tarttui kahvasta ja veti oven auki. Nähdessään kivilaatoituksen muistikuvat alkoivat kuitenkin virrata jälleen Annin päähän. Yhtäkkiä maassa olikin taas kevyt kerros verestä värjäytyvää lunta. Annin sydän alkoi hakata rinnassa ja kädet hiota hänen tuijottaessaan kiviä.

Kauhuissaan Ann alkoi taas juosta ovelle. Kyyneleet alkoivat taas virrata Annin poskilla.  Hän ei taaskaan ollut onnistunut kävelemään rauhallisesti sisäpihan läpi.

****

Poikien syntymäpäivät koittivat nopeampaa kuin kukaan oli osannut valmistautua. Deborahin kuoleman johdosta vallitsevan suruajan vuoksi vieraita ei kutsuttu. Kukaan ei ollut vielä valmis kohtaamaan suurta ihmisjoukkoa tietäen Deborahin puuttuvan siitä.

Enemmän isäänsä tullut Geoffrey Stenroos

Ja puolestaan enemmän äitiinsä tullut Arhur Stenroos

****

Jännittyneenä Arthur katsoi kouluvaunuja jalkojensa täristessä. Hän ei vielä tuntenut muita aatelispoikia ja pelkäsi mitä muut pitäisivät hänestä. Sopisiko hän joukkoon?

Päättäväisenä Arthur kuitenkin alkoi kavuta portaita tärisevillä jaloillaan. Katsoessaan vaunujen sisään harmitteli hän mielessään ettei hänen serkkunsa Alaric aloittaisi kuin vasta muutaman päivän päästä. Kukaan pojista ei vaikuttanut haluavan Arthuria istumaan viereensä. Peloissaan Arhur kipitti vaunujen eteen ja istui yksin kyyneleen vierähtäessä hänen poskellensa.

Emmeline keskittyi soittoonsa kunnes kuuli takaansa poikansa nyyhkyttävän äänen. Huolestuneena hän nousi ripeästi seisomaan ja käveli poikaansa kohden.

"Ä-äiti he kutsuivat minua lady Stenroosiksi", Arthur nyyhkytti kyyneltensä valuvan valtoimenaan.

Sydäntä pistäen Emmeline alkoi lohduttaa Arthuria ja halasi tätä tiukasti. Miesten maailma osasi olla julma niille, ketkä eivät sen muotteihin mahtuneet. Hiljaa Emmeline rukoili pojalleen voimaa kestää erilaisuutensa aiheuttamat ongelmat.

****

Turhautuneena Arthur nosti miekkansa ylös ja tunsi kuinka hänen kättään kivisti jälleen kerran. Hän vihasi miekkailua! Sir Colum oli tullut edellisenä päivänä opettamaan nuoria aatelispoikia ja kaikki olivat nauraneet Arthurin taidoille Alaricin silmän välttäessä. Alarickin ollessa poissa osa aatelispojista kiusasi Arthuria säälimättä. Varsinkin Cedric Montrose ja William Neville osasivat iskeä juuri silloin, kun kukaan aikuinen tai Alaric ei nähnyt.

Huokaisten Arthur kohotti miekkansa jälleen kerran iskuun isänsä silmän alla. Rikchard ei ollut ollut tyytyväinen kuultuaan tapahtuneesta ja oli päättänyt opettaa pojastaan taitavan miekkamiehen oli mikä oli. Arhuria se ei kuitenkaan kiinnostanut. 

Iskettyään jälleen kerran ohi Arthur tunsi sadepisaroiden alkavan tipahdella hänen päällensä. Aivan kuin taivaskin olisi itkenyt hänen surkeudellensa.

Sadeoisaroiden yltyessä Arthur kääntyi tiukalla ilmeellä hänen tekemisiä seuraavan Rickhardin puoleen. "Isä voimmeko jo lopettaa? Täällä sataakin jo", Arthur pyysi.

"Emme", kuului Rickhardin järkähtämätön vastaus. "Mutta isä..." Arthur aloitti.

"Tarvitko sinä vielä opetuksen vanhempien kunnioittamisestakin?" Rickhard kysyi jähmeänä.

"Mu..." Arthur aloitti jälleen, mutta hiljeni isänsä murskaavan tuijotuksen alla. Huokaisten hän nosti miekan jälleen kivistävään käteensä ja aloitti uuden hyökkäyksen jälleen kerran siinä onnistumatta.

****

Kuullessaan askeleiden lähestyvän takaansa Ann tunsi kuinka hänen sydämensä hypähti kurkkuun. Peloissan hän kääntyi katsomaan kuka häntä lähestyi ja rauhoittui huomatessaan sen olevan vain hänen äitinsä. Mielessään hän oli ehtinyt jo nähdä markiisittaren, jonka kallo oli painunut osin kasaan.
"Ann, onko kaikki hyvin?" Jane kysyi huolissaan. Hän oli huomannut muutoksen tyttäressään ja oli huolestunut kuinka tilanne ei lainkaan helpottanut, vaikka Deborahin portaiden päässä olleen ruumiin löytymisestä oli kulunut jo paljon aikaa. 

"K-kaikki on hyvin", Ann sanoi hermostuneena. 

"Oletko aivan varma?" Jane kysyi vielä kerran. Hän oli huomannut kuinka Ann vältteli edelleenkin linnan sisäpihaa kuin ruttoa.

"On on", Ann vastasi hiljaisesti.

Katsoessaan tytärtään Jane päätti uskoa tätä vielä tämän kerran. Ei hänellä edes oikeastaan ollut ideaa mitä tehdä, jos kaikki ei ollut hyvin. Hän tiesi paremmin kuin hyvin mitä heikkohermoisille naisille kävi, eikä se kohtalo ollut kaunis. 

****

Varovaisesti Arthur sekoitti värejä keskenään ja kohotti jatkuvista miekkailuharjoituksista kivistävän kätensä ylös vetääkseen siveltimellä uuden vedon melkein tyhjälle kankaalle. Aina päästessään karkaamaan isältänsä Arhur saapui maalaustelineiden ääreen. Niiden luona hän saattoi harjoitella kauniiden asioiden tekemistä muiden ihmisten satuttamisen sijaan.

Emmeline huokaisi löytäessään Arthurin jälleen maalaustelineiden äärestä. Maalaaminen oli arvostettu taito, mutta ei korkea-arvoisilla aatelismiehillä. Heillä arvostettiin aivan muita taitoja. Rikchard olisi halunnut kieltää pojalta maalaamisen, mutta Emmelinen sydän ei hennonnut.
Pettymys kirvelsi Arthurin vatsassa maalaushetkensä keskeytyessä ennen kuin se oli edes kerennyt kunnolla alkaa. Äidillä olisi varmasti jotain muuta tehtävää Arthuria varten.

"Arthur Rickhard etsii sinua, hän haluaa tarkistaa latinanläksysi", Emmeline sanoi koittaen näyttää iloiselta. Rikchard vietti aatelismieheksi harvinaisen paljon aikaa poikansa kanssa, mutta valitettavasti Arthur ei siitä nauttinut. Isä ja poika olivat yhtä erilaisia kuin yö ja päivä eivätkä he tuntuneet löytävän yhteistä säveltä.

"Selvä äiti", Arthur sanoi huokaisten. Latina ei ollut onneksi yhtä kamalaa kuin miekkailu tai matematiikka, mutta isän tuima tuijotus sai Arthurin sekoamaan sanoissaan vaikka oliki koulussa yksi parhaista latinantaitajista.

Emmeline katsoi surullisen näköistä poikaansa ja kaappasi tämän syliinsä. Illalla voin näyttää sinulle kuinka sekoitetaan oikein kirkkaan sinistä", Emmeline sanoi ja saattoi saman tien nähdä poikansa kasvojen kirkastuvan.
Arthurin mentyä etsimään isäänsä Emmeline lähti itse viemään pientä Geoffreytä päiväunille. Kaikkien onneksi Geoffrey osoitti täsmälleen samankaltaisuutta isänsä kanssa aina luonnetta ja ulkonäköä myöten.

Suudellessaan poikaa otsalle Emmeline ei voinut olla pohtimatta, kuinka paljon helpommin asiat olisivat, jos Geoffrey olisi esikoinen ja Arthur vasta toisena syntynyt. Aatelisten esikoispoikien elämä kun oli paljon määritellympää kuin nuorempien poikien.

****

Nopeammin kuin Jane olisi halunnut koittivat Edithin syntymäpäivät. Heidän pieni perheensä vietti niitä jälleen kerran vain keskenään, mutta ketään se ei haitannut. Jane, Ann ja Edith viihtyivät hyvin kolmestaan.

Iloisena Ann kannusti kynttilöitä puhaltavaa Edithiä. Hän oli odottanut jo siskonsa syntymäpäiviä, olihan se syy saada kakkua. Edtihin kanssa pystyisi myös leikkimään entistä paremmin tämän ollessa isompi. Tosin se kuinka kauan Ann ja Edith asuisivat enää saman katon alla oli mysteeri. Ann ei edelleenkään kyennyt kävelemään normalisti linnan sisäpihan läpi ja Jane oli hiljalleen alkanut ehdotella, että he etsisivät Annille uuden palveluspaikan tämän syntymäpäivien jälkeen.

Edith Flintstone
"Katso mitä otin meille!" Ann huudahti ja kavoi pallon esiin esiliinansa alta.

"Tuo on Arthurin! Miten sinä kehtasit?" Edith kysyi kauhistuneena.

"Ei hän ikinä käytä sitä, joten hän ei huomaa. Palautan sen vielä tänään paikalleen", Ann sanoi naurahduksen saattelemana. 

Annin vakuuttelun onnistuttua Edith juoksi kauemmas ja tytöt alkoivat heitellä palloa. Heittäessään palloa Edithille Ann ei voinut olla miettimättä, kuinka kauan heidän iloaan enää kestäisi. Ajatus johonkin toiseen linnaan lähtemisestä palvelijaksi tuntui houkuttelevalta, mutta samaan aikaan pelottavalta.

Edithin kanssa leikkiessä Ann saattoi melkein unohtaa heidän takanaan häämöttävän oven, joka vei linnan sisäpihalle, mutta vain melkein.

Päivän päätteeksi tytöt asettuivat yhdessä jakamaansa kamariin. Pitkään he jaksoivat vaihtaa salaisuuksiaan, mutta lopulta uni vei voiton heistä molemmista.

****

Loputtomalta tuntuvan raskauden jälkeen koitti vihdoinkin synnytyksen hetki. Emmeline heräsi yöllä synnytyksen alkamiseen ja pian hänen huutonsa jo täytti linnan käytävät. Nunnien avulla synnytys saatiin kuitenkin hoidettua nopeasti maaliinsa.

Lady Eleanor Stenroos

****

"Eleanor, hänestä kasvaa vielä kaunis nainen", Emmeline sanoi tyytyväisenä ja kaivautui samalla lähemmäs aviomiestään. Juuri siinä hetkessä kaikki oli täydellisesti.

"Miten hänestä voisi kasvaa mitään muutakaan, olethan sinä niin kaunis itse", Rickhard sanoi katsoen vaimoaan rakastavasti silmiin.

"Rickhard! Ei sinun enää tarvi imarrella" Emmeline naurahti ja veti miehen lähemmäs itseään.

"Kerron vain totuuksia", Rickhard sanoi ja veti Emmelinen suudelmaan.

****

Kevään ja kesän taitteesa koittivat Geoffreyn syntymäpäivät. Tällä kertaa kaikki merkittävimmät aateliset olivat kutsuttuna koolle Deborahin kuolemasta johtuneen suruajan päätyttyä. 

Tuntiessaan serkkunsa Cedrickin tuijotuksen selässään Arthur tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiitään pitkin. Cedric ja William Neville piinasivat häntä aina tilaisuuden saadessan. Arthur koitti olla välittämättä heistä, mutta se oli vaikeammin tehty kuin sanottu.
Kateellisena Arthur katsoi aina niin täydellista Alaricia, tämä oli juuri sellainen poika kuin isä oli halunnut. Arthurin olisi ollut helppo vihata Alaricia ellei tämä olisi ollut aina niin mukava kaikille, myös hänelle. Kukaan koulun pojista ei uskaltanut kutsua Arthuria lady Stenroosiksi tai miksikään muuksi ilkeäksi Alaricin nähden.

Isänsä näköinen Geoffrey Stenroos

"Miksei minulla ole parempaa paikkaa sinun neuvostossasi! Minä olen tärkeä! Minä olen kuninkaan poika! Herttua! Sinulla on alempia aatelisia korkeammissa tehtävissä!" humalainen Aldwin kiljui Edmundille.

"Sinä et ole muuta kuin murhaajan äpärä! Jostain syystä isä teki sinusta herttuan, mutta se ei muuta mitään!" vähän vähemmän humalassa oleva Edmund raivosi vastaukseksi. Hän ei halunnut nähdä Aldwinia yhtään sen enempää kuin oli pakko.

Riidan alkaessa jo muuttua käsirysyksi Rickhard ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin puuttua asiaan. 

"Hyvää yötä Aldwin, nähdään neuvoston kokouksessa, kun olet selvänä", Rickhar totesi. Kiroileva Aldwin poistui paikalta, mutta nukkumaan tämä ei varmastikaan mennyt, sen verran Rickhard osasi päätellä Aldwinin maineesta. Kapakan omistaja ja huorat saisivat pian taas täytettä rahakirstuilleen.

Aldwinin lähdettyä Rickhard etsi syrjään vetäytyneen kaksossiskonsa ja istui tämän viereen. Katsoessaan Grethelin lopen Edmundin ja Aldwinin riitoihin kyllästyneitä kasvoja Rickhard tunsi pienen säälin piikin rinnassansa. Elämä kuninkaanlinnassa ei ollut aina helppoa.

Hetken kaksoset jaksoivat puhua tyhjänpäiväisyyksiä, mutta nähdessään vieraiden alkavan poistua alkoi Grethel puhua vakavammista asioista.

"Aldwin. Voiko hänestä olla uhkaa lapsilleni?" Grethel kysyi huolissaan.

"Niin kauan kuin hän on viinaan ja huoriin menevä ei, mutta jos hän tuosta vielä kokoaa itsensä hänestä voi syntyä ongelmia. Osa vanhoista aatelisperheistä ei voi edelleenkään sietää ajatusta muukalaiskuningataren lapsesta valtaistuimella. Varsinkin Pembrokeilla on paljon valtaa ja rahaa. He yrittivät saada tyttärensä Aldwinin puolisoksi, mutta kuningas oli jo onneksi päättänyt naittaa pojan Isabeaulle", Rickhard sanoi mietteliäänä. Tilanne mietitytti häntäkin, Grethelin hoitaessa Edmundin töitä Stenroosien valta lisääntyi jatkuvasti, eikä Rickhard halunnut tilanteen muuttuvan.

"Sitten meidän tulee vain pitää huoli, että Aldwinin kiinnostus pysyy juuri siellä, missä se onkin", Grethel totesi tyynesti halatessaan veljeään hyvästiksi.

****

Saatuaan siivottua juhlien jäljet kokoontuivat Flintstonet juhlimaan omiaan. Annin oli aika astua naimaikään, vaikka Janen se olikin vaikea uskoa. Juhlan iloisessa tunnelmassa oli mukana myös haikeus, Jane oli päättänyt etsiä Annille uuden palveluspaikan tämän kasvun jälkeen. Linnan sisäpihan muistot piinasivat Annia edelleen joka kerta sille astuessa, eikä Jane enää nähnyt muita vaihtoehtoja.

Mietteliäänä Ann tuijotti kakun kynttilöitä. Niiden puhaltaminen merkitsi hänelle uutta elämänvaihetta, jota hän odotti yhtä aikaa innoissaan ja peloissaan. Perheen jättäminen pelotti, mutta poispääsy Stenroosien linnasta houkutteli.

"Toivottavasti viihdyn uudessa palveluspaikassani", Ann toivoi puhaltaessaan kynttilät sammuksiin.

Kauniiksi kasvanut Ann Flintstone

****

****

****

Ja näin päätän tämän osan juhlaisiin tunnelmiin. Deborahin oli aika tehdä Stenrooseille lisää tilaa, joten heiheii. Pakko oli saada vähän lisää aatelisille tyttöjä, niitä kun tuntuu siunaantuvan vain muutamaan perheeseen (ja niihinkin osin vain Rubyn kirouksen takia. Innocentia sai ennen Isoldea 10 poikaa, mutta oli pakko puuttua sukupuoleen, kun hän ei poikia kykene enää saamaan), eivätkä kaikki vaimot voi tulla samoista perheistä, jos haluan saada avioliittoja vielä tulevaisuudessakin aikaan :D Onneksi Eleanor sentään oli tyttö eikä taas uusi poika.