Osa 1.1 Baratheon

Puutarhasta oli tullut nopeasti Auroran lempipaikka kuninkaanlinnassa, siellä hän saattoi rauhoittua. Kun Aurora sulki silmänsä puutarhassa ollessaan, hän saattoi hetken ajan kuvitella olevansa taas kotona. Hetken, jonka pian todennäköisesti katkaisisi uuden ympäristön äänet, outojen lintujen laulanta ja vieraiden ihmisten äänet.

Lopulta vieraat äänet saivat Auroran huokaisemaan ja nousemaan ylös. Hän oli aivan liian hermostunut rauhoittuakseen, tänään saapuisivat ensimmäiset vieraat tervehtimään uutta kuningatarta. Kuninkaan lähin neuvonantaja markiisi Stenroos vaimoineen oli luvannut saapua tänään ja Aurora odotti jännittyneenä vierailua, hän kaipasi jo kipeästi jonkun seuraa. Kenties hän voisi jopa saada ystävän.

Kuningatar yritti vielä rauhoitella itseään pianon soitolla, se nimittäin kuulosti edelleen aivan samalta kuin kotona. Edes se ei kuitenkaan voinut estää hänen ajatuksiaan karkaamasta takaisin painajaismaiseen hääyöhön. Aurora oli ollut niin iloinen nähdessään tulevan puolisonsa ensimmäistä kertaa. Kuningas Edmund I oli nuori ja komea, toisin kuin monien Auroran ystävien aviomiehet. Hetken ajan Aurora oli ehtinyt unelmoida onnellisesta avioliitosta, kunnes hääyö oli murskannut kaikki hänen unelmansa. Toisin kuin Aurora oli unelmoinut, Edmund ei kuiskannut hääyönä hänen nimeään, vaan jonkun toisen nimen. Deborah. Nyt Aurora ei voinut olla kyselemättä itseltään, kuka tämä Deborah oli, ja mitä tämä kuninkaalle merkitsi.

Pian Glenys kuitenkin keskeytti kuningattaren mietinnän ilmoittaen markiisien saapuneen ja kuninkaan kaipaavan vaimoaan mukaansa tervehtimään heitä.

Tervehtimisien jälkeen Aurora ei voinut muuta kuin nielaista vaivaalloisesti ja tuijottaa markiisitarta. Markiisitar Deborah Stenroos. Deborah. Tässä oli nyt se nainen josta kuningas oli unelmoinut heidän hääyönään. Aurora alkoi voida huonosti.

Kuninkaan johdattaessa seurueen linnan takkahuoneeseen, kuningatar tunsi voivansa jo melkein oksentaa. Ainoastaan opit julkisivun tärkeydestä saivat Auroran suunpielet kaartumaan kauniiseen hymyyn.

Keskustelun aikana Aurora ei voinut olla huomaamatta, kuinka markiisittaren katse seurasi jatkuvasti kuningasta.

Kuninkaankin katse tuntui hakeutuvan aika ajoin Deborahin suuntaan ja joka kerta kuin heidän katseensa kohtasivat, kuninkaan ilme kirkastui.

Aurora tunsi kuinka hänen syndäntään alkoi kiristää rinnassa. Hymyn ylläpitäminen muuttui koko ajan vaikeammaksi ja keskusteluun osallistuminen alkoi tuntua suorastaan mahdottomalta. Hiljaa mielessään Aurora alkoi jo laskea minuutteja markiisien poistumiseen.

Aurora ei voinut muuta kuin huokaista helpostuksesta markiisien ilmoittaessa poistumisestaan. Vihdoinkin hän saisi kadota jonnekin nuolemaan haavojaan.

Melkein saman tien markiisien kadottua Auroran kyyneleet alkoivat valua. Hän ei ollut osannut kuvitellakkaan tälläistä tulevaisuutta itselleen hääpäivänään. Toisin kuin unelmissaan Aurora oli yksin ja kaukana kotoaan, täysin vailla ystäviä. Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut näin suurta kaipuuta lapsuudenkotiinsa.

Lopulta kyyneleet vain lakkasivat vuotamasta. Aurora huokasi syvään ja alkoi kuivata kyyneliään; kuningas saattaisi vaatia illalla aviollisia oikeuksiaan ja kuningattaren oli näytettävä edustavalta.

Takan liekit lämmittivät kovasti odottavaa kuningatarta. Hyvän vaimon tavoin hän odotti illalla valmiina aviomiestään. Jokaisen vaimon syli kaipasi pientä perijää, etenkin kuningattaren, jonka tehtävänä oli huolehtia kuningassuvun jatkumisesta. Näin Auroralle oli opetettu kotona. Rosewoodissa monet tavat olivat hieman kummallisia, mutta tämän asian Aurora oletti olevan samoin kuin kotonaan.

Pitkään odotettuaan Aurora ei voinut muuta kuin myöntää itselleen, ettei kuningas sinä iltana ilmestyisi. Oikeastaan se oli Auroralle vain helpotus, hän ei nimittäin ollut varma olisko kestänyt kuninkaan poissaolevaa kosetusta tänä yönä.

Kuningata ei voinut kuitenkaan olla ihmettelemättä sitä, miksei kuningas edes saapunut nukkumaan vuoteeseensa. Rosewoodin outoihin tapoihin nimittäin kuului se, että avioparit jakoivat vuoteensa. Näin tekivät myös Edmund ja Aurora.

****

Yön hiljaisuudessa Deborah hiippaili sisään kuninkaallisen puutarhan portista.

Portin käydessä Kuningas tunsi helpotuksen sisimmässään, hetken ajan hän oli jo ehtinyt pelätä, ettei nainen saapuisikaan.

Edmund nousi kiireesti ylös ja harppoi Deborahin luo. Hän silitti naisen poskea hellästi ja tunsi lämmön sydämessään.

Deborah kuitenkin laski kuninkaan käden poskeltaan.
"Me emme voi enää jatkaa tätä Edmund. Sinä olet naimisissa. Minä olen ollut naimisissa jo vuosia. Alarik ei jätä minua niin kuin suunnittelimme, etkä sinä voi jättää kuningatarta, et vaikka hän paljastuisi hedelmättömäksi. Me... Me emme voi enää saada enää mitä haluamme".

Edmund ei välittänyt Deborahin sanoista vaan veti tämän hellään suudelmaan.
"Ei luovuteta vielä, Deborah, minä rakastan sinua. En halua tämän päättyvän. Minä keksin kyllä keinon".

****

Aamulla kuningas söi aamiasta yhdessä kuningattaren kanssa. Mielummin Edmund olisi halunnut syödä yksin. Hän ei halunnut tuijottaa vaimonsa kasvoja. Ei nyt kun yöllinen tapaaminen Deborahin kanssa pyöri vielä hänen mielessään. Deborahin kosketus tuntui edelleen Edmundin iholla ja tuoksu nenässä. Auroran katsominen vain kasvatti kaipuuta.

Kaiken lisäksi kuningatar yritti virittää jonkinlaista keskustelua. Edmund ei jaksanut kuunnella. Ei nyt. Tai oikeastaan, ei koskaan.

Kuningas keksi lopulta huonon selityksen poistumiselleen ja jätti kuningattaren yksin syömään aamiaistaan.

Aurora nielaisi vaikeasti. Ruokapala tuntui suorastaan takertuvan hänen nieluunsa. Tänä aamuna kuningas oli ollut vielä normaaliakin etäisempi. Kuningatar tarttui taas haarukkaansa ja jatkoi ruokailuaan, onneksi edes tämän päivän tuleva vierailu paronittaren luona onnistui edes hieman viemään hänen ajatuksiaan muualle.

***

Glenys tiskasi aamiaislautasia suutuksissaan. Hän saattoi nähdä kuinka kuninkaan käytös satutti kuningatarta. Olihan Glenys tiennyt aina kuninkaan olevan naistenmies, kuningashan oli yrittänyt saada Glenysinkin vuoteeseen! Näin julma Glenys ei ollut kuvitellut kuninkaan kuitenkaan olevan. Glenysin tei mieli oksentaa joka kerta kun hän vain katsoikin kuningasta. Kaiken lisäksi Edmund oli alkanut käyttää Glenysiä viestinviejänään kuningattarelle. Nytkin kuningas oli käsenyt ilmoittaa odottavansa kuningatarta tänä iltana.

Glenys inhosi tämänkaltaisten viestien viemistä. Kuningattaren ilmeestä näki, ettei viesti ollut toivottu ja että se satutti.

***

Aurora vaipui ajatuksiinsa soittaessaan harppua. Glenysin mukaan kuningas olisi tänä iltana odotettavissa. Tulevasta illasta kuningattaren ajatukset karkasivat vierailuun paronittaren luona. Paronittaressa oli jotain outoa. Ei mitenkään erityisen huonolla tavalla, mutta silti. Hetken ajan paronien luona hänestä oli tuntunut kuin Beatrice olisi nähnyt kaikki hänen salaisuutensa, kaikki hänen surunsa, kaikki hänen kyyneleensä.

Illan lähestyessä Aurora valmistautui taas odottamaan kuninkaan vierailua.

Tällä kertaa kuningas saapui.

Saman tien kuninkaan nukahdettua Aurora nousi ylös sängystä.

Aurora hiippaili suoraan lämpimään kylpyyn, hän halusi pestä kuninkaan kosketuksen pois iholtaan. Aurora ei ollut koskaan tuntenut oloaan näin hyväksikäytetyksi. Kuninkaalle hän ei ollut muuta kuin velvollisuus ja sen kyllä huomasi.

Pian kuningatar sai onnekseen huomata yön tuottaneen toivotun tuloksen, hän oli raskaana. Kuninkaan vierailut vuoteessa voisivat vihdoinkin loppua hetkeksi.

Saman tien asian ymmärrettyään kuningatar marssikin kuninkaan työhuoneeseen.

Ilman minkäänlaista varoitusta kuningatar ilmoitti kuninkaalle: "Me saamme lapsen"

Kuningas hengähti vaivaanloisesti ja nousi ylös tuolistaan.
"Oletko aivan varma? Et näytä lainkaan siltä."
Närkästyneenä kuningatar totesi olevansa varma.

Tämän jälkeen kuningas mutisi jotain asioiden valmistelusta tulevaa lasta varten ja poistui huoneesta.

Pian Aurora joutuikin vaihtamaan hameensa löysempään. Etenevä raskaus alkoi hiljalleen täyttää Auroran sisälle syntynyttä tyhjää koloa. Kun hän saisi lapsen, hänellä olisi vihdoinkin jotain omaa, jotain mitä kukaan ei voisi viedä häneltä.

Toisaalla kuningas etsi kiivaasti tietoja. Edmund halusi pitää Deborahille antamansa lupauksen enemmän kuin mitään. Kuningattaren nopea raskaaksi tulo kuitenkin vain kasvatti tämän suosiota kansan parissa, mikä oli kovin ongelmallista Edmundin tavoitteita ajatellen.

Vaikka Edmund luki kuinka tarkasti lakikirjoja, hän ei löytänyt kaipaamaansa porsaanreikää.

Lopulta Edmundin unelmien eteen nousi toinen, ratkaiseva este.
"Raskaana. Kuinka hän voi olla raskaana? Deborah lupasi ettei näin käy"
Edmund nieleskeli hiljaa ruokaansa ajatuksiensa kera. Hän alkoi hitaasti ymmärtää, ettei Deborahista tulisi välttämättä koskaan hänen omaansa.

***

Aurora yritti löytää mukavaa asentoa istua. Suureksi kasvanut vatsa vain tuntui painavan koko ajan. Huokaisten hän nousi ylös. Ehkä soittaminen voisi rauhoittaa.

Soittaessaan Aurora kykeni edelleenkin vajoamaan omiin ajatuksiinsa, omaan maailmaansa. Kuninkaan kylmyys sekä hänen oma yksinäisyytensä alkoivat tuntua hyvin etäisiltä. Ihan kuin jonkun muun ongelmilta.

Omiin ajatuksiinsa vajonneena Aurora ei edes huomannut oven suuhun ilmestynyttä Glenystä. Glenys katseli ihaillen Auroraa, miten joku saattoi näyttää niin kauniilta ja hauraalta. Hänen teki mieli suojella tuota haurasta olentoa kaikelta pahalta.

Glenys tuhati omille ajatuksilleen ja siirtyi takaisin siivoamaan keittiötä. Silti hän ei voinut saada kuningatarta päästään.

Yhtäkkiä Glenysin repäisi ajatuksistaan kuningattaren tuskanhuuto. Synnytys oli käynnistynyt.

Kuninkaanlinnaan kutsutun sisar Morganan avulla kuningatar synnytti pian pienen pojan, valtakunnan kruunun perijän. Isänsä tavoin poika kastettiin Edmundiksi.