Osa 1.13 Neville

Beatrice mietti kuumeisesti miten voisi kertoa Henrylle asiansa. Miten hän voisi kertoa heidän perheensä rikkovan lakia jatkuvasti? Miten hän voisi kertoa olevansa puolinen? Tai että Henryn sisarukset olivat puolisia?

"Koulussa oli niin hauskaa! Nyt siellä oli jo enemmän poikia, kun kaikki on tarpeeksi vanhoja. Oppitunneilla on kyllä tosi tylsää, mutta niiden välissä me leikittiin ja..."

Kuunnellessaan poikansa viatonta tarinaa Beatrice päätti ettei kyennyt vielä tuhoamaan poikansa viattomuutta. Hän kertoisi myöhemmin. Kun olisi oikea aika.

***

Halatessaan väsynyttä poikaansa Beatrice tunsi sen ensimmäistä kertaa. Jasperin sydän hakkasi väärällä lailla. Liian nopeasti, liian heikosti.

Beatrice pelkäsi ettei saisi pitää poikaansa kuin hetken verran.

***

Henry pelasi yksin shakkia. Taas yksin. Isällä ja äidillä oli harvoin aikaa. Jasper vei melkein kaiken heidän aikansa sairastelullaan.

Ja Henry joutui pelaamaan mielikuvitusystävien kanssa. Aina.
"Miksei Jasper voi vain mennä pois?"

***

Beatrice huokaisi. Päivä oli jo pitkällä ja Jasper nukkui edelleen. Tytöt heräsivät aina jo aamun sarastaessa, mutta Jasper nukkui joka päivä pidempään.

Tuhisten Jasper nousi istumaan Beatricen tätä herätellessä. Poika näytti niin pieneltä ja hauraalta. Jasper eläisi tuskin enää kauaa.

***

Suruissaan Beatrice kohensi tyynyä. Kolmosten hoidolta ja Jasperin sairasteluilta hänelle ja Edwardille jäi enää vain vähän aikaa kahden kesken. Ja niitäkin harvoja hetkiä varjosti murheet.

"Mitä jos Jasper kuolee? Mitä jos me menetämme hänet?" Beatrice kysyi.

Edward suuteli pelokasta vaimoaan miettien samalla vastausta.

"Ei mietitä sitä nyt. Jasper on vielä täällä. Nautitaan hänestä niin kauan kuin voimme. Surraan häntä vasta sitten, jos luonnonhenget kutsuvat hänet meiltä pois."

"En halua menettää häntä"
"Ei kukaan meistä halua."

***

Aamulla Beatrice löysi Gertruden huoneesta vain tyhjän kehdon.

Ensin Beatrice säihkähti, mutta huomasi nopeasti Trudan leikkivän lattialla. Hymy nousi Deatricen huulille, tietenkin itsepäinen tyttö oli kavunnut kehdosta itse pois!

Beatricen hymy hyytyi kuitenkin Trudan lopettaessaan leikkinsä äkkinäisesti.

"Äitii! Jatpel, Jatpel!"
Sydän hyppäsi Beatricen kurkkuun kuullessaan Trudan sanat.

Kolmosilla tuntui olevan jonkinlainen keskinäinen yhteys. He jatkuvasti tiesivät mitä toiset tekivät ja missä he olivat. Tämän yhteyden vuoksi Beatrice ei voinut kuin aavistaa pahinta nähdessään kyyneleet tyttärensä kasvoilla. Hän lähti samantien juoksemaan kohti Jasperin huonetta.

Nähdessään lapsensa makavan maassa kalpeana ja liikkumattomana Beatrice saattoi heti arvata, ettei Jasperin sydän enää lyönyt. Jasper ei ollut enää hänen luonaan.

Beatrice purskahti hillittömään itkuun.

Edward oli saanut huonot uutiset suoraan neuvottelusta päästyään. Sen jälkeen hän oli kiiruhtanut suoraan takaisin kotiinsa vaimonsa tueksi.

Bean Edward löysi oleskelutilasta.

Edward katsoi surillisena vaimonsa itkuisiin kasvoihin. Miksi elämän täytyi koetella heitä näin?

"Me selviämme tästä Bea. Älä huoli."

"Kiitos, että olet siinä Edward."
"Minä pysyn aina vierelläsi."

Jasperin kuolemassa yksi asia painoi kuitenkin kaikkein eniten Edwardin mieltä.
"Oliko tämä se? Oliko tämä se kauhea asia jonka näit tulevan tapahtumaan?"*, Edward esitti kysymyksensä värisevällä äänellä. Hän ei halunnut tietää vastausta, mutta ei pystynyt olemaan ilman sitä.
(*Ks. Osa 1.3)

"Tämä oli vasta alku."

Pitäessään Beatricea sylissään Edward ei voinut estää kylmiä väreitä kulkemasta selässään. Jos tämä oli vasta alkua, mitä seuraavaksi tulisi?"

Hautajaisjärjestelyt pyörivät Edwardin mielessä hänen mennessään nukkumaan. Bea toivoi pieniä hautajaisia. Toive oli onneksi helppo toteuttaa, pieniä lapsia kuoli niin usein, että heille harvoin järjestettiin suuria hautajaisia.

Vetäessään vaimonsa syliinsä kaiho välähti Edwardin mielessä. Hän kaipasi heidän nuoruutensa päiviä Voadusissa, Beatricen kotivaltakunnassa. Metsän keskeltä syrjäisestä linnasta Edward oli löytänyt kuninkaan tyttären, suurimman aarteensa. Siellä he olivat rakastuneet ja viettäneet onnen päiviä piilossa maailmalta. Maailma oli kuitenkin vaatinut heitä palaamaan Rosewoodiin ja kohteli nyt heitä näin.

***

Hautajaiset olivat olleet pienet ja hiljaiset. Niiden päätyttyä Henry oli halunnut jäädä vielä hetkeksi Jasperin haudan ääreen.

Veljensä kuoleman jälkeen hän ei ollut tuntenut minkäänlaista surua. Ainoastaan helpotusta. Henry katsoi taivaalle ja esitti putoileville hiutaleille äänettömän kysymyksen: "Olenko minä paha, kun kerta tunnen näin?"

Lumihiutaleet eivät kuitenkaan antaneet vastausta, joten Henry lähti kävelemään takaisin sisälle.

***

Jasperin kuoleman jälkeen asiat alkoivat hitaasti palata normaaleiksi. Tytöt kasvoivat ja oppivat uusia asioita. Beatrice huomasi myös olevansa taas raskaana.

Jasperin kuolema painoi kuitenkin surun varjon Nevillejen ylle, eikä asiaa auttanut lainkaan Beatricen todetessa uuden lapsen olevan puolinen.

***

Tyttöjen syntymäpäivänä Beatrice ja Edward yrittivät työntää Jasperin pois mielestään. Silti katsoessaan tyttöjen kasvua he eivät voineet olla muistamatta, että päivän olisi kuulunut olla myös Jasperin syntymäpäivä.

Beatrice katsoi huolissaan kauniita tyttäriään. Ida oli kuin jokaisen äidin unelma. Kaunis, lahjakas ja tottelevainen. Gertrude oli myös kaunis ja lahjakas, mutta aivan liian itsepäinen. Nyt hän oli saanut päähänsä letittää hiuksiinsa kukkia. Aivan kuin korostaakseen erilaisuuttaan. Ida suostui painamaan päänsä alas ja piiloutumaan, mutta Truda... Vesi virtasi liian vahvana tytössä, eikä vesi tottele ketään.

"Tytöt teidän täytyy muistaa mitä minä nyt sanon. Kasvojen kuviot peitetään piiloon joka aamu niin kuin opetin. Soitto- ja laulutaidoilla ei kerskailla. Eikä millään muullakaan. Piiloudutte muiden joukkoon niin hyvin kuin osaatte. Älkää erottuko joukosta."

"Ja kaikkein tärkein. Rantaan ei mennä. Tähän sääntöön ei ole poikkeuksia."

"Mutta äiti!" Truda väitti vastaan kauhuissaan.

"Truda, äiti tahtoo vain meidän parastamme. Jos hän sanoo, että ranta on vaarallinen, silloin se on eikä sinne mennä." Ida sanoi harmistuneelle sisarelleen.

"Tytöt teidän on nyt luvattava. Rantaan ei mennä."
"Ei mennä", tytöt sanoivat kuin yhdestä suusta.

***

"Olen huolissani tytöistä. Tai oikeastaan Trudasta. Vesi vetää häntä liian voimakkaasti puoleensa. Siitä seuraa vielä ongelmia", Beatrice sanoi.

"Kun aika käy Truda valitsee itse polkunsa. Voimme vain toivoa, että hänen valintansa miellyttää meitäkin. Mutta valintansa hän saa tehdä itse."

"Edward sinä löydät aina oikeat sanat minua rauhoittamaan. Minä rakastan sinua."

***

Ida katsoi huolissaan sisartaan. Hänkin tunsi kuinka meri veti häntä puoleensa, mutta Truda ei osannut taistella vetoa vastaan samalla lailla kuin hän. Meri lumosi Trudan aivan liian helposti.

Truda katsoi lumoutuneena merta. Se jatkui silmänkantamattomiin. Kuinka kaunis laulu merestä kumpusikaan. Ihan kuin se laulaisi juuri hänelle. Vain hänelle. Truda halusi mennä rantaan.
 "Truda!" Gertrude hätkähti kuullessaan Idan äänen ja muisti taas miksi he olivat pihalle tulleet.

Havahduttuaan Truda siirtyi Idan luokse Jasperin haudalle. Veljensä menetys kirpaisi tyttöjä edelleen kovasti. Aivan kuin palanen heistä olisi siirtynyt elämän ja kuoleman rajan väärälle puolelle.
"Älä huoli Jasper, me tulemme tänne joka päivä."

***

Yöllä Beatricen synnytys käynnistyi.

Paronitar Annabeth Neville

Beatrice hymyili Annabethille. Kuinka hän olikaan kaivannut pientä vauvaa syliinsä! Tyttö oli puolinen isosiskojensa tapaan, mutta enää Beatrice ei osannut huolehtia. Hän halusi elää tässä ja nyt.

***

Aatelisneitojen tapakoulussa Gertrude ja Ida olivat tutustuneet ritarin kuopukseen Dorothy Woodvilleen. Tyttö tuntui olevan ainut, joka pääsi kunnolla sisarusten mukaan ja tytöt viettivätkin paljon aikaa kolmisin.

Truda katsoi kateellisena Dorothyä. Dorothy oli juuri sellainen kuin hänenkin olisi pitänyt olla. Tottelevainen. Truda ei ollut koskaan kuullut Dorothyn valittavan mistään. Ei vaikka hänen sisarensa Gemina ja äitinsä Fredrika kohtelivat häntä suurinpiirtein kuin palvelijaa. Miksei Trudakin osannut olla yhtä kiltti?

Ja Ida. Trudan parempi puolisko. Tuntui kuin Ida ja Jasper olisivat saaneet kaikki kolmosille tarkoitetut hyvät piirteet. Ida oli kiltti ja osasi totella. Truda ei.

Kuunnellessaan Idan jo Dorothyn puheita jännitys ja katumus valtasivat koko ajan enemmän ja enemmän Trudaa. Jännitys siitä mitä hän oli päättänyt tehdä kunhan vain pääsisi pois herättämättä epäilyksiä Idassa. Ja katumus lupauksesta, jonka hän pian rikkoisi.

Truda tuijotti merta ja tunsi kuinka kaipaus hänen sisimmässään helpotti. Hetki oli salailun ja tottelemattomuuden arvoista.

Meri oli uskomattoman kaunis. Ja niin lähellä. Taivaan tähdet heijastuivat veden pinnasta. Truda tunsi pakottavaa tarvetta mennä vielä lähemmäs. Kuitenkin juuri kun hän oli kastamassa varpaitaan veteen hän kuuli kuinka joku rikkoi veden pinnan.

Truda katsoi silmät pyöreinä vedestä ilmestynyttä miestä.

Miestä, jolla oli jalkojen tilalla pyrstö.